Tässä esitetty avoimen yliopisto-opetuksen tarjonta ja tiedot ovat alustavia ja niitä täydennetään hakuajan alkamiseen saakka. Muutokset ovat mahdollisia.
Hakuaika kevätlukukaudella 2013 alkaviin opintoihin alkaa pääsääntöisesti 14.11.2012. Opintomaksu 10 euroa / opintopiste. Lisätietoja opintoihimme hakeutumisesta.
Lisätietoja yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön avoimesta yliopisto-opetuksesta: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu@uta.fi, puh. 050 - 462 7368. Sosiaalityön opintojen osalta Ulla Lassila, ulla.lassila@uta.fi, puh. 050 - 549 0420
Tutustutaan filosofian peruskäsitteisiin ja keskeisiin ongelmiin sekä filosofisen ajattelun ominaispiirteisiin.
Kurssi on tarkoitettu johdatuskurssiksi filosofiaan muille kuin filosofian tutkinto-ohjelman opiskelijoille. Opintojakso voidaan suorittaa vaihtoehtoisesti sähköisenä kirjatenttinä. Sähköisen tentin vastaanottaja on Susanna Lindberg. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Tutustutaan länsimaisen filosofian kehitykseen antiikista 1800-luvulle sekä sen keskeisiin ajattelijoihin.
Luennot 26 t
Klassikkoteksteihin tutustumista pienryhmissä 8 t (kolme ryhmää)
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Opetus järjestetään keväällä 2013. Opintojakso voidaan suorittaa myös kirjatenttinä (avoimen yliopiston yleisenä tenttipäivänä) mutta luentosarjasuoritus on suositeltavampi vaihtoehto.
Opintojaksolla opitaan logiikan peruskäsitteet (esim. lause, propositio, luonnollinen ja keinotekoinen kieli, looginen pääteltävyys ja todistuvuus, looginen seuraus ja looginen totuus, ekstensio ja intensio), klassisen lause- ja predikaattilogiikan symbolit ja syntaksi sekä lauselogiikan luonnollisen päättelyn systeemi ja totuustaulukkomenetelmä, ja tutustutaan predikaattilogiikan semantiikkaan. Erityisesti kiinnitetään huomiota sellaisiin logiikan käsitteisiin, joiden tunteminen on tarpeen kaikkien filosofian opintojen kannalta.
Yleiset kirjatenttipäivät:
Syyslukukaudella 2013: ma 21.10. ja 16.12. klo 16-20.
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Tenttipaikka: Päätalo, luentosali A2a (Kalevantie 4)
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä)
Keväällä 2013 järjestetään luennot FILP3a Argumentaatio 2 op (ks. tarkemmat ajat kohdasta opetus).
Opintojaksolla käsitellään argumentaation ja tieteellisen päättelyn teoriaa, empiristisen tieto-opin vaikutusta tieteenfilosofiassa, syy – vaikutus-suhteita, tieteellistä selittämistä ja mallintamisen roolia tieteessä. Sillä myös harjoitellaan argumenttien analyysia ja arviointia. Sillä esitellään sekä positivismin että jälkipositivistisen tieteenfilosofian klassikoita. Muita teemoja ovat yhteiskunnallisten arvojen merkitys tieteessä sekä tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Kristina Rolin
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä) Selvitetään mahdollisuutta järjestää myös opetusta.
Opintojakson tieto-oppiin keskittyvässä osassa tarkastellaan tiedon lajeja, skeptisismin ongelmaa, perinteistä tiedon määritelmää ja siitä käytyä keskustelua, uskomusten oikeuttamista koskevia näkemyksiä sekä erilaisia naturalistisia ja ei-naturalistia tietokäsityksiä. Opintojakson ontologiaosuus perehdyttää opiskelijan erilaisiin olemassaolon ja olemisen ymmärtämisen tapoihin ja olevan yleisimpiä kategorioita koskevaan nykykeskusteluun.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Leila Haaparanta
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä) Selvitetään mahdollisuutta järjestää myös opetusta.
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Tämä "Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuuden alajakso suoritetaan kasvatustieteiden avoimen yliopisto-opetuksen ryhmässä. Opintojakso toteutetaan monimuotoisesti nettivideotallenteita hyödyntäen. Toteutuksen yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin.
Opetus järjestetään keväällä 2013.
Tutustutaan filosofian peruskäsitteisiin ja keskeisiin ongelmiin sekä filosofisen ajattelun ominaispiirteisiin.
Kurssi on tarkoitettu johdatuskurssiksi filosofiaan muille kuin filosofian tutkinto-ohjelman opiskelijoille. Opintojakso voidaan suorittaa vaihtoehtoisesti sähköisenä kirjatenttinä. Sähköisen tentin vastaanottaja on Susanna Lindberg. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Tutustutaan länsimaisen filosofian kehitykseen antiikista 1800-luvulle sekä sen keskeisiin ajattelijoihin.
Luennot 26 t
Klassikkoteksteihin tutustumista pienryhmissä 8 t (kolme ryhmää)
Kurssi on tarkoitettu johdatuskurssiksi filosofiaan muille kuin filosofian tutkinto-ohjelman opiskelijoille. Opintojakso voidaan suorittaa vaihtoehtoisesti sähköisenä kirjatenttinä. Sähköisen tentin vastaanottaja on Susanna Lindberg. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Kirjatenttinä (sähköisenä tenttinä).
Keväällä 2013 järjestetään luennot FILP3a Argumentaatio 2 op (ks. tarkemmat ajat kohdasta opetus).
Opintojaksolla käsitellään argumentaation ja tieteellisen päättelyn teoriaa, empiristisen tieto-opin vaikutusta tieteenfilosofiassa, syy – vaikutus-suhteita, tieteellistä selittämistä ja mallintamisen roolia tieteessä. Sillä myös harjoitellaan argumenttien analyysia ja arviointia. Sillä esitellään sekä positivismin että jälkipositivistisen tieteenfilosofian klassikoita. Muita teemoja ovat yhteiskunnallisten arvojen merkitys tieteessä sekä tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Sosiaalityön avoimen yliopisto-opetuksen ryhmässä.
Luennot (tallenteena), kirjallisuus ja muu kurssilla jaettava aineisto sekä essee.
Kurssin opiskelu tapahtuu Moodle-verkko- oppimisympäristössä. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Alustava toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 22.4.2013 saakka. Kurssi muodostuu viikoittain seurattavista verkossa olevista luentotallenteista (viikot 10-15) sekä luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehtävistä oppimispäiväkirjoista, jota työstetään koko kurssin ajan (oppimispäiväkirjan palautus viimeistään 22.4.2013)
Kirjatenttinä (sähköisenä tenttinä). Selvitetään mahdollisuutta järjestää myös opetusta.
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
Kirjatenttinä (sähköisenä tenttinä).
Opintojakso antaa yleiskuvan länsimaisen filosofian historian aikakausista (antiikki, keskiaika, uuden ajan alku, rationalismi ja empirismi, valistus, romantiikka ja idealismi). Samalla tutustutaan eri aikakausien keskeisimpiin ajattelijoihin ja keskusteluihin. Opintojaksolla annettavaa yleiskuvaa syvennetään kohdassa FILA3 Klassikot.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa keväällä 2013 tai kirjatenttinä (sähköisenä tenttinä). Toteutuksen yksityiskohdista sovitaan myöhemmin.
Opintojaksolla annetaan yleiskuva 1900-luvun filosofian eri suuntauksista, niiden tärkeimmistä edustajista ja niiden piirissä käydyistä keskusteluista. Sillä tarkastellaan lyhyesti 1900-luvun filosofian taustaa erityisesti Kantin ja Hegelin filosofiassa sekä 1800-luvun jälkipuoliskon ajattelussa ja tutustutaan mm. fenomenologiaan, loogiseen empirismiin, analyyttiseen filosofiaan, pragmatismiin, marxismiin, eksistentialismiin, hermeneutiikkaan ja dekonstruktioon. Opintojaksolla käsitellään jonkin verran myös suuntausten vuorovaikutusta sekä teemoja, joihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota 1900-luvun jälkipuoliskolla (luonnollinen kieli, käytännöt, ruumis, koneet jne.). Opintojakso antaa yleiskuvan tästä nykyfilosofiaan vaikuttavasta muutoksesta.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Kirjatenttinä / esseenä. Toteutuksen yksityiskohdista sovitaan myöhemmin.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Kirjatentti (sähköisenä tenttinä).
Opintojakso tarjoaa katsauksen eri uskontoihin sekä ateismia koskevaan nykykeskusteluun.
Kirjatentti (sähköisenä tenttinä).
Opintojaksossa pohditaan, miten eri uskonnot sopivat yhteen yksilön vapautta ja ihmisarvoa sekä kulttuurien moninaisuutta kunnioittavan elämäntavan kanssa.
Kirjatentti (sähköisenä tenttinä).
Opintojakso esittelee nationalismitutkimuksen klassikkoteoksen ja sodan moraalipsykologiaa. Opintojakso tarkastelee kriittisesti ihmisten luokittelua kulttuurin ja uskonnon perusteella.
Kirjatentti (sähköisenä tenttinä) tai essee.
Opintojakso tarkastelee kriittisesti lännen ja idän vastakkainasettelua sekä esittelee feministisen filosofian klassikkoteoksen.
Kirjatentti ( sähköisenä tenttinä) tai essee.
Opintojaksossa tutustutaan ajankohtaiseen keskusteluun humanistisen koulutuksen merkityksestä peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa.
Tämä "Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuuden alajakso suoritetaan kasvatustieteiden avoimen yliopisto-opetuksen ryhmässä. Opintojakso toteutetaan monimuotoisesti nettivideotallenteita hyödyntäen. Toteutuksen yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin.
Tutustutaan filosofian peruskäsitteisiin ja keskeisiin ongelmiin sekä filosofisen ajattelun ominaispiirteisiin.
Opintojakso suoritetaan sähköisenä kirjatenttinä. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Vaihtoehtoisesti voi myös osallistua Tampereella toteutettavalle kurssille.
Tutustutaan länsimaisen filosofian kehitykseen antiikista 1800-luvulle sekä sen keskeisiin ajattelijoihin.
Opintojakso suoritetaan sähköisenä kirjatenttinä. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Vaihtoehtoisesti voi myös osallistua Tampereella toteutettavalle kurssille.
Luennot 26 t
Klassikkoteksteihin tutustumista pienryhmissä 8 t (kolme ryhmää)
Opintojakso suoritetaan sähköisenä kirjatenttinä. Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä.
Vaihtoehtoisesti voi myös osallistua Tampereella toteutettavalle kurssille.
Kirjatenttinä.
Opintojaksolla käsitellään argumentaation ja tieteellisen päättelyn teoriaa, empiristisen tieto-opin vaikutusta tieteenfilosofiassa, syy – vaikutus-suhteita, tieteellistä selittämistä ja mallintamisen roolia tieteessä. Sillä myös harjoitellaan argumenttien analyysia ja arviointia. Sillä esitellään sekä positivismin että jälkipositivistisen tieteenfilosofian klassikoita. Muita teemoja ovat yhteiskunnallisten arvojen merkitys tieteessä sekä tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Sosiaalityön avoimen yliopisto-opetuksen ryhmässä.
Luennot (tallenteena), kirjallisuus ja muu kurssilla jaettava aineisto sekä essee.
Kurssin opiskelu tapahtuu Moodle-verkko- oppimisympäristössä. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Alustava aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 22.4.2013 saakka. Kurssi muodostuu viikoittain seurattavista verkossa olevista luentotallenteista (viikot 10-15) sekä luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehtävistä oppimispäiväkirjoista, jota työstetään koko kurssin ajan (oppimispäiväkirjan palautus viimeistään 22.4.2013)
Kirjatenttinä.
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
Kirjatenttinä.
Opintojakso antaa yleiskuvan länsimaisen filosofian historian aikakausista (antiikki, keskiaika, uuden ajan alku, rationalismi ja empirismi, valistus, romantiikka ja idealismi). Samalla tutustutaan eri aikakausien keskeisimpiin ajattelijoihin ja keskusteluihin. Opintojaksolla annettavaa yleiskuvaa syvennetään kohdassa FILA3 Klassikot.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Kirjatenttinä.
Opintojaksolla annetaan yleiskuva 1900-luvun filosofian eri suuntauksista, niiden tärkeimmistä edustajista ja niiden piirissä käydyistä keskusteluista. Sillä tarkastellaan lyhyesti 1900-luvun filosofian taustaa erityisesti Kantin ja Hegelin filosofiassa sekä 1800-luvun jälkipuoliskon ajattelussa ja tutustutaan mm. fenomenologiaan, loogiseen empirismiin, analyyttiseen filosofiaan, pragmatismiin, marxismiin, eksistentialismiin, hermeneutiikkaan ja dekonstruktioon. Opintojaksolla käsitellään jonkin verran myös suuntausten vuorovaikutusta sekä teemoja, joihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota 1900-luvun jälkipuoliskolla (luonnollinen kieli, käytännöt, ruumis, koneet jne.). Opintojakso antaa yleiskuvan tästä nykyfilosofiaan vaikuttavasta muutoksesta.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Kirjatenttinä / esseenä.
"Elämänkatsomustieto toisena opetettavana aineena" -kokonaisuudessa suoritetaan kaksi jaksoa jaksoista FILA1, FILA2 ja FILA3.
Kirjatentti.
Opintojakso tarjoaa katsauksen eri uskontoihin sekä ateismia koskevaan nykykeskusteluun.
Kirjatentti.
Opintojaksossa pohditaan, miten eri uskonnot sopivat yhteen yksilön vapautta ja ihmisarvoa sekä kulttuurien moninaisuutta kunnioittavan elämäntavan kanssa.
Kirjatentti.
Opintojakso esittelee nationalismitutkimuksen klassikkoteoksen ja sodan moraalipsykologiaa. Opintojakso tarkastelee kriittisesti ihmisten luokittelua kulttuurin ja uskonnon perusteella.
Kirjatentti tai essee.
Opintojakso tarkastelee kriittisesti lännen ja idän vastakkainasettelua sekä esittelee feministisen filosofian klassikkoteoksen.
Kirjatentti tai essee.
Opintojaksossa tutustutaan ajankohtaiseen keskusteluun humanistisen koulutuksen merkityksestä peruskoulussa, lukiossa ja yliopistossa.
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
HUOM! Nettirekassa jakso löytyy Historian tutkinto-ohjelma -kohdan alta
Luentotentteihin ja niiden uusintoihin ilmoittautuminen viisi arkipäivää ennen tenttiä, lauantai mukaan lukien. Esim. tentti tiistaina, ilmoittautuminen viimeistään edellisen viikon keskiviikkona.
Ilmoittautua voi Internetissä www.uta.fi/nettirekka
Jakso on suunniteltu opetettavaksi vuonna 2013. Voi suorittaa myös kirjatenttinä (avoimen yliopiston yleisenä tenttipäivänä tai yksikön yleisenä tenttipäivänä (ks. lisätiedot).
Opintojaksossa perehdytään keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin ilmiöihin Euroopassa antiikista uuden ajan alkuun. Opintojaksossa tarkastellaan temaattisesti antiikin maailman muotoutumista ja muuntumista sekä keskiaikaisen Euroopan syntyä ja historiallista kehitystä uuden ajan alkuun asti. Opintojakso keskittyy eurooppalaiseen traditioon ja identiteettiin, joka yhdistyy laajempaan maantieteelliseen perspektiiviin. Opintojaksossa esitetään myös lyhyt katsaus kreikkalaisroomalaista antiikkia edeltäneisiin sivilisaatioihin ja niiden suhteesta antiikin eurooppalaiseen traditioon.
Kirjallisuuden voi suorittaa sähkötenttinä tai yleisenä tenttipäivänä (syksyn 2013 ajan).
Syksyn 2013 yleiset tenttipäivät ovat ma 21.10. ja ma 16.12. klo 16-20.
Tentteihin ilmoittautuminen NettiRekan kautta ( www.uta.fi/nettirekka) viimeistään 14 vuorokautta ennen tenttiä.
Tenttipaikka: Päätalon luentosali A2a (Kalevantie 4)
Luentokurssi tai kirjatentti (yleisenä kirjatenttipäivänä, ks. lisätiedot).
Opintojaksossa perehdytään varhaisemman historian aikakausien tärkeimpiin piirteisiin sekä Suomen historian eurooppalaisiin yhteyksiin. Lisäksi opintojaksossa käydään läpi aikakausien historiaa koskevan tutkimuksen lähtökohtia ja niiden muuttumista.
Kirjallisuuden voi suorittaa sähkötenttinä tai yleisenä tenttipäivänä (syksyn 2013 ajan).
Syksyn 2013 yleiset tenttipäivät ovat ma 21.10. ja ma 16.12. klo 16-20.
Tentteihin ilmoittautuminen NettiRekan kautta ( www.uta.fi/nettirekka) viimeistään 14 vuorokautta ennen tenttiä.
Tenttipaikka: Päätalon luentosali A2a (Kalevantie 4)
Opintojaksossa perehdytään suomalaisen yhteiskunnan historiaan 1800-luvun alusta nykyaikaan. Opintojakson painotus on yhteiskuntaryhmien, rakenteiden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen historiassa. Opintojaksossa tarkastellaan myös tulkintojen historiaa eli sitä, miten 1800- ja 1900-lukujen Suomen historian keskeisiä ilmiöitä on tulkittu eri aikoina.

