Kovia valintoja terveyden ja talouden välillä

Ei lääkettä, ei rokotetta, vain odottavan pitkä aika.

Lääketieteellinen kuva koronaviruksesta on karu, mutta tuomiopäivää odottavan talouspuheen rinnalla silti lähes optimistinen. Talous- ja yrityspäättäjillä, poliitikoilla ja medialla on vain yksi viesti: taantuma tulee, ja se on pitkä ja raskas. Kyse on vain siitä, kuinka pahasti talous sakkaa.

Onko meillä edes muuta mahdollisuutta kuin uskoa, hyväksyä ja sopeutua, jos sama taru taloudesta toistuu kerta toisensa perään?

Tampereen yliopiston taloustieteen yliopistonlehtori Hannu Laurilan mielestä kysymys on tärkeä.

– Päämediat ovat tärkeitä yleisen mielipiteen, odotusten ja luottamuksen muokkaajia ja ylivaikuttavat siten pitkäkestoisten sopimusten syntymiseen, eli varmasti sillä on vaikutusta. Koronakriisiä edeltävä sanoma ei juuri ongelmia manannut, pikemminkin päinvastoin, Laurila sanoo.

Taloustieteessä tunnetaan itsensä toteuttavan ennusteen mekanismi. Taloudelliseen käytökseen liittyy niin hyvässä kuin pahassakin epärationaalisia ja maanisia piirteitä. Siksi ihmiset sijoittavat nousukaudella ja myyvät osakkeensa osana laskukauden paniikkia, vaikka periaatteessa olisi kannattavaa tehdä juuri toisin päin. He ostavat lainalla uuden auton tai panevat alulle uuden veronmaksajan silloin, kun tulevaisuus näyttää ja kuulostaa turvatulta.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että joku, kuten keskuspankki, hallitus tai media pystyisi halutessaan luomaan puhumalla positiivisen kierteen tai pelkästään lamaa ennustamalla aiheuttamaan laman, Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Jari Vainiomäki sanoo.

Deterministinen puhe taloudesta siis vahvistaa ihmisten käytöstä, mutta lopputuloksen kannalta tärkeämpää on se, mitä tapahtuu siitä huolimatta. Talouden epävakaudesta johtuvat nousukaudet ja romahdukset ovat seuranneet toisiaan aina. Tarkan käännekohdan tietävät etukäteen vain ne, jotka valehtelevat jälkeenpäin.

Onko vanhoista kriiseistä opittu?

Vaikka mieli tekisi, taloutta ei voi television tapaan klikata stand by -tilaan, odottaa lääkettä ja herättää sopivan hetken tullen. Kun yhteiskunta, teollisuustuotanto ja kauppa lähes pysähtyvät, osa ihmisistä menettää työnsä ja yhteiskunnan tuista huolimatta osa yrityksistä ajautuu konkurssiin. Yritysten puskurit ja kuluttajien säästöt hupenevat.

–  Uuden nousun alkaessa tuotantokapasiteetti on pienentynyt. Työpaikkoja on vähemmän kuin taantuman alkaessa, eikä uusia synny välittömästi. Työttömäksi joutuneiden on siis vaikea työllistyä uudelleen, joten taantuma pitkittyy, Vainiomäki selittää.

 

Hankala kysymys, jota kovin avoimesti kukaan ei halua pohtia on se, montako kuollutta olemme valmiita sietämään, että talouden romahdus olisi pienempi.

 

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi taantumasta tulevan pahimman sitten 1930-luvun suuren laman. Jos talouspuheeseen on mahdollista ujuttaa myönteistä ajattelua, on onni, että maailmantalous on kokenut lamoja. Niistä opitaan aina, ja oppeja voidaan käyttää jatkossa hyväksi. Keskuspankit oppivat finanssikriisistä reagoimaan nopeasti, Vainiomäki sanoo.

– Kun Suomen 1990-luvun lamassa yritykset kaatuivat valuuttalainoihin ja idänkaupan romahtamiseen, niiden annettiin mennä nurin, millä oli pitkät seuraukset. Siitä otettiin oppia, nyt valtion johdolla otetaan lainaa ja yrityksiä yritetään tosissaan tukea kriisin ylitse.

Viruksen hinta selviää vuosien päästä

Nyt taantuman primus motor on näkymätön virus, mutta nykyisessä taantumassa on yksi hyväkin puoli. Se johtuu konkreettisista yhteiskunnan sulkutoimista, joten se on myös laukaistavissa sulut avaamalla. Osalla aloista on myös patoutunutta kysyntää.

