Jussi Hernesniemen tutkimus voi pelastaa sinunkin sydämesi

Jussi Hernesniemestä piti tulla diplomi-insinööri. Oma liikuntatausta kuitenkin käänsi mielenkiinnon ihmiskehon toimintaan. Hernesniemi haki opiskelemaan lääketiedettä, teki syventävät opinnot kardiovaskulaarigenetiikan puolella ja innostui sitä kautta erikoistumaan kardiologiaan.

Nykyään Hernesniemi on kardiologian professori Tampereen yliopistossa. Tutkimuksessaan hän keskittyy erityisesti eteisvärinän ja eteislepatuksen hoitoon. Hän pyrkii myös löytämään keinoja ennustaa sydänäkkikuoleman ja aivohalvauksen riskiä sepelvaltimotautipotilailla.

Eteisvärinä yleistyy iän myötä. Se todetaan noin joka kymmenennellä yli 75-vuotiaalla.

Sydämen eteisissä kapellimestarin puikkoa heiluttaa sinussolmuke. Se käynnistää sähköimpulssin, joka saa eteiset supistumaan. Tämä supistus työntää eteisiin kertyneen veren sydämen kammioihin. Kun eteisestä lähtenyt sähköimpulssi pienellä viiveellä saapuu veren täyttämiin kammioihin, on niiden vuoro supistua ja pumpata näin verta eteenpäin. Supistumisen jälkeen kammiot taas laajenevat, ja sama prosessi alkaa alusta. Näin asiat normaalisti etenevät.

– Jos eteisen kudos on heikentynyt, eteisvärinä saa helpommin vallan. Silloin sähköimpulssi alkaa pyöriä kaoottisesti ympäri eteistä, eikä supistusta tapahdu. Kun impulssi sattuu osumaan kohtaan, josta se pääsee kammioihin, kammiot supistuvat, mutta epäsäännöllisesti, Hernesniemi kertoo.

– Eteislepatus on harvinaisempi rytmihäiriö, mutta epäterve eteiskudos on siinäkin riskitekijänä. Eteislepatus aiheuttaa sirkuksen, missä sähköimpulssi menee 250–300 kertaa minuutissa eteisen ympäri ja eteiset lepattavat samaa tahtia. Näistä impulsseista yleensä joka toinen tai joka neljäs johtuu kammoihin.

Sekä eteislepatukseen että eteisvärinään liittyy kohonnut aivohalvauksen riski.

Meillä jokaisella on isompi tai pienempi alttius rytmihäiriöille, ja eteisvärinä ja eteislepatus voivat iskeä myös terveeseen sydämeen. Tyypillinen nuori eteisvärinäpotilas on parikymppinen mies, jolla krapula on laukaissut olemassa olevan alttiusriskin.

Satunnainen vieras muuttaa usein pysyvästi asumaan

Eteisvärinän hoidossa käytetään kahta hoitostrategiaa. Ensimmäisessä rytmi pyritään palauttamaan normaaliksi ja myös pitämään se sellaisena. Avainasemassa ovat elintavat: verenpaineen ja kolesterolin hoito, painonpudotus ja merkittävien altisteiden minimointi. Tilanteen mukaan voidaan harkita myös antiarytmisiä lääkityksiä ja katetriablaatiohoitoa.

Toinen strategia on sykkeen hallinta.

– Eteisvärinä on kuin ikävä sukulainen, joka tulee aina välillä käymään. Mutta jossain vaiheessa se alkaa käydä niin usein, että sille on pakko raivata oma huone, mihin se jää asumaan. Sykkeen hallinnassa ei enää välitetä, onko sydämessä normaalirytmi vai eteisvärinä. Huomio kiinnitetään vain siihen, ettei rytmi ole liian nopea, Hernesniemi kuvaa.

Pitkällä aikavälillä valtaosalla eteisvärinäpotilaista elämänlaatu on samanlainen riippumatta siitä, kumpi hoitostrategia valitaan.

Kuva: Jonne Renvall

Eteisvärinään liittyy myös kiinnostava piirre. Korkea painoindeksi on riskitekijä, mutta eteisvärinä ei erottele, nostaako massaa rasva vai lihas. Oleellista on tarvittava verenkierron kokonaismäärä kehossa. Mitä enemmän painoa on suhteessa pituuteen, sitä enemmän sydän joutuu tekemään töitä.

Keski-iässä kannattaa muistaa maltti myös kestävyysurheilussa. Viikoittainen himokestävyysurheilu – ja nyt puhutaan määristä, joihin normikuntoilija ei pääse – lisää vuorokautista verenkiertoa niin paljon, että se nostaa eteisvärinän riskiä huomattavasti.

Paukkuja ammattimaisen tutkimustoiminnan kehittämiseen

Sydänäkkikuolemien ehkäisyssä Hernesniemi korostaa tavallisen EKG:n eli sydänsähkökäyrän merkitystä. Se voi olla todella tehokas työkalu riskien löytämiseen, jos vain dataa saadaan paljon. Ja varsinkin, jos seulonnan apuna voidaan käyttää muutakin kuin ihmisen tekemiä havaintoja. Hän nostaa tärkeäksi edistysaskeleeksi Oulun yliopiston Lauri Holmströmin tutkimuksen, jossa hyödynnettiin koneoppimista EKG:n yhteydessä.

– Ajan myötä EKG:hen voi ilmaantua muutoksia, joita ei huomata mittaushetkellä. Holmströmin tutkimus paljasti, että jos verrataan sydänäkkikuolleiden henkilöiden viimeisintä EKG:tä tutkimusverrokkien EKG:hen, niissä on paljon eroja. Tämä on todella lupaavaa myös meidän tutkimuksemme kannalta, Hernesniemi sanoo.

Hernesniemellä on parhaillaan käynnissä Esa Räsäsen, Antti Vehkaojan ja Mark van Gilsin kanssa tutkimus, jossa hyödynnetään suurta kohorttiaineistoa sepelvaltimopotilaiden sydänsähkökäyristä. Se mahdollistaa vastaavan seulontatutkimuksen tekemisen – ja aineiston laadukkuuden takia ehkä vielä hieman paremmin. Tuloksia pitäisi saada syksyllä 2024.

Lupaavista hankkeista ja onnistumisista huolimatta Suomi matkaa Hernesniemen mukaan kardiologisessa tutkimuksessa jälkijunassa. Yksi kapula rattaissa on uudehko laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä ja sen tiukka tulkinta valtakunnallisesti.

– Laki on säädetty turvaamaan yksilön luottamuksensuojaa sekä oikeuksia ja vapauksia, kun henkilötietoja käsitellään toissijaisissa tarkoituksissa, kuten tutkimuksessa. Käytännössä laki ja sen äärimmäisen tiukat tulkinnat lisäävät järjettömän paljon byrokratiaa, aiheuttavat kustannuksia ja pahimmillaan estävät tutkimusta. Tämä halvaannuttaa nopean kehityksen.

Lisäksi kitkaa aiheuttaa esimerkiksi se, että lääkekehitys on niin kallista, että siihen pystyvät vain monikansalliset firmat.

– Rokotekehitys on harvinainen esimerkki lääkekehityksestä, jota voidaan vielä tehdä akateemisvetoisesti. Kardiovaskulaaristen sairauksien puolella voimme lähinnä katsoa, toimivatko vanhat kikat uusissa käyttöaiheissa.

Hernesniemi toivoisikin yliopistojen rahoitusmalleja uudistamista niin, että julkaisujen ja väitösten määrän painottamisen sijaan ne tukisivat paremmin ammattimaista tutkimustoimintaa.