Muutokset yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa suhteissa pandemian aikana ovat olleet hyvin moninaisia
Sosiaalinen aktiivisuus ja yhteys toisiin ihmisiin tukevat terveyttä ja hyvinvointia. Korkea ikä lisää riskiä vakavalle koronavirusinfektiolle, ja siksi ikääntyneillä on suositeltu fyysisten kontaktien vähentämistä pandemiatilanteessa. Kolmen yliopiston ja THL:n tutkimusryhmä havaitsi tutkimuksessaan viisi toisistaan poikkeavaa muutostyyppiä, jotka kuvaavat yli 80-vuotiaiden sosiaalisissa verkostoissa tapahtuneita muutoksia pandemian aikana.
Toistaiseksi ikääntyneiden omia kokemuksia sosiaalisten suhteiden muutoksista pandemia-aikana on tutkittu vain vähän. Osana laajaa Cardiovascular Risk Factors, Aging and Dementia (CAIDE) -tutkimushanketta Tampereen, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopiston ja THL:n tutkijoista koostunut monitieteinen tutkimusryhmä selvitti haastattelujen avulla 81–93-vuotiaiden kotona asuvien ikääntyneiden kokemuksia sosiaalisten suhteiden muutoksista loppukesän ja syksyn 2020 aikana.
Tutkijat havaitsivat yli 80-vuotiaiden kertomuksissa viisi toisistaan poikkeavaa pandemian aikaista sosiaalisten verkostojen muutostyyppiä. Ensimmäiseen muutostyyppiin liittyi tarkka fyysisten kontaktien välttäminen, mikä johti huomattavaan sosiaalisen verkoston pienenemiseen. Tähän muutostyyppiin liittyi usein myös heikentynyt terveys, virusta kohtaan koettu voimakas pelko sekä haluttomuus tietoteknisten välineiden käyttöönottoon.
– Tähän ryhmään kuuluneet ikääntyneet tietenkin herättivät meissä eniten huolta. Heille raskaat rajoitukset aiheuttivat yksinäisyyttä ja tuen vähenemistä, eikä heillä ollut halua ja mahdollisuuksia siirtyä tietokoneen välityksellä tapahtuvaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, Tampereen yliopiston tenure track -professori Jenni Kulmala kertoo.
Suhteiden ylläpidossa teknologian avulla kahtiajakoa
Toisessa muutostyypissä sosiaalinen aktiivisuus säilyi, koska tähän ryhmään kuuluneilla oli valmiuksia muokata tapojaan olla sosiaalisesti aktiivinen. Tähän ryhmään kuuluneet henkilöt esimerkiksi kertoivat ottaneensa laajasti käyttöön puhelin-, video- ja WhatsApp -kontaktit sekä osallistuneensa verkon välityksellä harrasteryhmiin. Myös tiiviit naapuruussuhteet tukivat sosiaalista aktiivisuutta.
– Tutkimus osoitti selvästi sen, että yli 80-vuotiaat jakaantuvat heihin, joille uusien teknologioiden hyödyntäminen sosiaalisten suhteiden ylläpidossa ei ole ongelma ja heihin, joiden sosiaalinen verkosto kutistuu lähes olemattomiin, mikäli ainoa vaihtoehto suhteiden ylläpitoon on tietokone. Tämä kahtiajako tulisi huomioida paremmin, Kulmala toteaa.
Kolmas muutostyyppi kuvasi sosiaalinen verkoston laajentumista pandemian aikana. Tähän ryhmään kuuluvat ikääntyneet kertoivat etäyhteyksien mahdollistaneen aikaisempaa aktiivisemman yhteydenpidon perheenjäsenten kanssa. Moni koki suhteen puolisoon lähentyneen ja myös yhteydenotot henkilöihin, joiden kanssa aiemmin oli oltu harvoin tekemisissä, lisääntyivät.
Sosiaalisissa suhteissa havaittiin myös pysyvyyttä
Neljännelle muutostyypille taas sosiaalisten suhteiden muutosta määritti yksittäinen myönteinen tai kielteinen tapahtuma, kuten puolison tai ystävän kuolema tai toisaalta uusien lastenlastenlasten syntymät.
Viimeinen muutostyyppi kuvasi sosiaalisten suhteiden pysyvyyttä pandemiasta huolimatta. Osa yli 80-vuotiaista ei kokenut pandemian vaikuttaneen sosiaalisiin suhteisiin lainkaan, vaan tapaamisia läheisten kanssa pidettiin rajoituksista huolimatta, sosiaalinen verkosto koettiin omia tarpeita vastaavaksi ja esiin nostettiin myös se, miten pandemian aika antoi luvan olla yksin ja vapautti jatkuvista aktiivisuuden vaatimuksista.
Ikääntymisen tutkijoita yli 80-vuotiaiden sosiaalisten suhteiden muutosten moninaisuus ei yllättänyt.
– Sosiaaliset suhteet ja yhdessä oleminen ovat ihmisten perustarpeita. Olemme kuitenkin jo pitkään muistuttaneet siitä, että ikääntyneet eivät ole yksi samankaltaisten ihmisten joukko ja ihmisten moninaisuus näkyy hyvin myös yli 80-vuotiailla.
– Pandemian aikaiset tiukat ikääntyneisiin kohdistuneet rajoitukset heikensivätkin monien hyvinvointia ja pienensivät sosiaalisia verkostoja, mikä on huolestuttavaa. On kuitenkin muistettava, että sosiaalisen aktiivisuuden tarve on yksilöllinen ja nämä yksilölliset toiveet on kuultava. Me emme voi tehdä iän perusteella päätelmiä kenenkään sosiaalisen aktiivisuuden tarpeista tai tavoista, kyllä ne on selvitettävä aina yksilöllisesti, Jenni Kulmala muistuttaa.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu Frontiers in Public Health -lehdessä.
Lisätietoja: Jenni Kulmala, jenni.kulmala [at] tuni.fi (jenni[dot]kulmala[at]tuni[dot]fi), 050 439 5422
Kuva: Pexels
