Johanna Palander-Niemi: Apinat johtajan olkapäillä ja muita arkisia oivalluksia

Kehittymisen sanoittaminen tuntuisi houkuttavalta, mutta kirjoittamista vaikeuttaa se, että oikeastaan en edes koe olevani johtaja, vaan asiantuntija, korkeintaan asiantuntijajohtaja. Mitä sellainen johtamisesta tietäisi, saati osaisi siitä kirjoittaa? Kannattaakohan kirjoittaminen ollenkaan?

Auta tiimiäsi ruokkimaan omat apinansa

Sanotaan, että tänä päivänä johtamisessa ei ole kysymys käskyttämisestä, ei valtahierarkiasta eikä ylivertaisesta asiantuntijuudesta. Puhutaan sen sijaan valmentavasta johtamisesta, vaikuttamisesta ja suunnan näyttämisestä. Myös itsensä johtaminen ja jatkuva oppiminen ovat yleisiä teemoja johtamiskeskusteluissa. Kahdeksan vuotta sitten aloittaessani tiimiesimiehenä kuvittelin voivani ratkaista tiimini huolet ja murheet tekemällä itse vähän enemmän kuin muut. Ongelmien ilmaannuttua näen vieläkin silmissäni viisaan johtamiskouluttajan esittelemän kuvan, jossa esimiehen olkapäillä istuu joukko apinoita, joita tiimi on esimiehelleen tehtävien muodossa kasannut. Vasta apinakuvan myötä ymmärsin, että ne apinat pitää heittää takaisin tiimiin ja antaa tiimin itse etsiä ratkaisuja, ruokkia omat apinansa. Opin silloin, kantapään kautta tietenkin, että esimies voi onnistua vain auttamalla tiimiään onnistumaan ja että tiimi ei kehity, ellei sille tarjoa mahdollisuutta kehittyä ja kantaa vastuuta. Olihan se vähän turhauttavaa, että asian ymmärtämiseen tarvittiin kantapäitä, mutta joskus oivallukset vaativat kypsyäkseen vähän potkimista − ja aikaa.

Aikaa luovuudelle ja ajatusten syventämiselle

Inspiroiduin blogin kirjoittamiseen ja itseni kehittämiseen törmätessäni tuoreeseen kirjaan kotvimisesta. Kirjan mukaan kotviminen eli asioiden viivyttely antaa aikaa luovuudelle ja ajatusten syventämiselle. Suorituskeskeisessä tekemisessä niin kutsuttu kotviminen voikin olla se juttu, jota tarvitaan. Kotviminen ei tarkoita sitä, että vitkuttelu olisi itsessään hyvästä, mutta eipä se aina vaarallistakaan ole. Jos asia ei ole valmis, se ei ehkä tosiaan ole valmis ja joskus työpöydän kahvitahrojen hinkkaaminen sittenkin edistää asiaa. Hektisen suorittamisen keskeyttäminen voikin saada aikaan hyvää. Ajattelemisen arvoista sanoisin – varsinkin silloin, kun on hirvittävän kiireinen.
Tämän päivän johtamisessa valmentava johtamisote ja vastuun antaminen ovat itsestään selvyyksiä eikä itsensä kehittämisessäkään oman ajan ottaminen yksistään riitä. Lisäksi on oltava läsnä, saatava muut loistamaan ja johdettava tunteita. Apinaa ei voi heittää takaisin, jos ei auta muita sen himputin marakatin kanssa. Johtaminen on täynnä vuorovaikutusta, vaikuttamista ja kuuntelemista. Johtaminen, kuten jatkuva oppiminenkin, vaatii myös muiden ihmisten arvostamista. Sitä, että uskaltaa jakaa osaamistaan ja ottaa vastaan uusia ajatuksia. Joka päivä tilaisuuden tullen tai viimeistään pienen jahkailun jälkeen.

Olennaista on viestintä

Johtavan ajatuksen vieminen perille ja saattaminen ymmärrettävään muotoon ei kuitenkaan aina onnistu helposti. Varsinkin asiantuntija saattaa sortua mielikuvaan, että asian sisältö on viestinnän tapaa tärkeämpi. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan viestin on myös löydettävä perille niin, että vastaanottaja sen ymmärtää. En malta olla lainaamatta kurssikaverini oivaltavaa kiteytystä johtamisviestinnän kurssilta: ”Omena voi olla vihreä tai punainen, mutta se on omena.” Ei siis haittaa, vaikka kaikki eivät näe, koe ja tunne asiaa samoin. Riittää, että kaikki ymmärtävät, että puhumme omenoista ja olemme kulkemassa omenatarhaan, ihan vain kuvainnollisesti ilmaistuna siis.

Oma suuntani on nyt selvä. Se on eteenpäin, kohti uutta ja parempaa johtamista. Välillä nopeasti, välillä hitaasti kiirehtien. Tänään vielä vähän keskeneräisenä, mutta valmiimpana kuin eilen.

Johtaja ei voi tehdä kaikkea itse, mutta on jotain, mitä ei voi delegoida – johtajuus. Se pitää jokaisen löytää itse.

Kirjoittaja toimii Compliance Officerina Aito Säästöpankissa ja suorittaa parhaillaan opintoja General Executive MBA -ohjelmassa.