Kompleksisten järjestelmien ytimessä: Miten Gerardo Iñiguez kartoittaa ihmisten vuorovaikutusta
Samoin kuin fyysisissä kohtaamisissa, myös verkossa ihminen hakeutuu samankaltaistensa seuraan ja muodostaa heimoja yhteisten ajatusten ja käyttäytymismallien perusteella. Heimoista voi sitten muodostua kaikukammioita, jotka vahvistavat sitä, mihin jo ennestään uskoimme.
Juuri tätä apulaisprofessori Gerardo Iñiguez tutkii; miten sosiaaliset ryhmät vuorovaikuttavat internetissä. Tarkemmin sanoen hän keskittyy tarkastelemaan sitä, miten viestit leviävät, miten ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa, millaista sisältöä tuotamme ja miten rakennamme yhteisöjä. Verkkoympäristöjen monimutkaisiin sosiaalisiin järjestelmiin vaikuttavat sekä alati muuttuva algoritmi että jokaisen käyttäjän oma toiminta. Iñiguez ei kuitenkaan näe verkkoa hallitsemattomana kaaoksena, vaan järjestelmänä, jota voidaan tarkastella kompleksisuus- ja verkostotieteen menetelmin.
– Sen sijaan että analysoisimme jokaisen yksilön toimintaa erikseen, tarkastelemme tilastollisesti kokonaisten ihmisryhmien käyttäytymistä. Lataamme suuria määriä tietoa sosiaalisten järjestelmien toiminnasta ja pyrimme löytämään sieltä toistuvia tilastollisia kaavoja, hän kertoo.
Kompleksisista järjestelmistä algoritmeihin
Kompleksisten järjestelmien tutkimus keskittyy ilmiöihin, joissa lukuisat toisiinsa kytkeytyneet osat vaikuttavat toistensa toimintaan. Tällaisia järjestelmiä voivat olla niin verkossa toimivat ihmiset, geopoliittisella kentällä kilpailevat valtiot kuin solun sisällä vuorovaikuttavat proteiinit. Vaikka nämä järjestelmät voivat näyttää hyvin erilaisilta, ne jakavat samankaltaisia rakenteellisia piirteitä ja kollektiivisen käyttäytymisen lainalaisuuksia.
Iñiguezin tieteellinen tausta on fysiikassa, tarkemmin tilastollisessa mekaniikassa. Taustansa ansiosta hän on oppinut laatimaan melko yksinkertaisia matemaattisia malleja, jotka kuvaavat useista vuorovaikutuksessa olevista osista muodostuvien järjestelmien yhteiskäyttäytymistä.
– Ihmiset ovat monimutkaisia ja heterogeenisia – sama tilanne voi synnyttää hyvin erilaisen reaktion eri ihmisessä. Mutta kun ihmiset kokoontuvat yhteiseen tilaan, kuten netin sosiaaliselle alustalle, heidän käyttäytymisensä alkaa noudattaa selkeitä kollektiivisia malleja, joita voidaan mallintaa fysiikasta lainatuilla yksinkertaisilla matemaattisilla kaavoilla, Iñiguez sanoo.
Kollektiiviset mallit mahdollistavat ennusteiden tekemisen ja auttavat selittämään, miten sosiaalisia ryhmiä muodostuu. Iñiguez tutkii mekanismeja, joiden kautta ideologiset jakolinjat esimerkiksi politiikassa syntyvät. Ihmiset voivat polarisoitua omista mielipiteistään, sosiaalisista yhteyksistään ja poliittisesta ilmapiiristä, mikä taasen voi johtaa eristäytymiseen, kaikukammoihin ja ideologisiin heimoihin.
