Kirjeenvaihtaja Mari Karppinen: Muuri on jo noussut Amerikkaan
Vuonna 2014 Yhdysvaltoja hallitsi presidentti Barack Obama, ja maassa vallitsi rauha ja hyvä tahto. Tai ei ihan niinkään.
– Keskilännessä tummaihoinen presidentti tuntui edelleen monen mielestä oudolta, kertoo MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.
Karppinen muutti New Yorkiin kesällä 2014 ja aloitti työnsä Yhdysvaltain tapahtumista raportoivana kirjeenvaihtajana. Karppinen kertoo, että kansan jakautumiseen johtava kehitys kupli jo tuolloin pinnan alla. Kun valkoihoinen poliisi ampui tummaihoisen 18-vuotiaan Michael Brownin Fergusonin kaupungissa, Missourissa, tapauksesta seurasi valtavia mielenosoituksia ja mellakoita.
– Trumpia on syytetty rasismin lietsomisesta ja hän myös käyttää sitä taitavasti omaksi hyväkseen, mutta hän ei ole upottanut rasismia ihmisten mieliin, Karppinen huomauttaa.
Kansa kahdessa leirissä
Presidentti Donald Trumpin kauden kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet täynnä poliittista draamaa. Henkilöt ovat vaihtuneet tiuhaan hallinnossa, ja useita presidentin lausuntoja on syytetty harhaanjohtaviksi tai paljastettu suoranaisiksi valheiksi. Presidentin suhde Yhdysvaltain uutismedian kanssa on huonontunut jatkuvasti.
– Trump polkee alas demokratiaa ja muuttaa presidentti-instituutiota. Hän on julistanut vapaan median kansan viholliseksi, Karppinen sanoo.
Yhdysvaltain nykypolitiikalla on ollut vakavia seurauksia sekä Yhdysvaltain kansalaisille että muulle maailmalle. Mari Karppisen mukaan maa on jakaantunut kahteen leiriin, Trumpin kannattajiin ja vastustajiin.
– Kun olen jutellut vanhempien amerikkalaisten kanssa, he sanovat, etteivät ole elinaikanaan nähneet tällaista juopaa ihmisten välillä, tällaista kansan repimistä kahtia. Pelon ilmapiiri on poikkeuksellinen.
Yhden naisen tiimi
Tilaisuus raportoida Yhdysvalloista juuri tänä maailmanaikana on journalistille ainutlaatuinen. Pää täytyy kuitenkin pitää kylmänä hullunmyllyn keskellä.
– Trumpin vaalikampanjan ja presidenttiyden alkuvaiheessa pyöritys oli sellaista, että loman pitäminen onnistui ainoastaan matkustamalla Yhdysvaltain ulkopuolelle.
Karppinen huomasi pian, että tärkeintä on pitää kokonaisuus kasassa. Journalistilla täytyy olla selkeä näkemys siitä, mikä on tärkeää ja kertomisen arvoista suomalaisyleisölle.
– Jokaista yksittäistä totuuden vääristelyä ei tarvitse juosta kertomaan kameran eteen. Ihan senkin takia, että monesti niillä yritetään viedä huomio pois oikeasti tärkeistä asioista.
Lähdin raportoimaan rotumellakoista ilman kunnon mellakkavarustusta ja olin vähällä saada kivenmurikasta päähän.
Työhön kuitenkin kuuluu olla hälytysvalmiudessa. Suomessa eletään seitsemän tuntia New Yorkin aikaa edellä, joten Karppinen voi saada heti herättyään tehtäväkseen esiintyä suorassa uutislähetyksessä muutaman tunnin kuluttua. Yksin toimivana videojournalistina hän on vastuussa paitsi raportin sisällöstä, myös sopivan lähetyspaikan löytämisestä ja tekniikan toimimisesta. Matkustaminen ja matkajärjestelyt valtavassa valtiossa nielevät paljon aikaa.