Opintojaksolla perehdytään maailman kulttuurien ja talouksien vuorovaikutukseen uuden ajan alusta nykypäivään, yhteyksiä luovia ja voimistavia ilmiöitä painottaen.
Kirjallisuuden voi suorittaa sähkötenttinä tai yleisenä tenttipäivänä (syksyn 2013 ajan).
Syksyn 2013 yleiset tenttipäivät ovat ma 21.10. ja ma 16.12. klo 16-20.
Tentteihin ilmoittautuminen NettiRekan kautta ( www.uta.fi/nettirekka) viimeistään 14 vuorokautta ennen tenttiä.
Tenttipaikka: Päätalon luentosali A2a (Kalevantie 4)
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
Opintojaksossa perehdytään keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin ilmiöihin Euroopassa antiikista uuden ajan alkuun. Opintojaksossa tarkastellaan temaattisesti antiikin maailman muotoutumista ja muuntumista sekä keskiaikaisen Euroopan syntyä ja historiallista kehitystä uuden ajan alkuun asti. Opintojakso keskittyy eurooppalaiseen traditioon ja identiteettiin, joka yhdistyy laajempaan maantieteelliseen perspektiiviin. Opintojaksossa esitetään myös lyhyt katsaus kreikkalaisroomalaista antiikkia edeltäneisiin sivilisaatioihin ja niiden suhteesta antiikin eurooppalaiseen traditioon.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa esittää Suomen alueen ja sen väestön historian päälinjat ennen alueen liittämistä Venäjään vuonna 1809. Opiskelija tuntee aikakautta koskevan historiankirjoituksen lähtökohtia ja tärkeimpiä käänteitä.
Kirjatenttinä ellei muuta sovita jatkosuunnittelussa.
Opintojaksossa perehdytään suomalaisen yhteiskunnan historiaan 1800-luvun alusta nykyaikaan. Opintojakson painotus on yhteiskuntaryhmien, rakenteiden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen historiassa. Opintojaksossa tarkastellaan myös tulkintojen historiaa eli sitä, miten 1800- ja 1900-lukujen Suomen historian keskeisiä ilmiöitä on tulkittu eri aikoina.
Kirjatenttinä ellei muuta sovita jatkosuunnittelussa.
Opintojaksolla perehdytään maailman kulttuurien ja talouksien vuorovaikutukseen uuden ajan alusta nykypäivään, yhteyksiä luovia ja voimistavia ilmiöitä painottaen.
Sosiaalisen, kognitiivisen ja emotionaalisen kehityksen perusteet elämänkaaren eri vaiheissa, kehityspsykologian klassikkoteoriat.
Luennot ja kirjallisuuskuulustelu.
HUOM! Nettirekassa jakso löytyy Psykologian tutkinto-ohjelma -kohdan alta.
Yleisinä tenttipäivinä on mahdollisuus tenttiä luentoja ja/tai kirjallisuutta
Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät:
Kevätlukukaudella 2013: ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori, Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241.
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa.
Opintojaksolla tarkastellaan mm. näkö-, kuulo- ja tuntojärjestelmien toimintaa sekä havaitsemiseen ja tarkkaavaisuuteen liittyviä kognitiivisia ja hermostollisia prosesseja. Kurssilla tarkastellaan myös aivojen rakennetta ja toimintaa, aivojen kehitystä sekä aivotoiminnan tutkimusmenetelmiä.
Luennot ja kirjallisuuskuulustelu.
Nettirekassa jakso löytyy Psykologian tutkinto-ohjelma -kohdan alta.
HUOM! Tammikuun yleisenä tenttipäivänä on mahdollisuus tenttiä luentoja ja/tai kirjallisuutta, muina tenttipäivinä vain kirjallisuutta

Opintojaksolla tarkastellaan mm. persoonallisuuden biologista perustaa, sosiaalista kontekstia, motivaatiota, emootioita sekä persoonallisuuden yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin.
Luennot ja kirjallisuuskuulustelu.
HUOM! Nettirekassa jakso löytyy Psykologian tutkinto-ohjelma -kohdan alta.
Luentotentteihin ilmoittautuminen viisi arkipäivää ennen tenttiä, lauantai mukaan lukien. Esim. tentti tiistaina, ilmoittautuminen viimeistään edellisen viikon keskiviikkona.
Ilmoittautua voi Internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen yliopiston palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.

Opintojaksolla tarkastellaan mm. teorioita, hypoteeseja, tutkimuseettisiä kysymyksiä, mittaamista ja muuttujia, kokeellisia asetelmia, itsearviointimenetelmiä, haastattelua ja havainnointia, muuttujien riippuvuussuhteita ja laadullisia menetelmiä.

Opintojaksolla tarkastellaan mielenterveyden häiriöiden esiintymistä, ja tutustutaan aikuisen psykiatriseen oirediagnostiikkaan ja kehitykselliseen psykopatologiaan. Edelleen analysoidaan mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyä ja hoidollisia interventioita ja perehdytään psykologin asiantuntijuuteen terveydenhuollossa.

HUOM! Nettirekassa jakso löytyy Psykologian tutkinto-ohjelma -kohdan alta

Syyslukukaudella 2012: ma 22.10.,19.11. ja 17.12. klo 17-21, luokka 133Y.
Kevätlukukaudella 2013: ma 21.1.,18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21, luokka 133Y
Yleisinä tenttipäivinä on mahdollisuus tenttiä luentoja ja/tai kirjallisuutta. Tentteihin ilmoittautuminen 14 päivää ennen tenttiä.
Luentotentteihin ja niiden uusintoihin ilmoittautuminen viisi arkipäivää ennen tenttiä, lauantai mukaan lukien. Esim. tentti tiistaina, ilmoittautuminen viimeistään edellisen viikon keskiviikkona. Ilmoittautua voi Internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen yliopiston palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus
Yleiset tenttipäivät avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere: yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1
Seinäjoki: SeAMK:ssa, Keskuskatu 32D, luokka 133Y
Pori: Porin yliopistokeskuksen tiloissa, Pohjoisranta 11 A, 3.krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 luokassa 241)