Useimmat sosiaalisen median alustat toimivat sisällönsuodatusalgoritmeilla, jotka ohjaavat meitä kuluttamaan yhä enemmän sisältöä, josta jo aiemmin olemme pitäneet. Tällainen tiedon suodattaminen voi vahvistaa ihmisen luontaista taipumusta hakeutua samankaltaistensa seuraan, mikä entisestään vahvistaa luottamusta omiin mielipiteisiin. Algoritmien tarkka toimintaperiaate on kuitenkin vain alustojen omistavien yritysten tiedossa, sillä osa niiden koodista on liikesalaisuuksia. Professori Iñiguez näkee ilmiön huolestuttavana, koska algoritmien roolia mielipiteiden muotoutumisessa ei ole vielä tutkittu riittävästi.
– On välttämätöntä selvittää, miten nämä alustat ja niiden algoritmit vaikuttavat kokonaisten väestöjen käyttäytymiseen – varsinkin nykyaikana, kun suuri osa toiminnastamme tapahtuu netissä, Iñiguez painottaa.
– Näillä yrityksillä on merkittävästi ja liiallisesti vaikutusvaltaa.
Heimokäyttäytyminen on ihmiselle luontaista, mutta poikkeuksiakin löytyy
Ihmisillä on luontainen taipumus muodostaa hyvin klikkiytyneitä yhteisöjä – ryhmiä, jonka jäsenet ovat tiiviisti kytköksissä toisiinsa, jakavat samankaltaisia mielipiteitä eivätkä juurikaan ole tekemisissä yhteisön ulkopuolisten kanssa. Iñiguezin mukaan tämä käyttäytymismalli on peräisin muinaisista ajoista, mutta ulottuu sieltä aina internetin alustoille asti. Suuret mediayritykset ovat tunnistaneet tämän ilmiön ja hyödyntävät sitä tuuttaamalla kiinnostuksemme kaltaista sisältöä, jotta voivat maksimoida sitoutumisen siihen.
Yksi Iñiguezin keskeisistä tutkimuskysymyksistä kuuluu, onko ihmisen käyttäytyminen verkossa erilaista kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Vaikuttaako sosiaalinen konteksti tai ympäristö siihen, miten toimimme?
Aiempi tutkimus viittaa siihen, että meillä on kyky muodostaa merkityksellisiä ja pysyviä sosiaalisia suhteita yhtälailla verkossa kuin sen ulkopuolella – sellaisia suhteita, joiden ylläpito vaatii tunnetyötä ja aikaa. Tällaisten suhteiden määrälle on raja, jota kutsutaan usein Dunbarin luvuksi. Sen on arvioitu olevan noin 150 suhdetta useimmille ihmisille, joskin se voi vaihdella esimerkiksi iän ja sukupuolen mukaan.
Gerardo Iñiguez selittää, että hänen ja kollegoidensa tutkimusryhmänsä Tampereen kompleksisuuslaboratorio (TaCoLAB) on hyödyntänyt verkossa saatavilla olevaa laajaa sosiaalista dataa laskemalla, miten miljoonat ihmiset viestivät eri alustoilla. Laajamittaisessa analyysissä on havaittu, että jokaisella ihmisellä on oma “sosiaalinen allekirjoituksensa” (englanniksi: social signature). Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos kaikki kaverisi asetetaan x-akselille – paras ystävä ensin, toiseksi lähin toiseksi ja niin edelleen – ja heidän kanssaan vietetty aika y-akselille, niin tuloksena syntyy yksilölle ominainen käyrä. Jyrkästi laskeva käyrä tarkoittaa, että suosit tärkeimpiä ystäviäsi, kun taas tasainen käyrä osoittaa, että aika jakautuu tasaisemmin kaikkien kesken.
– Käyrän muoto – se, miten jaat aikasi eri ystäviesi kesken – vaikuttaa olevan persoonallisuuden pysyvä ominaisuus. Se ei paljon muutu. Vaikka ihminen vaihtaisi sosiaalista ympäristöään esimerkiksi muuttamalla toiseen kaupunkiin, käyrän muoto pysyy samana: vanhat ystävät korvautuvat uusilla, jotka asettuvat samoille paikoille henkilön ystävähierarkiassa, Iñiguez selittää.
