Sopiiko sotiminen feminiinisiin arvoihin?

Aseellinen sotiminen kytkeytyy mielissä vahvasti miehiin. Silti naisia palvelee sotilaina monessa maassa jopa huomattavia määriä. Myös historiallinen kuvamme naisista aseissa on muuttumassa. Esimerkiksi viikinkiajalta on vastikään löydetty korkea-arvoisina sotilaina haudattuja naisia.

Taistelutehtävissä olevien naisten määrä vaihtelee maittain paljon. Norjassa on tätä nykyä asevelvollisuus myös naisille, minkä myötä naisia on jopa neljännes Norjan armeijan vahvuudesta. Yhdysvaltojen ammattiarmeijassa naisia palvelee noin 16 prosenttia. Suomen varusmiesvahvuudesta tällä hetkellä noin 1–2 prosenttia on naisia.

Armeija turvaverkkona

Sotilaaksi ryhtymisen taustalla on naisille hyvin erilaisia syitä eri maissa.

– Yhdysvalloissa on melko ohuet yhteiskunnalliset turvaverkot, joten siellä armeija on yksi väylä köyhille ihmisille hankkia työpaikka tai saada ammatillista koulutusta, rauhan- ja konfliktintutkimuksen professori Tarja Väyrynen Tampereen yliopistosta kertoo.

– Erityisesti Yhdysvaltojen köyhien asuinalueiden naisille armeija toimii usein emansipatorisena tekijänä eli tienä parempaan tulevaisuuteen.

Suomessa syy lienee yleisen maanpuolustustahdon kasvaminen ja tasa-arvoajattelun eteneminen. Jostakin syystä hakijamäärät ovat harpanneet ylöspäin etenkin vuoden 2017 jälkeen. Kun alimmillaan vuonna 2006 palvelukseen haki vain 430 naista, ennätysvuonna 2021 asepalvelukseen haki Suomessa 1675 hakijaa. Tänä vuonna hakijoita oli 1588.

Siviilipalveluksen status ylös

Pitäisikö meillä naisten määrää armeijassa kasvattaa ja päästä hiljalleen kokonaan eroon sukupuolittuneesta ajatuksesta vain miehistä sotilaina? Eiväthän kaikki miehet halua sotia, joten kai olisi järkevintä saada asepalvelukseen ja reserviin sukupuolestaan riippumatta juuri ne ihmiset, jotka ovat eniten sotureita luonteeltaan?

Tasa-arvon näkökulmasta Väyrynen näkisi mielellään puolustusvoimissa nykyistä tasaisemman sukupuolijakauman.

– Lisäksi tasa-arvon kannalta olisi erittäin tervetullutta saada miesten siviilipalveluksen status nostettua nykyistä arvostetummaksi. Se tulisi nähdä miehille samalla tavoin merkityksellisenä kansakunnan palvelemisena kuin aseellinen maanpuolustus.

Naisten sotimista vastustetaan usein argumentilla, että sotiminen ja tappaminen eivät sovi niin kutsuttuihin feminiinisiin arvoihin. Nämä feminiinisiksi kutsutut arvot Väyrynen toki näkee tärkeinä yhteiskuntien rauhan ylläpitämisessä ja rauhanrakentamisessa.

– Silti feminiinisiksi tai maskuliinisiksi luonnehdittujen arvojen ei minusta nykypäivänä enää todellakaan tarvitse kytkeytyä ihmisten sukupuoleen.

”Yhdenvertaisuus on varmistettava”

Vaikka naiset voivat jo meillä tehdä uraa puolustusvoimissa, instituutiolla on vielä paljon työtä sen varmistamisessa, että kaikkien varusmiespalvelukseen astuvien todellinen yhdenvertaisuus toteutuu, Väyrynen katsoo.

– Kun lukee armeijan käyneiden tai sen aloittaneiden suomalaisnaisten kokemuksia, ne vaikuttavat hyvin polarisoituneilta palveluspaikasta riippuen.

– On naisia, joille armeija on ollut merkittävä ja tärkeä kokemus, mutta osalle naisista armeija-aika on ollut hirvittävä pettymys. Heille armeija on osoittautunut seksistiseksi paikaksi, jossa on huudeltu kaikkea alkeellista ja stereotyyppistä naisten ja miesten paikoista ja rooleista maailmassa.

Väyrynen huomauttaa, että yhdenvertainen kohtelu tulee saada normiksi puolustusvoimissa naisten lisäksi muillekin vähemmistöryhmille kuten maahanmuuttajataustaisille sotilaille, romaneille, seksuaalivähemmistöjen edustajille ja muunsukupuolisille.

– Yhdenvertaisuuden suhteen sanalla sanoen Suomen puolustusvoimat täytyy instituutiona tuoda 2000-luvulle, Väyrynen summaa.

