Veli-Pekka Into: Asumisen ahaa-elämys

Asumisen muoto rakentajan talousyhtälössä

Kasvavissa kaupungeissa torninosturibarometri kertoo korutonta kieltään, kerrostaloja nousee kuin sieniä sateella. Kaavoitus ja rakennusvalvonta, osaltaan pohtii, miten suitsia rakentajia vyöryvän massiivisen asuntotuotannon kanssa? Pelätään, että urbaani rappeutuminen muodostuu uuden asuntorakentamisen kautta. Rakentajat rakentavat pieniä asuntoja kerrostalot täyteen, ajattelematta seurauksia isossa kuvassa.

Kuka muuttaa minnekin, minkäkokoista asuntoa tehdään tai saa tehdä? Tähän kaupungin rakentamista ohjaava viranomaiskunta tuo oman vahvan näkemyksen, minne mitäkin tehdään omien tilastojensa pohjalta. Joskus tulee pohdittua, mistä nuo tilastot löytyvät, jotka osoittavat, että lapsiperheet muuttavat keskustaan ja yhden tai kahden hengen ruokakunnat ostavat kalliimpia keskusta-asuntoneliöitä, näitäkin isoina kaksioina tai kolmioina?

Markkina ohjaa rakentamista

Mutta missä on se iso asunnonostajien massa, keskituloiset yhden tai kahden hengen taloudet, jotka hakevat kohtuuhintaista asumista tehokkaasti suunnitelluilla napakoilla neliöillä oman talouden sallivan hintalapun mukaan? No kuitenkin tällä hetkellä syystä tai toisesta pieniä asuntoja rakennetaan ja joku niitä ostaa? Markkina ohjaa ylivertaista rakentajaakin, mitä minnekin rakennetaan.

Halu tehdä isoja perheasuntoja, on kova. Olisi suhteessa paljon edullisempaa rakentaa isoja asuntoja, kuin pieniä yksiöitä. Välittömästi herää kysymys, miksi isoja asuntoja ei sitten rakenneta? No vastaus on yksinkertainen, ostajat puuttuvat. Kaikista kerrostaloasunnoista 4-h tai isompien asuntojen osuus kerrostalotuotannosta ollut viimeisen kymmenen vuoden periodilla ollut viiden prosentin luokkaa.

Rakentajat pohtivat tarkoin kohderyhmää ennen kohteen laittamista markkinaan, mutta lopputulema on lähes aina sama, iäkäs pariskunta, nuori pari tai sinkkutalous eri twisteillä. Toki toivotaan lapsiperheitä, joissa 2-4 lasta (onko näitä vielä paljon), varakkaita pariskuntia, joilta lapset lennähtäneet kotoa pois sekä sitten yksinäisiä vauraita asunnonostajia, jotka arvostavat väljää asumista. Saadaanko uusia ongelmalähiöitä runsaan asuntorakentamisen kautta, iskeekö segregaatio? Onko mopo karannut lopullisesti rakentajan huterista käsistä?

Ehkä ei kuitenkaan? Maailma muuttuu, 70-luvun teollinen vallankumous ja sen synnyttämät lähiöt aikain saatossa muodostuneine ongelmineen ei enää nyky-yhteiskunnassa sellaisenaan toteudu.

Asuinalueet leimautuvat asujiensa myötä mutta myös uudistuvat

Kaupungin eri asuinalueilla, uusillakin, on ihmeellinen tapa järjestyä jonkinlaisen hierarkian kautta tietynlaiseen suosituimmuus järjestykseen kansan keskuudessa. Toiset alueet uudistuvat, identiteetti alueella muuttuu ja toiset jämähtävät aikain saatossa saadun maineen, aiemman leimaantumisen kautta.

Kokonaiskuva, kuten ympärillä olevat palvelut, niiden laatu, ihmislogistiikka, jolla vaivattomasti päästään palveluiden ääreen tai sieltä pois. Asuminen, ympärillä olevine palveluineen muodostaa kokonaisuuden. Kaupunginosia pyritään aiempaa vahvemmin kehittämään ja jalostamaan.

Mikä sitten on lääke, jotta monimuotoista asumista syntyy?

Tähän on onneksi varauduttu isossa kuvassa juuri tuolla rakentamista ohjaavalla viranomaiskunnalla. Yhteinen tahtotila viihtyisän sekä monimuotoisen asumisen kehittämiseen on vahva, niin rakentajien kuin kaupunkikehityksenkin näkökulmasta sekä perinteisemmillä kuin uusillakin asuinalueilla. Asuinalueiden kehittämisessä yhteistyö korostuu ja uutta asumista rakentuu entistä vuorovaikutteisemmalla tavalla, pohtien asumisen murroksen muutosta, niin viranomaisten kuin ennen kaikkea, itse olevien kuin tulevienkin asukkaidenkin kanssa.

Kirjoittaja Veli-Pekka Into toimii hankejohtajana Pohjola Rakennus Oy:ssä ja on Kiinteistö- ja rakentamisalan Executive MBA - KiRa EMBA -osallistuja.