Hyppää pääsisältöön

Kohti oppimisen avoimuutta

Julkaistu 28.10.2022
Tampereen korkeakouluyhteisö
Värikkäällä taustalla kuulokkeiden, tietokoneen ja kynän ääriviivat.
Mitä kaikkea liittyy opetuksen avoimuuteen? Mitä tarkoitetaan avoimilla oppimateriaaleilla? Miksi tarvitaan keskustelua oppimisen avoimuudesta?

Oppimisen avoimuudessa ei ole kysymys vain oppimateriaalien avoimuudesta. Kansainvälisessä keskustelussa oppimisen avoimuudesta on tullut synonyymi ihmisoikeuksille, edistykselle, yhtäläisille mahdollisuuksille koulutukseen ja hyvinvointiin. UNESCO antoi marraskuussa 2019 jäsenmaita sitovan suosituksen oppimisen avoimuuden ja avointen opetusmateriaalien edistämisestä. Suosituksen tavoitteena on antaa kaikille oppijoille ympäri maailmaa mahdollisuus korkealaatuiseen ja elinikäiseen oppimiseen. 

UNESCO:n antama suositus on tärkeää huomioida myös Suomessa. Tällä hetkellä oppimisen avoimuutta edistetään esimerkiksi Tieteellisten seurain valtuuskunnan koordinoimissa avoimen tieteen asiantuntijaryhmissä. Oppimisen avoimuudesta on laadittu linjaus, joka koostuu yhteisistä periaatteista ja (a) oppimateriaalien avoimen saatavuuden sekä (b) avoimien oppimis- ja opetuskäytäntöjen osalinjauksista, joissa määritellään tavoitteita ja toimenpiteitä.  

Avoimet oppimateriaalit  

Avoimilla oppimateriaaleilla tarkoitetaan opetustarkoitukseen suunniteltuja avoimia aineistoja.    

Käytetyimpiä avoimien oppimateriaalien määritelmiä ovat UNESCO:n ja Hewlett Foundationin määritelmät. Näiden mukaan avoimet oppimateriaalit ovat digitaalisia opetus-, oppi- ja tutkimusmateriaaleja. Ne on vapautettu yleiseen käyttöön tai lisensoitu avoimella lisenssillä, joka antaa muille oikeuden päästä materiaaleihin maksutta, oikeuden käyttää ja muokata materiaaleja sekä oikeuden jakaa niitä uudelleen.   

Opetuksen avoimuus mahdollistaa monipuolisen opetusaineistojen ja -käytäntöjen jakamisen. Kurssimateriaalien lisäksi voidaan jakaa esimerkiksi kurssiaineistojen valintaprosesseja, opetussuunnitelmia, tuntisuunnitelmia, kurssitöitä, arviointimatriiseja ja osaamistavoitteita. Lisää avointen oppimateriaalien määritelmiä löytyy kirjaston oppaasta

Miksi avoimesti?  

Opetuksen avoimuus antaa kaikille oppijoille yhdenvertaisen mahdollisuuden jatkuvaan osaamisen kehittämiseen. Avoimien oppimateriaalien etuna on se, että ne ovat oppijan käytössä koko oppimisprosessin ajan ja tukee näin syväsuuntautunutta oppimista. Opetusmateriaalien yhteiskehittäminen ja jatkokehittäminen on mahdollista, kun aineistot jaetaan vapaasti verkossa.   

Oppimisen ja oppimateriaalien avoimuus antaa opettajalle mahdollisuuden saada näkyvyyttä ja meritoitua. Toisaalta esimerkiksi aloitteleva opettaja voi saada työkaluja opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen aikaisemmista opetusmateriaaleista. Lisäksi opetuksen avoimuus antaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua oppimateriaalien kehittämiseen ja jakamiseen. Avointen oppimateriaalien merkitys oppimiselle korostuu oikeastaan parhaiten, kun ajattelemme materiaalien olevan jotakin, mitä teemme yhdessä.   

Lue lisää kirjaston oppaasta: Miksi avoimesti? 

Mistä löytää avoimia opetusmateriaaleja?  

Kirjaston oppaasta löydät vinkkejä, kuinka löydät avoimia oppimateriaaleja ja missä voit jakaa tekemiäsi avoimia opetusmateriaaleja. 

Open Education Awards for Excellence 

Open Education Global valitsee vuosittain Open Education Awards for Excellence -palkinnon saajat. Tämän vuoden palkinnon saajat julkaistiin 20.10.2022. Palkintokategoriat tarkistetaan joka vuosi, jotta varmistetaan, että ne ovat ajankohtaisia, merkityksellisiä ja heijastavat avoimen oppimisen ja opetuksen uusia innovaatioita. Palkintojen jakaminen nostaa esiin aktiivisia oppimisen avoimuuden edistäjiä ja toimijoita. Keskeinen viesti vuosittaisella palkintojen jakamisella on, että yhteistyöllä edistämme avoimuuden maailmaa, jossa tieto on avoimesti ja vapaasti kaikkien saatavilla. 

Lisätietoa vuoden 2022 palkintojen saajista.
 

Linjauksia ja suosituksia  

 

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä Open Access -viikkoa.

Kirjoittaja: Tietoasiantuntija Kati Syvälahti