Kuka pysäyttäisi ilmastonmuutoksen – onko vastuu päättäjillä, teollisuudella vai kuluttajilla?

Maapallon keskilämpötila on noussut esiteollisesta ajasta yhden asteen. Jos ja kun lämpötila nousee vielä puoli astetta, kohtaamme yhä enemmän sään ääri-ilmiöitä, myrskyjä, kuumuutta ja kuivuutta. Ruoantuotanto kärsii, terveysongelmat lisääntyvät ja monien lajien – myös ihmisen – elintila kapenee. Jäätiköiden sulaminen, rannikoiden tulviminen ja esimerkiksi pölyttäjien sukupuutto muokkaavat planeettaamme pysyvästi. 

Jos haluamme torjua edes osan muutoksista, toimeen on tartuttava kaikilla elämän ja yhteiskunnan osa-alueilla seuraavien 10–20 vuoden aikana, mieluiten heti. Vastuu ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä on niin päättäjillä, teollisuudella kuin tavallisilla kansalaisilla. 

Ongelmana kuitenkin on, ettemme ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kenen pitäisi toimia ja miten. Kansalaisia valistetaan kierrättämään, vähentämään lentämistä ja suosimaan julkista liikennettä. Samaan aikaan kertakäyttömuotiin perustuva vaateteollisuus tuottaa massiivisia päästöjä, lento- ja laivayhtiöt tupruttelevat fossiilisia polttoaineita ilman sääntelyä, ja erinäisten valtioiden päämiehet julistavat, etteivät aio noudattaa jo allekirjoitettuja ilmastosopimuksia.  

Johtajuus puuttuu 

1980-luvulla otsonikato aiheutti ilmastonmuutoksen kaltaista globaalia huolta. Vakavan, maailmanlaajuisen ympäristöongelman ratkaisemiseksi löytyi kuitenkin nopeasti sekä poliittista tahtoa että teknisiä ratkaisuja. Vuonna 1987 allekirjoitettu Montrealin pöytäkirja vähensi radikaalisti otsonikerrosta tuhoavien aineiden käyttöä, ja sen ratifioivat kaikki maailman maat. 

– Tämänhetkinen ilmastopolitiikka ei ole onnistunut yhtä hyvin. Siihen ei ole helppoja teknisiä ratkaisuja, eikä asiassa ole samanlaista poliittista johtajuutta kuin 1980-luvulla oli, toteaa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan professori Pekka Jokinen. 

Kollektiivinen päätöksenteko takkuaa, ja esimerkiksi Yhdysvaltojen tempoileva politiikka on tuonut ilmastonmuutoksen torjuntaan lähinnä epävarmuutta. EU on havitellut ilmastojohtajan roolia, mutta Jokisen mielestä sisäisesti hajanainen unioni ei ole onnistunut pyrkimyksessään erityisen hyvin. 

Vapaamatkustajat aiheuttavat riskejä 

Maailman viisi suurinta päästöjen tuottajaa ovat Kiina, Yhdysvallat, EU-maat, Intia ja Venäjä. Kun päästöjä tarkastellaan kansalaista kohden, ylivoimaisesti eniten päästöjä per henkilö syntyy Maailmanpankin tilaston mukaan Lähi-idän öljyntuottajamaissa ja länsimaissa, Suomi mukaan lukien. Muutoksia on siis tehtävä myös meillä. 

– Vielä löytyy niitäkin, jotka sanovat, että Suomi on niin pieni maa, ettei meidän teoillamme ole väliä. Jos kaikki EU-maat ajattelisivat noin, lopputulos olisi sietämätön. On mahdoton ajatus, että Kiina tekisi ilmastoratkaisut edellä ja me seuraisimme perässä, Jokinen puuskahtaa. 

Jotta ilmastonmuutos pysähtyisi, ihmiskunnan pitäisi – edellä mainittujen päästelijämaiden johdolla – siirtyä rytinällä uusiutuvaan energiaan, parantaa energiatehokkuutta, sähköistää liikenne, vaihtaa pihvit ja juustot kasvisruokaan sekä lisätä negatiivisia päästöjä esimerkiksi istuttamalla metsää. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan muutokset edellyttävät suotuisia taloudellisia olosuhteita kuten kykyä mobilisoida investointeja, mutta myös kansalaisten tietoisuutta sekä poliittista tukea. 

– Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii pitkäjänteistä ja vastuullista politiikan tekoa. Näköpiirissä on huikeita riskejä, jos ilmastopolitiikkaan tulee lisää vapaamatkustajia eikä tieteellä nähdä arvoa päätöksenteossa, sanoo Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Pami Aalto. 

Vapaamatkustajilla Aalto viittaa muun muassa Yhdysvaltojen johtoon sekä Euroopassakin suosiotaan nostaneisiin populisteihin. 

Energiapaletti monimuotoistuu 

Jos lämpötilan nousu halutaan rajoittaa 1,5 asteeseen, energiantuotannossa pitää siirtyä kivihiilestä, öljystä ja maakaasusta kokonaan matala- tai nollapäästöiseen energiaan. Tällä hetkellä tämä tarkoittaa käytännössä vesi-, tuuli- ja aurinkoenergiaa – jossain määrin myös vähäpäästöistä ydinenergiaa. 

– Tulevaisuuden energiapaketti on monimuotoinen. Jos meillä on sääriippuvaisia tuotantomuotoja, tarvitsemme lisäksi joko säätövoimaa, kustannustehokkaan tavan energian varastointiin tai merkittävissä määrin kysyntäjoustoa ja joustavia kuormia, sanoo Tampereen ammattikorkeakoulun sähkötekniikan yliopettaja Aki Korpela. 

Kysyntäjoustolla tarkoitetaan esimerkiksi sähkönkulutuksen siirtämistä yöaikaan. 

Säätövoimaksi voitaisiin valjastaa joko pieniä ydinvoimaloita, joissa myös lämpö otettaisiin talteen, tai biovoimalaitoksia, jotka olisivat päästöiltään huomattavasti kivihiiltä parempia. Aurinkoenergian kustannustehokasta talvivarastointia odotellaan yhä, mutta aurinkoenergia on jo tehokas ja taloudellinen ratkaisu esimerkiksi teollisuudessa, missä energiankulutus on tasaista ympäri vuoden. 

– Tuulta ja aurinkoa ei ole aiemmin nähty vaihtoehtoina, mutta niitä on järjettömästi saatavilla melkein kaikkialla. Jos USA:n maa-alasta kolme prosenttia valjastettaisiin tuuli- ja aurinkoenergian tuottamiseen, maan tuottamasta energiasta 80 prosenttia olisi uusiutuvaa, toteaa Pami Aalto. 

Uusiutuva energia tarvitsee kannusteita

Monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa on siirrytty – presidentti Donald Trumpin kannoista huolimatta – voimakkaasti tuuli- ja aurinkoenergiaan niiden huokean hinnan vuoksi. Pami Aalto muistuttaa, että uudet tuulivoimahankkeet ovat Suomessakin jo markkinaehtoisia, eikä niihin tarvita enää julkisia tukia. 

Energiantuotannon globaali suunta vaihtuu kuitenkin tuskallisen hitaasti. 

– Vuosikymmen tai kaksi tullaan vielä hukkaamaan, koska kelkkaa on niin vaikea kääntää. Kymmenissä maissa, kuten Indonesiassa, porukka on pidetty tyytyväisenä tukemalla fossiilisia polttoaineita verohelpotuksilla. Tämä on äärimmäisen iso ongelma, eivätkä energiajärjestelmän muutokset etene ilman poliittista puuttumista, Aalto painottaa.

Saastuttava teknologia ja polttoaineet voidaan pakottaa pois markkinoilta esimerkiksi verotuksen avulla sekä painottamalla julkisissa hankinnoissa päästötöntä teknologiaa. 

– Pakot toimivat kenties parhaiten kannustimien yhteydessä, jolloin tuetaan verohelpotuksilla vähemmän saastuttavia ratkaisuja. Avainasemassa ovat hallitukset ja parlamentit, sen jälkeen teknisemmät viranomaiset, Aalto toteaa. 

Päästöt ratkaistaan vaurastuvissa maissa 

Kohtalon kysymys on, millaista energiantuotantoa otetaan käyttöön niissä kehittyvissä maissa, joissa väestö kasvaa ja keskiluokkaistuu. Suomikin on jo satsannut kehitysyhteistyöhön, jonka avulla kehittyvissä maissa otetaan käyttöön tuuli- ja aurinkoenergiaa. 