Sosiaalisten allekirjoitusten perusteella ihmiset näyttävät jakautuvan kahteen päätyyppiin. Ensimmäisellä tyypillä on taipumus hierarkkisiin ystävyyssuhteisiin, ja he muodostavat 66–99 prosenttia internetissä tutkitusta populaatiosta. Toisella tyypillä on hyvin tasainen sosiaalinen allekirjoitus, ja he jakavat aikansa tasaisemmin kaikkien tuttavuuksiensa kesken. Tämä vähemmistö voi liittyä siihen, mitä sosiologit kutsuvat “heikoiksi siteiksi” – eli yhteyksiin, jotka eivät vaadi paljon aikaa, mutta ovat olennaisia yhteiskunnan koossapysymisessä. Professori Iñiguez kollegoineen tutkii parhaillaan tämän vähemmistön sosiaalista merkitystä.
– Jokaisella on tämäntyyppisiä tuttavuuksia – ihmisiä, joiden kanssa ollaan harvoin tekemisissä, mutta jotka voivat toimia siltana täysin erilaisiin sosiaalisiin piireihin kuin omaan arkeen kuuluvat. Nämä tuttavuudet saattavat “hypätä” ryhmästä toiseen ja pitää yhteiskunnan yhtenäisenä, hän selittää.
– He eivät ole suuri osa yhteiskunnasta, mutta he ovat erittäin tärkeitä, koska he pitävät sen koossa. Ilman heitä yhteiskunta hajautuisi lopulta erillisiksi, toisistaan eristäytyneiksi heimoiksi.
Kuva: Eelis BerglundMeksikon vilskeestä Tampereen rauhaan
Iñiguez on kotoisin Meksikosta, mutta hänen uransa on vienyt hänet moniin paikkoihin – Oxfordiin, Aalto-yliopistoon, Budapestiin, Wieniin ja lopulta Tampereelle. Hänen mukaansa akateeminen liikkuvuus on erottamaton osa tutkijanuraa.
Tampere tuntui aluksi hieman pieneltä, mutta kaupunki on valloittanut hänen sydämensä. Suomi tuntuu hänelle yleisesti ottaen hyvin organisoidulta ja vakaalta verrattuna meksikolaiseen elämäntapaan, joka on hänen mukaansa täynnä väriä ja makua mutta myös kaaosta. Vähitellen hän on oppinut arvostamaan Tamperetta kaupunkina, joka on riittävän suuri tarjotakseen kulttuuritoimintaa, mutta riittävän pieni tuntuakseen rauhalliselta ja luonnonläheiseltä.
Toinen asia, jota Iñiguez arvostaa Suomessa, on sen jatkuva yhteiskunnallinen tuki tutkimukselle ja akateemiselle toiminnalle. Hän on huolissaan maailmanlaajuisesta kehityssuunnasta, jossa yliopistojen ja tutkimuksen rahoitusta leikataan yhä enemmän. Merkkejä samasta trendistä on havaittavissa myös Suomessa, mutta toistaiseksi kehitys on hitaampaa ja hän toivoo, että se voitaisiin vielä kääntää.
Akateemisen elämän vastapainona Iñiguezilla on luovia harrastuksia: vapaa-ajallaan hän soittaa sähkökitaraa Entropy Ensemble -nimisessä amatööribändissä ja kirjoittaa tieteisfiktiota ja fantasiatarinoita.
“Musiikissa on jotain, mikä kiehtoo fyysikon mieltä erityisellä tavalla. Kyse on improvisoinnista, äänissä piilevien kaavojen löytämisestä, uuden luomisesta, niin että se samalla silti kantaa mukanaan elementtejä aiemmista teoksista”, Iñiguez kuvailee.
– Tieteessä on sama logiikka. Fysiikka vaatii syvää luovuutta. Uusille ideoille on aina tilaa, mutta niiden on kiinnityttävä aiempaan tietoon ja noudatettava niitä malleja, jotka on jo osoitettu tosiksi.
