Hyppää pääsisältöön
Tampereen yliopiston opiskelijan käsikirja

Kansainvälistymisen termisanasto

Apuraha (matka-apuraha, liikkuvuusapuraha, matkatuki…) 

Apuraha on eripituisten ulkomaan opiskelujaksojen rahoituksen yleisnimitys. Tampereen yliopiston kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden myöntämillä apurahoilla on eri nimityksiä ja eri summia sen mukaan, mihin liikkuvuustyyppiin apuraha kuuluu. Perusapurahojen lisäksi on joissakin liikkuvuustyypeissä tarjolla esimerkiksi esteettömyys-, perheellisyys- ja vihreän matkustuksen tukia. Lue lisää: Opiskelijavaihdon rahoitus  

ECIU-yliopisto 

Innovatiivisten eurooppalaisten yliopistojen verkosto eli ECIU tarjoaa monia mahdollisuuksia opiskelijoille kansainvälisissä oppimisympäristöissä. Tampereen yliopisto on verkoston jäsen, ja opiskelijana pääset mukaan toimintaan. 

ECIU-haaste 

ECIU-yliopiston ydin on sen haastepohjainen lähestymistapa – malli, jossa opiskelijat, opettajat ja tutkijat työskentelevät yhdessä yritysten ja yhteiskunnan kanssa ratkoakseen tosielämän haasteita. Haasteet on listattu ECIUn sivuille ja myös ilmoittautuminen niille tapahtuu tätä kautta.    

ECIU-mikromoduuli  

Mikromoduulit ovat tarjolla ECIU-yliopiston jäsenyliopistojen kautta ja niiden suorittaminen voi kestää vaihtelevasti muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Mikromoduulien kautta opiskelija voi oppia lisää kansallisista ja kansainvälisistä yhteiskunnallisista asioista, jotka liittyvät kestävän kehityksen teemoihin. 

ECTS-opintopiste  

Yksi Tampereen yliopiston opintopiste vastaa yhtä ECTS-pistettä. Eurooppalaisten korkeakoulujen välisissä vaihto-opinnoissa käytetään ECTS-järjestelmää (European Credit Transfer and Accumulation System).  

Erasmus+ -opiskelijavaihto 

Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- urheiluohjelma, jolla tuetaan korkeakoulujen eurooppalaista yhteistyötä ja liikkuvuutta. Erasmus+-ohjelman vaihtosopimusten vaihtopaikat ovat yleensä tieteenalakohtaisia, ja niitä voivat hyödyntää ko. alan opiskelijat. Mobi-portaalissa Program: Erasmus+ Student Mobility (SMS). Lue lisää: Opiskelijavaihto-ohjelmat ja verkostot   

ISEP-opiskelijavaihto 

Kansainvälinen opiskelijavaihto-ohjelma, jossa on tarjolla lukuisia vaihtokohteita erityisesti Yhdysvalloissa kaikille perustutkinto-opiskelijoille. Mobi-portaalissa omalla välilehdellään "Exchange possibilities (ISEP, QSEP, north2north)". Lue lisää: Opiskelijavaihto-ohjelmat ja verkostot 

Kahdenvälinen opiskelijavaihto 

Yliopistonlaajuisten kahdenvälisten opiskelijavaihtosopimusten (Mobi-portaalissa Program: Bilateral agreement / University) vaihtopaikat ovat avoinna haettavaksi yliopiston kaikille perustutkinto-opiskelijoille. Tiedekuntatason kahdenvälisten sopimusten (Mobi-portaalissa Program: Bilateral agreement / Faculty) vaihtopaikat ovat rajattuja tietyn alan opiskelijoille.  

Kansainvälistymiskokonaisuus  

Tutkintotodistukselle merkittävä opintokokonaisuus, johon kootaan opintosuorituksiasi, jotka täyttävät kansainvälistymisen osaamistavoitteita. Kokonaisuuden minimilaajuus on 20 opintopistettä. Lue lisää: Kansainvälistymiskokonaisuus  

Kotikansainvälistyminen 

Kansainvälistymismahdollisuuksia ilman ulkomaille lähtöä, esimerkiksi kansainvälinen opiskelijatuutorointi. Lue lisää: Kotikansainvälistyminen  

Lyhyt opiskelujakso ulkomailla tai lyhytliikkuvuus 

Opiskelujakso esimerkiksi intensiivikurssilla ulkomaisessa yliopistossa. Liikkuvuuden kesto on yleensä jotakin yhden viikon ja yhden kuukauden välillä, ja määrittyy kurssin tarjoajan mukaan. Lue lisää: Lyhyet opiskelujaksot ulkomailla  

Lähtöorientaatio 

Vaihtoon valituille opiskelijoille vuosittain järjestettävä tilaisuus, jossa käydään läpi vaihtoon lähtemiseen liittyviä teemoja kuten terveys, turvallisuus ja käytännön asiat. Mukana on yleensä myös vaihdossa olleita opiskelijoita kertomassa kokemuksiaan. Lue lisää: Lähtöorientaatio vaihtoon lähteville 

Mobility-Online -järjestelmä 

Tampereen yliopiston käyttämä liikkuvuuden hallintajärjestelmä, jossa jokainen vaihtoonlähtijä hakee vaihtopaikkaa sekä vaihtojaksonsa aikana käsittelee vaihtoon liittyviä dokumentteja. 

