Sähkökitara soi ja nahkatakki natisee, mutta onko rockilla tulevaisuutta?

“Rock and roll is here to stay

It’s better to burn out

than fade away”

Neil Young vetosi My my, hey hey (Out of the blue) -kappaleessaan alkuperäisen, aidon rockin sielun puolesta. Hän pelkäsi punkin syrjäyttävän rockin. Tai näin ainakin kappaletta voi tulkita.

Rakastan rockmusiikkia, mutta olen huolissani. Kun katsoo stadionkeikkojen ja rockfestareiden vetonauloja kuluneena kesänä, on pakko todeta, että rockmusiikin legendat enemminkin jatkavat niin kauan kuin pysyvät pystyssä, tai vähintään istumassa keikkalavalle tuodulla tuolilla. Suomessa nähtiin kesällä 2019 esimerkiksi Slayer, Kiss, Europe, Def Leppard ja W.A.S.P. Viimeksi mainittu on yhtyeistä nuorin – se on perustettu vuonna 1982. Legendaarinen Dio kiertää parhaillaan maailmaa niin, että yhtyeen edesmennyt johtohahmo Ronnie James Dio esiintyy hologrammina bändin kanssa. Siis haamuna.

Onko rock pystynyt uusiutumaan vai kuoleeko se menneiden päivien suuruuksien mukana? Elääkö rockin kapina, rohkeus ja hauskanpito vielä legendojen mentyä? Löytääkö raskaan musiikin ystävä vielä uutta, sydäntä vavahduttavaa kuunneltavaa?

Onneksi tähänkin tuskaan voi tutkittu tieto tarjota vastauksen.

Kapina ja hupi yhdessä

Tampereen yliopistoon saapui alkukesästä vieras, kulttuurisosiologi Motti Regev Israelista. Professori Regev on tullut tunnetuksi musiikkisosiologina ja nimenomaan rockmusiikin tutkijana. Täydellistä! Kiillotan lävistykseni ja sovin haastattelusta saman tien.

Tapaamme yliopiston kahvilassa. Aloitan haastattelun käsitteiden selventämisestä, koska siitä tutkijat pitävät.

– Kun puhut rockista, mitä tarkoitat sillä?

– Aa, nyt mennäänkin ihan perusteisiin, Regev innostuu.

Hän aloitti rockista mutta huomasi pian, että on vaikeaa tehdä eroa popin ja rockin välillä. Tästä syystä Regev käyttää tutkimuksessaan käsitettä pop-rock. Hän sisällyttää käsitteeseen koko musiikinteon kulttuurisen universumin: Kokeellisesta rockista hiphopiin, elektroniseen tanssimusiikkiin ja kaikkein kaupallisimpaan poppiin.

Yhdistävä tekijä kaikelle pop-rockille on tapa, jolla se on tuotettu. Nykyistä popmusiikkia tehdään samalla tavalla, millä rockia alettiin äänittää 1950-luvun Yhdysvalloissa.

– Sähköiset soittimet, studiolevytys, musiikin miksaus monessa eri tasossa, ylituottaminen. Kaikki nämä elementit tulivat tutuksi ensimmäisten rockmuusikoiden myötä. Nyt niistä on tullut normi, jonka mukaan poprockia tehdään.

Nykyistä popmusiikkia tehdään samalla tavalla, millä rockia alettiin äänittää 1950-luvun Yhdysvalloissa.

1950- ja 1960-luvun nuorille rock edusti jotain modernia ja kapinallista, tietä ulos vanhasta yhteiskuntajärjestyksestä. Regev näkee rockin viehätyksen juuri sen sisältämissä kaksoismerkityissä. Kapina ja kritiikki, mutta toisaalta myös hauskuus ja elämästä nauttiminen. Rockin sielu on yhdistelmä näitä kahta, ja se tekee rockista jännittävää.

Rock on jakautunut vuosien saatossa useisiin eri alakulttuureihin ja tyylilajeihin.

– Rockin ydin on angloamerikkalainen, mutta se saa uusia muotoja aina kun tulee uusia sukupolvia, jotka haluavat tehdä omankaltaistaan musiikkia.

 

Aitokin on kopio

Rockkulttuuriin kuului aikanaan ja kuuluu edelleen paitsi musiikki, myös vaatetus, asusteet ja koko elämäntyyli.

Aitous on tärkeää, koska sillä erotellaan ”meidät” niistä ”muista”. Mielenkiintoista on, miten muualta kopioidut musiikkityylit kotoutetaan uusiin kulttuureihin niin, että niistä tulee yleisön silmissä aitoja.