Jos avaaminen onnistuu nopeasti, taantuma voi jäädä lyhyeksi. Tämä puolestaan riippuu siitä, kuinka nopeasti rokote, toimivat lääkkeet ja laajamittaiset nopeat testit saadaan käyttöön.

Luultavaa kuitenkin on, että yhteiskunta on kyettävä avaamaan nopeammin kuin viruksesta päästään eroon rokotteen tai sairastamisen luoman immuniteetin avulla eroon. Siksi avaaminen vaatii monitieteellisesti perusteltuja, poliittisia päätöksiä.

Niiden joukossa on vain vaikeita terveyteen ja talouteen liittyviä vaihtoehtoja.

­– Hankala kysymys, jota kovin avoimesti kukaan ei halua pohtia on se, montako kuollutta olemme valmiita sietämään, että talouden romahdus olisi pienempi. Tätä hintaa voidaan pienentää suurimittaisella testaamisella ja valikoivalla eristämisellä sekä suojavarusteilla, jos taloutta avataan ennen rokotteen tai lääkkeen valmistumista, Vainiomäki sanoo.

Jokainen koronaviruksen aiheuttama kuolema on liikaa. Jos taas talous romahtaa liiallisen eristämisen myötä, romahtaa myös terveydenhuollon rahoituspohja. Silloin yhä useampi voi kuolla ennenaikaisesti muihin tauteihin, jos niitä ei enää ole varaa hoitaa ja ennaltaehkäistä. Koronaviruksen lopullinen hinta lasketaan vasta vuosikymmenten päästä.

Pörssi on peliä, joka tuntuu myös arjessa

Taantuman kuva ovat pörssikurssit, joista koronapandemian aikana on kannettu paljon huolta. Siitä huolimatta, että sijoittajan ostaessa yrityksen osakkeita rahasta ei siirry senttiäkään yrityksen tulokseen. Maaliskuun 16. päivänä Yhdysvaltain Dow Jones -indeksi putosi päivässä 12,9 prosenttia. Listan yritykset siis menettivät markkina-arvostaan yhdessä päivässä tuon verran.

Onko sillä väliä? Yrityksen tulos ja palkanmaksukykyhän syntyvät reaalitalouden kassavirrasta.

Pörssikurssien arvolla on väliä, sillä ne kuvastavat pandemian keskellä reaalitalouden liiketoiminnan näkymiä. Osakkeen hinta heijastaa yrityksen odotettujen voittojen nykyarvoa, mutta hinnan muodostukseen vaikuttaa myös psykologisia tekijöitä. Niiden vuoksi osakkeiden hinnat poikkeavat reaalisen toiminnan kannattavuudesta eli niin sanotusta fundamenttiarvosta. Hinta on yhdistelmä laskemista ja luottamusta.

­– Pörssikurssien syöksyssä on kyse sekä reaalitaloudesta että niin sanotun epätavanomaisen ja likviditeettiä lisäävän keskuspankkipolitiikan paisuttaman kuplan puhkeamisesta. Kumpaakaan pörssi ei ennakoinut riittävästi, Laurila sanoo.

Se näkyy uutisina sijoittajien salkun arvon romahtamisena. Samalla pörssikursseilla on myös merkitystä myös sellaisten ihmisten arkiselle maksukyvylle, jotka eivät itse suoraan omista osakettakaan tai siivuakaan rahastoa.

– Joissain maissa yksilölliset eläkesäästöt ovat osittain sijoitettuna osakkeisiin. Tällöin kurssien romahdus pienentää maksettuja eläkkeitä ja siten kulutusta, Vainiomäki sanoo.

Myös Suomessa työeläkeyhtiöt sijoittavat eläkkeiden maksuun tarkoitettavia varoja osakemarkkinoille, koska sieltä saatava tuotto vähentää tarvetta kerätä sama raha palkasta.

– Osakekurssien laskulla on myös tässä järjestelmässä reaalisia vaikutuksia. Jos taantuma kestää pitkään, osaketuottoja pitää kompensoida työntekijöiltä ja työnantajilta perittävien eläkemaksujen korotuksilla. Nämä korotukset puolestaan vähentävät työllisyyttä ja tuotantoa, Vainiomäki sanoo.

Osakekursseihin liittyy siis puhtaasti psykologisia tekijöitä, mutta niillä on myös reaalitaloudellinen pohja ja vaikutuksia reaalitalouteen.

