Hyppää pääsisältöön

Alumnimme Hemaka Goonetilleke: Kaikkea ei tarvitse osata, tärkeintä on halu oppia

Julkaistu 9.9.2024
Tampereen ammattikorkeakoulu
Hemaka Goonetekille kuvattuna Ratinan suvannon sillalla.
Kuva: Virpi Ekholm
Kun Hemaka Goonetilleke muutti Sri Lankasta Tampereelle opiskelemaan ympäristötekniikkaa, hän ajatteli, että hänen pitäisi tietää kaikki vastaukset ja olla paras kaikessa. Täällä hän oppi, että tärkeintä onkin avoin mieli, innostus ja oppimisen halu – niiden avulla hän pääsi unelmiensa työpaikkaan nosturivalmistaja Konecranesille.

Hemaka Goonetilleken ei alun perin edes pitänyt tulla Suomeen.

Nuori mies oli hakenut opiskelemaan useisiin eri maihin ja ehtinyt jo vahvistaa opiskelupaikkansa Yhdysvalloissa. Hänen isänsä kuitenkin ehdotti, että hän valitsisi sen sijaan Suomen ja Tampereen ammattikorkeakoulun.

– En tuntenut ketään, joka olisi muuttanut opiskelemaan Suomeen. Kuulin kuitenkin niin paljon hyvää Suomesta ja sen koulutusjärjestelmästä, että päätin lopulta tulla tänne, hän kertoo.

Syksyllä 2019 Goonetilleke aloitti ympäristötekniikan opinnot TAMKissa. Kansainvälisellä kurssilla oli opiskelijoita muun muassa Italiasta, Libanonista, Vietnamista ja Virosta.

TAMKissa Goonetilleke kohtasi positiivisen kulttuurishokin. Kotimaassaan Sri Lankassa hän oli tottunut siihen, että opettajat odottivat hänen tietävän kaikki vastaukset. Täällä opettajilta saattoikin kysyä, jos ei tiennyt tai ymmärtänyt jotakin.

– Parasta opiskelussa oli, että opettajat olivat niin ystävällisiä ja helposti lähestyttäviä. Saimme antaa heille jopa palautetta kurssin jälkeen, ja he ottivat sen vastaan. Tämä kaikki oli minulle aivan uutta.

Toinen asia, jota Goonetilleke kiittelee TAMKin ympäristötekniikan opinnoissa, on käytännönläheisyys. Opettajilla oli työstä käytännön kokemusta ja osaamista, jota he jakoivat opiskelijoille.

Goonetilleke myöntää, että hän ei ollut etukäteen täysin ymmärtänyt suomalaisen ammattikorkeakoulun ja yliopiston eroa. Koulutehtävät tuntuivatkin Sri Lankan vaativien lukio-opintojen jälkeen ensin liian helpoilta.

– Vähitellen oivalsin, että juuri käytännön opinnoista olisi minulle hyötyä tulevaisuudessa. Opin koulussa asioita, joita ei voi opiskella kirjoista.

Lähes 70 työhakemusta

Kolmannen opiskeluvuoden lopulla Goonetilleke ymmärsi, että hänen täytyi löytää töitä Suomesta, jos hän halusi asettua asumaan tänne. Samaan aikaan Suomi oli alkanut tuntua yhä enemmän kodilta. 

– Suomi ja sen ihmiset ovat opettaneet minulle paljon ja muuttaneet minua ihmisenä. Olen oppinut rakastamaan arvoja ja elämää täällä. En halunnut enää muuttaa muualle, hän sanoo.

Ensin Goonetilleke ajatteli hakea vain ympäristötekniikan alan töitä. Avoimia paikkoja oli kuitenkin alalla vähän ja niissä edellytettiin usein sujuvaa suomen kielen taitoa. 

– Otin yhteyttä ihmisiin teollisuudessa ja kyselin, mitä minun pitäisi tehdä ja millaisia tehtäviä voisin hakea. Lopulta hain yhteensä lähes 70:tä erilaista työpaikkaa.

Sinnikkyys palkittiin ja Goonetillekelle tarjottiin Compliance Engineerin eli vaatimustenmukaisuusinsinöörin paikkaa nosturivalmistaja Konecranesilta – ensin harjoittelijana ja opinnäytetyön tekijänä, myöhemmin vakituisena työntekijänä.

Työssään Konecranesilla Goonetilleke on vastuussa dokumentaatiosta, joka käsittelee satamanostureiden tuoteriskien arviointia. Hän on mukana myös hankkeissa, jotka liittyvät kestävään kehitykseen ja päästöjen vähentämiseen.

Goonetilleke oli ajatellut, että hänen pitäisi osata kaikki ja olla kaikessa paras, jotta hän voisi työllistyä Suomessa. Siksi hän yllättyikin, kun töitä tarjottiin alalta, jota hän ei ollut edes opiskellut.

– Jälkikäteen kysyin esimieheltäni, miksi hän palkkasi juuri minut. Vastaus oli, että olin innokas oppimaan, utelias, joustava ja valmis ottamaan vastaan haasteita. Tärkeintä ei ollut tietty osaaminen vaan avoin mieli.

”Haluan oppia niin paljon kuin voin”

Tulevaisuudessa Goonetilleke haluaisi jäädä asumaan Suomeen ja rakentaa elämänsä tänne. Hän opettelee nyt suomen kieltä, jotta oppisi puhumaan sitä sujuvasti.

Myöhemmin Goonetilleke haluaisi myös opiskella lisää. Juuri nyt hän haluaa kuitenkin kehittää taitojaan teollisuudessa ja selvittää, mikä olisi oikeasti hyödyllistä hänelle.

– Tulevaisuuden tavoitteeni on oppia niin paljon kuin voin. Mitä tahansa teen, haluan tehdä sen niin hyvin kuin osaan ja oppia siitä lisää, hän kiteyttää.

 

Hemaka Goonetilleke

Tutkinto: Ympäristötekniikan insinööri, TAMK 2023.

Työ: Compliance Engineer, Konecranes.

Vapaa-aika: Pyöräilee ja pelaa tennistä, lukee kirjoja ja viettää aikaa ystäviensä ja tyttöystävänsä kanssa. Rakastaa myös matkustelua ja tutustumista uusiin kulttuureihin ja ihmisiin. 

 

 

Kirjoittaja: Virpi Ekholm