Ei kaikille samalla lusikalla, vaan tarpeen mukaan – eriarvoistuminen haastaa suomalaista koulua

Yksi keskeinen Pisa-mittari, lukutaito, on heilahtanut väärään suuntaan. Joulukuussa 2019 raportoidut tulokset kertovat, että 15-vuotiaat suomalaiset lukevat huonommin kuin ennen.

Toinen muutosilmiö nousee kansallisesta havainnosta. Hyvinvointi ja heikko-osaisuus kasautuvat, ja suhtautuminen opiskeluun jakaa suomalaisia, mikä näkyy jo koulujen sisällä eroina oppimisessa. Tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen koulutukseen pyrkivä Suomi joutuu nyt miettimään, millaiset erot oppimistuloksissa ovat hyväksyttäviä.

Oppivelvollisuus – ja oikeus – on ollut suomalaisilla jo vuodesta 1921. Miltä näyttää koulun nykyisyys ja tulevaisuus nyt, melkein sadan vuoden jälkeen? Tätä kysyimme professori Marita Mäkiseltä, joka vastaa Tampereen yliopiston opettajankoulutuksesta, ja johtaja Hanna Ilolalta, joka vastaa ammatillisesta opettajankoulutuksesta Tampereen ammattikorkeakoulussa.

 

Pisa-tulosten valossa, miten suomalaisella koulutuksella menee?

– Voimme edelleen olla ylpeitä koulutusjärjestelmästämme. Pisa kertoo sen, että meillä on tehty oikeita koulutuspoliittisia ratkaisuja, kuten peruskoulu-uudistus ja yhdenvertaisuuteen tähtäävä koulutusjärjestelmämme, sanoo Mäkinen.

Ilola muistuttaa, että Pisa on helppo tapa nostaa tulokset julkisuuteen, mutta niiden tulkinta onkin sitten ihan eri asia. Kansainvälistä vertailua tärkeämpänä hän pitää tulosten seuraamista kansallisella tasolla.

– Se, miten muut kärkimaat valmistautuvat Pisaan ja mikä merkitys sillä on heille, on aivan toisenlainen kuin meidän arvopohjastamme lähtevä ajatus siitä, mikä koulutuksessa on arvokasta tulosta. Suomessa ei erikseen valmistauduta Pisa-tutkimukseen, vaan tulokset antavat kuvan nykytilanteesta. Tutkimusta kannattaa käyttää tiettyjen trendien seuraamiseen ja antamaan kansallista vertailupohjaa.

Suomalaisina olemme toki ylpeitä sijoittumisesta maailmaan kärkimaiden joukkoon, mutta Mäkinen näkee tuoreimmassa Pisa-raportissa erityisesti yhden heikon signaalin, jota ei voi jättää huomiotta.

– Eriarvoistuminen ja vanhempien sosioekonomisen taustan vaikutus lisääntyvät koulussa. Myönteistä on se, että kaikkialla Suomessa saa laadukasta opetusta. Mutta tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen ei enää riitä, vaan tarvitaan keinoja yhdenvertaisen oppimisen tukemiseen. Ei kaikille samalla lusikalla, vaan tarpeen mukaan.

 

Lukutaito näyttää heikkenevän, pitääkö tästä olla huolissaan?

Suomalaisten nuorten aiempaa kehnompi lukutaito nousi näyttävästi otsikoihin Pisa-tulosten julkistuksen yhteydessä. Vähemmälle uutisoinnille on jäänyt se, kun yhdistetään lukemisen tulokset oppilaiden hyvinvointiin – siinä Suomi on kärkisijalla. Tämä on Marita Mäkisen mielestä iso ylpeyden aihe.

– Eniten olisin huolissani kriittisestä lukutaidosta. Esi- ja alkuopetuksessa lapset oppivat lukemaan verrattain nopeasti. Mutta sujuvaa lukutaitoa ei useinkaan tietoisesti vahvisteta niin, että keskityttäisiin ja varmistettaisiin luetun ymmärtäminen.

– Digitaalisessa demokratiassa on opittava selviytymään verkkomaailmassa. Se alkaa olla kansalaistaito, jota ilman on aika syrjäytynyt. On tärkeä oppia olemaan kriittinen ja erottamaan feikki uutinen aidosta, Mäkinen sanoo.

Hanna Ilolan mielestä on tietynlainen paradoksi, että koskaan maailmassa ei ole tuotettu tekstiä niin paljon kuin nyt, ja kuitenkin sitä käytetään sattumanvaraisesti, silmäillen ja poukkoillen – ja näistä palasista tulee osa ajattelua. Ilman kunnollista luku- ja kirjoitustaitoa osallisuus yhteiskuntaan jää heikoksi.

