Henkilö avautuu ajastaan, kun tutkija laajentaa katsetta

Henkilötarinoilla tuntuu olevan kykyä tuoda menneisyyttä lähelle lukijaa. Nykyään suosittu tyylilaji on esimerkiksi biofiktio kuten elämäkertaromaani, joka kertoo osittain keksittyä tarinaa todellisesta henkilöstä. Akateemisen historiantutkimuksen osana henkilöhistorian on kuitenkin ratkaistava perustavia metodologisia haasteita, jotta se pysyy mukana tieteen kehityksessä. 

Professori Raisa Toivo johti Jalmari Finnen säätiön rahoittamaa kolmivuotista tutkimusta, joka syntyi keskelle henkilötarinoihin kohdistuvaa julkista kiinnostusta. Hankkeen tutkijoina toimivat tohtorit Tiina Miettinen, Jenni Lares ja Mari Välimäki. Tutkimus tarkasteli henkilöhistorioita Suomen (tuolloisen Ruotsin itäosan) varhaismodernin yhteiskunnan tutkimusmenetelmänä. 

Tutkijaryhmä selvitti, millaisia historioita varhaismodernin ajan henkilöistä on kirjoitettu ja pohti suuntaa, johon tutkimuksen erityisalan tulisi mennä. Ajallisesti tutkimus keskittyi varhaismoderniin kauteen noin 1500-luvulta 1800-luvun alkuvuosikymmenille.

– Henkilöhistoriapuheessa näkyy ajatuksia siitä, että tarvitaan kronologinen elämäntarina, jossa ihmisen elämällä on alku ja loppu. Vanhempien aikojen ihmisistä kattavaa tarinaa ei aina pysty lähteiden niukkuuden vuoksi tekemään. Toisaalta se ei ole edes tutkimuksellisesti perustelua, sanoo Jenni Lares. 

Tutkijat havaitsivat, että keksittyjä legendoja ja fiktiivistä kerrontaa on liitetty henkilöihin erityisesti kansallisromantiikan hengessä. Herää kysymys, onko biofiktiivisyys sittenkään meidän aikamme ilmiö. 

– Se tiedetään, että joitakin henkilöitä on nostettu esiin kirjoitusaikansa lähtökohdista. Silti biofiktiivisyyden korostuminen tuli yllätyksenä etenkin naisten tapauksessa. Keisarin kanssa Porvoon valtiopäivillä tanssineen Ulrika Möllersvärdin elämä rakentui 1900-luvun alussa eri kirjoittajien toimesta biofiktioksi. Hänen ja keisarin välille luotiin rakkaustarina, jota todellisuudessa ei koskaan ollut, kertoo Tiina Miettinen.

Tutkimus nostaa seksuaalisuutta näkökulmana, mikä näkyy kirjan loppupuolella pohdintana seksuaalivähemmistöjen ja queer-teeman tuomisesta henkilöhistoriaan. 

Tutkijat korostavat erityisesti sitä, ettei seksuaalisuuksien kirjoa tulisi nähdä pelkästään modernin ajan ilmiönä. Ajastamme eroava yhteiskunta mahdollisti eri tavalla seksuaalisuuden toteuttamisen. Siksi tutkijoiden on löydettävä käsitteitä ja työkaluja päästäkseen kiinni ilmiöön, josta kirjattiin ajalla lähteisiin häpeällisesti, peitellen ja kiertoilmauksin.  

Tunteet ja kokemus jäsentävät henkilöt yhteisöönsä

Tutkimuksen päätulokset julkaistiin kirjassa Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika (Toim. Jenni Lares, Raisa Maria Toivo ja Mari Välimäki). Tutkijanelikko kehittää henkilöhistorian menetelmiä omien tapaustutkimustensa avulla.

Koska varhaismoderniin henkilötarinaan jää väistämättä aukkoja ja fiktiivisyys iskee henkilöihin muisteluissa, historiantutkijalta vaaditaan selkeitä näkökulmavalintoja. 

Mari Välimäki itse käsittelee kirjassa varhaismodernin ajan suurmiespiispoja perheenisinä ja kotitaloutensa johtajina. 

– Uudeksi näkökulmaksi henkilöhistoriaan sopivat esimerkiksi tunteet. Sukupuolihistorian näkökulman soisi myös jatkuvan. Kun naisesta kirjotetaan henkilöhistoriaa, sukupuoli on usein itsestään selvästi mukana. Toivoisin sukupuolta näkökulmaksi myös miesten elämään, Välimäki ehdottaa. 

Tiina Miettinen kiinnostui tutkimuksen aikana ”vähemmän jännien naisten" -ajatuksesta. 

