Opiskelijavalintojen uudistusten tulokset jäävät usein laihoiksi
Mankin ja Räihän mukaan korkeakoulutuksessa on opettajankoulutusta laajemminkin havaittu, että valintauudistukset saavuttavat vain harvoin niille ennalta asetettuja tavoitteita. Sen sijaan tuloksena usein on ei-aiottuja sivuvaikutuksia. Esimerkiksi todistusvalinnan lisäämisen ennakoimattomana sivuvaikutuksena lukiolaiset ovat alkaneet valita yhä useammin pitkää matematiikkaa.
Ville Mankki työskentelee tutkijatohtorina ja Pekka Räihä yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa.
Todistusvalinta voi johtaa vaatimustason laskuun
Opettajankoulutuksen valintauudistusten seurauksena suurin osa opiskelijavalinnan toisen vaiheen soveltuvuuskoepaikoista jaetaan ylioppilastodistuksen perusteella keväästä 2020 alkaen.
Myös kirjallisen kokeen perusteella tapahtuva esikarsinta muuttuu siten, että pitkäkestoista ennakkovalmistautumista ei enää vaadita. Sen sijaan koe toteutetaan koetilanteessa jaettavan aineiston perusteella.
Ville Mankki ja Pekka Räihä kirjoittavat, että esikarsintamuutosten seurauksena opettajankoulutus täyttyy ensi kertaa yli kymmeneen vuoteen opiskelijoista, jotka eivät todennäköisesti ole lukeneet yhtään kasvatustieteellistä artikkelia ennen koulutuksen alkua. Kun aikaisempikin valintajärjestelmä lähestulkoon vaati aiempia kasvatustieteen opintoja avoimesta yliopistosta, ollaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tilanteessa, jossa opettajankoulutuksen aloittavilla ei ole etukäteistietoa kasvatustieteistä.
Tutkijat muistuttavat kauppatieteessä tehdystä havainnosta, että todistusvalintaan siirtymisen ja pääsykoekirjallisuudesta luopumisen vuoksi opintojen alkuvaiheen opintosuoritusten hylkäämismäärät ovat kasvaneet. Sen seurauksena perusopintojen vaatimuksia on jouduttu laskemaan.
– Pääsykoekirjallisuuden poistuminen tarkoittaa ainakin sitä, että väärälle alalle hakeutuneet ymmärtänevät mahdollisen erheensä vasta opintojen aikana, tutkijat päättelevät.
Miesmetsästys ei tuottanut tulosta
Opettajankoulutuksen naisvaltaisuutta on yritetty purkaa ensin mieskiintiöillä ja sen jälkeen miesmetsästyksellä, jonka Ville Mankki ja Pekka Räihä arvioivat jättäneen valintojen todellisen kehittämisen marginaaliin erityisesti 1990-luvulla.
Miesten pääsyä luokanopettajakoulutuksiin tuettiin vuoteen 1989 saakka kiintiöllä, joka takasi mieshakijoille 40 prosentin osuuden toisen valintavaiheen soveltuvuuskoepaikoista. Kiintiö lakkautettiin tasa-arvolain vastaisena.
Mankin ja Räihän mukaan miesten suosimista alettiin toteuttaa piilossa sen jälkeen, kun se ei enää näkyvästi ollut sallittua. Monien tutkijahavaintojen mukaan miehiä suosittiin epävirallisesti soveltuvuuskokeen haastatteluissa ja ryhmätehtävissä.
Yritys suosia mieshakijoita johti jopa syrjiviin ratkaisuyrityksiin kuten lisäpisteiden myöntämiseen varusmiespalvelusta aikana, jolloin sen suorittaminen ei ollut naisille edes mahdollista. Tulokset olivat huonoja, sillä lisäpisteissä huolimatta miesten osuus soveltuvuuskokeisiin kutsutuista laski. Pohjalukema saavutettiin vuonna 1995, jolloin mieshakijoita soveltuvuuskokeessa oli vain 14,4 prosenttia.
Mankki ja Räihä päättelevät, että miesongelma ei ollutkaan vain valintakysymys vaan laajempi koulutuspoliittinen, jopa yhteiskunnallinen ilmiö: miehiä ei vain hakeutunut koulutukseen riittävästi, jotta heitä olisi saatu valittua kiintiön kokoinen määrä.
Miesongelmaa ratkonut työryhmä oli tutkijoiden mukaan puun ja kuoren välissä, kun se yritti noudattaa tasa-arvolakia ja vastata samalla ”opettajankoulutuksen ja kentän huutoon miesluokanopettajien määrän kasvattamisesta”.
Miesmetsästyksellä oli tutkijoiden mukaan se seuraus, että sen myötä revittiin rikki perinteistä opettajankoulutuksen valintaideologiaa. Erityisesti se näkyi harrastuspisteistä luopumisessa, vaikka harrastuneisuudella on ollut keskeinen rooli opettajaideaalissa ja valinnoissa.
Opiskelijavalinnan oikea kehitystyö jäi taka-alalle
Opettajankoulutuksen opiskelijavalinta on viimeisen 25 vuoden aikana käynyt läpi monia uudistushankkeita, joihin kuuluvat valintojen aikaistamista ja koulutuksen tehostamispyrkimyksiä.
Ville Mankki ja Pekka Räihä kannustavat pohtimaan, mikä korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisessä on tärkeintä.
– Nykyisessä tehostamis- ja nuorentamisretoriikkaan nojaavassa valintojen uudistamisessa on havaittavissa samoja oireita kuin opettajankoulutuksen ”miesjahdissa” 1990-luvulla. Kun kaikki huomio kohdistuu pakonomaisesti ainoastaan valittujen ikään, jää valintojen kehittäminen laadukkaammiksi ja tarkoituksenmukaisemmiksi väkisinkin taka-alalle, tutkijat arvioivat.
Teksti: Heikki Laurinolli
Kuvat: Veli-Matti Heinisuo ja Jonne Renvall