Hiphop sai alkunsa New Yorkin afrikkalais-amerikkalaisista ryhmistä yli kaksikymmentä vuotta sitten, ja nyt se on levinnyt joka puolelle maailmaa. Hiphopista tuli vähemmistöryhmien tyytymättömyyden kieli, keino puuttua epäkohtiin. Samalla tavoin kuin rock yhdisti aluksi nuoria ympäri maailman, tällä hetkellä niin tekee hiphop.

Kun hiphop omaksutaan uuteen maahan, tyyliä ei kopioida sellaisena kuin se esiintyy Amerikassa.

– Hiphopia laajennetaan paikallisilla elementeillä, kuten paikallisilla soittimilla, ja sanoituksissa käsitellään paikallisia ongelmia. Näin musiikki kotoutetaan uuteen maahan ja kuulijat hyväksyvät sen aitona ja alkuperäisenä musiikkina.

Huumori on yksi kotouttamisen keino. Jos musiikkityylillä ei ole pohjaa tai esikuvaa kotimaassa, sen kanssa voidaan ensin leikitellä, ikään kuin esittää tyyliä teatterinomaisesti. Kotoisena esimerkkinä tästä käy hiphopin rantautuminen Suomeen. Ensin Raptori teki kieli poskessa hävyttömiä rallatuksia. Tästä noustiin valtavirta-rapin suosion aallonharjalle Fintelligensin johdattamana. Lopulta laskeuduttiin Paperi T:n ja kumppaneiden kanssa hyvinkin syviin vesiin, ihmissuhteiden kipeisiin kertomuksiin. Nykyään eri tyylisuunnat mahtuvat elämään rinnakkain ja kukoistamaan kukin tahollaan, kun hiphopin suosio on vakiintunut.

Moni kakku päältä kauhea

En kaipaa aikaa 2000-luvun alkupuolelta, jolloin hevimetalli löi läpi Suomessa ja samalla siitä tuli koko kansan humppaa. Mielestäni samalla katosi yleisön suhteellisuudentaju siitä, mistä rockissa tai metallimusiikissa on kyse. Hirviöyhtye Lordilla on yhtä paljon tekemistä saatananpalvonnan kanssa kuin Pihtiputaan marttaseuralla. Tästäkin oltiin huolissaan, kun Lordi valittiin Suomen edustajaksi euroviisuihin.

Sen sijaan ruotsalainen Ghost-yhtye yhdistää raskaaseen soundiin herkkiä, tarttuvia melodioita ja Abban rytmejä ja ylistää sanoituksissaan Isoa Kehnoa sen minkä kerkeää. Hirviöt ja manala eivät siis välttämättä liity yhteen, mutta pop voi olla helvetillisen ihanaa.

Sittemmin raskas rock on siirtynyt kansansuosion keskiöstä takaisin marginaaliin, ja ehkä hyvä niin. Mutta pysyykö se siellä elossa?

On aika siirtyä pääkysymykseen. Professori Regev, onko rock kuollut?

– On ja ei, vastaa Regev.

Niinpä tietenkin vastaa, mitä muutakaan tutkija voi. Tutkimuksen kannalta asioilla on aina monta puolta. Mutta elämällä ja kuolemalla taitaa olla kuitenkin suht selkeät erot?

– Jos ajatellaan rockia aitona kapinan ja vihan väylänä, niin sellaisena se on menettänyt merkitystään. Sitä voi löytää, mutta vain marginaalista, Regev sanoo.

Viha. Miten virkistävää on kuulla tuo sana aivan muussa yhteydessä kuin netin vihapuhetta päivitellessä. Minulle rock- ja metallimusiikki taitaa olla nimenomaan keino käsitellä ja kanavoida suuria tunteita kuten vihaa, surua, menetystä ja pelkoa. Kun musiikki on niin suurta ja voimakasta, se antaa tunteille tien purkautua, vaikka itse vain kuuntelen sanomatta mitään.

Olemme kaikki kuulleet sloganeita ”rock on kuollut” tai ”rock ei ole niin kuin ennen”. Silti, kuten tämän jutun alussa määrittelimme, kaikki moderni pop-rock kumpuaa rockin juurista, hikisistä studioäänityksistä Memphisissä, jossa miksattiin yhteen ääni, sielu ja kapina vastustamattomalla tavalla.

– Rock on menestyksekäs kulttuuriliike, joka on matkannut ympäri maailman ja löytää koko ajan uusia ilmaisumuotoja. Siinä mielessä rock on hyvinkin elossa, alive and kicking.

Kuka?

• Motti Regev on sosiologian professori The Open University of Israelisissa. Hän on tutkinut populaarimusiikkia ja rockin globalisaatiota.
• Kirjoittanut kirjat Pop-Rock Music: Aesthetic Cosmopolitanism in Late Modernity (2013) ja Popular Music and National Culture in Israel (2004).
• Tutkii nykyään kulttuuri-ilmiöiden leviämistä maailmassa ja sitä, miten ne kotoistetaan eri maihin.