– Lukeminen, oppiminen ja ajattelu ovat kiinteästi liitoksissa toisiinsa. Tuntuu vieraalta ajatukselta, että lukutaidolla ei olisi merkitystä, että ollaan menossa takaisin ”hieroglyyfiaikaan”. Lukeminen on keino tulkita ja jäsentää maailmaa ja taito, joka kiinnittää meidät yhteiskuntaan.

 

Kouluun kohdistuu jatkuvaa muutospainetta, miten opettaja pärjää?

Opettajankouluttajien hiljattain tekemä kysely vahvistaa käsityksen opetustyön paineisuudesta. Eniten siinä askarruttavat työssä jaksaminen ja hyvinvointi sekä tukea tarvitsevien oppilaiden kohtaaminen. Huolenaiheet olivat samat sekä kentällä toimivilla opettajilla että opettajaksi opiskelevilla. Ei enää riitä, että on oman oppiaineensa spesialisti, vaan tarvitaan monia muita taitoja, esimerkiksi vuorovaikutustaitoja, jotta selviytyy arjessa.

– Niin perusopetuksessa kuin ammatillisessa opetuksessa näemme tämän saman: opettaja kohtaa hyvin erilaisista taustoista tulevia oppijoita, ja tämä kaikki diversiteetti pitäisi pystyä muotoilemaan vuorovaikutukseksi. Meidän pitää tuottaa sellaisia pedagogisia ratkaisuja, joilla opettajat selviävät arjen tilanteissa. Ja uusi opettajakin tarvitsee perehdytystä, niin kuin missä tahansa muussa työpaikassa, Ilola muistuttaa.

Opettajankouluttajat yrittävät löytää keinoja välttää kulttuurishokki uuden opettajan siirtyessä työelämään.

– Pyrimme tarjoamaan tuleville opettajille mahdollisimman realistisen kuvan työstä. Tämä onnistuu vain siten, että meillä on elävät ja aktiiviset yhteydet kentällä oleviin opettajiin. Harjoittelussa opettajat saavat virikkeitä nuorilta opiskelijoilta, ja toisaalta kokeneet opettajat antavat realistista näkymää siitä, mihin mennään. Tuomme esiin työn mielekkyyden ja merkityksen.

Miten taataan suomalaisen koulutuksen menestyminen jatkossakin?

Sekä Mäkinen että Ilola arvostavat suomalaisessa koulutusjärjestelmässä tiettyä pysyvyyttä, johon voi luottaa yli hallituskausien. Esimerkiksi opetussuunnitelmatyö on valtakunnallista ja laajasti osallistavaa, mikä on ainutlaatuista kansainvälisessä mittakaavassa. 

– Mutta maailma muuttuu. Meidän tavallamme toteutetulla koulutuksella tulee olemaan haastajia, ja meidän on pidettävä huolta, ettemme opettajankouluttajina jää ajasta jälkeen tai ylläpitämään jotakin sellaista, joka ei ole enää tarpeellista, Ilola toteaa.

– Pysymme ajan hermolla kuuntelemalla kentän toimijoita ja tekemällä tutkimusta, joka vie opettajankoulutusta eteenpäin. Jos vaaditaan pelkästään tehokkuutta, nopeaa läpivirtausta ja nopeita tuloksia, se on tuhoisa tie – opettajaksi ei voi valmistua kirjekurssilla. Mutta jos uudistaminen on sitä, että se vahvistaa moniammatillista yhteistyötä ja vuorovaikutusta koulussa, olen valmis liputtamaan sellaisen kehityksen puolesta, Mäkinen vakuuttaa.

      

Mitä Tampereen korkeakouluyhteisö voi tuoda opettajuuden tueksi?

Tampereella on opettajankoulutukseen huippukehittämisalusta. Ammattikorkeakoulu ja yliopisto yhdessä kattavat kaikki opettajankoulutukset.

– Meillä on kaikki elementit uudistaa opetustyön koko palettia. Olemme valmiimpia katsomaan monialaisemmin kaikkia niitä ilmiöitä, mitä opettamiseen liittyy, Hanna Ilola sanoo.

Peruskoulun luokanopettajien koulutuksesta vastaava Marita Mäkinen on samaa mieltä: koulu ei enää selviä pelkästään opettajien varassa.

– Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, yhteiseen hiileen puhaltamaan niin opettajia, nuorisotyöntekijöitä, sosionomeja kuin terveydenhoitajia, lääkäreitä ja psykologejakin.

– Mitä tahansa koulutusjärjestelmän kohtaa tarkastellaankin, meillä yhdessä on mahdollisuuksia löytää se opettajuuden punainen lanka. Tämä on parasta tässä korkeakoulujen yhteistyössä.