Tutkijat ehdottavat kiertotalouden menestystarinaa vaaliteemaksi
– Kiertotalous on nousemassa tärkeäksi teemaksi, mutta se jää nähtäväksi, ehtiikö se juuri näihin vaaleihin. Mitään räiskyviä kiertotalousmainoksia ei vaalikampanjoissa vielä ole näkynyt, sanoo ympäristöpolitiikan tutkija, dosentti Ari Jokinen Tampereen yliopistosta.
Politiikkasuosituksen on laatinut Kiertotalouden katalyytit (CICAT2025) -tutkimushanke, johon osallistuvat Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto ja Turun yliopisto sekä Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulut. Hanke kattaa laajan kentän teknologiasta, liiketoiminnasta, politiikasta, taiteesta, lingvistiikasta, lainsäädännöstä ja sidosryhmävuorovaikutuksesta.
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt hankkeelle rahoituksen Kestävän kasvun ohjelmasta. Konsortio sai yhteensä 4,2 miljoonan euron rahoituksen hankkeen kolmelle ensimmäiselle vuodelle.
Onko kiertotalous huonompi vaaliteema kuin bensan hinta?
Ari Jokinen perustelee politiikkasuosituksen tarvetta sillä, että kiertotaloudella on merkitystä kuntien elinkeinojen ja yritystoiminnan kehittämisessä ja myös työllisyyden parantamisessa.
Vaalien alla poliitikot näyttävät kuitenkin puhuvan enemmän bensiinin hinnasta kuin kiertotaloudesta. Onko kiertotalous liian kaukainen tavoite, jotta se kelpaisi ääntenkalastelun syötiksi lyhyellä tähtäimellä?
– Se on pitkän ajan muutoksiin perustuva, mutta se on myös lyhyen ja keskipitkän ajan ratkaisu. Esimerkiksi tekstiilinkierrätys on Suomessa lähtenyt vahvasti liikkeelle. Myös jakamistalouden erilaiset muodot ovat olleet hyviä ja tehneet kiertotaloutta tutuksi ihmisille lyhyelläkin aikavälillä, Jokinen sanoo.
Suuret kaupungit edelläkävijöinä
Kiertotalous liittyy myös maaseutuun mutta tutkijoiden politiikkasuositus keskittyy kaupunkeihin, koska juuri kaupungeissa kiertotalouden suurimmat voimavarat kohtaavat toisensa.
– Pienistäkin kunnista löytyy mahdollisuuksia, mutta eteenpäin vievät keksinnöt ja innovaatiot tuppaavat syntymään kaupungeissa, jotka vievät sitä isoa muutosvirtaa eteenpäin, Ari Jokinen sanoo.
Edelläkävijäkaupungeista tutkijat valitsivat politiikkasuosituksen esimerkeiksi Espoon, Lahden, Tampereen ja Turun.
Tampereelta politiikkasuositus nostaa esiin Hiedanrannan kaupunginosan rakentamisen mutta muutakin löytyy. Kiertotalouden esimerkkikohteita ovat myös Kolmenkulman alue Ylöjärven, Nokian ja Tampereen rajalla sekä Tarastenjärven alue, jossa sijaitsee Pirkanmaan jätteenkäsittelykeskus.
Nämä edustavat kiertotalouden ydinkohteita, joissa samaan paikkaan sijoittuvat yritykset voivat hyötyä toisistaan ja käyttää toistensa materiaalivirtoja.
Ruokahävikistä kaavoitukseen
Tavallinen kansa ja kansalaisjärjestöt tuntevat kiertotaloudesta parhaiten ruokajärjestelmät, jotka liittyvät ruokahävikin vähentämiseen ja lähiruokaan.
Tärkeä osa kiertotaloutta on jakamistalous, johon kuuluvat yhteiskäyttöautot ja asuntojen ja työvälineiden vuokraus.
Maa-ainesten kierrätys on tärkeä osa kiertotaloutta. Tampereen kaltaisissa kasvukeskuksissa syntyy jatkuvasti maa-aineista, jonka siirtely vaatii koordinointia.
Raaka-aineiden uusiokäyttö on tärkeä osa kiertotaloutta samoin kuin vanhojen rakennusten korjaus niiden purkamisen sijasta.
Julkiset hankinnat ja kaavoitus ovat kaupungeille tärkeitä keinoja edistää kiertotaloutta.
– Jos hankintoja päästään ohjaamaan kiertotaloutta suosiviksi, niin silloin alkaa syntyä markkinoille kiertotaloustuotteita ja mahdollisuuksia aloittaville yrityksille, Jokinen sanoo.
Hiedanrannasta ensimmäinen kiertotalouskaupunginosa
Hiedanrannasta suunnitellaan ensimmäistä kiertotalouden mukaista kaupunginosaa Tampereelle.
Hiedanranta on sadan hehtaarin suuruinen alue Näsijärven pohjukassa neljä kilometriä Tampereen keskustasta länteen. Kaupunki kaavailee sinne lähes 25 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa.
Tutkijat puhuvat alueesta kaupunkilaboratoriona, jossa innovatiivinen ja kokeellinen yritystoiminta sekä tutkimus, kulttuuri ja kansalaisosallistuminen kohtaavat toisensa.
– Kaupunkilaboratorio on uudenlainen tapa hallita kaupunkikehitystä. Perustetaan kokeellinen alue, jotta voidaan tehokkaammin tuottaa kestävän kehityksen ideoita ja testata niitä käytännössä, Ari Jokinen kuvailee.