Mobility-Online -portaali 

Tuttavallisemmin Mobi-portaali. Näkymä Tampereen yliopiston opiskelijavaihtokohteisiin. Mobissa voit etsiä avoimia vaihtokohteita. Lue lisää: Opiskelijavaihtokohteet  

Mobi-portaalin vaihtokohdehaun termit 

Study field: tässä näkyy ala, jonka valitset portaalin hakukenttään “Open for TAU study field”. Tarkoittaa, että kyseinen vaihtokohde on avoinna haettavaksi tämän alan opiskelijoille. Study field -kenttä ei listaa vaihtoyliopiston aloja. 
 
Program: vaihtosopimuksen tyyppi, joka määrittää erityisesti vaihtokohteeseen liittyvän apurahan

Nordplus-, Nordlys-opiskelijavaihto 

Nordplus on pohjoismaiden ministerineuvoston ohjelma, jolla tuetaan mm. pohjoismaista opiskelijaliikkuvuutta. Vaihtopaikkoja perustutkinto-opiskelijoille. Mobi-portaalissa Program: Nordlys (Erasmus+) ja Nordplus network. Lue lisää: Opiskelijavaihto-ohjelmat ja verkostot 

North2north-opiskelijavaihto 

Kansainvälinen opiskelijavaihto-ohjelma, joka keskittyy erityisesti maapallon pohjoisilla alueilla sijaitseviin yliopistoihin, ja sen vaihtokohteet ovat avoinna kaikille perustutkinto-opiskelijoille. Mobi-portaalissa omalla välilehdellään "Exchange possibilities (ISEP, QSEP, north2north)". Lue lisää: Opiskelijavaihto-ohjelmat ja verkostot 

Pitkä opiskelujakso ulkomailla tai pitkä liikkuvuus 

Opiskelujakso, joka on kestoltaan vähintään vaihtoyliopiston lukukauden pituinen. Ks. myös Opiskelijavaihto.  

Opintosuoritusote 

Opintosuoritusote  (engl. transcript of records) on selvitys suorittamistasi opintojaksoista ja –kokonaisuuksista. Tampereen yliopiston suoritusote on opiskelijavaihtohakemuksen pakollinen liite. Vaihdossa olleet opiskelijat saavat vaihtoyliopistosta suoritusotteen, jonka perusteella hakevat vaihto-opintojen hyväksilukua Sisussa. Lue ja lisää: Opintosuoritusote ja opiskelutodistus ja 
Muualla suoritettujen opintojen ja osaamisen hyväksilukeminen > Vaihto-opintojen hyväksilukeminen 

Opiskelijavaihto 

Ulkomaan opiskelujakso Tampereen yliopiston yhteistyöyliopistossa. Kesto määrittyy vaihtoyliopiston lukukauden pituuden mukaan ja on yleensä 3-12 kuukautta. 

QSEP-opiskelijavaihto 

Kanadalainen opiskelijavaihto-ohjelma, joka tarjoaa vaihtokohteita Québecin provinssin yliopistoissa kaikille perustutkinto-opiskelijoille. Mobi-portaalissa omalla välilehdellään "Exchange possibilities (ISEP, QSEP, north2north)". Lue lisää: Opiskelijavaihto-ohjelmat ja verkostot 

Ulkomaan harjoittelu 

Mahdollisuus suorittaa tutkintoon kuuluva pakollinen tai vapaaehtoinen harjoittelujakso ulkomailla. Harjoittelupaikan etsiminen vaatii oma-aloitteisuutta ja valmistelut kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Rahoituksen mahdollisuus riippuu mm. harjoittelupaikan sijainnista ja soveltuvuudesta tutkintoon. Lisätietoa: Harjoittelu ulkomailla  

Vaihtokohde 

Ulkomainen korkeakoulu, jonka kanssa Tampereen yliopistolla on opiskelijavaihtoa koskeva yhteistyösopimus.  

Vaihtolähettiläs 

Kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden rekrytoima opiskelija, joka jakaa yhden viikon ajan kokemuksia vaihtokohteestaan  @taugoesglobal Instagram-tilillä. Vaihtolähettilääksi voi hakea keväisin opiskelijavaihtoon hakemisen yhteydessä.  

Vaihtoraportti 

Opiskelijavaihdossa olleen opiskelijan raportti kokemuksestaan. Vaihtoraportit julkaistaan  vaihtoraporttitietokannassa vaihtoa suunnittelevien opiskelijoiden iloksi ja hyödyksi. Lue lisää: Vaihtoraportit  
 

Julkaistu: 19.8.2024
Päivitetty: 3.9.2024