Historioitsijaa harmittaa ylimielinen suhtautuminen entisaikojen ihmisiin

Jenni Lares muistaa elävästi tilanteen, kun hän seisoi kymmenvuotiaana Turun linnan pihalla täysin lumoutuneena.

– Oivalsin, että ihan samassa paikassa saattoi seistä joku piikatyttö seitsemän sataa vuotta sitten ja katsoa samaa kiviseinää. Yhteys menneisyyteen iski vahvasti, Jenni Lares kertoo.

Muu perhe odotteli kärsivällisesti, kun Jenni-tytön vierailu linnassa kesti tunnista toiseen. Kiinnostus menneisyyteen oli pysyvää laatua: Lareksesta tuli historioitsija, jonka sydäntä lähinnä ovat Suomen keskiaika ja 1600-luku tavallisine ihmisineen.

Fiksuutta löytyy menneisyydestäkin

Keskiajan suomalaisista on yleisesti vallalla mielikuva melkoisina juoppoina. Kun palkkaa maksettiin linnoissa ja kartanoissa osittain oluena, aika varmastikin kului ryypätessä ja rellestäessä?

Lares ei ajatusta maistelematta niellyt tutustuttuaan tutkimuksiin, jotka haastoivat perinteisen raittiushenkisen ja juomisen vaaroja korostavan alkoholihistorian. Vuonna 2020 hän väitteli 1600-luvun alkoholikulttuurista Länsi-Suomessa. Hän halusi nimenomaan selvittää, miten tuon ajan ihmiset itse juomiseensa suhtautuivat: keiden kanssa he joivat, mistä syystä, mitä ongelmia siitä seurasi ja mitä hyviä asioita – kuten ystävyyttä, juhlia ja yhteisöllisyyttä – juomiseen liitettiin.

– Minua ärsyttää aina, jos huomaan meidän nykyihmisten suhtautuvan vanhoihin aikoihin ja edeltäjiimme ylimielisesti. Esimerkiksi keskiajan ihmisiä pidetään helposti yksinkertaisina tapauksina, jotka vain tyhmyyttään ja epärationaalisuuttaan vetivät alituisesti kännejä ilman itsekontrollia.

Taustalla ei ollut älyn puute, vaan omasta ajastamme poikkeava tapa suhtautua juomiseen.

Väitöksessään Lares havaitsi, ettei moisesta ollut kyse. Vaikka ihmiset joivat olutta ja viinaryyppyjä töissään ja arjessaan, he eivät ajatelleet eikä yhteiskunta heidän ympärillään ajatellut heidän juovan liikaa.

– Kyse oli tavalliseksi koetusta alkoholinkäytöstä, jolla nähtiin lääkinnällisiä arvoja ja jolla pidettiin yllä terveyttä ja hyvää elämäntapaa.

– Heillä oli siis juomiselleen aivan kelvolliset perusteet. Taustalla ei ollut älyn puute, vaan omasta ajastamme poikkeava tapa suhtautua juomiseen.

Historioitsijoilla on iso rooli siinä, millaisia mielikuvia menneistä ajoista ja ihmisistä yhteiskuntaan tuotetaan, Lares miettii.

– On tärkeää muistaa, että historiantutkijatkin ovat aina kiinni oman aikansa käsityksissä ja esittävät näkemyksiään oman arvomaailmansa lähtökohdista. Tämä vaikuttaa siihen, mitä yleisesti pidetään tärkeänä, mitä nostetaan esiin ja miten menneisyyteen suhtaudutaan.

Vuosisatojen halveksuva asenne vaikkapa ei-eurooppalaisiin kulttuureihin näkyy karulla tavalla rasismina ja kolonialismissa. Aikansa arvopohjasta kertoo sekin, että lukuisia tärkeitä naispuolisia tutkijoita tai taiteilijoita on huomioitu ansaitsemallaan tavalla historiankirjoituksissa vasta viime aikoina.

– Onneksi ymmärryksemme menneistä ajoista kehittyy koko ajan uusien historioitsijasukupolvien ja heidän uusien kysymystensä myötä, Lares iloitsee.

– Odotan innolla sitä, mihin tulevien historioitsijoiden katse kohdistuu. Vanhoista lähteistä löytää aina uutta, kun niitä osaa lähestyä uusien kysymysten kanssa.

Larppaamisen tutkijaksi

Muinaisten länsisuomalaisten kippistelyistä Lares hyppäsi tutkijana melko odottamattomaan suuntaan. Tällä hetkellä hän tutkii larppausta eli liveroolipelaamista.

– Selvitän, miten näiden pelien suunnittelussa käytetään historiatietoa: mitä asioita historiasta nostetaan esiin, mitä jätetään pois ja mitä yksinkertaistetaan, Lares kertoo.

– Katson larppaamista myös pelaajan ja kokijan puolelta ja selvitän, miksi pelaajat osallistuvat historiallisiin liveroolipeleihin ja millaisia kokemuksia pelaaminen heille tuottaa.

Larppaaminen on Larekselle rakas ja pitkäaikainen harrastus, jonka hän aloitti jo teinityttönä 2000-luvun alussa. Mikä liveroolipelaamisessa kiehtoo?