– On selvää, ettei kehittyvissä maissa voida kulkea samoja historiallisia kehityspolkuja kuin lännessä. Fossiilisten polttoaineiden käytön ohittaminen on välttämätöntä, mutta miten, Pekka Jokinen kysyy, ja tunnustaa, että muutos koettelee mielikuvitusta. 

Tulevaisuudessa fuusioenergian uskotaan ratkaisevan energiantuotannon päästöongelmat. Sen tuottaminen on jo onnistunutkin, mutta ei niin hyvin, että se tuottaisi energiaa enemmän kuin kuluttaa. Suurista panostuksista huolimatta ratkaisua saatetaan joutua odottamaan vielä 50 vuotta. Ne, jotka haikailevat fuusioenergiasta ratkaisua ilmastonmuutokseen, joutuvatkin pettymään – fuusioenergia ei näillä näkymin ehdi hätiin ajoissa. 

Onko tavaraa pakko tilata Kiinasta? 

Niin kauan kuin energiantuotannon suunta on vasta kääntymässä, päästöjä pienentäisi energiankulutuksen vähentäminen. Myynnin lasku ei kuitenkaan ole energiantuottajien intressi, joten on epätodennäköistä, että vallanpitäjät ajaisivat energian säännöstelyä. 

– Energiantuottajien etu on, että kulutetaan enemmän energiaa, tai että energiasta syntyy ajoittaista pulaa, joka nostaa hintoja. Tämä ei ole teollisuuden eikä pienkuluttajan etu. Poliitikot joutuvat kuitenkin kuuntelemaan molempia, sillä teollisuudessa on paljon työpaikkoja, ja niin energiaa tuottavia kuin sitä kuluttavia yksiköitä, Pami Aalto pohtii. 

Hän ei usko, että tilanne ratkeaa sääntelyllä, vaan laajentamalla energian joustomarkkinoita, jolloin sekä energian hinta että kulutus joustaisivat nykyistä enemmän. 

Pallo on myös kansalaisilla. Yksittäiset ihmiset voivat vähentää energiankulutusta laskemalla kodin sisälämpötilaa sekä vähentämällä sähkön tuhlailua ja muuta kuluttamista. Esimerkiksi Kiinasta tuodaan Suomeen noin 15 miljoonaa postilähetystä vuodessa (HS 3.3.2019). Nämä verkkokauppatilaukset tuottavat vuosittain melkoisen määrän sekä teollisuuden että liikenteen päästöjä. 

Yksittäisillä ihmisillä on myös valtaa vauhdittaa suurempaa, rakenteellista muutosta. Ilmastoystävällinen sähkösopimus sekä maakaasu- tai öljylämmityksen korvaaminen lämpöpumpuilla ovat suoria viestejä alan tuottajille. Valtiokin on kannustanut lämpöpumppujen hankintaan jo kauan kotitalousvähennyksen avulla. 

Kivihiilellä toimivat yritykset häviävät 

Teollisuudessa päästöjen vähentämiseksi tarvitaan vahvoja signaaleja. 

– Yritykset jatkavat olemassa olevilla investoinneilla niin pitkään kuin mahdollista. Kivihiilellä toimivat yritykset tulevat kuitenkin häviämään – vain metalliteollisuudessa tullaan vielä tarvitsemaan kivihiiltä, Pami Aalto summaa. 

Aalto on pannut merkille, että isot muutokset edellyttävät yleensä toimia julkiselta sektorilta. Kun julkinen sektori ottaa kehitysaskeleita, teollisuus seuraa perässä. Hän kehuu esimerkiksi Yhdysvaltoja ja Saksaa liittovaltiotason tutkimusohjelmista, jotka ovat tuottaneet ilmaston kannalta hyviä tuloksia. 

– Saksassa satsaus tuotti osaltaan vahvan aurinko- ja tuulisektorin, Aalto kertoo. 

Sähköauton akku kestää 

Länsimaissa suurin yksittäinen hiilidioksidipäästöjen tuottaja on liikenne, jonka päästöt kasvavat edelleen Euroopassakin. Jatkossa on välttämätöntä, että maanteillä nähdään yhä enemmän sähköautoja, ja että perinteiset polttoaineet korvataan biopolttoaineilla ja biokaasulla. 

