Vanhuuden kieli alkoi kiinnostaa tutkijoita

Suomessa ensimmäinen tutkijoiden kirja aihepiiristä ilmestyi helmikuun puolivälissä. Vanhuus ja kielenkäyttö -niminen teos kokoaa suomalaisten kielentutkijoiden tutkimuksia aiheesta. Kirjoittajana on myös yksi gerontologian tutkija.

Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Camilla Lindholm on yksi kirjan toimittajista ja kirjoittajista. Hän aloitti ensimmäisen muistisairaiden vuorovaikutusta koskevan tutkimuksensa vuonna 2005.

— 2000-luvulla on tullut enemmän tutkimusta. Vähän pidempi traditio on kielitieteen puolella kliinisessä lingvistiikassa, jossa selkeästi tutkitaan erilaisia kielen häiriöitä, jotka liittyvät ikääntymiseen.

Vanhuudet ovat monenlaisia

Kirjan toimitustyössä syntyi monenlaisia havaintoja.

 — Ei ole yhdenlaista vanhuutta, vaan vanhuuksia on monenlaisia, kokonainen kirjo. Se oli ehkä kaikkein tärkein havainto, Lindholm kertoo.

Tutkijat totesivat muun muassa, että vanhemmat ihmiset suhtautuvat eri tavoin teitittelyyn ja sinutteluun. Kaikki eivät halua tulla teititellyiksi.

Etunimen käyttö aikuisesta voidaan laitosympäristössä mieltää väheksyväksi. Tutkimuksen mukaan etunimeltä kutsuminen voi kuitenkin auttaa vanhaa ihmistä huomaamaan, että häntä puhutellaan. Etunimellä puhutteleminen voi olla myös ystävällisyyden merkki.

— Nämä ovat arkisia havaintoja, mutta aika tärkeitä, Lindholm sanoo.

Kieli-identiteetti säilyy

Lindholm itse on tutkinut suomenruotsalaisena vanhentumista Camilla Widen kanssa kirjoittamassaan artikkelissa.

— Tuli aika vahvana esiin, että jos ihmisellä on tietty identiteetti, esimerkiksi, että hän kuuluu kielelliseen vähemmistöön, se pysyy hyvin vahvasti mukana, vaikka ihminen saisi muistisairauden. Minulla oli aika paljon aineistoa muutamista ikääntyneistä ruotsinkielisistä rouvista, jotka aika paljon puhuivat omasta kielellisestä identiteetistään, siitä, että heille on tärkeää puhua omaa äidinkieltään. Tavallaan se, mitä ihminen on ollut, säilyy mukana, vaikka tulisi muistisairaus ja tietyt asiat muuttuisivat, Lindholm kertoo.

Yksi tutkittu näkökulma on se, kuinka media kuvaa ja esittää vanhuutta ja vanhoja ihmisiä.

— On tietyt mallit ja kuvat, joilla vanhuutta ja vanhoja ihmisiä esitellään mediassa. Siihenkin olisi hyvä saada mukaan tietoisuutta siitä, että vanhuutta voi olla myös toisenlaista. Median kategoriat ovat aika kapeita, Lindholm toteaa.

Ikääntyminen vaikuttaa kieleen

Normaalissakin ikääntymisessä tapahtuu samoja kielellisiä ilmiöitä kuin muistisairauksissa, mutta paljon vähemmän. Ikääntyneen voi olla vaikea löytää sanoja ja puheen ymmärtäminen voi heikentyä.

Lukemisen ja kirjoittamisen taidot pysyvät tavallisesti pitkään hyvinä. Normaalisti ikääntyvä voi kuitenkin alkaa lukea hitaammin. Kirjoittaessaan hän käyttää paljon sanoja, joita on oppinut kielenoppimisprosessin aikaisessa vaiheessa.

Normaalisti ikääntyvän kertomiin tarinoihin voi tulla epärelevanttia informaatiota. Asioiden välisiä sidoksia ja yhteyksiä taas tulee esiin vähemmän, jolloin tarinan juoni ei kulje yhtä sujuvasti kuin nuoren kertoessa.

— Tietysti on aina suurta yksilöllistä vaihtelua, Lindholm muistuttaa.

Kielellinen muutos, kuten vaikeus löytää sanoja, on usein myös yksi varhaisista Alzheimerin taudin merkeistä.

Kun toisen kieli heikkenee, toisella on vastuu vuorovaikutuksesta

Camilla Lindholm on tutkinut erityisesti muistisairaiden vuorovaikutusta kahdessakin mittavassa Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa. Syksyllä alkaa Svenska Litteratursällskapetin rahoittama, selkoruotsi-teemainen tutkimus Lätt finlandssvenska. Muistisairaiden kieli ja vuorovaikutus kuuluu tähänkin tutkimukseen yhtenä osahankkeena.

— Oma erityisnäkökulmani on nimenomaan vuorovaikutus. Tausta-ajatuksena on se, että kun toisen kieli ja vuorovaikutustaidot heikkenevät, toisella osapuolella on iso vastuu vuorovaikutuksen kannattelussa.

Lindholm on aiemman tutkimuksen ja oman tutkimuksensa perusteella laatinut ohjeet vuorovaikutukseen muistisairaan kanssa. Esimerkiksi lyhyet, selkeät lauseet ja yksi kysymys tai ohje kerrallaan voivat auttaa muistisairasta ymmärtämään puhetta paremmin.

Tutkimusta viedään käytäntöön hoitajia kouluttamalla

Lindholm toimii tieteellisenä asiantuntijana ja on toinen perustaja Memocate-yrityksessä, joka kouluttaa hoitohenkilöstöä ja omaisia vuorovaikutukseen muistisairaiden kanssa. Näin tieteellinen tieto päätyy myös käytäntöön.

Lindholm on tähän asti tehnyt tutkimusta hoivakodeissa ja laitosympäristössä. Muistisairaiden vuorovaikutusta kotioloissa on tutkittu jonkin verran Ruotsissa, muttei vielä Suomessa.

— Minusta olisi erittäin mielekästä mennä mukaan arkeen katsomaan, kuinka omaisten ja muistisairaiden väliset vuorovaikutustilanteet sujuvat kotona. Siinä tulee tietysti myös tutkimusetiikka mukaan, mutta niinhän se on kaikessa tutkimuksessa, että pitää luoda hyvät ja luottamukselliset suhteet, että pääsee katsomaan jonkun elämää niin läheltä.

Tutkija näkee ihmisen potentiaalin

Mikä on mielenkiintoisinta, mitä Lindholm on muistisairaita koskevassa tutkimustyössään havainnut?

— Ihmisen potentiaali, se, mihin kaikkeen ihmisellä on mahdollisuuksia. Vaikka on kyse ihmisistä, joilla on kognitiivisia ongelmia ja siksi kielellisiä ja vuorovaikutuksen ongelmia, heilläkin on säilyneitä kykyjä ja hekin kykenevät ilmaisemaan itseään. Joskus sen havaitsee vain, kun katsoo tosi läheltä, niin kuin pystyy tutkijan asemassa tekemään, professori sanoo.

Kaarina Hippi, Anne Mäntynen ja Camilla Lindholm (toim.): Vanhuus ja kielenkäyttö. SKS 2021.

Kuva: Jonne Renvall