Tiedot luennoista löytyvät Tampereen opetuksen alta:
https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=17778
Opintojaksolla tarkastellaan mm. näkö-, kuulo- ja tuntojärjestelmien toimintaa sekä havaitsemiseen ja tarkkaavaisuuteen liittyviä kognitiivisia ja hermostollisia prosesseja. Kurssilla tarkastellaan myös aivojen rakennetta ja toimintaa, aivojen kehitystä sekä aivotoiminnan tutkimusmenetelmiä.
Luennot ja kirjallisuuskuulustelu.
Tiedot luennoista löytyvät Tampereen opetuksen alta:
https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=17779
Opintojaksolla tarkastellaan mm. persoonallisuuden biologista perustaa, sosiaalista kontekstia, motivaatiota, emootioita sekä persoonallisuuden yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin.
Luennot ja kirjallisuuskuulustelu.
Opintojaksolla tarkastellaan mm. teorioita, hypoteeseja, tutkimuseettisiä kysymyksiä, mittaamista ja muuttujia, kokeellisia asetelmia, itsearviointimenetelmiä, haastattelua ja havainnointia, muuttujien riippuvuussuhteita ja laadullisia menetelmiä.
Opintojaksolla tarkastellaan mielenterveyden häiriöiden esiintymistä, ja tutustutaan aikuisen psykiatriseen oirediagnostiikkaan ja kehitykselliseen psykopatologiaan. Edelleen analysoidaan mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyä ja hoidollisia interventioita ja perehdytään psykologin asiantuntijuuteen terveydenhuollossa.
Jakson opetus on yhteistä tutkinto-opetuksen kanssa.
Luentoja voi seurata myös suorana nettilähetyksenä. Linkki lähetykseen ja ohjeet tulevat kurssin Moodle-alueelle. Luentoja ei voi katsoa tallenteina.
HUOM! Koko perusopintoihin liittyvä alkuinfo järjestetään avoimen yliopiston opiskelijoille ke 19.9.2012 klo 17.00 - 18.30, Pinni A, Paavo Koli -sali Kanslerinrinne 1.
Suoritustapa: luentopäiväkirja, josta ohjeet annetaan luentosarjan alussa ja moodlessa luentojen alkaessa 27.09.2012.
To 27.9 Johdanto, sosiaalitieteellisen ajattelun kartta. Prof. Päivi Korvajärvi
Ti 2.10. Moderni yhteiskunta. Prof. Harri Melin
To 4.10 Yhteiskunnalliset jaot. Prof. Harri Melin
Ti 9.10 Yksityisen ja julkisen muuttuvat suhteet. Prof. Anneli Anttonen
To 11.10 Murtuva hyvinvointivaltiollisuus. Prof. Anneli Anttonen
Ti 23.10 Ruumiillisuus ja ei-kielellisyys. Prof. Tarja Rautiainen-Keskustalo.
To 25.10 Sukupuoli ja seksuaalisuus. Prof. Päivi Korvajärvi
Ti 30.10 Minuus ja performatiivisuus. Prof. Tarja Rautiainen-Keskustalo
To 1.11 Ihminen sosiaalisessa maailmassa. Prof. Irmeli Järventie
Ti 6.11 Yhteisöllisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Prof. Irmeli Järventie
To 8.11 Toimijuus ja persoonallisuus. Prof. Irmeli Järventie
Ti 13.11 Kansalaisuus ja osallistuminen. Prof. Liisa Häikiö
To 15.11 Sukupuolittunut kansalaisuus. Yliopistolehtori Jaana Kuusipalo
Ti 20.11 Etnisyys ja rotu. Prof. Anna Rastas
To 22.11 Emootiot, affektit, tunteet. Prof. Irmeli Järventie ja prof. Päivi Korvajärvi
Ti 27.11 Sosiaalisen ja biologisen suhde. Akatemiatutkija Tuula Juvonen
To 29.11 Ylirajaiset sosiaaliset suhteet. Prof. Anna Rastas
Ti 4.12 Paneeli, jossa kaikki luennoitsijat paikalla, teemana: Sosiaalitieteellisen ajattelun trendit ja umpikujat.
Kurssi koostuu luennoista, luentojen välillä tehtävistä itsenäisistä harjoituksista sekä itsenäisestä esseestä.
Iltaopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille ensisijaisena tarjottava toteutus, mutta myös tutkinto-opiskelijoiden päiväopetusryhmään varataan paikkoja. Lisätietoja päiväopetusmahdollisuudesta opintojen alkaessa.
Kurssin käytyään opiskelija tunnistaa sosiaalipolitiikalle tyypillisen tavan tarkastella yhteiskuntaa. Opiskelija saa perustiedot sosiaalipolitiikan historiasta, ajankohtaisista keskusteluista, keskeisistä käsitteistä ja tavoista ratkaista sosiaalipoliittisia ongelmia ja kysymyksiä.
Luennot ja/tai lukupiiri
luentojen ja oheiskirjallisuuden pohjalta kirjoitetaan oppimispäiväkirja
Kurssille tulijoille suositellaan tutustumista ennen kurssia Amurin työläismuseokortteliin. Tampereen päivänä su 30.9. se on maksutonta.
http://www.tampere.fi/tampereinfo/tapahtumat/tampereenpaiva/ohjelma.html
Kurssi koostuu luennoista, pienryhmäharjoituksista ja jaksoon liittyvän kirjallisuuden käsittelystä.
Iltaopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille ensisijaisena tarjottava toteutus, mutta myös tutkinto-opiskelijoiden päiväopetusryhmään varataan paikkoja. Lisätietoja päiväopetusmahdollisuudesta opintojen alkaessa.
Kurssilla tutustutaan sosiaalipsykologiseen ajatteluun ja sosiaalipsykologian tarjoamiin näkökulmiin. Kurssi koostuu luennoista sekä ajatteluperinteitä edustavien ja niitä käsittelevien tekstien lukemisesta ja keskustelemisesta pienryhmissä. Pienryhmissä käsiteltävät tekstit sovitaan kurssin alussa opettajan kanssa.

Luentosarja (2 op) ja kirjallisuus (3 op)
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa.
Opintojaksolla opiskelija perehtyy sukupuolentutkimusta käsittelevän kirjallisuuden kautta erilaisiin tapoihin tuottaa sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Seminaarissa harjoitellaan tieteellisten tekstien analyyttistä lukemista sekä feministisen tutkimuksen tarjoamien teoreettisten käsitteiden hyödyntämistä sosiaalisen todellisuuden hahmottamisessa.
Opintojaksolle on ennakkoilmoittautuminen, josta tulee lisätietoja moodlen kautta.

Opintojaksolla perehdytään antropologisiin peruskäsitteisiin ja metodologisiin lähestymistapoihin, hahmotetaan antropologian oppihistorian pääsuuntaukset ja tutustutaan esimerkkeihin empiirisestä tutkimuksesta.

Lukupiirityöskentelystä laaditaan raportti/pöytäkirja.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Päiväopetusta.
Opintojaksossa tutustutaan musiikin- ja tanssintutkimuksen peruskäsitteisiin ja tärkeimpiin tutkimussuuntauksiin. Lisäksi pohditaan musiikillisen tiedon erityisluonnetta sekä musiikintutkimuksen nivoutumista muihin tieteenaloihin.
Opintojaksolle on ennakkoilmoittautuminen, josta tulee lisätietoja moodlen kautta.
Luennot videoidaan Poriin Tampereelta!
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Suoritustapa: luentopäiväkirja, josta ohjeet annetaan luentosarjan alussa ja moodlessa luentojen alkaessa 27.09.2012.
To 27.9 Johdanto, sosiaalitieteellisen ajattelun kartta. Prof. Päivi Korvajärvi
Ti 2.10. Moderni yhteiskunta. Prof. Harri Melin
To 4.10 Yhteiskunnalliset jaot. Prof. Harri Melin
Ti 9.10 Yksityisen ja julkisen muuttuvat suhteet. Prof. Anneli Anttonen
To 11.10 Murtuva hyvinvointivaltiollisuus. Prof. Anneli Anttonen
Ti 23.10 Ruumiillisuus ja ei-kielellisyys. Prof. Tarja Rautiainen-Keskustalo.
To 25.10 Sukupuoli ja seksuaalisuus. Prof. Päivi Korvajärvi
Ti 30.10 Minuus ja performatiivisuus. Prof. Tarja Rautiainen-Keskustalo
To 1.11 Ihminen sosiaalisessa maailmassa. Prof. Irmeli Järventie
Ti 6.11 Yhteisöllisyys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Prof. Irmeli Järventie
To 8.11 Toimijuus ja persoonallisuus. Prof. Irmeli Järventie
Ti 13.11 Kansalaisuus ja osallistuminen. Prof. Liisa Häikiö
To 15.11 Sukupuolittunut kansalaisuus. Yliopistolehtori Jaana Kuusipalo
Ti 20.11 Etnisyys ja rotu. Prof. Anna Rastas
To 22.11 Emootiot, affektit, tunteet. Prof. Irmeli Järventie ja prof. Päivi Korvajärvi
Ti 27.11 Sosiaalisen ja biologisen suhde. Akatemiatutkija Tuula Juvonen
To 29.11 Ylirajaiset sosiaaliset suhteet. Prof. Anna Rastas
Ti 4.12 Paneeli, jossa kaikki luennoitsijat paikalla, teemana: Sosiaalitieteellisen ajattelun trendit ja umpikujat.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa.

Luennot ja oppimispäiväkirja tai kirjallinen tentti slk2012-klk2013
Luennot toteutetaan integroituna opetuksena perusopetuksen kanssa
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa.
Lisätietoja tenttimisestä
Kirjallinen tentti slk2012-klk2013
Ohjeita tentttiin ilmoittautumiseen:
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa.
Opintojaksolla perehdytään antropologisiin peruskäsitteisiin ja metodologisiin lähestymistapoihin, hahmotetaan antropologian oppihistorian pääsuuntaukset ja tutustutaan esimerkkeihin empiirisestä tutkimuksesta.
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa. Tämän jakson opetus on Tampereella.
Opintojaksolle on ennakkoilmoittautuminen, josta tulee lisätietoja moodlen kautta.
Kurssi koostuu luennoista, pienryhmäharjoituksista ja jaksoon liittyvän kirjallisuuden käsittelystä.
Iltaopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoille ensisijaisena tarjottava toteutus, mutta myös tutkinto-opiskelijoiden päiväopetusryhmään varataan paikkoja. Lisätietoja päiväopetusmahdollisuudesta opintojen alkaessa.
Kurssilla tutustutaan sosiaalipsykologiseen ajatteluun ja sosiaalipsykologian tarjoamiin näkökulmiin. Kurssi koostuu luennoista sekä ajatteluperinteitä edustavien ja niitä käsittelevien tekstien lukemisesta ja keskustelemisesta pienryhmissä. Pienryhmissä käsiteltävät tekstit sovitaan kurssin alussa opettajan kanssa.
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa. Tämän jakson opetus on Tampereella.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa.
Opintojaksolla opiskelija perehtyy sukupuolentutkimusta käsittelevän kirjallisuuden kautta erilaisiin tapoihin tuottaa sukupuolia ja seksuaalisuuksia. Seminaarissa harjoitellaan tieteellisten tekstien analyyttistä lukemista sekä feministisen tutkimuksen tarjoamien teoreettisten käsitteiden hyödyntämistä sosiaalisen todellisuuden hahmottamisessa.
Vaihtoehtoinen jakso. Jaksoista SOPP4.1-SOPP4.5 ja STPP1 valitaan kolme valinnaista jaksoa. Tämän jakson opetus on Tampereella.
Opintojaksolle on ennakkoilmoittautuminen, josta tulee lisätietoja moodlen kautta.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Järjestetään keväällä 2013
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Kirjatentti tai essee tai osallistuminen yhteisopetukseen tutkinto-opetuksen kanssa.
Essee.
Kirjatentti tai essee.
Kirjatentti tai essee tai osallistuminen yhteisopetukseen tutkinto-opetuksen kanssa.
Opintojakson aikana opiskelija syventyy jonkin tutkimusalan kannalta keskeiseen teoreettiseen ajatteluun. Opintojakso suoritetaan kandidaatin seminaarin yhteydessä (3.opintovuosi). Sivuaineopiskelijoille järjestetään oma lukupiiri.
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö 10 opiskelijaa.
Syvennetty tieto yhteiskunnan hyvinvointipolitiikan sisällöistä, kuntien hyvinvointipalvelujärjestelmät ja niissä tapahtuneet palvelujen järjestämiseen liittyvät laajentumisen ilmiöt, kuntien hyvinvointipalvelut asiakkaan näkökulmasta, julkisen ja yksityisen sektorin tuottamien hyvinvointipalveluiden suhde. Jakso voi toimia Hyvinvointipalvelujen järjestämisen maisteriohjelman osajaksona. Sitä voidaan hyödyntää myös työelämätaitojen ja asiantuntijuuden opintojakson yhteydessä.
Haku opintoihin alkaa ti 14.8.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opintoihin voi hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen niiden alkamista, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Opetus on yhteisopetusta tutkinto-opetuksen kanssa. Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat opintoihin ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa (ei siis avoimen yliopiston hakulomakkeella) Tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Opinnot ovat syventäviä opintoja ja soveltuvat parhaiten jo aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneille. Edeltävien opintojen vaatimuksia ei kuitenkaan ole.
Kirjatenttinä. Yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Kirjallisuudesta 2 op korvaava luentosarja toteutetaan tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetuksena, johon avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat (max 10) voivat osallistua. Opetus on todennäköisesti iltaopetusta. Yksityiskohdat täsmentyvät myöhemmin.
Haku opintoihin alkaa ti 14.8.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opintoihin voi hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen niiden alkamista, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Opetus on yhteisopetusta tutkinto-opetuksen kanssa. Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat opintoihin ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa (ei siis avoimen yliopiston hakulomakkeella) Tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Opetus järjestetään keväällä 2013
Luento-opetus korvaa tästä kokonaisuudesta kahden opintopisteen (2 op) verran. Kirjallisuuden korvaavuus ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmoittautuminen
Ensimmäisellä seminaarikerralla
Opettajat
vieraileva luennoitsija 6 h
Ossi Eskelinen 4 h
Kirjatenttinä / esseenä. Yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin.
Haku opintoihin alkaa ti 14.8.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opintoihin voi hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen niiden alkamista, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Opetus on yhteisopetusta tutkinto-opetuksen kanssa. Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat opintoihin ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa (ei siis avoimen yliopiston hakulomakkeella) Tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Opinnot ovat syventäviä opintoja ja soveltuvat parhaiten jo aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneille. Edeltävien opintojen vaatimuksia ei kuitenkaan ole.
Yhteisopetusta tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Luento-opetuksen lisäksi kirjallisuus.

