Etnografisesti toteutettu tutkimus lasten arjesta vastaanottokeskuksessa - yhdessä leikkimisen, juttelun ja taiteilun kautta ymmärrykseen haasteista, iloista ja toimintamahdollisuuksista, paikan ja tilojen merkityksistä sekä ajan ja odotuksen kokemuksista.
Vastaanottokeskukset ovat tarkoitettu väliaikaisiksi majoitustiloiksi henkilöille, jotka saapuvat Suomeen hakemaan turvapaikkaa tai joille on myönnetty tilapäistä suojelua. Vastaanottokeskuksissa asuvien lasten määrä ja heidän siellä viettämänsä aika ovat kasvaneet 2000-luvulla. Turvapaikkaprosessin väylien ruuhkautumisen takia osa lapsista on viettänyt koko varhaislapsuutensa vastaanottokeskuksissa, syntymästään asti. Vastaanottokeskukset ovat välitiloja, läpikulkupaikkoja entisen ja tulevan välillä - näin ainakin yleisesti ajatellaan, mutta kuinka sellaisessa koko elämänsä asuneet lapset kokevat paikan?
Tässä tutkimuksessa tuotan tietoa yhden marginalisoidun lapsiryhmän kanssa; vastaanottokeskuksessa asuvien alle kouluikäisten, turvapaikkaa hakevien tai tilapäistä suojelua saaneiden lapsien. Pohdimme yhdessä millaisia merkityksiä keskeneräisen turvapaikanhakuprosessin tuottama liminaalitila tuo lasten arkisiin kokemuksiin, millaisia lapsuuksia vastaanottokeskuksen materiaalisissa ja diskursiivisissa puitteissa mahdollistuu sekä millaisia ovat lasten arjen eletyt paikat. Kokoan tutkimuksen aineiston etnografisesti osallistuvan havainnoinnin sekä osallistavien taidetyöpajojen avulla vastaanottokeskuksessa.
Tutkimukseni tarjoaa yhteiskunnalle mahdollisuuden kuulla lasten kokemuksia siitä, millaista on viettää lapsuuttaan vastaanottokeskuksessa. Lasten kanssa yhdessä tuotettu tieto auttaa vastaanottokeskuksia, kolmannen sektorin toimijoita sekä kuntia kehittämään sekä lapsia kuulevaa työotetta että lapsille suunnattjua palveluita.
Rahoituslähde
Koneen Säätiö, Oskar Öflunds Stiftelse