Hyppää pääsisältöön

Mircea Guina palkittiin vuoden 2023 innovaatioprofessorina

Julkaistu 22.3.2023
Tampereen yliopisto
Vuoden innovaatioprofessori Mircea Guinan mielestä optoelektronisen teknologian ja lasereiden kehitystyö on Tampereella Euroopan huippua. – Palkinto on tunnustus siitä, että meillä on Tampereen yliopistossa vahva pohja, jonka varaan rakentaa. Tiedämme myös, mitä perustutkimuksen ja uuden teknologian jalostaminen innovaatioiksi edellyttää, hän sanoo. Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto.
Professori Mircea Guina Tampereen yliopistosta on valittu vuoden 2023 innovaatioprofessoriksi. Guina on tunnettu innovatiivisesta tutkimuksestaan ja kehitystyöstään puolijohdeteknologian ja optoelektroniikan alalla. Vuoden 2030 teknologiajohtajana suuryritysten sarjassa palkittiin Juha Kytölä Wärtsilästä ja pk-yritysten kategoriassa Kuan Yen Tan IQM Quantumista.

Tunnustuspalkinnot jakoivat yhteistyössä Teknologiateollisuus ry ja innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse 21.3.2023 CTO Forumissa. Palkintojen tavoitteena on kasvattaa teknologiajohtajien ja yritysmaailman kanssa työskentelevien professorien työn arvostusta Suomen kilpailukyvyn edistäjinä. Tapahtumassa keskusteltiin tänä vuonna Suomen osaamis- ja osaajavajeesta.

CTO Forumin vuoden 2023 innovaatioprofessoriksi nimettiin Tampereen yliopiston optoelektroniikan professori Mircea Guina. Hän johtaa Tampereen yliopiston Optoelektroniikan tutkimuskeskuksella (ORC) tehtävää tutkimustyötä. ORC on Euroopan johtavia optoelektronisten materiaalien tutkimusryhmiä. Heidän tutkimansa teknologia on auttanut puolijohde-laserteollisuuden kasvua Suomessa ja sillä on myös merkittävä rooli uusien fotonialan kehittämiseen käytettävien alustojen edistämisessä.

– Olen erittäin otettu saadessani tämän tunnustuksen juuri nyt, kun olemme eurooppalaiselle puolijohdeteknologiasektorille tärkeässä käännekohdassa. European Chips Act peräänkuuluttaa tarvetta nopeuttaa investointeja, joilla turvataan puolijohdesirujen saatavuus ja teknologinen suvereniteetti keskeisillä teollisuuden aloilla, kuten autoteollisuudessa tai tietoliikennealalla, Mircea Guina sanoo.

Tuore innovaatioprofessori näkee palkinnon tunnustuksena erinomaisesta tiimityöstä.

– Palkinto kohdistuu yhtä lailla nykyisille ja entisille opiskelijoillemme ja ORC:n työntekijöille sekä Tampereen yliopiston innovaatio- ja kumppanuuspalveluiden väelle, joiden erinomainen tuki on ollut keskeisessä asemassa yhteistyön rakentamisessa tutkimuksen ja yritysten välille, hän kiittää.

Parhaillaan tutkimusryhmä työstää muun muassa kvanttivalonlähettimiä, joilla voidaan turvata viestintäverkkoja, sekä integroitua fotoniikka-anturia esimerkiksi lääketieteellisiin diagnooseihin. Samalla he kehittävät uutta puolijohdeteknologiaa, jota voitaisiin integroida kehittyneisiin mikroelektroniikkasiruihin.

Tutkija, mentori ja innovaattori

Professori Guina on tehnyt uraauurtavaa työtä niin fotoniikan tutkijana kuin teollisuudessa, jossa hän luo tutkimuspohjaista vaikuttavuutta myös Euroopan tasolla. Hän on kansainvälisesti tunnustettu tutkija, jonka laajaan rahoitusportfolioon lukeutuu muun muassa erittäin kilpailtu Euroopan tutkimusneuvoston myöntämä rahoitus alansa huippututkijoille.

Guina on toiminut mentorina useille yrityksiä perustaville tiimeille ja ollut mukana perustamassa kolmea spinoffia: Vexlum, Picophotonics and Reflekron. Tampereella sijaitsevat yritykset ovat syntyneet syväteknologiatutkimuksen tuloksina ja niissä hyödynnetään puolijohdeteknologioihin perustuvia innovaatioita. Mainitut yritykset ovat jo hyvässä nousukiidossa laserteknologian tuotteillaan nopeasti kasvavilla kehittyvillä markkinoilla, kuten kvanttiteknologiassa ja kaukokartoituksessa.

– Tarina jatkuu ja uudet innovaatiosuunnitelmat ovat tällä hetkellä varhaisessa validointivaiheessa. Esimerkiksi aurinkoenergian muuntajia kehitetään uudessa yrittäjäryhmässämme osana WINSe-R2B-tutkimushanketta, Guina toteaa.

Lisäksi Guina on ohjannut yli 20 optoelektroniikan, laserfysiikan tai aurinkosähkön tohtoriopiskelijaa, joista useat työskentelevät korkeissa asemissa suomalaisissa teknologiayrityksissä. Kansalliseen yhteistyöhön liittyen hän on ollut mukana luomassa uusia yhteistyöekosysteemejä teollisuuden ja tutkimuksen välille. Näistä tuoreimmassa on mukana fotonialan integraatioon, edistykselliseen fotonialan valmistukseen ja fotoniikkaa hyödyntäviin kvanttiteknologioihin keskittyviä toimijoita.

Ytimessä teollisuuden kyky uudistua ja innovoida

Tuomariston puheenjohtaja, Teknologiateollisuuden Jaakko Hirvola kommentoi palkituista: ”Vuoden teknologiajohtaja- ja innovaatioprofessoripalkinnon voittajat ja heidän yrityksensä nostavat esiin suomalaisen teollisuuden uusiutumis- ja innovaatiokyvykkyyttä. Vakaa ja kilpailukykyinen tki-toimintaympäristö mahdollistaa yritysten kasvun ja investoinnit tulevaisuuteen ja tulevaisuuden osaajiin.”

Innovaatioprofessori-palkinto perustettiin lisäämään yliopistojen ja yritysten välisen yhteistyön näkyvyyttä. Suomalaisten akateemisten professoreiden työ yritysten kanssa sai nyt tunnustusta toista kertaa. Vuoden 2023 innovaatioprofessori -palkinnosta finaalissa Mircea Guinan kanssa mittelivät VTT:n Ali Harlin ja FIMM – Institute for Molecular Medicine Finland in Janna Saarela.

Kaikki palkintoehdokkaat arvioitiin henkilöön, yritykseen ja yhteiskunnalliseen vaikutukseen liittyvien kriteerien perusteella. Innovaatioprofessoreita arvioitiin lisäksi rahoituksen, patenttien, spinoffien ja luotujen työpaikkojen osalta.

Lue lisää vuoden 2023 CTO-palkituista.

Lisätiedot

Mircea Guina
mircea.guina [at] tuni.fi
040 849 0004