– Usein ajatellaan, että vain nainen, joka käyttäytyy normien vastaisesti ja on aikansa poikkeusyksilö, toimii esimerkillisesti tasa-arvon edistäjänä. Artikkelissani halusin tuoda esiin, että itse asiassa vähemmän jännät naiset saattavatkin olla niitä, jotka vaikuttavat tasa-arvoon. 

Jenni Lares tutki naimisissa olevan ja naimattoman välisen seksuaalisuhteen epäilyä, joka oli sananmukaisesti 1600-luvulla vakava aviorikos. Nykypäivästä rikosluonne tuntuu meistä käsittämättömältä, minkä vuoksi Lares korostaakin huolellista kontekstointia. Tutkija kysyy muun muassa sitä, miten ja miksi tapaus tuodaan oikeuskäsittelyyn ja mitä puolia silloin nousee yhteisöstä esiin.

– Mehän emme tiedä, mitä jutussa oikeasti tapahtui. Tiedämme kuitenkin oikeuden pöytäkirjoista, miten asiasta puhuttiin käräjillä. Erilaisia arvoja, kokemuksia, ajatuksia tulee esiin lähteistä.

– Jos oikeuskäsittelyä ei olisi pidetty tai sen pöytäkirja olisi kadonnut, tutkimastani olutta myyneestä naisesta ei tiedettäisi käytännössä mitään. Aviorikoksen käsittely avaa polun henkilötarinaan ja pääsemme kiinni henkilön yhteisöön, Lares toteaa.

Raisa Toivo otti väitöskirjansa päähenkilön, 1600-luvun Ulvilassa eläneen Agata Pekantyttären uudelleen tarkasteluun. Nyt tutkijalle tarjoutui 20 vuotta myöhemmin tilaisuus pohtia uudelleen näkökulmaa. Agatan tarina toimii esimerkkinä siitä, miten henkilöhistoria ja kokemuksen historia voivat hyödyttää toisiaan. Esiin piirtyy henkilötarkastelun tapa kuroa erilaisia yhteiskunnan, kulttuurin ja kokemuksen osia yhteen.

Toivo oli lähteitä lukiessaan ensin ilmeisimmän eli perheen sisäisen perintöriidan äärellä paikallistasolla. Agathan miehen lähtiessä sotapalvelukseen tutkija voi laajentaa käsittelyä politiikkaan ja uskontoon uskonsotien ajan Euroopassa.

– Moni ajattelee kokemusta ihmiseen itseensä keskittyvänä, subjektiivisena. Mielestäni se on kuitenkin hyvä väline miettiä, miten henkilökohtainen onkin yhteiskunnallista ja yhteisöllistä. Kokemusta ympäröivät yksilöiden väliset suhteet ja ajan olosuhteet. Subjektiivisuutta murtaa myös se, että kokemista säätelevät yhteiset kokemisen säännöt, professori Toivo avaa.

Jacobinan henkilö ja elämän tavallisuus kiinnostivat 

Jacobina Charlotta Munsterhjelmin päiväkirja muistutti ihmisen luontosuhteesta. Pääsimme kurkistamaan 220 vuoden takaiseen elämään nuoren aatelisneidin kertomana, kun hanke julkaisi Munsterhjelmin päiväkirjamerkinnät tuolloisessa Twitterissä. Tiina Miettinen kertoo Jacobinan henkilön kiinnostaneen ihmisiä yllättävän paljon. Seuraajat jäivät kaipaamaan lisää tietoa päiväkirjassa mainituista ihmisistä.

– Ihmeteltiin, kuinka tavallista ja vaatimatonta elämä säätyläisilläkin oli Suomen maaseudulla, kun epookkidraamasta poiketen syödään papusoppaa. Luontosuhde vaikuttaa hyvin paljon. Kaikki voi mennä myttyyn sen takia, että on huono sää ja tulee lunta. Entä jos luita murtuu, paraneeko siitä koskaan, Miettinen kertaa päiväkirjan tapahtumia.

***

Lokakuussa tutkimusryhmä järjestää Henkilöhistoria varhaismodernin ajan tutkimuksessa -seminaarin, jossa päätulokset kokoavaa kirjaa juhlistetaan. Tarkoituksena on tarjota kuulijoille oivalluksia varhaismodernista henkilöhistoriasta ja käytännön työkaluja sen tutkimiseen. 

– Olen vakuuttunut siitä, että henkilöhistorian tutkimus kehittyy tulevaisuudessa. Historia elää tieteenä muutenkin vahvaa teoreettista ja metodien kehitysvaihetta. Siksi on selvää, ettei tämä nyt tähän jää, professori Toivo iloitsee.

Tutkimus

Lares, Jenni; Toivo, Raisa Maria; Välimäki, Mari (toim.), Henkilöhistoria ja varhaismoderni aika. Historiallisia Tutkimuksia 292. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2024.

Tutustu vapaasti luettavaan kirjaan verkossa