– Ennen kaikkea se on mukavaa sosiaalista toimintaa samanhenkisessä porukassa. Historialarpeissa monet pelaajista ovat syvällisiä historianharrastajia, opiskelijoita tai ammattilaisia tutkimus- tai museoalalta.

– Lisäksi tykkään kovasti neuloa ja ommella itselleni sekä moderneja vaatteita että roolipukuja.

Vanhana harrastajateatterilaisena Lares nauttii siitä, että liveroolipelaaminen on varsin lähellä improvisaatioon pohjautuvaa teatteria. Peleissä suunnittelijat ovat ideoineet pelihahmoille erilaisia, osin ristiriitaisia tavoitteita ja tehtäviä, joiden törmäyksistä syntyy yllätyksellisyyttä ja improvisaatiota.

– Pelaajat päättävät itse, miten tavoitteisiinsa pyrkivät. Kukaan ei siis etukäteen tiedä, miten peli päättyy. Jos oman hahmoni tehtävänä on karhuta toiselta velkarahoja, voin päättää menenkö tilanteeseen lempeästi vai nyrkit ojossa. En myöskään tiedä, miten vastaparini pyyntööni reagoi.

Risteävät intressit perustuvat historiapeleissä yleensä tutkittuun tietoon siitä, mitä ihmiset kyseisenä aikana saattaisivat tavoitella ja haluta. Myös aikakauden eri sosiaaliluokat otetaan peleissä huomioon.

– Larpissa pääsee siis eläytymään eri sosiaalisiin asemiin erilaisissa yhteiskuntamalleissa ja kokemaan monenlaisia tunteita ja vuorovaikutustilanteita. Se on koukuttavaa.

Larpatessa empatiakyky kasvaa

Aktiivisia larppaajia Lares arvioi Suomessa olevan tällä hetkellä noin tuhat. Etenkin historia-aiheiset larpit ja nykyaikaan sijoittuvat mysteerit ja draamat ovat suosiossa. Aiemmin ykköspaikkaa pitänyt fantasiagenre on kutistunut lukuun ottamatta Harry Potter -aiheisia larppeja, joilla on oma innokas harrastajajoukkonsa.

Viime vuosina Lares on osallistunut pelaamisen lisäksi myös historialarppien suunnitteluun. Pelattuja hahmoja hänellä on takanaan kymmeniä kartanonrouvasta vuoden 1918 kommunistiin ja viikinkiajan orjaan.

On kerta kaikkiaan kiehtovaa päästä lähelle sitä, miten tavallinen ihminen on menneisyydessä asiansa hoitanut ja miltä hänestä on ehkä tuntunut.

Nyky-Helsingin alamaailmaan sijoittuvassa rikoslarpissa hän on pelannut rahanpesuun sekaantunutta leipomoyrittäjää, ja 1960-luvun syrjäytyneiden maailmaan sijoittuvassa larpissa entistä filmitähteä.

Palataan vielä siihen pieneen piikatyttöön Turun linnan pihalla: vastaavia kosketuksia menneisiin ihmisiin Lares saa ilokseen yhä larppihahmojensa ja historioitsijantyönsä kautta.

– Kun luen oikeuspöytäkirjoja ja muuta tutkimusaineistoa, mieleeni piirtyy usein ihan oikeita, eläneitä ihmisiä arkineen satojen vuosien takaa. On kerta kaikkiaan kiehtovaa päästä lähelle sitä, miten tavallinen ihminen on menneisyydessä asiansa hoitanut ja miltä hänestä on ehkä tuntunut.

On sanottu, että romaanin lukeminen lisää kykyä asettua toisen asemaan. Varmastikin myös larpatessa ja koko kehollaan toiseen hahmoon sukeltaessa empatiakyky kehittyy?

– Uskon näin. Esimerkiksi noissa hienoissa nykymaailman syrjäytymis- ja rikosaiheisissa larpeissa – joissa suunnittelijoina oli mukana ammatikseen sosiaalityötä tekeviä – mieleeni nousi kovasti ajatuksia siitä, miten ihmiselämä voi viedä yllättäviin suuntiin ja miten syrjäyttämisen mekaniikat toimivat.

– Historiallisten larppien harrastaminen on lisännyt paljon ymmärrystäni erilaisia elämäntilanteita ja valintoja kohtaan.

Jenni Lares

• Historioitsija.
• Syntynyt 1987 Turussa, eli lapsuutensa Lahdessa, asuu Tampereella.
• Valmistui filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2020.
• Työn alla historiallisia larppeja koskeva tutkimus ja yleistajuinen tietokirja 1600-luvun alkoholikulttuurista.
• On mukana myös uuden ajan alun henkilöhistoriaa sekä keskiajan tieverkostoa käsittelevissä hankkeissa Tampereen yliopistolla.
• Historian henkilöistä haluaisi tavata Ruotsin kuningatar Kristiinan. ”Kristiina luopui protestantismista, oli tieteiden ja taiteiden suosija Ruotsin hovissa ja kutsui mm. Descartesin luokseen. Puhutaan, että hänellä oli suhteita myös naisten kanssa. Hyvin omanlaistaan elämää elänyt nainen, jota olisi varmasti mielenkiintoista kuunnella”.