Kuka huolehtii omaishoitajasta? Minna Tiaisen väitöstutkimus etsii vastauksia Suomesta ja Euroopasta

– Moni omaishoitaja on kertonut, että joku pysähtyi kuuntelemaan ensimmäistä kertaa vasta tutkimushaastattelussa, sanoo Minna Tiainen Tampereen ammattikorkeakoulusta (TAMK).

Omaishoitajien näkökulmasta turvallisuus on paljon muutakin kuin kaatumisten ja tapaturmien ehkäisyä tai kodin turvallisuutta. Iso osa turvallisuutta on psykologinen turvallisuus ja omaishoitajien jaksaminen. 

Tiainen on kerännyt kansallista aineistoa haastattelemalla omaishoitajia Suomessa. Haastatteluissa on noussut esiin kokemus yksinäisyydestä ja siitä, ettei neuvoja, kuuntelijaa tai apua ole helposti saatavilla silloin, kun niitä tarvitaan. Monet omaishoitajat kantavat vastuuta lähes ympäri vuorokauden.

– He tekevät todella arvokasta työtä ilman lomia ja ilman palkkaa. Usein kyse on lopulta hyvin pienistä asioista, joilla heidän jaksamistaan voitaisiin tukea. 

Omaishoitajien äänenä

Vaikka Tiaisen tutkimus tuottaa uutta tietoa omaishoitajien turvallisuudesta ja tukemisesta, hän näkee työnsä ennen kaikkea mahdollisuutena antaa ääni niille, joiden vastuu on suuri, mutta joiden kokemukset jäävät liian usein näkymättömiin.

Omaishoitajat ovat kertoneet minulle hyvin henkilökohtaisista ja herkistä asioista, ja koen velvollisuudekseni tuoda heidän kokemuksensa esiin.

Minna Tiainen

Aihe koskettaa kasvavaa joukkoa suomalaisia ja eurooppalaisia. Väestö ikääntyy, hoivaa siirtyy yhä enemmän koteihin ja samaan aikaan julkisten palveluiden resursseja karsitaan. 

”Ajattelen aina ihmistä, asiakasta tai potilasta”

Tiainen ei päätynyt tutkimusaiheensa äärelle sattumalta. Hän valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2001 Piramkista ja työskenteli Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä 16 vuotta leikkaussalihoitajana ja valmiuskouluttajana. 

Tiainen valmistui terveystieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2018. Samana vuonna hän aloitti työskentelyn TAMKissa, jossa hän on yhdistänyt opetuksen, hanketyön ja tutkimuksen. 

Kuva: Hanna Ylli

Jo kliinisen uransa aikana Tiainen kiinnostui potilas- ja asiakasturvallisuudesta sekä erilaisista kehittämistehtävistä. Perioperatiivisessa työssään hän näki tilanteita, joissa aloittelevat lääkärit joutuivat suuriin vastuisiin. Kokeneena hoitajana hän koki velvollisuudekseen puuttua tilanteisiin, jos jokin ei näyttänyt etenevän potilaan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

– Ajattelen aina ihmistä, asiakasta tai potilasta. Leikkaussalissa koin, että olin potilaan edustaja anestesian aikana, Tiainen luonnehtii. 

Vuosien mittaan kiinnostus potilasturvallisuuteen syveni kehittämistyön, asiantuntijatehtävien ja terveystieteiden maisteriopintojen myötä. Tutkimustyö alkoi vetää puoleensa vahvemmin. 

– Tutkiminen on kiinnostanut minua aina. Minulla on tarve löytää perustelut asioille. Haluan tietää, miksi ja miten jokin toimii ja miten sitä voidaan tutkia tieteellisesti. Graduni aihe liittyi ihmiskeskeisyyteen ja ohjaajani kannusti jatkamaan väitöskirjaan. Tähän väitöstutkimusaiheeseen päädyin kansainvälisen yhteistyöverkoston kautta. 

Suomi on jäänyt jälkeen omaishoitajien tukemisessa

Tiaisen väitöstutkimus käsittelee omaishoitajien kokemuksia ja turvallisuutta edistäviä käytäntöjä Euroopassa. Kyseessä on laadullinen vertaileva tutkimus, jonka kansainvälinen mittakaava on poikkeuksellisen laaja.

Tutkimuksen taustalla toimii EU:n COST Action BetterCare -verkosto, joka yhdistää 47 maata ja noin 214 tutkijaa. Suomessa Tiainen on haastatellut omaishoitajia heidän kokemuksistaan ja arjestaan. Myöhemmin hän vertaa suomalaisia havaintoja muiden maiden aineistoihin. Kansainvälisyys ei kuitenkaan ole tutkimuksessa itseisarvo.

Vertailun tärkein tarkoitus ei ole katsoa, miten meillä ja muualla menee. Tärkeintä on oppia toisilta ja tunnistaa hyviä käytäntöjä, joita voitaisiin hyödyntää laajemminkin. Monissa maissa omaishoitajien tukemiseen on kehitetty ratkaisuja, joista Suomessakin voitaisiin ottaa oppia.

