Ihminen on aina päämäärä, sanoo palliatiivisen lääketieteen professori Juho Lehto

Viitta. Sitä tarkoittavaan latinan pallium-sanaan juontaa sana palliatiivinen. Ja palliatiivisessa hoidossa ihmiselle luodaan sellainen, kuvaa professori Juho Lehto.

– Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnassa ja terveydenhuollossa toiminnan pitää olla neulottu yhteen niin, että siitä tulee riittävän suojaava ja turvallinen viitta elämän loppua lähestyvän ihmisen ja hänen perheensä ympärille. Se on tämän työn ydin. Jos se on hajanainen tilkkutäkki pitkin poikin organisaatiota, niin ei se suojaa ketään.

Sen vuoksi Lehto tekikin vuonna 2023 hartiavoimin töitä sen eteen, että Pirkanmaan hyvinvointialueelle saatiin palliatiivisen keskuksen ja kotisairaalapalveluiden vastuualue. Keskukseen kuuluu sidosyksikkönä myös Pirkanmaan hoitokoti, joka toimii alueen saattohoitokotina. Kotisairaala tuottaa sairaalatasoista ja moniammatillista hoitoa potilaiden kotiin ja palveluasumisyksiköihin.

Nykyään melkein kaikilla hyvinvointialueilla on palliatiivinen keskus, josta ohjataan hoitoa ja josta hoitajat ja lääkärit saavat apua. Hoidon saatavuuden ja sen tason paraneminen ovatkin olleet tärkeitä kehitysaskeleita.

– On parempi, että osaaminen saadaan keskitettyä, kun resursseja kuitenkin on vähän. Silloin voimme jakaa henkilöstöä tilanteiden mukaan ja kokonaisuus saadaan pysymään siedettävänä. On oltava edellytykset tehdä hyvää niin usein kuin mahdollista, Lehto sanoo.

Vaikka moni asia on paremmin, maalissa ei toki vielä olla. Haasteena on myös harveneva vuodeosastoverkosto.

– Hoivapalvelut ja kotisairaalat eivät poista vuodepaikkojen tarvetta. Vaikka suunnitelmana olisi kuolla omassa kodissa, osa tarvitsee kuitenkin loppuvaiheessa petipaikan. Siksi kaikki vuodepaikat eivät saisi karata kohtuuttoman kauas läheisistä.

Saattohoito on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa

Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan kuolemaan johtavaa tai henkeä uhkaavaa sairautta sairastavan potilaan ja hänen läheistensä aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa. Hoidolla pyritään ehkäisemään ja lievittämään kärsimystä ja vaalimaan elämänlaatua. Palliatiivinen hoito voi jatkua kuukausia tai jopa vuosia. Palliatiivisen hoidon loppuvaihe on saattohoito, joka ajoittuu yleensä viimeisiin elinpäiviin tai -viikkoihin.

– Palliatiivisen hoidon kohdalla voisi äkkiseltään luulla, että siinä ei saavuteta mitään, koska potilasta ei voida parantaa. Mutta jos ihmisen voinnin ja hänen loppuelämänsä saa paremmaksi, niin siinähän saavutetaan aivan valtavasti. Työ on oikeastaan hyvin palkitsevaa, Lehto sanoo.

Palliatiivisessa hoidossa humaanius ja jakamaton ihmisarvo ovat Lehdon mukaan vahvasti läsnä, samoin tarve ymmärtää ihmisyyttä ja hoitoa pelkkää lääketieteellistä viitekehystä laajemmin. Hyvinvointiin kun vaikuttavat monet muutkin asiat kuin ne, joita lääketieteellä voidaan hoitaa.

– Potilaan vointihan hieman paradoksaalisesti usein kohenee, jos tautiin kohdistuvat raskaat hoidot jäävät pois. Kun tilalle tuodaan osaava oirehoito ja psykososiaalinen tuki – eli se viitta –, niin potilaat ja perheet saattavat voida paremmin ainakin jonkin aikaa.

Kuva: Jonne Renvall

Lehdon oma ajattelu nojaa vahvasti siihen, että lääketiede on väline ja ihminen päämäärä. Lääkärin pitää tietää, mihin hoidot perustuvat ja tehdä ratkaisut potilaan kanssa ja tämän parhaaksi niin hyvin kuin mahdollista. Tässä lääketiede on tärkeä työkalu. Mutta vuorovaikutus on se, mikä rakentaa sillan tieteellisen tiedon ja ihmisen hoitamisen välille. Ja se on ratkaiseva tekijä siinä, miten ihminen kokee tulleensa kohdatuksi ja autetuksi.

– Vaikka se kuulostaa absurdilta, niin hyvä saattohoito on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Sillä, millaiset ihmisen viimeiset vaiheet ovat, on valtava merkitys hänen läheistensä hyvinvointiin. Saattohoidossahan saatetaan kahteen suuntaan: potilas kuolemaan ja läheiset takaisin elämään.

Eutanasialle ei ole absoluuttisen varmoja kriteereitä

Elämän loppuvaiheesta ja kärsimyksen lievittämisestä puhuttaessa kysymys eutanasiasta nousee helposti mukaan keskusteluun.

Tampereen yliopiston ja Suomen Lääkäriliiton tammikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan hieman yli puolet lääkäreistä oli täysin tai osittain eutanasian laillistamisen kannalla. Lääkäriliitto päätyi silti säilyttämään kielteisen kantansa eutanasiaan. Huhtikuussa Yle uutisoi Taloustutkimuksella teettämänsä kyselyn tuloksista, joissa neljä viidestä suomalaisesta kannattaa eutanasiaa.

