Hyppää pääsisältöön

Verkkouutisten kommentointi on paljon muutakin kuin räyhäämistä

Julkaistu 27.8.2024
Tampereen korkeakouluyhteisö
Käyttäjät kommentoinnin keskiössä kirjan kansi.
Verkkouutisten kommentointi herättää ennakkoluuloja, huolta ja ristiriitaisia mielipiteitä. Samaan aikaan kommentointimahdollisuutta pidetään tärkeänä yhteiskunnallisen keskustelun ja osallisuuden kannalta. Käyttäjät kommentoinnin keskiössä -teos antaa puheenvuoron uutisia kommentoiville ja uutisaiheista keskenään keskusteleville ihmisille.

Käyttäjät kommentoinnin keskiössä on suomalaisittain ainutlaatuinen kartoitus uutisia kommentoivista verkkokeskustelijoista. Kattavan tutkimusaineiston analyysi piirtää kokonaiskuvan kommentoijien erilaisista käytännöistä, motiiveista ja asenteista. Teoksessa tarkastellaan muun muassa alustojen merkitystä, kommentoinnin rajoittamista sekä kommentoinnin normeja käyttäjien näkökulmasta.

– Verkkouutisten kommentoinnin negatiiviset puolet ja ääri-ilmiöt ovat aiemmissa tutkimuksissa saaneet ymmärrettävästi enemmän huomiota kuin positiiviset tai neutraalit. Tulosteni perusteella uutisia kommentoivat käyttäjät kuitenkin muodostavat heterogeenisen ja moniäänisen ihmisryhmän, jolla on monenlaisia toimintatapoja, tavoitteita ja asenteita. Kommentoinnin kokonaiskuva on mosaiikkimainen, toteaa kirjoittaja Veera Kangaspunta.

Veera Kangaspunta on mediatutkija Tampereen yliopistossa. Tutkimustyötä ovat rahoittaneet Journalistisen kulttuurin kehittämissäätiö, Media-alan tutkimussäätiö, Suomen Kulttuurirahasto ja Emil Aaltosen säätiö.  

Tampere University Pressin kustantama vertaisarvioitu teos on avoimesti saatavilla mm. kustantajan julkaisualustalla.

 

Teoksen tiedot

Kangaspunta, Veera. Käyttäjät kommentoinnin keskiössä: verkkouutisten kommentoijien käytännöt, motiivit ja asenteet. 
Tampere University Press, 2024. https://doi.org/10.61201/tup.844  

 

Lisätietoja teoksesta:

Veera Kangaspunta 
veera.kangaspunta [at] tuni.fi (veera[dot]kangaspunta[at]tuni[dot]fi)