Hyppää pääsisältöön
Haku

Tutkimuksen IT:n palveluja

Tampereen yliopisto ja TAMK

Tarjoamme korkeakouluyhteisön tutkijoille tietoteknisiä palveluja tutkimuksen koko elinkaaren ajalle. Tietohallinnon yleispalvelut soveltuvat monelta osin myös tutkijan työkaluiksi mutta tarjolla on myös nimenomaan tutkimustyön tueksi hankittuja palveluja sekä kapasiteettia.  

Löydät näiltä sivuilta korkeakouluyhteisön omien palvelujen lisäksi poimintoja yhteistyökumppaniemme tarjonnasta. Autamme mielellämme tarpeeseen sopivan palvelun valitsemisessa ja toimimme tarvittaessa yhteytenä esimerkiksi CSC:n suuntaan.

Ratkaisukonsultointi 

Tarkoitettu tilanteisiin, joissa korkeakouluyhteisön palveluista ei suoraan löydy käyttötarkoitukseen soveltuvaa ratkaisua. Ota yhteyttä tutkimuksen IT:n asiantuntijoihimme (it-helpdesk [at] tuni.fi (it-helpdesk[at]tuni[dot]fi)) niin katsotaan yhdessä, miten voimme edistää asiaa (esim. IT-asiakastarpeena). Asiantuntijamme osallistuvat tarvittaessa mielellään keskusteluihin, joissa mietitään pidemmän aikavälin teknologiavalintoja ja investointeja sekä ratkaisevat yhtä lailla arjen jokapäiväisiä käytännön tilanteita. Digitalisaation edistämistä tukee myös Digitoimisto

Tekoäly tutkimuksessa

Tekoälyratkaisujen hyödyntäminen on aiheena erityisen ajankohtainen tällä hetkellä. Intrasta löytyykin osio aiheeseen liittyen: Tekoäly (tuni.fi). Tutkimuksen osalta mahdolliset ratkaisumallit vaihtelevat sen mukaan, onko tarkoituksena käyttää tekoälypohjaisia ratkaisuja tutkimuksen tekemisen apuvälineenä perinteisemmällä tyylillä (ML, neuroverkot) vai hyödyntää esimerkiksi LLM-pohjaista tekoälychattia normaaleissa arjen tehtävissä eräänlaisena tekoälyavustajana. Paljon puhutaan myös generatiivisen tekoälyn mahdollisuuksista.

Markkinoilla on tarjolla tällä hetkellä paljon ratkaisuja, jotka ovat usein vielä kehitysvaiheessa jolloin niiden hankkiminen käyttöön tietoturvallisesti ja lisenssiehtoja noudattaen voi olla hankalaa. Tästä syystä suosittelemme ensisijaisesti käyttämään korkeakouluyhteisön tarjoamia ratkaisuja, jotka löytyvät täältä: Copilot (tuni.fi).

Linkkejä muualle:

 

IT Helpdesk
0294 520 500
it-helpdesk [at] tuni.fi (it-helpdesk[at]tuni[dot]fi)
helpdesk.tuni.fi

Julkaistu: 19.10.2022
Päivitetty: 10.5.2024