Tampereen yliopiston ja Lääkäriliiton tutkimuksen perusteella juuri Lehdon kaltaiset lääkärit eli he, jotka ovat pätevöityneet palliatiiviseen hoitoon ja ovat hoitaneet paljon parantumattomasti sairaita, suhtautuvat muita lääkäreitä kielteisemmin eutanasiaan. Tätä voi Lehdon mukaan selittää se, että heillä on eniten välineitä ja tietämystä kärsimyksen lievittämiseen.

– Näemme paljon ihmisiä, joiden elämän loppuvaihe ja kuolema on palliatiivisen hoidon myötä rauhallinen, kuten väestötasolla useimmiten on. Tämä voi ohjata pohtimaan, onko eutanasialle niin suuri tarve, että siitä pitäisi riskeistä ja haasteista huolimatta säätää laissa, Lehto arvioi.

Lehto huomauttaa, että eutanasia on haastava asia, koska se näyttäytyy eri lailla yhden ihmisen ja kaikkien suomalaisten näkökulmasta. Yhden ihmisen kannalta eutanasia voisi joissakin tilanteissa olla hyvä asia. Mutta jos asiasta lähdetään tekemään lakia, se muuttuu mutkikkaammaksi, koska eutanasian käyttöä on vaikea rajata.

– Poliitikot ja kansalaiset sanovat usein kannattavansa eutanasiaa, jos sille on tiukat ja selkeät kriteerit. Tämä on minusta väärinymmärrys. Lääkärit voivat tehdä arvioita esimerkiksi elinajasta tai kärsimyksen lopullisuudesta, mutta absoluuttista varmuutta näistä ei voi koskaan olla. Joutuisimme siis hyväksymään kuoleman tuottamisen perusteilla, jotka nojaavat todennäköisyyksiin. Siksi eutanasialla on myös taipumus laajentua tilanteisiin, joita emme kenties alun perin tarkoittaneet. Suhtaudun itse eutanasiaan kriittisesti, mutta ymmärrän kannattajiakin hyvin. Ajattelen, että oma roolini on antaa tutkimusryhmäni kanssa näkökulmia keskusteluun ja auttaa ymmärtämään, mistä olemme päättämässä.

Kuva: Jonne Renvall

Inhimillisyys vaatii aikaa

Laadukas palliatiivinen hoito on henkilökuntaintensiivistä työtä. Se vaatii tietyn määrän hoitajia ja lääkäreitä, joilla ei voi olla jatkuva kiire ja joilla on oltava riittävä osaamisen taso. Palliatiivinen hoito ei ole muista sosiaali- ja terveyspalveluista erillään oleva saareke, joten sen kohdalla painitaan samojen haasteiden kanssa kuin hyvinvointialueilla muutenkin.

– Kiire ja resurssipula johtavat helposti siihen, että alamme toteuttaa tautia hoitavan lääketieteen menetelmiä, jolloin hoidamme näennäisen tehokkaasti. Mutta pysähtyminen ja inhimillinen loppuvaiheen hoito vaativat aikaa. Lainsäädäntöön pitäisi mielestäni saada klausuuli, joka turvaa palliatiivisen hoidon ja saattohoidon, koska resurssien mennessä tiukalle hyvinvointialueet priorisoivat asiat, jotka ovat lakisääteisiä, Lehto sanoo.

Palliatiivisen hoidon tarve ei myöskään tule katoamaan minkäänlaisella tehostamisella tai vippaskonstilla. Ikäpyramidin kehityksen takia ihmisiä kuolee Suomessa enemmän kuin aiemmin.

– Pitäisi muistaa, että nämä ovat ihmisiä ja perheitä, jotka hoidamme joka tapauksessa jollain tavalla. Kyse on siitä, hoidammeko asian fiksusti vai tyhmästi. Ellemme järjestä palliatiivista hoitoa, vaihtoehtona ovat akuuttisairaalat, päivystykset ja erilaiset tutkimukset. Se tie on aina kalliimpi. Vaikka kustannustehokkuus kuulostaa tässä yhteydessä vastenmieliseltä sanalta, niin inhimillisyyden lisäksi satsaus kannattaa myös taloudellisesti.

Se, mikä lopulta rakentaa viitan tärkeimmän kudoksen, on perusopetus. Siksi Lehto on iloinen siitä, kuinka koulutuksessa on harpattu eteenpäin. Eikä Lehto ole siinäkään vain katsellut sivusta: hän oli toisena vetäjänä vuosina 2018–2021 toteutetussa opetus- ja kulttuuriministeriön EduPal-kärkihankkeessa, jossa luotiin palliatiivisen lääketieteen valtakunnallinen opetussuunnitelmasuositus ja erikoistumiskoulutus sairaanhoitajille.

– Lähes jokainen potilastyötä tekevä lääkäri kohtaa parantumattomasti sairaita. Siksi heidän on tärkeää saada perusvälineet palliatiiviseen hoitomuotoon ja oppia asenne, että se kuuluu olennaisena osana työhön. Palliatiivinen hoito ei kuitenkaan ole esimerkiksi lääketeollisuuden tutkimusrahoituksen kärjessä, ja siksi me tarvitsemme julkisen puolen paukkuja ja yliopiston tukea, jotta voimme tehdä merkittävää tutkimusta ja opetusta.