Kriisi on korvaamaton oppitunti

Laurila ja Vainiomäki ovat yhdestä asiasta harvinaisen yksimielisiä: ennen koronavirusta sijoittamisesta luotiin liian auvoista kuvaa.

– Kriisin opetus on tervetullut. Osake- ja asuntosijoittamista on uutisoitu varsin estottomasti ja kriittisiä puheenvuoroja esimerkiksi siitä, kenen hyödyksi piensijoittaminen itse asiassa koituu, ei juuri ole nähty, Laurila sanoo.

Osakevälittäjät ovat esimerkiksi avokätisesti tarjonneet luottoa sijoittamiseen, ja jo pandemian alkuvaiheessa luottojen vakuutena toimineita sijoituksia on pitänyt realisoida huonolla kurssilla. Myös elämiseen tarkoitettujen edullisten opintolainojen valjastamiseen sijoitusinstrumenteiksi on nousukaudella rohkaistu. Se hirvittää Vainiomäkeä.

– Ennen nykyistä romahdusta esiintyi mediassa juttuja, joissa kehuskeltiin hyvillä sijoituksilla, joihin oli käytetty opintolainaa. Nyt nämä tapaukset saattavat olla todellisissa vaikeuksissa, jos kriisi vie työpaikan ja osakkeiden arvot ovat romahtaneet. Vain opintolainan takaisin maksaminen on jäljellä, Vainiomäki sanoo.

Sijoittajalle kriisi ei opeta uutta, mutta vahvistaa vanhaa. Ajallinen ja maantieteellinen hajautus eivät tarjoa nopeimpia nousuja, mutta ne varmistavat todennäköisesti pienimmät tappiot ja pitkällä tähtäimellä varmimman tuoton. Turvallisinta on hävitä ja voittaa omilla rahoillaan.

 

– Ennen nykyistä romahdusta esiintyi mediassa juttuja, joissa kehuskeltiin hyvillä sijoituksilla, joihin oli käytetty opintolainaa. Nyt nämä tapaukset saattavat olla todellisissa vaikeuksissa, jos kriisi vie työpaikan ja osakkeiden arvot ovat romahtaneet.

 

Miten huomata musta joutsen?

Vuonna 2007 julkaistussa kirjassaan tilastotieteilijä Nassim Nicholas Taleb toi suureen tietoisuuden termin "musta joutsen". Se merkitsee täysin yllättävää talouden murskaavaa tapahtumaa, jollaista kukaan ei voinut aavistaa. Sellaiseksi on sanottu myös koronakriisiä, Laurilan mielestä turhaan.

– Korona ei ole musta joutsen (unknown unknown) sen enempää kuin pörssikuplakaan. Molempien riskin piti olla tiedossa ja hinnoiteltuna osakkeisiin, Laurila sanoo.

Vainiomäki on hieman eri mieltä. Pandemian alkuvaiheessa kurssit heiluivat, mutta eivät laskeneet rajusti. Se kertoo siitä, että osakkeiden hintoihin oli hinnoiteltu tutumman ja pienemmän kokoluokan, kuten SARS:in tai ebolan kaltaisen epidemian mahdollisuus – ei kuitenkaan koronaviruksen tapaista, yhteiskunnat ja tuotannon pysäyttävää pandemiaa.

– Kun koronavirus levisi Kiinasta muihin maihin ja alkoi levitä niissä hallitsemattomalta näyttävällä tavalla, niin markkinat panikoituivat ja osakekurssit romahtivat. Siinä mielessä kyse oli siis mustasta joutsenesta, jonka olemassa oloon ei uskottu, koska sellaista ei ollut pitkään aikaan nähty, Vainiomäki sanoo.

Eri asia on, mitä globaalissa talouden hämähäkinseitissä ennakointi olisi käytännössä voinut tarkoittaa. Pörssissä ehkä analyytikoilta maltillisempia arvostuksia, reaalitaloudessa kenties omavaraisuuden ja terveydenhuollon vahvistamista verotuksella. Se puolestaan olisi heikentänyt kasvunäkymiä.

Varautumisen ongelma on siinä, että se mikä eilen olisi ollut liian aikaista, on tänään liian myöhäistä.

– Perusasia on se, että ilmastonmuutokset, pandemiat ynnä muut ihmiskunnan vitsaukset ovat markkinakapitalismin sivutuotetta. Samoin kuin se, että yksityistetyn terveydenhoitosysteemin kyky vastata pandemiaan on sekä ennakkovarautumisen että akuutin hoidon osalta rapautunut monissa maissa, Laurila sanoo.