Opiskelija valitsee yhden seuraavista suoritustavoista: Verkkokurssi (aloitustapaaminen 20.9.) tai luennot (alkaa 12.9., yhteisopetusta tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä) + luentotentti tai kirjatentti slk2012-slk2013. Kirjatentti suoritetaan sähköisenä tenttinä
Alkuinfo opintoihin hyväksytyille: Sosiaalityön peruskurssin (verkkokurssin) aloitustapaamisen alussa on alkuinfo, jossa käydään läpi perusopintojen suorittamiseen liityviä asioita ja avoimen yliopiston opiskelukäytänteitä. Tämän jälkeen käydään läpi opiskelutaitoihin liittyviä asioita. Vaikka et suorittaisi Sosiaalityön peruskurssia verkkokurssina, olet tervetullut alkuinfoon ja opiskelutaidon osuuteen to 20.9.2012 klo 16.30 alkaen (alkuinfo klo 16:30-n.17:15, opiskelutaidot klo n.17.15-n. 18:15), paikkana Pinnin luentosali B1096, Kanslerinrinne 1.
STYP1B Sosiaalityön historia ja tutkimus: Opiskelija tuntee sosiaalityön historialliset lähtökohdat, tutkimukselliset suuntautumiset ja käytännöt sekä sosiaalityön ajankohtaista tutkimusta.
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Verkkokurssi, tutustumiskäynnit, kirjallisuus ja essee
Verkkokurssi toteutetaan Tampereen ja Seinäjoen avoimen yliopisto-opiskelijoiden ryhmien yhteisopetuksena.
Aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
Ilmoittautumisohje uusille opiskelijoille löytyy täältä:
(ilmoittautuminen ei koske opiskelijoita, jotka ovat ilmoittautuneet opintokokonaisuuteen syksyllä 2012)
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Verkkokurssi tai kirjatentti slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Verkkokurssi toteutetaan Tampereen ja Seinäjoen avoimen yliopisto-opiskelijoiden ryhmien yhteisopetuksena.
Alkuinfo sosiaalityön perusopinnoista ja avoimen yliopiston opiskelukäytänteistä järjestetään Seinäjoella ke 19.9. klo 16:30 –n 17:15 . Tämän jälkeen (n. klo 17:15-18:15) käydään läpi opiskelutaitoihin liittyviä asioita, (esim. miten luen tenttikirjaa, kuinka kirjoitan esseen). Ja illan päätteeksi (klo 18.15-19) perehdytään sosiaalityön peruskurssin verkkokurssin työskentelytapoihin ja sovitaan verkkokurssin täsmällisestä etenemisestä.
Vaikka et suorittaisi Sosiaalityön peruskurssia verkkokurssina, olet tervetullut alkuinfoon ja opiskelutaitojen osuuteen.
STYP1B Sosiaalityön historia ja tutkimus: Opiskelija tuntee sosiaalityön historialliset lähtökohdat, tutkimukselliset suuntautumiset ja käytännöt sekä sosiaalityön ajankohtaista tutkimusta.
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Verkkokurssi, tutustumiskäynnit, kirjallisuus ja essee
Verkkokurssi toteutetaan Tampereen ja Seinäjoen avoimen yliopisto-opiskelijoiden ryhmien yhteisopetuksena.
Toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
Ilmoittautumisohje uusille opiskelijoille löytyy täältä
(ilmoittautuminen ei koske opiskelijoita, jotka ovat ilmoittautuneet opintokokonaisuuteen syksyllä 2012)
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatentti slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä slk2012-slk2013, joka suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Luennot ja oppimispäiväkirja tai kirjallinen tentti slk2012-slk2013 (syksyn-12 tenttipäivät ilmoitettu kohdassa Lisätiedot)
Luennoille osallistuu myös Porin yliopistokeskuksentutkinto-opiskelijoita.
Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät:
Kevätlukukaudella 2013: ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1, PAITSI 24.9. luentosali D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Opiskelija tuntee sosiaalityön historialliset lähtökohdat, tutkimukselliset suuntautumiset ja käytännöt sekä sosiaalityön ajankohtaista tutkimusta.
Kirjallinen tentti slk2012-slk2013 (syksyn-12 tenttipäivät ilmoitettu kohdassa Lisätiedot)
Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät:
Kevätlukukaudella 2013:ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1, PAITSI 24.9. luentosali D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Aloitusluennot, luentoseminaari ja kirjallisuus.
Seminaariin osallistuu myös Porin yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoita.
Toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
llmoittautumisohje uusille opiskelijoille löytyy täältä
(ilmoittautuminen ei koske opiskelijoita, jotka ovat ilmoittautuneet opintokokonaisuuteen syksyllä 2012)
Tutkivan oppimisen seminaari ja oppimispäiväkirja/essee (Tutkivan oppimisen seminaariin osallistuu myös Porin yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoita)
TAI
Kirjallinen tentti slk 2012-slk2013 (syksyn-12 ja kevään -13 tenttipäivät ilmoitettu kohdassa Lisätiedot). STTP3A ja STTP3B voi tenttiä erikseen.
Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät:
Kevätlukukaudella 2013:ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1, PAITSI 24.9. luentosali D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Kirjallinen tentti slk2012-slk2013 (syksyn-12 ja kevään-13 tenttipäivät ilmoitettu kohdassa Lisätiedot)
Avoimen yliopiston yleiset tenttipäivät:
Kevätlukukaudella 2013:ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1, PAITSI 24.9. luentosali D10b
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Opintojaksolla käsitellään nuorisotyön tiedeperustaa ja keskeistä käsitteistöä. Käydään läpi nuorisotyön kehitystä, rakenteita, keskeisiä painopistealueita ja työmuotoja sekä tutustutaan nuorisotyön historiaan, nuorisopoliittiseen keskusteluun ja nuoruuteen lähi- ja verkko-opetuksen sekä alan kirjallisuuden avulla.
Ei ennakkoilmoittautumista.
Osallistuminen verkko-opetukseen + osallistuminen kontaktiopetukseen + luento- / oppimispäiväkirja.
Verkkokurssi.
Opintojaksolla käsitellään nuorisotutkimuksen tieteenfilosofista ja menetelmällistä kehitystä monitieteisenä tutkimusalana sekä perehdytään tämänhetkisen nuorisotutkimuksen tematiikkaan eri tieteenaloilla sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jaksolla myös pohditaan nuorisotutkimuksen merkitystä nuorisotyön teoreettisena viitekehyksenä.
Jaksoon sisältyvä kirjallisuus suoritetaan verkkotehtävinä.
Mikäli opiskelija on aiemmin suorittanut jakson NTYOP2B erillisenä kirjatenttinä ennen jakson NTYOP2 suorittamista, se otetaan huomioon jaksoa NTYOP2 suoritettaessa.
Opintojaksolla perehdytään kohdennetun/erityisnuorisotyön lähestymistapoihin ja viitekehykseen, työtä koskevaan tutkimustietoon sekä keskeisiin työmuotoihin: etsivä kenttätyö nuorten parissa, elämäkertatyö nuorten auttamisen välineenä, matalan kynnyksen palvelut, ammatillisuus kenttätyössä.
Osallistuminen opetukseen, oppimispäiväkirja + kertauskuulustelu.
Kirjatenttinä.
Ryhmän ohjauksen perusteet koostuu kahdesta opintojaksosta: NTYOP5K ja NTYOP5H.
Kirjallisuus 3 op ja harjoitukset 2 op. HUOM! Kirjallisuus tulee suorittaa ennen harjoituksia!
Kirjallisuus suoritetaan sähköisenä tenttinä
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
HUOM! Opintojakso löytyy sähköisestä tenttipalvelusta Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön alta kohdasta Yksikön muut tentit
Opetus järjestetään kevätlukukaudella 2013 ja kurssille ei enää ehdi mukaan. Opintojakso voidaan suorittaa myös kirjatenttinä mutta luentosarjasuoritus on suositeltavampi vaihtoehto. Jos kuitenkin haluat suorittaa jakson kirjatenttinä niin ota yhteyttä mari.kivimaki@utafi ja ismo.isopoussu@uta.fi
Opintojaksolla opitaan logiikan peruskäsitteet (esim. lause, propositio, luonnollinen ja keinotekoinen kieli, looginen pääteltävyys ja todistuvuus, looginen seuraus ja looginen totuus, ekstensio ja intensio), klassisen lause- ja predikaattilogiikan symbolit ja syntaksi sekä lauselogiikan luonnollisen päättelyn systeemi ja totuustaulukkomenetelmä, ja tutustutaan predikaattilogiikan semantiikkaan. Erityisesti kiinnitetään huomiota sellaisiin logiikan käsitteisiin, joiden tunteminen on tarpeen kaikkien filosofian opintojen kannalta.
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin päättynyt. Jaksosta järjestettävä kurssi alkoi tammikuussa.
Opintojakso voidaan suorittaa myös kirjatenttinä mutta luentosarjasuoritus on suositeltavampi vaihtoehto. Jos kuitenkin haluat suorittaa jakson kirjatenttinä niin ota yhteyttä mari.kivimaki@utafi ja ismo.isopoussu@uta.fi
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä)
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan -osasta järjestetään vaihtoehtoisesti myös luennot (ks. lisätiedot kohdasta opetus). Luentojen alkamisen jälkeen kevätlukukaudella 2013 vain kirjatenttimahdollisuus.
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät voi ilmoittautua tästä. Opinnot ovat tarjolla myös tutkinto-opetuksen opetusohjelmassa (samaa opetusta) joten tutkinto-opiskelijoiden tulee hakeutua opintoihin tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä)
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät voi ilmoittautua tästä. Opinnot ovat tarjolla myös tutkinto-opetuksen opetusohjelmassa (samaa opetusta) joten tutkinto-opiskelijoiden tulee hakeutua opintoihin tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Opintojakso antaa yleiskuvan länsimaisen filosofian historian aikakausista (antiikki, keskiaika, uuden ajan alku, rationalismi ja empirismi, valistus, romantiikka ja idealismi). Samalla tutustutaan eri aikakausien keskeisimpiin ajattelijoihin ja keskusteluihin. Opintojaksolla annettavaa yleiskuvaa syvennetään kohdassa FILA3 Klassikot.
Opintojakso suoritetaan pääsääntöisesti kirjatenttinä.
Jos sopivaa opetusta järjestetään, sen voi hyödyntää osittain opintojakson suorittamisessa.
Voi osallistua:
FILA1 Mitä filosofian historia on? 2 op, 14.1.2013 - 28.1.2013
Opintojaksolla annetaan yleiskuva 1900-luvun filosofian eri suuntauksista, niiden tärkeimmistä edustajista ja niiden piirissä käydyistä keskusteluista. Sillä tarkastellaan lyhyesti 1900-luvun filosofian taustaa erityisesti Kantin ja Hegelin filosofiassa sekä 1800-luvun jälkipuoliskon ajattelussa ja tutustutaan mm. fenomenologiaan, loogiseen empirismiin, analyyttiseen filosofiaan, pragmatismiin, marxismiin, eksistentialismiin, hermeneutiikkaan ja dekonstruktioon. Opintojaksolla käsitellään jonkin verran myös suuntausten vuorovaikutusta sekä teemoja, joihin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota 1900-luvun jälkipuoliskolla (luonnollinen kieli, käytännöt, ruumis, koneet jne.). Opintojakso antaa yleiskuvan tästä nykyfilosofiaan vaikuttavasta muutoksesta.
Opintojakso suoritetaan joko opetettavalla kurssilla / kursseilla oheismateriaaleineen tai kokonaan kirjatenttinä.
FILA2 1900-luvun filosofia 3 op 15.1.2013 - 26.2.2013
HUOM! ti 15.1. pidetään myös opintojen alkuinfo
Halutessaan voi osallistua myös seuraavalle kurssille (korvaa koko jakson yhdessa "1900-luvun historia" -kurssin kanssa)
FILA2 Heidegger ja hänen kriitikkonsa - 1900-luvun filosofia 2–3 op 9.1.2013 - 3.4.2013
Opiskelija perehtyy klassikkotekstiin joko omatoimisesti, kommentaarikirjallisuuteen tukeutuen, tai seminaariryhmässä, ja kirjoittaa tämän pohjalta esseen tai muun tentaattorin kanssa sovittavan suorituksen. Sopimuksen mukaan klassikkoja voi myös tenttiä oppiaineen yleisinä tenttipäivinä.
Kevätlukukaudella 2013 tarjolla olevat kurssit:
FILA3 Klassikkoseminaari: Kant ja Dilthey 15.3.2013 – 10.5.2013
Opintojaksolla perehdytään tieteellisen päättelyn ja selittämisen teorioihin, jotka syventävät ymmärrystä tiedollisten, moraalisten ja yhteiskunnallisten arvojen roolista tutkimuksen eri vaiheissa. Sillä tutustutaan humanistiselle ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle erityisiin tieteenfilosofisiin ongelmiin. Tutkimusetiikan ongelmia käsitellään esimerkkien kautta.
Opintojakso suoritetaan joko järjestettävällä kurssilla tai
kahdessa osassa:
- FILA4a Tieteenfilosofia (2 op): joko kurssi, kirjatentti tai essee (sovittava erikseen)
- FILA4b Tutkimusetiikka (3 op): joko kurssi tai kirjatentti
Opetuksen yhteydessä suoritettava kirjallisuus ilmoitetaan erikseen.
Toteutuksen yksityiskohdista sovitaan myöhemmin.
Tarjolla oleva opetus kevätlukukaudella 2013:
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA5 perehdytään modaalilogiikkaan ja tutustutaan perusopintojaksolla käsitellyn klassisen logiikan ja sen vaihtoehtojen filosofisiin kysymyksiin. Sillä käsitellään ja arvioidaan ajattelun ja toiminnan rationaalisuutta koskevia näkemyksiä ja niiden suhdetta erilaisiin logiikkoihin.
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA6 käsitellään erilaisia tiedon muotoja, esimerkiksi propositionaalista tietoa, taitoa, tulkintaa, empatiaa, ruumiillista tietoa ja sosiaalista tietoa, ja näiden keskinäisiä suhteita. Sillä perehdytään myös perusopintojaksoa syvemmin oikeuttamista koskeviin näkemyksiin, arvioidaan oikeutuksen vaatimisen mielekkyyttä ja tutustutaan erilaisiin oikeutuksen tyyppeihin (looginen ja matemaattinen todistus, kokemukseen vetoaminen, evidenssi, toisen henkilön todistukseen nojaaminen, yhteisössä jaetut uskomukset jne.)
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä (suositellaan) ja kirjatenteillä.
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA7 tarkastellaan erilaisia yleisen metafysiikan (eli ontologian) ja erityisen metafysiikan kysymyksiä, kuten yleiskäsitteiden olemassaolon ongelmaa, mielen ja ruumiin suhdetta koskevaa kysymystä, persoonan identiteetin ongelmaa, sosiaalisen ontologian peruskysymyksiä, aikaa ja muutosta, kausaalisuutta ja determinismiä, vapaan tahdon ongelmaa sekä inhimillisen olevan ylittävän olevan mahdollisuutta ja olemisen tapaa.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä (suositellaan) ja kirjatenteillä.