Naiset rauhanrakentajina

Kaikki sodat päättyvät joskus. Sen jälkeen alkaa pitkä rauhanprosessi ja yhteiskuntien jälleenrakentaminen. Naisten mukanaolo näissä vaiheissa on niin oleellista, että se on kirjattu YK:n päätöslauselmaan numero 1325. Lauselmassa velvoitetaan jäsenmaita ottamaan naiset mukaan rauhanprosessin kaikkiin vaiheisiin rauhanturvaamisesta neuvottelupöytiin ja jälleenrakentamiseen.

Naisia näkee jo mukana neuvotteluissa, mutta aidolle osallistumiselle on yhä paljon esteitä, Väyrynen tietää.

–  Usein naisia repäistään ikään kuin näön vuoksi mukaan neuvottelupöytiin ja heidän roolinsa jää silkaksi edustamiseksi. Monissa kansallisissa dialogiprosesseissa olen nähnyt naiset konkreettisesti sivupöydissä heidän pääsemättä mukaan tärkeisiin keskusteluihin.

Ne rauhanprosessit, joissa naiset ovat olleet tasa-arvoisesti mukana, ovat tutkitusti onnistuneet suuremmalla prosentilla.

– Tulos perustunee siihen, että näissä neuvotteluissa yhteiskunnallisten aiheiden kenttä on saatu katettua paremmin jo heti prosessin alkuvaiheessa, Väyrynen arvioi.

– Miksi kannattaisikaan jättää puolta väestöstä äänettömiksi prosesseissa, joissa kyse on koko yhteiskunnan tulevaisuuden tekemisestä? Tietenkään naisten äänen kuuluviin saaminen paikallistasoilla ei aina ole helppoa kulttuurisista syistä etenkään silloin, kun kyseessä ovat kovin vanhoilliset kulttuurit. Mutta naisten osallistamiseen tulee ehdottomasti ja sinnikkäästi aina pyrkiä.

Lännen itsesensuuri esteenä

Kansainvälisissä neuvottelutehtävissä länsimaiden omat ennakkoluulot muista kulttuureista voivat toimia itsesensuurin tavoin ja estää valitsemasta naisia haastaviin neuvottelutehtäviin. Tämä huolimatta länsimaiden tasa-arvotavoitteista ja siitä, että naiset ovat osoittaneet kykenevänsä huomattavan hyviin tuloksiin neuvottelijoina jopa erittäin perinteisiä sukupuolirooleja edustavien kulttuurien kanssa.

Väyrynen muistuttaa esimerkiksi huippuvaikeasta Iranin ydinsopimuksesta, joka saatiin aikaiseksi vuonna 2015. Neuvottelun keskiössä lännestä olivat kolme naista: EU-diplomaatti Federica Mogherini, ydinaseteknologian huippuasiantuntija Helga Schmid ja amerikkalaisdiplomaatti Wendy Sherman.

Moinen naismäärä kärkineuvottelussa oli ennenkuulumatonta, mutta kolmikon taitavuus hyvin monimutkaisen sopimuksen aikaansaamisessa keräsi jälkeenpäin huomattavaa ylistystä ja kiitosta. Naiset eivät myöskään haastatteluissa kertoneet kokeneensa Iranin edustajien taholta minkäänlaista vähättelyä sukupuolensa vuoksi. Vain kättelyt neuvottelujen päätteeksi jäivät pois uskonnollisista syistä.

Entä Tarja Väyrynen itse? Onko armeijaura tai rauhanneuvottelijan työ koskaan kiinnostanut häntä henkilökohtaisesti?

Sotilasura ei Väyrysellä ole koskaan kangastellut mielessä, mutta aseellisten konfliktien ennalta ehkäiseminen ja konfliktien ja rauhan ymmärtäminen ovat kiinnostaneet häntä nuoresta pitäen.

– Ilokseni olen saanut tehdä työurani rauhanrakentamisen eteen luonteelleni sopivimmin tutkijana sekä tietenkin opettajana.

– Ajattelen mielelläni työni jatkuvan upeiden opiskelijoittemme kautta. Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksestamme TAPRI:sta valmistuu paljon asiantuntijoita, jotka sijoittuvat rauhantöihin kentälle esimerkiksi alan kansalaisjärjestöihin.

Tarja Väyrynen

• Rauhan- ja konfliktintutkimuksen professori Tampereen yliopistossa.
• Toiminut rauhan ja konfliktin tutkijana koko työuransa.
• Valmistui maisteriksi vuonna 1991 University of Kent at Canterburyn yliopistosta kansainvälisten konfliktien tutkimuksesta ja Tampereen yliopistosta vuonna 1993 kansainvälisestä politiikasta. Väitteli tohtoriksi Kentin yliopistosta vuonna 1995.
• Luopui viime kesänä tutkimusjohtajan tehtävistä TAPRIssa (Tampere Peace Research Institute), jota johti 18 vuotta. Tampereen yliopiston alainen TAPRI on Suomen ainoa rauhan- ja konfliktintutkimuksen keskus.