Kaupunkilaboratoriot ovat Jokisen mukana hyviä vastaamaan uudenlaisiin ongelmiin, joihin vanhat hallintakeinot ovat liian kankeita. Kokeilemalla ja etsimällä uusia ratkaisuja pystytään reagoimaan paremmin.
Hiedanrannan kulttuuriväki eriarvoisessa asemassa
Ari Jokinen, Veera Turku ja Pekka Jokinen tutkivat Hiedanrannan kehitystä vuodesta 2015 alkaen ja haastattelivat alueen kulttuuritoimijoita loppuvuodesta 2019. Haastateltavina olivat vannetaiteilija, seppä, graafikko, verhoilija, ompelija, kaksi kuvataitelijaa, tapahtumajärjestäjä, elektronisen musiikin yhdistys SWÄG ry sekä rullalautailuyhdistys Pirkanmaan Kaarikoirat ry.
Tutkimuksen mukaan alueen toimijoiden jaottelu erilaisiin sektoreihin asettaa kulttuuritoimijat eriarvoiseen asemaan verrattuna innovaatiotoimijoihin, joihin kuuluvat alueen yrittäjät sekä kiertotalouden tutkijat ja kokeilijat.
Jokinen sanoo, että kaupunkirakentamisen prosessiin kuuluu aina monenlaisia vaiheita ja monimutkaisia kohtia, joissa joku ryhmä kokee jäävänsä heikompaan asemaan. Kaupungilla on kuitenkin Jokisen mukaan halua turvata myös kulttuuriväen olosuhteet.
– Tässä on kysymys vähän tämmöisestä aikaskaalojen yhteensovittamisesta meidän näkemyksemme mukaan, Jokinen sanoo.
Tutkimuksen loppupäätelmissä todetaan Hiedanrannan kaupunkilaboratorion tarkastelun osoittavan, että nykyinen kiertotalousvisio on kapea, kun se tunnistaa heikosti sosiaalista innovatiivisuutta ja sulkee ulos monenlaista kestävyyspotentiaalia.
– Se on totta. Tämä tuntuu olevan yleinen trendi juuri tässä vaiheessa, kun kiertotalous on uutta toimintaa ja sen edistäminen on alkanut yrityksistä ja tekniikan kehittämisestä. Silloin sen varjopuolelle jäävät kansalaistoiminta, asukkaat ja sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys, jotka pitää ilman muuta saada mukaan.
Nollakuitu muuttuu ongelmasta ratkaisuksi
Hiedanrannan tulevaisuuteen vaikuttaa Näsijärven pohjukan saastuminen, joka johtuu Lielahden entisen sellutehtaan järveen päästämästä ns. nollakuidusta. Järven tuleva virkistyskäyttö uhkaa vaarantua, jos nollakuituongelmaa ei saada ratkaistua.
Ari Jokinen on kollegoineen kirjoittanut pian julkaistavan artikkelin, jossa he pohtivat nollakuitua myönteisesti niin, että asia muutetaan ongelmasta kiertotalouden ratkaisuksi.
Monet yritykset ovat kehitelleet nollakuidun käyttöä. Se voidaan muuttaa energiaksi eli biokaasuksi tai siitä voi saada ravinteita sisältävää lannoitetta. Sen voi antaa syötäväksi mikrobeille, jotka muuttavat sen teollisuuden raaka-aineeksi.
– On erilaisia jalostuslinjoja ja liiketoimintaideoita. Siinä artikkelissa me katsomme, kuinka se ratkaisu syntyy monenkeskisenä yhteistoimintana niin, että me annamme puheenvuoron myös tälle itse nollakuidulle, Ari Jokinen sanoo.
Osaako se puhua?
– Joo, se osaa omalla tavallaan puhua. Se on eloton materiaali mutta sillä on vaikuttavuutta ja toimijuutta. Tämä on varjoon jäänyt näkökulma, joka meidän mielestämme pitäisi nostaa esiin, kun puhutaan kiertotaloudesta, Jokinen sanoo.
Nollakuitua voi verrata asbestiin, joka tiedettiin jo 1800-luvun lopulla haitalliseksi ihmiselle. Silti sen käyttö kiellettiin vasta 1990-luvulla.
– Asbesti vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja terveyteen. Ihmiset kuvittelevat hallitsevansa asbestin ja sen riskit. Se käyttäytymismuutos tulee sieltä asbestin suunnalta ikään kuin se olisi elävä olento. Se ei ole mikään intentionaalinen toimija mutta se on selvästi toimija, jolla on vaikutusta ihmisiin.
Nollakuitu puhuttelee ihmistä Jokisen mukaan samaan tapaan kuin asbestikin, mutta syynä eivät ole terveysriskit.
– Se on prosessissa mukana niin, että siitä on saatava selko. Kun se pannaan koeputkeen ja sillä tehdään kokeita, niin se reagoi tietyllä tavalla. Se reagoiminen on sen käyttäytymistä. Se on sillä tavalla toimija ja siitä tulee jänniä ajatusketjuja, että olemmeko me ihmiset niitä ainoita toimijoita kuten tähän saakka on kuviteltu. Ei tämä materiaalinen maailma ole niin staattinen kuin kuvitellaan.
Teksti: Heikki Laurinolli
Kuva: Jonne Renvall