Sähköisen liikenteen parissa TAMKissa työskentelevä Jukka Pellinen uskoo, että pitkillä matkoilla ja raskaissa ajoneuvoissa parhaiten toimiva ilmastoystävällinen vaihtoehto ovat biopolttoaineet. Suomen ilmastopaneelin jäsen ja Liikenteen tutkimuskeskus Vernen johtaja Heikki Liimatainen Tampereen yliopistosta uumoilee bensan korvaajaksi myös synteettisiä polttoaineita, joita voisi valmistaa ottamalla ilmasta hiilidioksidia. 

Kun ajosäde on keskimäärin noin 50 kilometriä, ylivoimainen energianlähde on sähkö. Kaupungeissa sähkö toimii henkilöautojen ja bussien ohella hyvin myös kuorma-autoissa. 

– Sähköautojen akut kehittyvät kovaa vauhtia ja niiden kokonaispäästöt ovat yhä pienemmät, kun hommat hoidetaan oikein valmistuksesta kierrätykseen, Pellinen sanoo. 

Akkujen elinkaari on pitkä. Intensiivisen ajoneuvokäytön jälkeen ne soveltuvat vielä vuosia esimerkiksi aurinkovoimalan energiavarastoiksi. Tämän jälkeen akut voidaan kierrättää. 

Sähköautojen tuotekehittely vaikuttaakin olevan teollisuudella hallussa, ja alalle on tullut nopeasti uusia toimijoita. Autojen hinnat ovat kuitenkin toistaiseksi useimpien ihmisten ulottumattomissa. Vain politiikalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka moni kykenee ostamaan sähköauton lähitulevaisuudessa. 

– Nyt yhteiskunnan hankintatuki on matala, vain 2 000 euroa. Se voisi olla korkeampi, Heikki Liimatainen sanoo. 

Hankintatukien lisäksi liikenteen päästöihin voitaisiin vaikuttaa nykyistä jyrkemmin päästöjen mukaan porrastetulla autoverolla. Nyt autoveroprosentti kasvaa tuntuvasti vasta, kun päästöt ylittävät 100 g/km. Sähköautosta voi siis joutua maksamaan autoveroa euromääräisesti enemmän kuin pienestä bensa-autosta. Liimataisen mielestä vero voisi kasvaa lineaarisesti heti nollapäästöistä alkaen esimerkiksi niin, että nollapäästöisen auton veroprosentti olisi 2 ja jokainen päästögramma nostaisi veroa esimerkiksi 0,2 prosenttiyksikköä. 

Tietullit kaupunkeihin? 

Verotuksen lisäksi pitäisi kehittää ilmastoystävällisiä liikennejärjestelmiä. 

– Edellyttää poliittista tahtoa rakentaa yhteiskuntia siten, että kaupungeissa liikkuminen perustuu julkiseen liikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn. Pitäisi panostaa varsinkin raideliikenteeseen, sillä se on busseja nopeampi ja mukavampi, ja siksi houkuttelevampi. Suomessa voisi ehkä nostaa valtion tukea raideliikenteelle, Liimatainen pohtii. 

Tahtoa edellytetään niin kaupunkien kuin valtion päättäjiltä. Kaupunkiliikenteen päätökset tehdään paikallisesti, mutta valtio voisi kannustaa joukkoliikenteen ja pyöräilyn investointeihin osallistumalla kustannuksiin. Nyt valtio osallistuu Suomessa raitioteiden rakentamiseen noin 30 prosentin osuudella. Pyöräilyyn investointitukia on tarjolla rajallisesti. 

– Esimerkiksi Hollannissa valtio alkoi osallistua 1970-luvulla pyöräilyväylien rakentamisen kustannuksiin jopa 70 prosentin osuudella. Hollanti onkin nykyään maailman paras pyöräilymaa. 

Yksilön osalta liikennevalintoja ohjailevat arjen tarpeet sekä kukkaron paksuus ja kustannukset. On helppoa valita joukkoliikenne, jos se palvelee omia tarpeita sopivalla hinnalla. Liimataisen mukaan ennen vähäpäästöisten ja päästöttömien autojen yleistymistä autoilua voisi rajoittaa kaupungeissa tietulleilla ja ruuhkamaksuilla. Tuottoa pitäisi käyttää joukkoliikenteen sekä liityntäpysäköinnin kehittämiseen. 