Jotta juttuihin saa hyviä haastateltavia, täytyy luoda kunnon verkostot ja myydä juttuideat myös haastateltaville, jotta heidät saa houkuteltua mukaan. Opettelua vaati myös muuttuviin tilanteisiin varautuminen.
– Lähdin raportoimaan rotumellakoista ilman kunnon mellakkavarustusta ja olin vähällä saada kivenmurikasta päähän, Karppinen muistelee ensimmäisiä työkeikkojaan Yhdysvalloissa.
Joistain tilanteista raportoidaan kellon ympäri, kun juttuja halutaan Suomen aamu-uutisiin, iltauutisiin ja nettiin. Tällainen tilanne oli ennen joulua Meksikon rajalla, kun suuri joukko Yhdysvaltoihin pyrkiviä siirtolaisia saapui rajalle. Viranomaiset käyttivät ensimmäistä kertaa kyynelkaasua heitä vastaan.
Henkisesti raskaiden ja pitkien työkeikkojen jälkeen Karppinen pitää myös useamman päivän vapaata töistä.
Tampereen journalisti
Mari Karppinen opiskeli toimittajaksi Tampereen yliopistossa tiedotusopin (nyk. journalistiikka) pääaineopiskelijana. Rakkaus videokerrontaan syntyi tv-työn kurssilla, ja ura käynnistyi toimitusharjoitusjärjestelmän kautta Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa.
Ennen nykyistä kirjeenvaihtajan pestiä hän oli jo kiertänyt maailmaa MTV Uutisten ulkomaanreportterina eri Euroopan maissa, Intiassa, Israelissa, Afrikassa ja Etelä-Amerikan maissa.
Suomalaisessa mediassa oli pitkään vallalla suuntaus, jossa moni mediatalo vähensi ulkomaankirjeenvaihtajia. Mihin heitä tarvitaan, kun kansainväliset uutistoimistot välittävät uutisia ympäri maailman?
– Uutistoimistot välittävät hyvin tietoa, mutta valitettavasti niiden tekemissä jutuissa mutkat laitetaan välillä liian suoriksi tai jätetään asian toinen puoli kertomatta, Karppinen toteaa.
– Mitenkään muuten mikään mediatalo ei saa sellaista raportointia kuin toimittajan avulla, joka asuu maassa ja havainnoi asioita oman arkensa, naapureiden ja lähimmäisten kautta ja matkustamalla ympäri maata.
Trumplandiassa olet ystävä tai vihollinen
Uutisraportit ovat kestoltaan muutamia minuutteja. Niissä pystyy kertomaan asiat ja ehkä jokusen haastateltavan näkemyksen, mutta Mari Karppinen halusi välittää Suomeen myös tunnelman, jonka hän kokee asuessaan Yhdysvalloissa. Näin syntyi dokumentti Trumpin Amerikka – jakautunut kansa (2018), joka sai ensi-iltansa MTV:llä loppuvuodesta.
Trumpin vastenmielisyys mediaa kohtaan näkyy ja tuntuu toimittajan työssä, vaikka Karppinen arvelee, että suomalaisen median reportterin on helpompi lähestyä ihmisiä. Yhdysvalloissa televisio on suurimmalle osalle kansasta tärkein uutisväline, ja suurimmat kanavat ovat jakautuneet melko selvästi liberaaleihin ja konservatiivisiin kanaviin.
– Ihmiset voivat normaalistikin ujostella kameraa ja toimittajaa, mutta meitä katsottiin alkuun todella epäilevästi ja tutkittiin, olemmeko ystäviä vai vihollisia. Välimuotoa ei ole.
Mari Karppinen
- Kotoisin Oulusta, asuu New Yorkissa.
- Yhteiskuntatieteen maisteri, Tampereen yliopisto. Pääaine tiedotusoppi, pitkinä sivuaineina sosiologia ja espanja.
- Videojournalisti, toinen omistaja KOKOmedia-tuotantoyhtiössä.
- MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja.
- Käy Suomessa jouluisin ja kesäisin, etenkin mummoa ja äitiä moikkaamassa.
Kirjoittaja: Tiina Lankinen