Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopistosta valmistuu yli 2500 tutkinto-opiskelijaa kevätlukukaudella

Julkaistu 12.6.2024
Tampereen yliopisto
Vastavalmistuneita juhlittiin Hervannan kampuksella vuonna 2023.Kuva: Aki Tulikari, Tampereen yliopisto
Tampereen yliopistosta valmistuu vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana reilut 2500 tutkinto-opiskelijaa. Valmistuneita on noin 500 enemmän kuin vuosi sitten. Valmistujaisjuhlien puheenvuoroissa korostuvat koulutuksen merkitys muuttuvassa maailmassa. Tärkeänä pidetään sitä, että kansainväliset osaajat jäävät Suomeen valmistumisensa jälkeenkin.

Tampereen yliopistosta on valmistunut vuoden 2024 aikana 12.6. mennessä 1197 kandidaattia eli alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta, 1242 maisteria eli ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta ja 98 tohtoria. Luvut eivät ole lopulliset, sillä uusia tutkintoja kirjataan yhä.

Koulutuksen merkitys korostuu nopeasti kehittyvässä ja muuttuvassa maailmassa, jossa tarvitaan osaavia ihmisiä, joilla on tahtoa ja uskallusta esittää vaikeitakin kysymyksiä sekä ratkaista erilaisia ongelmia. Tulevaisuuden osaajatarve nousee esiin myös yliopiston johdon juhlatervehdyksissä.

– Maailma muuttuu nopeasti ja emme millään voi antaa osaamisen eväitä koko loppuelämää varten. Tärkeintä on kyky ja uteliasuus oppia uutta sekä taito tarkastella kompleksisia kokonaisuuksia, sanoo Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

– Tampereen yliopistosta valmistuu yhä enemmän kansainvälisiä maistereita ja diplomi-insinöörejä. Toivon, että mahdollisimman moni heistä valitsee Suomen valmistuttuaan, sillä tulemme tarvitsemaan heidän osaamistaan tulevaisuudessa, toteaa vararehtori Marja Sutela.

Verkostot ja yhteisön tuki tärkeitä

Kesäkuun valmistujaisjuhlissa ääneen pääsevät myös diplomi-insinööriksi valmistunut Topi Niemi ja hallintotieteiden maisteriksi johtamisen ja talouden tiedekunnasta valmistunut Sanni Tyynismaa

– Valmistujaispäivänä juhlimme tietenkin saavutuksiamme, mutta myös kaikkia niitä kertoja, kun olemme epäonnistuneet, oppineet ja jatkaneet eteenpäin. Juhlapäivä on hyvä hetki antaa itselleen tunnustusta kaikesta tehdystä työstä, muistuttaa Tyynismaa.

Hän haluaa evästää valmistuneita suhtautumaan rauhallisesti mahdollisiin vastoinkäymisiin elämässä ja tukeutumaan muutosten keskellä erilaisiin yhteyksiin ja ystävyyksiin.

– Opintojeni alussa sain monesti kuulla, että yliopistossa tärkeää on verkostojen luominen. Se kuulosti tylsältä kliseeltä, mutta kävi ilmi, ettei se ollut valhetta. Yhteisön tuki on arvokas asia.

Juhlahulinaa Hervannan ja keskustan kampuksilla

Tänä vuonna valmistuneita juhlitaan perjantaina 14. kesäkuuta klo 18.00 alkaen Hervannan kampuksella Festia-rakennuksen juhlasalissa (Korkeakoulunkatu 8) sekä lauantaina 15.6. klo 12.00 alkaen keskustakampuksella Päätalon juhlasalissa (Kalevantie 4). 

Hervannan kampuksella yliopiston johdon tervehdyksen tuo vararehtori Marja Sutela ja juhlapuheen pitää opiskelijayhdyshenkilö Joel Tuomisto Tekniikan Akateemista TEKistä. Valmistuneen puheenvuoron käyttää DI Topi Niemi. 

Keskustakampuksella yliopiston johdon tervehdyksen tuo rehtori Keijo Hämäläinen. Juhlapuhe kuullaan TTT Kari Neilimolta. Valmistuneen puheenvuoron pitää HTM Sanni Tyynismaa.

Ylioppilaskunta TREYn tervehdyksen lausuu Hervannan kampuksella hallituksen varapuheenjohtaja Roland Jansons ja keskustakampuksella puheenjohtaja Noora Hakulinen

Juhlien tarkemmat ohjelmat löytyvät Tampereen yliopiston tapahtumakalenterista:

Valmistuneiden juhla 14.6.2024 Hervannan kampuksella 
Valmistuneiden juhla 15.6.2024 Keskustakampuksella 

Lisätiedot

Marja Sutela
040 721 5204
marja.sutela [at] tuni.fi (marja[dot]sutela[at]tuni[dot]fi)