Kevätlukukaudella 2013 tarjolla seuraavaa opetusta:
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA8 perehdytään etiikan moderneihin klassikoihin ja uusimpiin teorioihin ja keskusteluihin.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä ja kirjatenteillä.
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA9 perehdytään yhteiskuntafilosofian moderneihin klassikoihin ja uusimpiin teorioihin ja keskusteluihin.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä ja kirjatenteillä.
Kevätlukukaudella 2013 tarjolla oleva opetus:
FILA9 Sen, Kant ja taloudellisen rationaalisuuden kritiikki 5 op 13.3.2013 – 13.5.2013
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA10 käsitellään mielen filosofian nykytutkimusta, joka ammentaa teoreettisen taustansa useista lähteistä, kuten filosofian historiasta, fenomenologiasta ja kognitiotieteestä. Sillä tarkastellaan erityisesti mieltä, kehollisuutta ja ruumiillisuutta koskevia teorioita, kielen, mielen ja toiminnan intentionaalisuuden kysymyksiä, tunteiden ja järjen suhdetta, moraalipsykologiaa sekä mielen filosofian ja metafysiikan yhteisiä kysymyksiä, kuten psykofyysistä ongelmaa ja vapaan tahdon ja determinismin kysymyksiä.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä (suositellaan) ja kirjatenteillä.
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA11 esitellään kulttuuri- ja taidefilosofian peruskysymykset sekä estetiikan tärkeimmät historialliset muotoilut. Sillä tarkastellaan ihmisen luomaa maailmaa sekä kulttuurina, joka ihmistä määrittää, että kulttuurina, jonka ihminen luo, ja pohditaan näin ollen erityisesti historiallisesti ehdollistuneita merkityksiä. Taidefilosofiassa tarkastellaan kulttuurin tuotteista erityisesti taideteoksia ja paneudutaan taidefilosofian peruskäsitteisiin (esim. kauneus, teos, taiteilija, luominen, kritiikki).
Opintojaksolla pohditaan yhteiskuntafilosofisesti myös monikulttuurisuutta ja kulttuurienvälisyyttä.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä (suositellaan) ja kirjatenteillä.
Jaksoista FILA5 - FILA12 suoritetaan kaksi vapaasti valittavaa jaksoa.
Opintojaksolla FILA12 käsitellään referenssin ja merkityksen teorioita ja totuuden käsitettä sekä pragmatiikkaa ja puheaktiteoriaa. Sillä tutustutaan 1900-luvun tunnetuimpiin kielifilosofeihin, hermeneutiikan perinteeseen ja erilaisiin tulkinnan teorioihin.
Opintojakson voi suorittaa osittain tai kokonaan soveltuvilla luennoilla ja työseminaareilla sekä esseillä (suositellaan) ja kirjatenteillä.
Seminaarin toteutusajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Seminaarissa käsitellään filosofisen argumentoinnin hyviä käytäntöjä, laaditaan yksi esitelmä, opponoidaan toisen seminaariin osallistuvan työtä ja osallistutaan seminaari-istunnoissa käytävään keskusteluun.
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
Jakso toteutetaan verkkokurssina.
Kurssi alkaa maanantaina 14.1.2013 jolloin kaikki kurssille määräaikana ilmoittautuneet saavat sähköpostiinsa ohjeet kurssin suorittamisesta. (edellytyksenä kirjautuminen saadun ohjeen mukaan kurssin Moodle-alueelle ja siellä omiin tietoihin sähköpostiosoitteen lisääminen)
HUOM! Johdantokurssille voi osallistua vaikka kurssi on jo alkanut. Kurssin tehtäviä voi tehdä itsenäisesti.
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen mikäli jaksosta sitä järjestetään. Katso tiedot mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin ilmiöihin Euroopassa antiikista uuden ajan alkuun. Opintojaksossa tarkastellaan temaattisesti antiikin maailman muotoutumista ja muuntumista sekä keskiaikaisen Euroopan syntyä ja historiallista kehitystä uuden ajan alkuun asti. Opintojakso keskittyy eurooppalaiseen traditioon ja identiteettiin, joka yhdistyy laajempaan maantieteelliseen perspektiiviin. Opintojaksossa esitetään myös lyhyt katsaus kreikkalaisroomalaista antiikkia edeltäneisiin sivilisaatioihin ja niiden suhteesta antiikin eurooppalaiseen traditioon.
Katso tiedot tenttimisestä ja mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen mikäli toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja 27.11.2012 – 27.2.2013. Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään varhaisemman historian aikakausien tärkeimpiin piirteisiin sekä Suomen historian eurooppalaisiin yhteyksiin. Lisäksi opintojaksossa käydään läpi aikakausien historiaa koskevan tutkimuksen lähtökohtia ja niiden muuttumista.
Katso tiedot tenttimisestä ja opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi)
Opintojaksossa perehdytään suomalaisen yhteiskunnan historiaan 1800-luvun alusta nykyaikaan. Opintojakson painotus on yhteiskuntaryhmien, rakenteiden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen historiassa. Opintojaksossa tarkastellaan myös tulkintojen historiaa eli sitä, miten 1800- ja 1900-lukujen Suomen historian keskeisiä ilmiöitä on tulkittu eri aikoina.
Katso tiedot tenttimisestä syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen mikäli toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja 8.1.2013 – 26.3.2013 . Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksolla perehdytään maailman kulttuurien ja talouksien vuorovaikutukseen uuden ajan alusta nykypäivään, yhteyksiä luovia ja voimistavia ilmiöitä painottaen.
Katso tiedot tenttimisestä ja opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
Jakso toteutetaan verkkokurssina.
Kurssi alkaa ma 14.1.2013 jolloin kaikki kurssille määräaikana ilmoittautuneet saavat sähköpostiinsa ohjeet kurssin suorittamisesta. (edellytyksenä kirjautuminen saadun ohjeen mukaan kurssin Moodle-alueelle ja siellä omiin tietoihin sähköpostiosoitteen lisääminen)
HUOM! Johdantokurssille voi osallistua vaikka kurssi on jo alkanut. Kurssin tehtäviä voi tehdä itsenäisesti.
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen Tampereella mikäli jaksosta sitä järjestetään. Katso tiedot mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin ilmiöihin Euroopassa antiikista uuden ajan alkuun. Opintojaksossa tarkastellaan temaattisesti antiikin maailman muotoutumista ja muuntumista sekä keskiaikaisen Euroopan syntyä ja historiallista kehitystä uuden ajan alkuun asti. Opintojakso keskittyy eurooppalaiseen traditioon ja identiteettiin, joka yhdistyy laajempaan maantieteelliseen perspektiiviin. Opintojaksossa esitetään myös lyhyt katsaus kreikkalaisroomalaista antiikkia edeltäneisiin sivilisaatioihin ja niiden suhteesta antiikin eurooppalaiseen traditioon.
Katso tiedot tenttimisestä ja mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. Sivulla tiedot myös mahdollisista Seinäjoen tenteistä. Mikäli tenttimahdollisuutta ei ole niin jakson voi suorittaa esseesuorituksilla. (kts. kohta "yleiskuvaus")
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen Tampereella mikäli se on sinulle mahdollista ja toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja Tampereella 27.11.2012 – 27.2.2013. Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään varhaisemman historian aikakausien tärkeimpiin piirteisiin sekä Suomen historian eurooppalaisiin yhteyksiin. Lisäksi opintojaksossa käydään läpi aikakausien historiaa koskevan tutkimuksen lähtökohtia ja niiden muuttumista.
Katso tiedot tenttimisestä syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. (Myös Seinäjoen tentit)
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi)
Opintojaksossa perehdytään suomalaisen yhteiskunnan historiaan 1800-luvun alusta nykyaikaan. Opintojakson painotus on yhteiskuntaryhmien, rakenteiden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen historiassa. Opintojaksossa tarkastellaan myös tulkintojen historiaa eli sitä, miten 1800- ja 1900-lukujen Suomen historian keskeisiä ilmiöitä on tulkittu eri aikoina.
Katso tiedot tenttimisestä syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. (Myös Seinäjoen tenttitiedot)
Kirjatenttinä tai esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus osallistua opetukseen Tampereella mikäli se on sinulle mahdollista ja toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja Tampereella 8.1.2013 – 26.3.2013 . Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksolla perehdytään maailman kulttuurien ja talouksien vuorovaikutukseen uuden ajan alusta nykypäivään, yhteyksiä luovia ja voimistavia ilmiöitä painottaen.
Katso tiedot tenttimisestä ja syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. (Myös Seinäjoen tentit)
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
Jakso toteutetaan verkkokurssina. Kurssi alkaa maanantaina 14. tammikuuta, jolloin kaikki kurssille määräaikana ilmoittautuneet saavat sähköpostiinsa ohjeet kurssin suorittamisesta. (edellytyksenä kirjautuminen saadun ohjeen mukaan kurssin Moodle-alueelle ja siellä omiin tietoihin sähköpostiosoitteen lisääminen)
HUOM! Johdantokurssille voi osallistua vaikka kurssi on jo alkanut. Kurssin tehtäviä voi tehdä itsenäisesti.
Esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus suorittaa jakso tenttimällä useilla eri paikkaunnilla (kts. "lisätiedot" -kohta) tai osallistua opetukseen Tampereella mikäli jaksosta sitä järjestetään. Katso tiedot mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurillisiin ilmiöihin Euroopassa antiikista uuden ajan alkuun. Opintojaksossa tarkastellaan temaattisesti antiikin maailman muotoutumista ja muuntumista sekä keskiaikaisen Euroopan syntyä ja historiallista kehitystä uuden ajan alkuun asti. Opintojakso keskittyy eurooppalaiseen traditioon ja identiteettiin, joka yhdistyy laajempaan maantieteelliseen perspektiiviin. Opintojaksossa esitetään myös lyhyt katsaus kreikkalaisroomalaista antiikkia edeltäneisiin sivilisaatioihin ja niiden suhteesta antiikin eurooppalaiseen traditioon.
Katso tiedot tenttimisestä ja mahdollisesta opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. Jakson voi suorittaa myös joustavasti esseesuorituksilla.
Esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus suorittaa jakso tenttimällä useilla eri paikkaunnilla (kts. "lisätiedot" -kohta). Myös mahdollisuus osallistua opetukseen Tampereella mikäli se on sinulle mahdollista ja toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja Tampereella 27.11.2012 – 27.2.2013. Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksossa perehdytään varhaisemman historian aikakausien tärkeimpiin piirteisiin sekä Suomen historian eurooppalaisiin yhteyksiin. Lisäksi opintojaksossa käydään läpi aikakausien historiaa koskevan tutkimuksen lähtökohtia ja niiden muuttumista.
Katso tiedot tenttimisestä syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. Jakso mahdollista suorittaa myös joustavasti esseesuorituksilla.
Esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus suorittaa jakso tenttimällä useilla eri paikkakunnilla (kts. "lisätiedot" -kohta)
Opintojaksossa perehdytään suomalaisen yhteiskunnan historiaan 1800-luvun alusta nykyaikaan. Opintojakson painotus on yhteiskuntaryhmien, rakenteiden ja yhteiskunnan yleisen muutoksen historiassa. Opintojaksossa tarkastellaan myös tulkintojen historiaa eli sitä, miten 1800- ja 1900-lukujen Suomen historian keskeisiä ilmiöitä on tulkittu eri aikoina.
Katso tiedot tenttimisestä syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. Jakso mahdollista suorittaa myös joustavasti esseesuorituksilla.
Esseesuorituksena. Mikäli haluat suorittaa jakson esseesuorituksilla, sovi asiasta opettajan kanssa (Aino Katermaa, aino.katermaa(at) uta.fi) Myös mahdollisuus suorittaa jakso tenttimällä useilla eri paikkakunnilla (kts. "lisätiedot" -kohta) tai Myös mahdollisuus osallistua opetukseen Tampereella mikäli se on sinulle mahdollista ja toimit nopeasti heti hakuajan alkaessa. Jaksosta järjestetään luentosarja Tampereella 8.1.2013 – 26.3.2013 . Katso tiedot opetuksesta syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista.
Opintojaksolla perehdytään maailman kulttuurien ja talouksien vuorovaikutukseen uuden ajan alusta nykypäivään, yhteyksiä luovia ja voimistavia ilmiöitä painottaen.
Katso tiedot tenttimisestä ja syksyllä 2012 Tampereella aloittaneen ryhmän tiedoista. Jakso mahdollista suorittaa myös joustavasti esseesuorituksilla.
Jakso toteutetaan verkkokurssina.
Opiskelija perehtyy historialliseen ajatteluun ja tutustuu historiantutkimuksen peruskäsitteisiin, tutkimusmenetelmiin sekä tutkimusprosessiin. Opiskelija kehittää yksilö- ja ryhmätyöskentelytaitojaan sekä harjoittelee tieteellistä kirjoittamista ja tieteellisten tekstien kriittistä lukemista.
Ilmoittautuminen:
HUOM! Opintoihin voi hakea 15.3.2013 saakka vaikka kurssi on jo alkanut. Kurssin tehtäviä voi tehdä itsenäisesti.
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Kurssin opettaja: Katja-Maria Miettunen, Yliopisto-opettaja, katja-maria.miettunen(at)uta.fi, 050-3186155
Päiväopetusta yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Lisätietoa kurssista tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelmassa (huom. sivulla oleva ilmoittautuminen ei koske avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoita).

Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Seinäjoen lomake).

Päiväopetusta yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Opetetaan Tampereella mutta luennot videoidaan Porin yksikköön luokkaan 107. Lisätietoa kurssista tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelmassa (huom. sivulla oleva ilmoittautuminen ei koske avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoita).

Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina. Opinnot on mahdollista suorittaa myös etäopintoina mutta aloitustapaamiseen olisi suositeltavaa tulla (vaihtoehtoisena samansisältöisenä kolmella paikkakunnalla) Tampere ke 30.1. klo 17.00-18.30 (Linna luentosali K103, Kalevantie 5), Pori to 31.1. klo 17.00-18.30 (luokka 103, Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11), Seinäjoki pe 1.2. klo 17.00-18.30 (luokka 102A, Keskuskatu 32 D-rappu)
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.

Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.

Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina. Aloitustapaaminen 2 t + 34 t verkossa sekä 20 t itsenäistä työskentelyä verkossa. Opinnot tapahtuvat pääasiassa Moodle-oppimisympäristössä. Opinnoissa hyödynnetään luentotallenteita, työskennellään Moodlessa ja tehdään etätehtäviä. Kurssilla on aloitustapaaminen joka järjestetään kolmella vaihtoehtoisella paikkakunnalla samansisältöisesti: Tampere ke 30.1. klo 17.00-18.30 (Linna luentosali K103, Kalevantie 5), Pori to 31.1. klo 17.00-18.30 (luokka 103, Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11), Seinäjoki pe 1.2. klo 17.00-18.30 (luokka 102A, Keskuskatu 32 D-rappu)
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Porin yksikön tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia. Ilmoittautuminen Nettiopsussa. Ilmoittautuminen päättyy 27.1.2013 23:59. Ilmoittautumislinkki näkyy Tampereen opetusohjelmassa https://www10.uta.fi/opas/opetusohjelma/marjapuuro.htm?id=20478
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Yhteisopetuksena tutkinto-opetuksen kanssa.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Porin yksikön tutkinto-opiskelijoiden käytäntöjen mukaan. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina. Opinnot on mahdollista suorittaa myös etäopintoina mutta aloitustapaamiseen olisi suositeltavaa tulla (vaihtoehtoisena samansisältöisenä kolmella paikkakunnalla) Tampere ke 30.1. klo 17.00-18.30 (Linna luentosali K103, Kalevantie 5), Pori to 31.1. klo 17.00-18.30 (luokka 103, Porin yliopistokeskus, Pohjoisranta 11), Seinäjoki pe 1.2. klo 17.00-18.30 (luokka 102A, Keskuskatu 32 D-rappu)
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetusta, päiväopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö on kymmenen opiskelijapaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurssi on osa Porin sosiaalitieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa seuraavan jakson:
SOP10.2.2 Korkeasti koulutettujen sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden asiantuntijuus 5 op
Opintojaksoon sisältyy luentojen yht. 10 tuntia lisäksi yritysvierailuja sopimuksen mukaan yht. 4 tuntia.
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan kirjatenttinä. Tenttimisen ohjeita Porissa. (Huom! tenttin voi ilmoittautua vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden jaksoon.)
Jakso on osa Porin sosiaalitieteiden teemaopintoja. Opintojakson tiedot opetussuunnitelmassa:
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Porin tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opinnot ovat syventäviä opintoja ja soveltuvat parhaiten jo aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneille. Edeltävien opintojen vaatimuksia ei kuitenkaan ole.
Kurssi on osa Porin sosiaalitieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa seuraavan jakson:
SOP10.3.4 Kriminaalipolitiikka 5 op
Opinnot ovat syventäviä opintoja ja soveltuvat parhaiten jo aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneille. Edeltävien opintojen vaatimuksia ei kuitenkaan ole.
Kirjallisuudesta 2 op korvaava luentosarja toteutetaan tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetuksena, johon avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijat (max 10) voivat osallistua.
Luentosarja:
Yliassistentti, TaY Ossi Eskelinen
-luento Ti 5.2.2013 klo 16–18, luokka 103
- Alle 15-vuotiaat rikosten tekijöinä ja rikosten sovittelussa - restoratiivinen oikeus rikosoikeudellisesti vastuussa olevien sovittelujärjestelmän perustana
- Perheväkivallan sovittelu
- Luento Ti 12.2.2013 klo 16–18, luokka 103
- Lapsiin kohdistuva perheväkivalta ja siihen puuttuminen. Esimerkkinä ”Lasta lyömätön Satakunta" –hanke.
Suunnittelija, VTM Mikko Aaltonen, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
- Luento Ti 26.2.2013 klo 16–18, luokka 103
- Miten rikollisuuteen voidaan vaikuttaa yhteiskunnan tasolla?
Yliopisto-opettaja Riina Haanpää, TY
- luento Ke 13.3. klo 16–18, luokka 107
- Väkivalta ja yhteisön ylläpitämä epävirallinen sosiaalinen kontrolli
Tutkija Kimmo Ahonen
- Luento Ti 19.3.2013 klo 17–19, luokka 107
Rikos, sensuuri ja Hollywood
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Porin tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opetus järjestetään keväällä 2013
Luento-opetus korvaa tästä kokonaisuudesta kahden opintopisteen (2 op) verran. Kirjallisuuden korvaavuus ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmoittautuminen
Ensimmäisellä seminaarikerralla
Opettajat
vieraileva luennoitsij
Suoritetaan kirjatenttinä. Tenttimisen ohjeita Porissa. (Huom! tenttin voi ilmoittautua vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden jaksoon.)
Jakso on osa Porin sosiaalitieteiden teemaopintoja. Opintojakson tiedot opetussuunnitelmassa:
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Porin tutkinto-opetuksen käytäntöjen mukaan. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opinnot ovat syventäviä opintoja ja soveltuvat parhaiten jo aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneille. Edeltävien opintojen vaatimuksia ei kuitenkaan ole.
Kirjallinen tentti kevätlukukaudella 2013, tenttipäivät ilmoitettu kohdassa lisätiedot
.
Yleiset tenttipäivät kevätlukukaudella 2013: ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Luentoseminaari (2 op) ja kirjallinen tentti (3 op)
Tai
Kirjallinen tentti 5 op kevätlukukaudella 2013 (tentitään alla mainitut neljä kirjaa)
Luentoseminaariin osallistuu myös Porin yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoita
HUOM! Sosionomi (amk) tutkinnon suorittanut saa tästä opintojaksosta korvaavuuden, joten hänen ei tarvitse ilmoittautua opintojaksolle, ellei halua osallistua opintojaksolle korvaavuudesta huolimatta. (Korvaava suoritus viedään opintosuoritusrekisteriin siinä vaiheessa, kun opiskelija opiskelee tutkinto-opiskelijana yliopistossa tai avoimessa yliopistossa koko sosiaalityön aineopintokokonaisuudessa)
Yleiset tenttipäivät kevätlukukaudella 2013: ma 21.1., 18.2., 18.3., 22.4. ja 20.5. klo 17-21
Yleisiin tentteihin ilmoittautuminen 14 vuorokautta ennen tenttiä. Ilmoittautua voit internetissä www.uta.fi/nettirekka tai palauttamalla tenttikuori siihen avoimen palveluyksikköön, jossa sinulla on opinto-oikeus.
Yleiset tenttipäivät Avoimen yliopiston seuraavissa osoitteissa:
Tampere, yliopiston päärakennus (Kalevantie 4), luentosali A1
Seinäjoki, Keskuskatu 32 D, luokka 133Y
Pori,Pohjoisranta 11 A, 3. krs, luokka 3001 (HUOM! 21.1.2013 tentti luokassa 241)
Muualla, kuin omassa palveluyksikössä suoritettavasta tentistä on aina ja hyvissä ajoin erikseen sovittava avoimen yliopiston kanssa. Muista ehdottomasti ilmoittaa myös NettiRekassa/tenttikuoressa
Tarkemmat tiedot kurssin sisällöistä, opetusajoista ja paikoista lähiaikoina.
Tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetusta, päiväopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö on viisi opiskelijapaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
HUOM! Kurssille osallistuminen edellyttää spss-tilasto-ohjelmiston hallintaa. Opinnot toteutetaan tietokoneluokassa.
Kurssi on osa Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa yhden seuraavista jaksoista:
SOS10.1.1 Työ, hyvinvointi ja perhe
SOS10.2.1 Perhe, muutos ja yhteiskunnan rakenteet
SOSM5.1 Sosiaalitieteen tutkimusmenetelmät
Kurssilla käsittelemme erilaisia ajankäyttöön liittyviä ajankohtaisia ilmiöitä, kuten työnteon paikkojen moninaistumista, lasten mediakäyttöä, yhteiskuntaluokkien eroja ajankäytössä ja kehitystä kohti 24/7-yhteiskuntaa. Perehdymme kysymysten teoreettisiin taustoihin ja aikaisempaan tutkimukseen sekä opiskelemme yhdessä SPSS -ohjelman käyttöä tilastollisessa tutkimuksessa, mm. muuttujien muunnoksia, ristiintaulukointeja, kuvioiden tekemistä sekä perusmonimuuttujamenetelmiä. Kurssille osallistuminen edellyttää SPSS-perusteiden hallintaa.
Kurssi on lyhytkurssi (2 päivää, yhteensä 12 tuntia) sisältäen temaattisia luentoja ajasta ja ajankäytöstä ja opetusta tilastollisista analyysimenetelmistä sekä käytännön harjoituksia SPSS-ohjelmalla. Aineistona käytämme uusinta Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimusta (2009–2010). Kurssin aineistoa ja menetelmiä voi käyttää myös kvantitatiivisten opinnäytetöiden tekemiseen.
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Kurssilla voidaan korvata opetussuunnielmasta jokin seuraavista osista: SOS10.1.1. , SOS10.2.1. , SOSM5.1
Tarkemmat tiedot kurssin sisällöistä, opetusajoista ja paikoista myöhemmin. Kurssi toteutetaan neljännessä opetusperiodissa. (IV-periodi 11.3.–17.5.2013. , kurssin päivämäärät eivät vielä selvillä)
Tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetusta, päiväopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö on viisi opiskelijapaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurssi on osa Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa seuraavan jakson:
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Tampereella tai Seinäjoella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.1.1] Työ, hyvinvointi ja perhe"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta. Jouko Nätti, jouko.natti(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.1.2] Työelämän valtasuhteet ja sukupuoli"

Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Pasi Pyöriä, pasi.pyoria(at)uta.fi

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOP10.1.3] Työmarkkinat, työvoiman käyttö ja työllisyysturva")

Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Antti Saloniemi, antti.saloniemi(at)uta.fi

Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Tampereella tai Seinäjoella. Ei esseesuoritusvaihtoehtoa.

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.1.4] Työelämän vuorovaikutus")

Haku opintoihin on käynnissäverkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.1.5] Työyhteisöjen muutos ja kehittäminen")

Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Hanna Ylöstalo, hanna.ylostalo(at)uta.fi

Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.

Haku opintoihin on käynnissäverkossa olevalla hakulomakkeella (Seinäjoen lomake).

Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824

Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella. Ei esseesuoritusvaihtoehtoa.

Haku opintoihin on käynnissäverkossa olevalla hakulomakkeella.

Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella.
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetusta, päiväopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö on kymmenen opiskelijapaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurssi on osa Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa seuraavan jakson:
SOS10.2.1 Perhe, muutos ja yhteiskunnan rakenteet
Ma 12-14, to 12-14 (paikkatiedot myöhemmin)
Sosiaalityössä kurssi soveltuu maisteriopintojen valinnaisiin opintoihin.
Hajoava perhe -kurssi on uusimuotoinen ja poikkitieteellinen kurssi, jossa lähestytään perhettä sosiologian, sosiaalipsykologian, historian, psykologian, sosiaalipolitiikan, naistutkimuksen, kirjallisuuden ja etnomusikologian tutkimuksen näkökulmista.
Kurssi tukeutuu Ian McEwanin romaaniin Rannalla (On Checil Beach, 2007). Kurssilla opiskellaan siten myös kaunokirjallisuuden käyttöä sosiaalitutkimuksen aineistona sekä analyysien ja tulkintojen tekoa yhteisen aineiston pohjalta. Perheen muutos, erilaiset perheet, seksuaalisuuden diskurssit, eriytyvät musiikkikulttuurit, insestin ongelmat kuuluvat kurssilla keskusteltaviin teemoihin. Lisäksi kurssi harjaannuttaa ja kannustaa monitieteelliseen ajatteluun.
Opiskelijat lukevat romaanin (185 s.) ennen kurssin alkua. Kurssille hyväksymisen jälkeen kirjoja on saatavilla: Linna, huone 6076 (Tiina Saari) tai 5078 (Eriikka Oinonen). Kirjoja on runsaasti myös Tampereen kaupunginkirjastossa. Kaupasta pokkarin saa noin 5 eurolla. Osallistujat kirjoittavat 3-4 sivun esseen romaanista kurssin alussa ja lopputyönään 5-7 sivun harjoitustyön/esseen kirjan sekä kurssin luentojen pohjalta kurssin jälkeen.
Alustava ohjelma:
To 10.1. klo 12-14, Avajaisluento: Matti Hyvärinen & Eriikka Oinonen
Ma 14.1. Ei luentoa
To 17.1. klo 12-14, YTT, professori Eriikka Oinonen (sosiologia): Siirtymiä: nuoruudesta aikuisuuteen
Ma 21.1. klo 12-14, dosentti, yliopistonlehtori Ritva Nätkin (sosiaalipolitiikka): Porvarillinen ydinperhe - ideaali ja sen kyseenalaistuminen
To 24.1. klo 12-14, FM, tohtorikoulutettava Laura Karttunen (yleinen kirjallisuustiede): Myötä- ja vastoinkäymisiä: Fiktion lukemisen erityisyys
Ma 28.1. klo 12-14, dosentti, yliopistonlehtori Tuula Juvonen (naistutkimus): Seksuaalisuus: heteronormatiivisuuden hajoaminen
To 31.1. klo 12-14, FT, yliopistonlehtori Ville Vuolanto (historia): Postmodernisti esimodernin ja modernin rajoilla – mietteitä perhehistoriasta ja fiktiosta
Ma 4.2. klo 12-14, YTT, yliopistotutkija Tarja Aaltonen (sosiaalipsykologia): Saira(u)s perheessä
To 7.2. klo 12-14, (Avoin)
Ma 11.2. klo 12-14, , PsT, tutkijatohtori Kirsi Peltonen (psykologia): Hajoavan perheen kehiä - Haavoittuvuus ekologisen systeemiteorian kehyksissä.
To 14.2. klo 12-14 YTT, yliassistentti Eero Suoninen (sosiaalipsykologia): Vuorovaikutuksen noidankehät
Ma 18.2. klo 12-14 PsT, yliopistotutkija Maarit Alasuutari (psykologia): Kun lapsi puhuu perheestään
To 21.2. klo 12-14, FT, tutkijatohtori Olli Heikkinen (musiikintutkimus): Perhe musiikin tuotanto- ja kulutusyksikkönä
Ma 25.2. klo 12-14, professori Matti Hyvärinen (sosiologia): Riita, sattuma ja kohtalo + loppukeskustelu
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Tarkemmat tiedot kurssin opetuspaikoista myöhemmin.
Tutkinto-opiskelijoiden kanssa yhteisopetusta, päiväopetusta. Avoimen yliopisto-opetuksen kiintiö on kaksi opiskelijapaikkaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kurssi on osa Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden teemaopintoja. Kurssilla voi suorittaa seuraavan jakson:
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston 14.11. alkavassa haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Tampereella tai Seinäjoella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS 10.2.1] Perheen muutos ja yhteiskunnan rakenteet"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen tutustu esseeohjeeseen http://www.uta.fi/yky/sos/kaytannot/suoritusohjeita.html ja vahvista esseen aiheesi opettajalta; Eriikka Oinonen, eriikka.oinonen(at)uta.fi Huomioi, että opettajalla on velvollisuus tehdä tämä lukuvuoden opetusaikojen http://www.uta.fi/opiskelu/opinnot/opetusajat.html puitteissa, muina aikoina opettaja ei välttämättä esseetehtäviä vahvista.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Tampereella tai Seinäjoella. Ei esseesuoritusvaihtoehtoa.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS 10.2.2] Lapsuus, nuoruus ja perheen vuorovaikutus"

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.2.3] Hoiva, perhe ja palvelut"

Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Ritva Nätkin, ritva.natkin(at)uta.fi

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.2.4] Sukulaisuus, lapsuus ja kulttuurinen konteksti"

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.3.2] Valta ja eriarvoisuus"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Harri Melin, harri.melin(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.3.3] Miehet ja maskuliinisuudet"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Taina Kinnunen, taina.kinnunen(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS6.4.3] Feministiset politiikat ja asiantuntijuus 5 op"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.4.1] Kansalaisuus ja liikkeet"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella. Ei esseesuoritusvaihtoehtoa.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.4.2] Erot ja sosiaalisen politiikat"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.4.3] Globaalin sosiologia"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Pasi Pyöriä, pasi.pyoria(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.4.4] Kulutus ja markkinat"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.5.1.] Johdatus ruumiin, sukupuolen ja seksuaalisuuden tutkimukseen"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Taina Kinnunen, taina.kinnunen(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.5.2] Sukupuolet ja seksuaalisuudet"

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.5.3.] Kieli, sukupuoli ja seksuaalisuus"

Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Minna Nikunen, minna.nikunen(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.4.3] Globaalin sosiologia"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Pasi Pyöriä, pasi.pyoria(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.6.2] Musiikin ja tanssin globaalit ulottuvuudet"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Elina Seye, elina.seye(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS6.2.3.] Vuorovaikutus, kielellinen toiminta ja kulttuuri"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Minna Nikunen, minna.nikunen(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.5.3.] Kieli, sukupuoli ja seksuaalisuus"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Minna Nikunen, minna.nikunen(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.8.1] Tieteen ja teknologian yhteiskunnallisen tutkimuksen perusteet"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Jari Aro, jari.aro(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina esseetehtävillä. Suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Esseesuoritus: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Jari Aro, jari.aro(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS10.10.2] Hyvinvoinnin vaaliminen: kulttuurinen aatemaailma ja yhteisöllinen huolenpito"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Tampereella tai Seinäjoella. Ei esseesuoritusvaihtoehtoa.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS 10.2.2] Lapsuus, nuoruus ja perheen vuorovaikutus"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen tai Seinäjoen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella tai esseetehtävillä jolloin suoritustapa on paikkakunnasta riippumaton.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS6.1.2] Hyvinvoinnin politiikat"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Esseesuoritusvaihtoehto: Opinto-oikeuden saamisen ja yliopiston käyttäjätunnuksen aktivoimisen jälkeen pyydä esseetehtävät opettajalta; Katja Repo, katja.repo(at)uta.fi
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
ILMOITTAUTUMINEN:
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella.
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa. Valitse koulutustiedoista kohta: "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön yhteisiä opintoja: Toiminta, tulkinta ja tieto".
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoihin voi ilmoittautua 10.12.12 saakka, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat avoimeen yliopisto-opetukseen varattujen kiintiöiden mukaisesti ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa. Näille opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia. Opiskelijat valitaan yliopiston etusijajärjestyksen perusteella.
--------------------------------------------------------------
Jos Sinulla on sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai sosiaalialan opistoasteen tutkinto ja haluat tehdä Sosiaalityön perusopinnot suorittamalla Toiminta, tulkinta ja tieto -jakson, katso tästä.