– Maksujen tarkoitus ei ole rajoittaa ihmisten liikkumista vaan nimenomaan edistää sitä, koska ruuhkat vähenevät maksujen vuoksi. Pitäisi siis oikeastaan puhua ruuhkanpoistomaksusta, Liimatainen ehdottaa. 

Hän huomauttaa, että maksut parantaisivat kaupunkien viihtyisyyttä laajemminkin vähentäessään melua ja parantaessaan ilmanlaatua. 

Poliittista painetta tarvitaan

Suuri liikenneongelma, joka vaatii globaalin ratkaisun, on kansainvälinen lento- ja laivaliikenne, jota ei huomioida tällä hetkellä minkään valtion päästöissä. Kuitenkin pelkästään Suomen satamiin suuntautuvan kansainvälisen laivaliikenteen päästöt ovat vuosittain suuremmat kuin koko maan henkilöautoliikenteen päästöt. 

Liikennöitsijöiden intressi ei tietenkään ole liikenteen väheneminen, mutta tekniset ratkaisut polttoaineen säästämiseksi pienentävät kustannuksia ja ovat siksi tavoiteltavia yritystenkin näkökulmasta. Päästöttömässä laivaliikenteessä nähtiin uraauurtavaa tuotekehitystä viime vuonna, kun matkustajalautat Ruotsin Helsingborgista Tanskan Helsingøriin alkoivat kulkea sähköakuilla, joita ladataan uusiutuvalla energialla satamissa. 

Energiapolitiikan professori Pami Aalto uskoo, että juuri tekniset ratkaisut ovat yhä todennäköisempiä, mutta ne vaativat poliittista painetta. Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA on esimerkiksi aloittanut itsesääntelyn, mutta lentoyhtiöt tarvitsevat kansallisilta taustoiltaan tuuppausta. 

– Ei riitä, jos alan sisällä ajatellaan, että jossain vaiheessa tarttis varmaan tehdä jotain. Näiden päästöjen vähentäminen vaatii vientivetoisten valtioiden poliittista painetta. 

Sillä välin yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa päästöihin vähentämällä lentämistä – erityisesti pitkiä lentoja ja välilaskuja – sekä suosimalla kotimaisia tai lähialueilla tuotettuja tuotteita, jolloin tarve pitkille kuljetuksille vähenee.  

Tuoko teknologia ratkaisun? 

Toistuvasti tarjottu ratkaisu päästö- ja ilmastokysymyksiin ovat teknologia ja erilaiset innovaatiot. Totta onkin, että päästöjen vähentämisessä tarvitaan aivan uutta teknologiaa. Heikki Liimatainen näkee, että teknologian hyötysuhdetta pitäisi parantaa edelleen, ja käyttöön pitäisi ottaa yhä uusia menetelmiä.  

– Yksi energiamurrosta useammallakin sektorilla edesauttava teknologia on power-to-x, eli uusiutuvilla energianlähteillä tuotetun ylijäämäsähkön muuttaminen muihin tarkoituksiin, esimerkiksi vedyn tekeminen ja sen käyttäminen polttokennoissa. Näin voidaan toteuttaa energiavarastoja, Liimatainen kertoo. 

TAMKin ympäristötekniikan koulutuspäällikkö Mika Nieminen nostaa esiin älykkäät järjestelmät, jollaisia tarvitsemme jatkossa säätelemään pienten energiajärjestelmien, esimerkiksi yksittäisten biokaasulaitosten, kokonaisuutta. Parhaita ovat innovaatiot, jotka vähentävät sekä päästöjä että kustannuksia. Sellaisten käyttöönotto on kannattavaa teollisuudellekin. 

Nieminen haluaa uskoa ihmisen kykyyn keksiä ratkaisuja. Hän kuitenkin kysyy, onko kaiken läpäisevä digitalisoiminen ja virtualisoiminen järkevää, ja voisiko ongelmat välillä ratkaista vähemmällä tekniikalla. 

– Fysiikan lakien mukaan tehokkainta on energia, jota ei koskaan käytetä, sillä energian tuotannosta ja siirrosta syntyy aina hukkaa, Nieminen muistuttaa. 

