Kuka muu, jos ei Kanninen?

Näyttelijänä liian herkkänahkainen, ohjaajana hidas, tutkijana hermot eivät kestä loputonta rahanhakua. Näin voi tiivistää Mikko Kannisen vastauksen, kun kysyn häneltä, missä tehtävässä – tai roolissa, kaikin mokomin – hän on ollut omimmillaan uransa aikana.

Herkkähipiäisyys tarkoittaa ihan oikeasti herkkää hipiää. Näyttelijänä Kannisen iho ei kestänyt jatkuvaa maskeerausta esityksiä varten.

– Ja jos ohjaaja ja teos eivät ole täysin nerokkaita, joudun potkimaan itseäni kuusi kuukautta harjoituksiin päässä ajatus, että tekisin tämän paremmin, Kanninen sanoo ja virnistää.

Itsevarmuutta ja näkemystä löytyy, sillä urallaan hän on paitsi näytellyt, myös ohjannut ja tuottanut teatteriesityksiä sekä opettanut ja tutkinut näyttelijäntyötä. Kiitosta ja kansainvälisiä palkintoja on tullut.

Itsevarmuutta tarvitaan siihenkin, jotta voi antaa muiden loistaa. Nyt Kanninen työskentelee tehtävässä, jossa on kyse kaikista muista paitsi hänestä itsestään.

Tosi kiva, mutta ei riitä

Näyttelijäksi opiskeleminen oli vaativaa touhua 1990-luvulla niin Helsingissä Teatterikorkeakoulussa kuin Tampereen Nätyllä, jossa Kanninen opiskeli vuosina 1995–1999. Opiskelijat laitettiin koville henkisesti ja fyysisesti. Huudettiin, kilpailtiin ja oltiin väkivaltaisia itseä ja muita kohtaan, Kanninen sanoo.

– Opetustyyli sopi minulle ihan hyvin, mutta kaikille ei. 1990-luvulla oli kiduttamisen mentaliteettia: ajetaan ihminen omille rajoilleen, ja katsotaan, meneekö se yli, hän kertoo.

– Iso kysymys on, miten nykypäivänä taideopiskelija viedään samoille rajoille, mutta turvallisesti ja yhdenvertaisesti?

Kannisen mielestä rajojen ylittäminen on se, mitä taiteentekijältä vaaditaan.

Hän itse oli saanut kiitosta teatterin harrastajaohjaajana jo ennen näyttelijäopintoja. Nätyssä kuitenkin todettiin: Tosi kiva, mutta ei riitä. Tee joku noista, sanoi näyttelijäntyön lehtori Hanno Eskola ja otti hyllystä kymmenen ”ihan vitun vaikeaa” näytelmää, Kanninen muistelee.

Näistä teoksista Kanninen ohjasi Dantonin kuoleman Tampereen ylioppilasteatterille, ja siitä tuli ”helvetin hieno esitys”.

– Muistan hyvin sen hetken kun ymmärsin, että voi tehdä juttuja, joita ei osaa.

Totuutta vain lavalla

Mutta miksi juuri teatteri?

– Teatterin on tarkoitus tehdä meistä parempia ihmisiä, Mikko Kanninen sanoo.

– Teatteri on keksitty länsimaissa samaan aikaan demokratian kanssa. Ei ole sattumaa, että torin laidalla on sekä raatihuone että teatteri. Teatteri on demokratiaa ylläpitävä ja valvova instituutio. Siksi diktatuureissa teatterit laitetaan ensimmäiseksi kiinni.

Ei ole sattumaa, että torin laidalla on sekä raatihuone että teatteri.

Kanninen uskoo, että totuus on mahdollista saavuttaa vain teatterin lavalla. Teatterit ovat kuin ihmisyyden koelaboratorioita, joissa peilataan totuutta ja haastetaan ihmisten käsityksiä.

Siksi myös teatterin akateeminen tutkimus on tärkeää. Tampereen Teatteri on tällä hetkellä mukana kahdessa isossa tutkimushankkeessa, ja Kannisen tavoitteena on pitää yllä vahvaa yhteyttä tutkimukseen.

Lisäksi hän haluaa kehittää uusia teatterin tekemisen tapoja. Tähän tähtää muun muassa Tampereen Teatterin Uudet näyttämöt -hanke, jossa teatteri viedään heidän luokseen, jotka eivät pysty itse tulemaan teatteriin.

Hyvä kriiseissä

Tampereen Teatteria Mikko Kanninen on johtanut vuoden verran. Hän tuli taloon juuri ennen koronakriisin alkua maaliskuussa 2020.

Ennen pandemian aiheuttamaa suurta johtajuuskoetta Kannista testattiin rekrytointiprosessin psykologisissa testeissä. Niissä hän sai kuulla, että hänellä on hyvä resilienssi kriiseihin.

– Pystyn ymmärtämään sen, että vaikka tulee jokin kriisi eteen, niin minä itse en ole kriisissä. Kriisi on asia, jonka parissa tehdään töitä.

Mallia antoi professori Yrjö Juhani Renvall, joka johti Nätyä silloin, kun Hämeenpuistossa sijainnut teatterityön rakennus syttyi tuleen. Kanninen muistaa, että Renvall tuli tuona aamuna töihin, totesi rauhoittavasti kutakuinkin että ”Noniin, talo palaa. Otetaan rauhallisesti ja jokainen puhuu vuorollaan.”

Teatteri ei ole kaikista helpoin talo organisoida: se elää aamukahdeksasta iltayön tunneille asti, ja koko ajan tapahtuu jotain. Silti Kanninen on sitä mieltä, että johtaja on koko teatterin turhin henkilö.

– Olen varmaankin johtajana hyvä sen vuoksi, että olen näytellyt, kirjoittanut ja ohjannut. Lisäksi olen tuottanut juttuja ja olen yrittäjäperheestä, joten raha-asiat ovat tuttuja. Minua ei myöskään haittaa olla tekemisissä ihmisten kanssa, Kanninen miettii.

– Johtaminen voi olla vaikeaa, jos ihminen on kovin kunnianhimoinen. Johtamisessa on koko ajan kyse muista. Jos sitä ei hiffaa, organisaatio on pian ongelmissa.

Mikko Kanninen

• Tampereen Teatterin taiteellinen johtaja ja toimitusjohtaja.
• Koulutukseltaan teatteritaiteen tohtori. Opettajan pedagoginen pätevyys. Parhaillaan opiskelee työn ohessa korkeakouluhallinnon opintokokonaisuutta Tampereen yliopistossa.
• Valmistunut näyttelijäksi 1999. Näytellyt useissa ammattiteattereissa sekä tv-sarjoissa, elokuvissa ja radionäytelmissä. On myös teatteriohjaaja.
• Toimi näyttelijäntaiteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa Nätyssä 2014–2020.
• Asuu perheensä kanssa Tampereella Petsamossa.