Lisätietoja opinnoista: Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, p. 040 190 1813<
Päiväopetusta yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Lisätietoa kurssista tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelmassa (huom. sivulla oleva ilmoittautuminen ei koske avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoita).
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opintojakso on Yhteiskunta- ja kulttuuritieteisen yksikön yhteisiä opintoja. Jakso kuuluu myös filosofian tutkinto-ohjelman perusopintoihin.
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä)
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan -osasta järjestetään vaihtoehtoisesti myös luennot (ks. lisätiedot kohdasta opetus). Luentojen alkamisen jälkeen kevätlukukaudella 2013 vain kirjatenttimahdollisuus.
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta: YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
Jakso on sähköisen tentin järjestelmässä kahtena erillisenä tenttinä. Tentit löytyvät "Mitä voi tenttiä" -listasta kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Filosofian tutkinto-ohjelma" - "[YKYY5a] Johdatus etiikkaan (myös yksikön avoin yliopisto-opetus)" ja "[YKYY5b] Johdatus yhteiskuntafilosofiaan (myös yksikön avoin yliopisto-opetus)". Molempia tenttejä ei voi tehdä samalla varauskerralla.
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Huom! Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa. Valitse koulutustiedoista kohta: "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön yhteisiä opintoja: Toiminta, tulkinta ja tieto".
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoihin voi ilmoittautua 10.12.12 saakka, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat avoimeen yliopisto-opetukseen varattujen kiintiöiden mukaisesti ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa. Näille opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia. Opiskelijat valitaan yliopiston etusijajärjestyksen perusteella.
----------------------------------------------------------------
Jos Sinulla on sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai sosiaalialan opistoasteen tutkinto ja haluat tehdä Sosiaalityön perusopinnot suorittamalla Toiminta, tulkinta ja tieto -jakson, katso tästä.
-----------------------------------------------------------------
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivi
Opintojakso on Yhteiskunta- ja kulttuuritieteisen yksikön yhteisiä opintoja. Jakso kuuluu myös filosofian tutkinto-ohjelman perusopintoihin.
Kirjatenttinä. (tehdään sähköisenä tenttinä)
Opintojakso muodostuu kahdesta osakokonaisuudesta (tehdään kaksi erillistä tenttiä): YKYY5a Johdatus etiikkaan ja YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan.
YKYY5a Johdatus etiikkaan:
Etiikan osakokonaisuudessa tutustutaan filosofisen etiikan tärkeimpiin historiallisiin muotoiluihin ( mm. Aristoteles (hyve-etiikka), utilitaristit (mielihyvän periaate), Kant (velvollisuusetiikka) ja Nietzsche (kaikkien arvojen uudelleenarvioiminen)), sekä tärkeimpiin moderneihin keskusteluihin mm. moraalilauseiden merkityksestä, vapauden eksistentiaalisesta merkityksestä sekä etiikan soveltamisesta. Näin opetellaan pohtimaan filosofisesti mm. ihmisen vapautta, determinismiä, oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuuta. Opintojaksolla tarkastellaan erilaisia moraalin perustaa ja ihmisen moraalista perusolemusta koskevia käsityksiä, etiikan ja kulttuurin suhdetta, etiikkaa suhteena toiseen ihmiseen (tai yleisemmin elävään olentoon) sekä etiikan kieltä ja moraalisen järjenkäytön erityispiirteitä.
YKYY5b Johdatus yhteiskuntafilosofiaan:
Yhteiskuntafilosofian osakokonaisuudessa tutustutaan yhteiskuntafilosofiassa paradigma-aseman saavuttaneisiin historiallisiin muotoiluihin (mm. Platon, Aristoteles, Hobbes, Rousseau, Hegel, Smith, Marx) ja kartoitetaan modernin yhteiskuntafilosofian kenttää. Keskeisiä kysymyksiä ovat mm. seuraavat: Onko yhteiskunnan perustana yksilö vai yhteisö (individualismi, liberalismi, kommunitarismi ja totalitarismi)? Miten lähestytään identiteettiä filosofisena ongelmana (universalismi, partikularismi, individualismi)? Mikä on partikulaaristen ryhmien rooli yhteiskunnassa (rotu, sukupuoli, luokka, puolue)? Miten omistamisesta voi puhua filosofisesti (rikkaudesta, köyhyydestä, riistosta, markkinoista ja poliittisesta yhteisöstä)? Mikä on ihminen tutkimuskohteena vs. ihminen poliittisena subjektina? Mitä ovat ympäristö ja tekniikka yhteiskunnallisina kysymyksinä? Mitä on julkisuus rationaalisena debattina vs. julkisuus tiedottamisena? Miten paikalliset yhteisöt jäsentyvät suhteessa globaaliin maailmaan?
Jakso on sähköisen tentin järjestelmässä kahtena erillisenä tenttinä. Tentit löytyvät "Mitä voi tenttiä" -listasta kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Filosofian tutkinto-ohjelma" - "[YKYY5a] Johdatus etiikkaan (myös yksikön avoin yliopisto-opetus)" ja "[YKYY5b] Johdatus yhteiskuntafilosofiaan (myös yksikön avoin yliopisto-opetus)". Molempia tenttejä ei voi tehdä samalla varauskerralla.
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Huom! Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Sähköisen tentin vastaanottaja: Susanna Lindberg
Lisätietoja sähköisestä tenttimisestä
Toteutustapa ja aikataulutus:
Kurssi alkaa 4.3.2013 ja kestää 30.4.2013 saakka. Kurssi etenee viikkoittain siten, että aina kunkin viikon aikana (viikot 10-15) seurataan tietyt verkossa olevat luentotallenteet. Yhden viikon luentojen katselumahdollisuus on auki aina kaksi viikkoa. Luentojen ja artikkeleiden pohjalta tehdään oppimispäiväkirja, jota työstetään koko kurssin ajan. Oppimispäiväkirjan palautus on viimeistään 30.4.2013. Kurssissa ei ole lähiopetusta.
Kurssissa käytetään Moodle-oppimisympäristöä.
ILMOITTAUTUMINEN
Haku opintoihin alkaa ke 14.11.2012 klo 17:00 verkossa olevalla hakulomakkeella. Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opinnot ilmestyvät lomakkeen koulutustietoihin vasta kun hakuaika alkaa. Valitse koulutustiedoista kohta: "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön yhteisiä opintoja: Toiminta, tulkinta ja tieto".
Opiskelijat otetaan opintoihin ilmoittautumisjärjestyksessä. Opintoihin voi ilmoittautua 10.12.12 saakka, mikäli ryhmässä on tilaa.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat ilmoittautuvat avoimeen yliopisto-opetukseen varattujen kiintiöiden mukaisesti ainoastaan tutkinto-opiskelijoiden kurssi-ilmoittautumisen kautta NettiOpsussa. Näille opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia. Opiskelijat valitaan yliopiston etusijajärjestyksen perusteella.
----------------------------------------------------------------
Jos Sinulla on sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai sosiaalialan opistoasteen tutkinto ja haluat tehdä Sosiaalityön perusopinnot suorittamalla Toiminta, tulkinta ja tieto -jakson, katso tästä
-----------------------------------------------------------------
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivim
Päiväopetusta yhdessä tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Opetetaan Tampereella mutta luennot videoidaan Porin yksikköön luokkaan 107. Lisätietoa kurssista tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelmassa (huom. sivulla oleva ilmoittautuminen ei koske avoimen yliopisto-opetuksen opiskelijoita).
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin on käynnissä verkossa olevalla hakulomakkeella (Tampereen lomake).
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opetus näyttäytyy aina tutkinto-opetuksen osana (tutkinto-opiskelijoiden opetusohjelman puolella). Ko. opintoihin ilmoittaudutaan normaaliin tapaan NettiOpsussa ennen opetuksen alkua. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella. Jaksosta ei järjestetä opetusta (luentosarjaa tms.) kevätlukukaudella 2013.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS4.1] Sosiaalipolitiikka 5 op"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Jakson suoritettuaan opiskelija tunnistaa sosiaalipolitiikalle tyypillisen tavan tarkastella yhteiskuntaa. Opiskelija saa perustiedot sosiaalipolitiikan historiasta, ajankohtaisista keskusteluista, keskeisistä käsitteistä ja tavoista ratkaista sosiaalipoliittisia ongelmia ja kysymyksiä.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Suoritetaan itsenäisinä opintoina sähköisenä tenttinä joko Seinäjoella tai Tampereella. Jaksosta ei järjestetä opetusta (luentosarjaa tms.) kevätlukukaudella 2013.
Suoritettava kirjallisuus jakson opetussuunnitelmassa.
Ohjeita sähköiseen tenttimiseen.
Sähköisen tentin sivut (tentin varaaminen).
(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS4.2] Sosiaalipsykologia"

(Tentti löytyy kohdasta "Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö" - "Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma." - "[SOS4.4] Sukupuolentutkimus"
HUOM! Tentin voi varata vasta kun on hakenut ja saanut opinto-oikeuden sekä aktivoinut käyttöön yliopiston käyttäjätunnuksen.
Opintojaksolla opiskelija perehtyy sukupuolentutkimusta käsittelevän kirjallisuuden kautta erilaisiin tapoihin tuottaa sukupuolia ja seksuaalisuuksia.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella. (Tampereen tai Seinäjoen lomake)
Katso hakuohjeet ja -lomake.
Opiskelijalla pitää olla toimiva sähköpostiosoite käytössään opintojen alusta alkaen. Ilmoita sähköpostiosoitteesi hakulomakkeessa.
Huom! Tampereen yliopiston läsnäolevat tutkinto-opiskelijat eivät hae opintoihin avoimen yliopiston haussa. He eivät saa erillistä opinto-oikeutta avoimien yliopisto-opintojen suorittamiseen, koska heillä on tutkinnon suorittamisoikeus ja he voivat tehdä opinnot normaalina tutkinto-opintoina. Tampereen yliopiston läsnäoleville tutkinto-opiskelijoille opinnot ovat maksuttomia.
Lisätietoa opintomaksujen laskutus- ja maksuehdoista.
Lisätietoja opinnoista:
Paikallinen tuki Seinäjoella, esim. sähkötenttien neuvonta: Päivi Antinoja, paivi.antinoja(at)uta.fi, 040 190 1824
Opetuksen käytännön järjestelyt: Mari Kivimäki, mari.kivimaki(at)uta.fi, 040 190 1813
Opinto-ohjaus: Ismo Isopoussu, ismo.isopoussu(at)uta.fi, 050-4627368
Opintojaksolla tarkastellaan mielenterveyden häiriöiden esiintymistä, ja tutustutaan aikuisen psykiatriseen oirediagnostiikkaan ja kehitykselliseen psykopatologiaan. Edelleen analysoidaan mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyä ja hoidollisia interventioita ja perehdytään psykologin asiantuntijuuteen terveydenhuollossa.
Opintojen tarkempi opetusohjelma (aikataulut ym.)
Opintojaksoon kuuluu sekä luentosarja että suoritettava kirjallisuus. Luennoille voi osallistua Tampereella tai niitä voi seurata reaaliaikaisena nettilähetyksenä tai myöhemmin tallenteina verkosta. Luennot ja kirjallisuuden voi suorittaa joko tenttimällä tai joustavasti esseesuorituksina paikkakunnasta riippumatta.
Ilmoittautuminen:
Haku opintoihin alkaa 14.2.2013 verkossa olevalla hakulomakkeella.