Henkilöhistoria voi kertoa myös yhteisöstä ja ilmiöistä

Henkilöhistorian vankka asema varhaismodernin ajan historiankirjoituksessa korostaa tarvetta kehittää sen tutkimuksellista antia. Tutkijat pohtivat henkilöhistorian tapaa kuvata laajemmin yhteiskunnan historiaa, kuten rakenteita, yhteisöjä ja ajattelutapoja.

– Henkilöhistorian lähtökohtia on käsitteellistettävä uudelleen. Erityisesti mietimme, miten yhteiskuntahistoria saadaan henkilöiden kautta esiin, jotta henkilötarinat eivät jää irrallisiksi, sanoo historian professori Raisa Toivo.

Professori Toivo johtaa Henkilöhistoria varhaismodernin historian tutkimuksena -hanketta, jota Jalmari Finnen säätiö rahoittaa kolmivuotisella tutkimuskaudella. Hankkeen tukijoina ovat tohtorit Tiina Miettinen, Jenni Lares ja Mari Välimäki.

Tutkimus tarkastelee henkilöhistorioita Suomen (tuolloisen Ruotsin itäosan) yhteiskunnan tutkimusmenetelmänä. Hankkeessa selvitetään historiankirjoituksen tutkimushistoriaa ja pohditaan, mihin suuntaan tutkimuksen erityisalan tulisi kehittyä. Ajallisesti tutkimus keskittyy varhaismoderniin kauteen noin 1500-luvulta 1800-luvun alkuvuosikymmenille.

Taitava henkilöhistoria korjaa suurten kertomusten oletuksia

Vaikka henkilöhistoria on tasapainoilua ainutkertaisen henkilötarinan ja menneisyyden laajemman edustavuuden välillä, se voi tutkijoiden mukaan tarkentaa historian suuriin kertomuksiin sisältyviä oletuksia.

– Historian suuret kulut saattavat näyttää tarinoina kuin teleologiselta kertomukselta, jonka mukaan olemme kehittyneet aikojen alusta ja tuloksena on moderni yhteiskunta. Kun menneisyyttä katsotaan yksilöiden kautta, havaitaankin asioita, jotka eivät sovi kertomukseen tai poikkeavat väitetystä kehityskulusta, professori Toivo analysoi.

Menneisyydestä syntyy tarkempi kuva, kun tutkija yhdistää rakenteet ja henkilötarinat. Henkilöiden avulla pyritään katsomaan siihen, miten yksilö kommunikoi yhteisönsä kanssa – miten ja millaisilla säännöillä hän yhteisössään elää. Yhteiskunta on teoreettisesti läsnä kommunikaatiossa.

Ihmiselämä on näin ymmärrettynä toimintaa rakenteissa, jolloin ihmiset voivat myös muuttaa niitä toiminnallaan.

– Se, mitä yksilö on ja edustaa, vaihtelee tilanteen mukaan. Virantoimituksessa vouti esimerkiksi on toisessa roolissa kuin kotonaan kasvattaessa lapsiaan. Yksilöiden kautta voidaan löytää erilaisia tapoja elää ja kommunikoida yhteisöissä. Instituutiotkin koostuvat ihmisistä – ihmiset niitä pyörittävät, tutkija Mari Välimäki sanoo.

Piispat ja suurmiehet hallinneet kenttää – arki mukaan myöhemmin

Varhaismodernissa henkilöhistoriassa, joita tuona aikana itse kirjoitettiin, ovat korostuneet piispat. Tutkimuksen historiografisen osuuden toteuttavat Tiina Miettinen ja Mari Välimäki kutsuvat niitä suomalaisiksi versioiksi hallitsijaelämäkerroista. Kansallisessa historiankirjoituksessa on luettu ilmiöiden alkujuuria hanakasti ja joskus sekoitettu menneisyyden toimijoiden omat tarkoitukset.

– Piispoilla luotiin Suomen omaa Ruotsista eroavaa periodisointia historiaan 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Heitä seuraa suurmiesilmiö, jossa haetaan Suomen kansakunnan ja myöhemmin Suomen itsenäisyyden hyväksi toimineita henkilöitä. On kuitenkin kyseenalaista, keitä he olisivat varhaismodernilla ajalla voineet olla, Miettinen tulkitsee.