Ympäristötekniikan opettaja iloitsee, että kiertotalouden esiinmarssi on tehnyt näkyväksi talouden koko kierron sekä ekosysteemipalvelut, joita luonto tarjoaa meille huokeaan hintaan, ellei ilmaiseksi. Nieminen kertaa paljon käytetyn esimerkin: 

– Jos menetämme ilmastonmuutoksen takia pölyttäjät, menetämme myös suuren osan viljelykasveista. On paikkoja, joissa hedelmäpuita pölytetään jo nyt käsin, mutta jos pölyttäjiä vielä olisi, se olisi ilmaista. Raha on meidän kielemme, joten meidän pitäisi pystyä laskemaan hinta myös luonnon ekosysteemipalveluille. 

Klassikkotutkimuksessa The value of the world's ecosystem services and natural capital ekosysteemipalveluiden vuotuiseksi arvoksi on arvioitu keskimäärin 33 biljoonaa dollaria. Palveluiden taloudellista merkitystä kuvaa hyvin se, että tutkimuksen aikaan 1990-luvulla koko maailman bruttokansantuote oli 18 biljoonaa dollaria vuodessa. 

Tappiot ovat siis huikeita, jos tällaisia palveluita menetetään ilmastonmuutoksen vuoksi. 

Puuta ei kannata polttaa 

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC korostaa päästöjen vähentämisen ohella negatiivisten päästöjen lisäämistä. Tarvitaan hiilinieluja, erityisesti metsiä. 

Tässä kohtaa varsinkin suomalaiset päättäjät ovat puun ja kuoren välissä. Metsätalous tuottaa maalle taloudellista hyvää, ja teollisuus tarvitsisi jo nyt puuta enemmän kuin sitä on saatavilla. 

Kun puuta käytetään energiantuotannossa, sen polttamisesta vapautuu hiilidioksidipäästöjä. Monella rintamalla ollaankin sitä mieltä, että biopolttoaineiden sijaan puuta pitäisi hyödyntää nykyistä enemmän esimerkiksi rakentamisessa, jolloin se nimenomaan sitoo hiilidioksidia. 

– Ilmastosyistä kannattaa suhtautua varauksella ja maltilla muusta kuin niin sanotuista sivuvirroista ja jätteistä tehtävään biopolttoaineeseen, toteaa Tampereen yliopiston energiapolitiikan professori Pami Aalto.  

Hiilinielujen suojelu ja puiden energiakäyttöön liittyvä lainsäädäntö ovat päättäjien heiniä. Aalto näkee biopolttoaineet siirtymäkauden ratkaisuna, ja hänen mielestään päättäjien pitäisi määritellä nyt aikahorisontti, jolloin raskaassa liikenteessä siirrytään biokaasuun ja henkilöliikenteessä sähköön.

– Bensiinikauppiaat jäävät tappiolle, elleivät ne ajantasaista tuotevalikoimaansa muihin polttoaineisiin ja sähköautojen latauksiin, Aalto sanoo. 

Suomessa on Metsäntutkimuslaitoksen mukaan yli 600 000 metsänomistajaa, joten vastuu metsien säästämisestä ja uuden istuttamisesta on myös jokaisella heillä. Joka ikisen yksittäisen ihmisen vastuulla on myös puupohjaisten tuotteiden kuten paperin ja kartongin kierrättäminen.

Kipeitä tukileikkauksia ei näy

Metsä- ja maatalous yhdessä tuottavat vuosittain sievoisen siivun kaikista päästöistä. Avaimet suomalaisen ja eurooppalaisen ruoantuotannon päästöjen vähentämiseen on yhteisen maatalouspolitiikan johdosta Euroopan Unionilla. 

Napakka ilmastopolitiikka maataloudessa tarkoittaisi kuitenkin kipeitä ja poliittisesti tulenarkoja leikkauksia erityisesti naudan- ja sianlihan sekä maidon tuotantotukiin. Sellaista ei ole lähiaikoina näköpiirissä.

Niinpä tässäkin asiassa ratkaisun avaimet ovatkin toistaiseksi kuluttajilla. Ruokailuvalintoihin jokainen voi vaikuttaa vaikka heti. 

 

Lähteitä ja lisää lukemista: 

• Ilmatieteen laitoksen ja ympäristöministeriön Ilmasto-opas 
• Hiiletön liikenne 2045 – toimenpideohjelma  
• IPCC: Summary for policymakers 
• IPCC: Frequently asked questions 
• UN Emissions Gap Report 2018 
• The World Bank: CO2 emissions (metric tons per capita) 
• International journal of science: The value of the world's ecosystem services and natural capital