Hyppää pääsisältöön

Uutisia seurataan monista lähteistä, mutta paperilehden lukeminen vähenee

Julkaistu 18.8.2024
Tampereen yliopisto
Person with phone in a corridor at the Hervanta University photographed from outside.
Uutisia seurataan yhä enemmän älypuhelimella.
Televisio ja radio pitävät pintansa, mutta verkko on ajanut paperilehden ohi. Tyypillisintä on seurata uutisia sekä perinteisistä että uusista lähteistä.

Yliopistotutkija Esa Reunanen koosti tämän vuoden Uutismedia verkossa -maaraportin. Maaraportti oli 13. Suomesta koostettu ja se on osa Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report -tutkimusta. Tutkimuksessa oli mukana 47 maata. 

Reunasen mukaan uutismedian käytön yleinen kehitys on ollut verkkovoittoista. Verkkomedian suosio on pysynyt suunnilleen yhtä korkeana edellisvuosiin verrattuna, mutta painettujen lehtien, television ja radion käyttö on vähentynyt. Vanhemmissa ikäryhmissä verkkomedioiden käyttö on yleistynyt ja eniten verkkolähteitä käyttävät 25-44-vuotiaat.

Uusimman maaraportin mukaan nuorimman ikäryhmän kohdalla verkkomedian osuus on laskenut.  Siitä ei vielä voi kuitenkaan päätellä, että nuoret olisivat luopumassa verkkomedioista. 

– Suurimmalle osalle 18─24-vuotiaista verkko on ollut pääasiallinen uutislähde ainakin jo kymmenen vuotta. Osuudet ovat vaihdelleet vuosittain, mikä johtunee kyselyn satunnaisvaihtelusta. Viime vuodesta osuus pieneni todella paljon eikä sille ole löytynyt vielä selitystä, Reunanen sanoo.

Tulokseen voi Reunasen mukaan vaikuttaa se, että kyselytutkimuksessa vastaajajoukon koostumus tässä ikäryhmässä on nyt ollut jollain tavalla poikkeuksellinen ja muutoksen syytä on tarkoitus selvittää. 

Kolme seuratuinta verkkomediaa ovat tutkimuksen mukaan Iltasanomat, Iltalehti ja Yle. Reunasen mukaan tähän vaikuttaa kolme asiaa.

– Uutislähteiden maksuttomuus vaikuttaa osaltaan verkkomedioiden suosioon. Toiseksi iltapäivälehdet ja Yle ovat harvoja valtakunnallisia, suurelle yleisölle suunnattuja uutismedioita Suomessa, mikä sekin on tässä taustalla. Kolmanneksi ne selvästikin tarjoavat yleisöä kiinnostavia juttuja, Reunanen sanoo. 

Uusimman tutkimuksen mukaan uutislinkkejä koostavat sivustot ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Suomelle tyypillistä muihin maihin verrattuna on se, että verkkouutiset haetaan suoraan uutismedian sivuilta.  Uutislinkkejä koostavat sivustot kuitenkin ovat kehittyneet. Esimerkiksi Googlen hakusovellukseen integroitu Google Discover tarjoaa käyttäjälle nimenomaan hänelle valikoidun kokoelman uutislinkkejä useista eri medioista. Uutislinkkejä koostavien sivustojen käytön yleistyminen voi entisestään hämärtää journalistisen uutismedian ja muiden uutislähteiden välistä eroa, Reunanen kertoo.

Uutismedia verkossa 2024. Reuters-instituutin Digital News Report - Suomen maaraportti

Digital News Report 2024 

Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin  Digital News Report: Suomen maaraportti on kansainvälisen, vuosittain toistettavan uutismedian käyttötutkimuksen suomenkielinen raportti, johon kootaan tutkimuksen keskeiset tulokset Suomen näkökulmasta. 
Hankkessa tuotetut maakohtaiset materiaalit vuodesta 2014 lähtien löytyvät hankkeen sivuilta.

 

Kirjoittaja: Hanna Eskelinen