Toisen maailmansodan jälkeen siirrytään suurmiehistä vähitellen marginaalihistoriaan. Kiinnostuksesta arkeen osoittaa esimerkiksi palkollisten kuten piikojen tutkimus.

– Miehet korostuvat, mutta lähempänä 2000-lukua ilmestyy yhä enemmän henkihistorioita naisista. Varhaismodernin ajan ihmisistä ne painottuvat 1700-luvulla eläneisiin. Se selittyy lähdetilanteella, sillä erilaisia egodokumentteja, kuten päiväkirjoja ja kirjeitä, löytyy vuosisadalta enemmän kuin aiemmilta. 

Elämänkulkua ohjaavat asiat punoutuvat yhteen

Tutkija Jenni Lares muistuttaa, ettei tutkimuksessa voida yleistämättä puhua esimerkiksi yhdestä naisten historiasta.

– Elämänkulkuun vaikuttaa moni asia. Siksi on huomioitava, missä asemassa henkilö eli, minkä ikäinen hän oli ja mihin yhteiskuntaluokkaan tai ryhmään hän kuului, Lares tähdentää.

Tutkijat ymmärtävät erilaiset elämänkulkua jäsentävät tekijät yhteen lomittuneiksi.

– Katsetta tulee laventaa vaikkapa globaalin ja paikallisen suhteeseen. Voidaanko tapahtumissa nähdä kommunikaatiota muuhun maailmaan ja aloihin, Toivo havainnollistaa.

Tutkimusryhmä uskoo, että ihmisen luonto- ja ympäristösuhde saa henkilöhistoriassa samaa roolia, joka sillä on aikanamme luontokadon vuoksi. Nähtävissä on yhteys kokemushistoriaan, kun huomioidaan yksilöiden kokemukset sää- ja luonnonoloista, taudeista ja kadoista.

Jacobina tviittaa vierasta aikaa, joskin ajoittain tuttua

Tänään mamselli Alm alkoi lukea kirjaa rouvista isoäidin kamarissa. Tänään on ollut kaunis sää mutta hyvin kylmä. Koko vuoden on ollut epätavallisen kylmää.
(Jacobina Munsterhjelmin päiväkirjamerkintä 9.1.1800, suom. Tiina Miettinen)

Jacobina Charlotta Munsterhjelm (1786–1842) kirjoitti Elimäellä Hämeenkylän kartanossa ruotsiksi päiväkirjaa.

– Jacobinan sanat siitä, kuinka Anders-veli aikoessaan kihlautua Vendela Glansenstiernan kanssa ’on saava neidin’ (han skall hafva Fröken), tuntuvat hyvin erilaisilta ja oudoltakin nykyajassa. Ajatus ihmisten kiinnostumisesta toisistaan on kuitenkin universaalia, Lares sanoo.

– Pystymme samaistumaan hänen maailmaansa, mutta siihen liittyy riittävästi erilaista, vähän eksoottistakin, Välimäki lisää.

Tiina Miettinen suomentaa päiväkirjamerkinnät ja julkaisee ne päiväkohtaisesti Twitterissä (@JMunsterhjelm). Parhaillaan Jacobina elää tammikuun loppua 1800, jona vuonna hän täyttää 14 vuotta.

Henkilönä Jacobina Munsterhjelmistä tiedetään erittäin vähän. Nuoren aatelisneidin merkinnöistä vuosina 1799–1801 on kuitenkin tullut yksi keskeisimmistä lähteistä, jota varhaismodernin ajan lopun tutkimuksessa käytetään.

– Päiväkirjasta selviää esimerkiksi luontosuhteesta, kun hän kirjoittaa säästä, eläimistä ja puhuu puuvillasta ja kahvista. Omana aikanaan suhteellisen vaatimaton aateliskartano yhdistyy myös suurempaan, globaaliin yhteisöön, Miettinen kertoo.

Seuraajia tilillä on yli 650. Postauksien tykkäykset kertovat osaltaan piirteistä, jotka kiinnostavat nykyihmistä henkilöhistoriassa.

Teksti: Mikko Korhonen
Kuva: Tiina Miettinen

Tutkimushanke: Henkilöhistoria varhaismodernin historian tutkimuksena

Tiina Miettisen artikkeli Alustassa

Twitter-tili: Jacobina Charlotta Munsterhjelm @JMunsterhjelm
Kirjallisuuslähde: Jacobina Charlotta Munsterhjelms Dagböcker 1799–1801. /@JMunsterhjelm.