Minna Tiainen

Tiaisen mukaan Suomessa omaishoitajien byrokraattinen tukijärjestelmä on jäänyt jälkeen monista Euroopan maista. Siinä missä muualla tarjotaan koulutusta, vertaistukea ja nopeasti saatavaa apua, suomalainen omaishoitaja jää usein yksin järjestelmän ja kodin väliin. Tuki on satunnaista ja pitkälti yhdistysten ja järjestöjen varassa.

Omaishoitajat keksivät ratkaisut itse

Yksi tutkimuksen yllättävimmistä havainnoista liittyy siihen, kuinka paljon omaishoitajat joutuvat kehittämään ratkaisuja omin voimin. Tiainen kertoo kuulleensa lukuisia esimerkkejä siitä, miten iäkkäät ihmiset rakentavat ja soveltavat erilaisia turvajärjestelyjä kotona ilman ammatillista tukea.

– Olen hämmästynyt siitä, kuinka paljon ratkaisuja tehdään itse, vaikka turvallisuutta edistävää ja tukevaa teknologiaa olisi olemassa esimerkiksi siihen, ettei muistisairas puoliso karkaa öisin ulos pakkaseen. 

Tutkimuksessa on noussut esiin myös kysymys siitä, miksi hyvinvointiteknologiat, digitaaliset ratkaisut ja muut turvallisuutta tukevat innovaatiot eivät tavoita omaishoitajia nykyistä paremmin.

Oma elämä voi kaventua hoivavastuun ympärille

Tutkimushaastattelut ovat kestäneet useita tunteja ja niiden aikana on käynyt ilmi, kuinka suuri merkitys jo kuulluksi tulemisella voi olla. Monet omaishoitajat ovat kertoneet tilanteista, joissa oma elämä on kaventunut hoivavastuun ympärille. Erityisesti puolisoaan tai vanhempaansa hoitavat kuvaavat sitä, kuinka muut elämän roolit ovat jääneet taka-alalle.

– He kertovat joskus aivan vedet silmissä, etteivät ole enää mitään muuta kuin omaishoitajia. Samalla he kuitenkin haluaisivat olla edelleen puolisoita, vanhempia, ystäviä tai lapsia.

Nämä kokemukset vahvistavat Tiaisen tunnetta siitä, että tutkimuksella on merkitystä, vaikka varsinaisia neuvoja tai suosituksia hän ei tutkijana haastattelutilanteissa voi antaakaan omaishoitajille. Tutkimus auttaa tunnistamaan asiakas- ja potilasturvallisuutta sekä omaishoitajien jaksamista tukevia käytäntöjä, ja väitöskirjan tuloksia voidaan hyödyntää opetuksessa, hanketyössä ja päätöksenteossa. 

Kansainvälisestä verkostosta on löytynyt uusia yhteistyökumppaneita uusien hankkeiden valmisteluun. Tiainen on mukana merkittävän rahoituksen saaneessa hankkeessa, jossa kehitetään asiakas- ja potilasturvallisuuden kansallisen tason kouluttajakoulutusmalli.

Tärkeintä on vaikuttaminen

Tiainen tekee väitöstään poikkeuksellisessa kansainvälisessä cotutelle-yhteisohjauksessa. Tutkimusta ohjataan sekä Tampereen yliopistossa että Espanjan Universidad Miguel Hernándezissa, joten valmistuessaan hän saa tutkintotodistukset molemmista yliopistoista. Ensimmäinen artikkeli on vertaisarvioinnissa ja kaksi muuta työn alla.

Kuva: Hanna Ylli

Tiainen pääsi mukaan TAMKin tohtoripolkuohjelmaan toisella hakukierroksella. Hän myöntää, että ensimmäisellä kierroksella ulkopuolelle jääminen harmitti, mutta uusi hakukierros toi tärkeän mahdollisuuden jatkaa väitöskirjatyötä aiempaa täysipainoisemmin. Ohjelma vapauttaa työaikaa tärkeään tutkimusaiheeseen ja vahvistaa samalla tutkimuksen kytkeytymistä TAMKin opetukseen, hanketyöhön ja kansainvälisiin verkostoihin. 

Vaikka väitösprojekti on mittava ja aikaa vievä, Tiainen ei puhu siitä suorittamisena tai rypistyksenä.

– Minä harrastan tätä, hän nauraa.

Tiainen pitää tärkeänä sitä, ettei tutkimustyö mene oman ja läheisten hyvinvoinnin edelle. Pääosassa ei ole tutkintonimike vaan tutkimustiedon vieminen päätöksentekoon.

– Tärkein vaihe ja varsinainen työ alkavat sitten, kun tulokset ovat valmiit. Voin viedä tuloksia eteenpäin, vaikuttaa ja olla omaishoitajien äänenä verkostoissa ja päättäjien suuntaan. Sen työn myötä toivon, että yhä useamman omaishoitajan kokemukset tulisivat kuulluiksi ja näkyisivät myös tulevissa poliittisissa linjauksissa ja osana lainsäädäntöä.