Hyppää pääsisältöön

Koulutustutkimuksen kansainvälinen konferenssi Tampereella elokuussa 2026

Julkaistu 4.10.2024
Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Kansainvälinen kasvatustieteen alan vuosittainen konferenssi European Conference on Educational Research (ECER) järjestetään Tampereella elokuussa 2026. Tapahtuma tuo noin 2500 kasvatusalan asiantuntijaa keskustelemaan koulutuksesta monikriisien aikana.

ECER-konferenssi on Euroopan suurin koulutustutkimuksen konferenssi. Se järjestetään Tampereella 17.–21.8.2026. Konferenssin järjestelyistä vastaavat järjestävä seura European Educational Research Association EERA yhdessä Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan sekä Tampereen kaupungin kanssa.  

– ECER–konferenssin järjestäminen nostaa koulutuksen ja kasvatuksen teemoja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lisäksi näin tunnetun ja arvostetun konferenssin järjestäminen Tampereella kertoo yliopistomme hyvästä maineesta ja arvostuksesta tutkimuksen kentällä, kertoo dekaani Tiina Silander.

Konferenssin teemana on kasvatustieteellisen tutkimuksen käytännöt, kontekstit ja kohteet muuttuvassa maailmassa, jota kuvastavat muun muassa monikriisit. Monikriisillä viitataan siihen, että maailma ei tule kohtaamaan yksittäistä elintärkeää ongelmaa, vaan monia ongelmia, vastakkainasetteluja ja kriisejä – mutta niiden kautta myös uusia mahdollisuuksia ja oivalluksia. Nämä kaikki edellyttävät laajaa tieteellisen tiedon ja siihen perustuvien toimintatapojen ymmärtämistä ja kehittämistä.

Konferenssin keskeiset kysymykset liittyvät siihen, että tieteellisen tiedon tuottamista ja hyödyntämistä ei tehdä tyhjiössä, vaan suhteessa tieteellisen tutkimuksen käytäntöihin ja ympäröivän yhteiskunnan odotuksiin ja joskus myös rajoituksiin. Samalla koulutukseen liittyvä tieteellinen tieto ja siihen pohjautuvat toimintatavat voivat auttaa ymmärtämään ja muuttamaan yhteiskuntia monikriisien aikana paikallisesti, kansallisesti ja globaalisti. 

Konferenssi on tiedekunnalle merkittävä

Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa (EDU) tutkitaan kasvatuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan tilaa sekä niiden muutosta. Tiedekunnan keskeiset tutkimuksen teema-alueet - koulutus yhteiskunnassa, yhteisöt koulutuksessa sekä oppiminen, pedagogiikka ja oppimiskulttuurit - edustavat laajasti ECERin tukemaa koulutustutkimusta.

ECER-konferenssin järjestäminen on tiedekunnan yhteinen ponnistus. Se tarjoaa tutkijoille ja opettajille näköalapaikan alan viimeisimpään tutkimukseen ja opiskelijoille mahdollisuuden saada katsaus kansainvälisesti jaetuista haasteista ja käydystä keskustelusta. 

– Lisäksi alan huippututkijoiden saapuminen Tampereelle epäilemättä myös innostaa tiedekuntamme tutkijoita yhä kunnianhimoisempaan tutkimukseen ja terävään yhteiskunnalliseen keskusteluun, sanoo Silander. 

EDU-tiedekunnassa konferenssin valmisteluja johtaa professori Nelli Piattoeva. Hän painottaa, että konferenssi on samalla poikkeuksellisen hyvä tilaisuus tuoda ainutlaatuinen tiedetapahtuma myös opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ulottuville.

– Konferenssissa opiskelijat, tutkijat ja muut ammattilaiset voivat osallistua innostaviin, kansainvälisiin keskusteluihin ja verkostoitua. Myös opiskelijat voivat osallistua järjestelyihin, Piattoeva kertoo.

Piattoeva haluaa kiittää Tampereen yliopiston omia kongressipalveluja tärkeästä työstä. Heidän panoksensa on hyvin merkittävä näin suuren konferenssin saamisessa Tampereelle.  

– Kongressitoimistomme on hyvin kokenut ja tarjoaa korvaamattomia palveluita. Ilman heidän apuaan en olisi rohjennut ottaa vastuuta näin suuresta konferenssista, Piattoeva sanoo. 

Tampere on vetovoimainen kongressikaupunki

Konferenssilla on potentiaalia vahvistaa kaupungin kasvatusosaamista laajasti. Sen tuoma yhteistyö tiedeyhteisön ja kaupungin välille edistää koulutustutkimuksen näyttäytymistä kaupunkilaisille ja päätöksentekijöille. Puheenvuorojen toivotaan auttavan päättäjiä tunnistamaan kasvatuksen kytköksiä paikallisella tasolla. Myös paikalliset kasvatusalan osaajat voivat tulla oppimaan uutta.

– Tampereelle on etuoikeus saada kaupunkiin kasvatustieteen huippututkijat koolle ECER-konferenssiin. Koko kaupunki ja sen kasvatus- ja koulutuspalvelut ovat kongressin ajan kuin näyteikkunassa kansainvälisille asiantuntijoille. Pyrimme mahdollistamaan kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelujen asiantuntijoiden ja työntekijöiden laajan osallistumisen konferenssin ohjelmaan. Konferenssiteema on erittäin ajankohtainen myös kaupunkilaisille. Koulutusjärjestelmä on avainasemassa kasvatustieteellisen ja yhteiskunnallisen ymmärryksen lisäämisessä yksilö- ja yhteisötasolla, kommentoi Tampereen sivistystoimen johtaja Lauri Savisaari.

Kansainvälinen kilpailu kongressien isännöimisestä on kovaa. Tampere Convention Bureaun Laila Walldén ja Pia Helminen iloitsevat pitkän hakuprosessin tuomasta onnistumisesta. ECER-konferenssin kaltaiset tapahtumat toimivat myös loistavina referensseinä tulevissa kongressihauissa.

–  ECER-konferenssin saaminen kaupunkiin on tunnustus Tampereen vetovoimasta kongressikaupunkina. Meiltä löytyy sopivat tilat ja laajaa kongressialan osaamista tämänkin kokoluokan kongressien järjestämiseen, Walldén toteaa.

– Kongressit kestävät aina useita päiviä, jonka aikana ehtii hyvin tutustua myös kaupunkiin. Tämä voi puolestaan houkutella alan tutkijoita muuttamaan Tampereelle, lisää Helminen.