Itsetuhoisuudesta pitää uskaltaa puhua nuoren kanssa suoraan

Tiina Miettinen kasvoi Hauholla, idyllisessä pikkukylässä vilkkaassa sisarusparvessa. Ala-asteen lopulla elämä kuitenkin synkkeni: pienessä kyläkoulussa hän joutui tyttöporukan pitkäaikaisen kiusaamisen kohteeksi.

– Kiusaamisen myötä elämästäni tuli inhottavaa sinnittelyä, Tiina Miettinen kertoo.

– Opettajat tiedostivat kiusaamisen, mutta eivät osanneet tai kyenneet tehdä asialle juuri mitään.

Kiusaaminen jättää aina isot henkiset arvet ja voi johtaa itsetuhoisuuteen. Miettiselle ei onnekseen itsetuhoisia ajatuksia tai tekoja tilanteesta seurannut.

– Olin jonkun verran ahdistunut ja peloissani, mutta tiesin selviäväni päästessäni Hauholta pois. Yläasteelle siirryin Aitooseen Anna Tapion sisäoppilaitokseen.

Päämäärätietoiselle tytölle syntyi lopulta vain entistä kovempi halu näyttää, että hän pärjää, selviytyy ja saavuttaa asioita kiusaajista huolimatta.

Yksi kannatteleva asia, ja ehkä jonkinlainen pelastus itsetunnolle, löytyi seitsenvuotiaana aloitetusta jääkiekkoharrastuksesta.

– Jäällä olo tuntui aina hyvältä. Vaikka muu joukkue koostui pojista, minua ei koskaan siinä porukassa kiusattu eikä syrjitty.

Miettinen pelasi tavoitteellisesti ja pärjäsi hyvin. Joistakin peleistä ja turnauksista hänellä on edelleen kaapissaan muistona parhaan pelaajan palkintoja.

Sairaanhoitajaksi ja tutkijaksi

Lähes kympin keskiarvolla suoritetun peruskoulun ja Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukion jälkeen tuli uravalinnan aika. Miettinen tykkäsi neulomisesta, puutöistä ja muusta käsillä tekemisestä ja haki ykköstoiveenaan Hämeen ammattikorkeakouluun muotoilulinjalle.

Sinne hän ei päässyt, mutta sairaanhoitajakouluun ovet avautuivat.

– En tiennyt sairaanhoitotyöstä tuolloin paljoakaan. Tiesin vain haluavani tehdä hoitotyötä lasten ja nuorten parissa, sillä sellainen oli tuttua partiossa vartionjohtajana toimimisen ja paikallisen 4H-kerhon johtamisen kautta. Tuntui, että minulla voisi olla annettavaa nuoremmille.

– Kovien kokemusteni myötä halusin myös osaltani olla ohjaamassa lapsia ja nuoria toisia kunnioittavaan toimintaan ryhmässä.

Sairaanhoitajakoulussa Miettinen tutustui mielenterveys- ja kriisityöhön. Ala tuntui heti omalta, ja viimeinen pitkä harjoittelu nuorisopsykiatrian osastolla varmisti työuratavoitteeksi psykiatrisen hoitotyön.

– Mielenterveystyössä minua kiehtoo potilaiden auttaminen syvällisen vuorovaikutuksen ja oman persoonan kautta.

Opinnäytetyötä tehdessään Miettinen huomasi nauttivansa suunnattomasti myös tutkimisesta.

–  Olin todella iloinen kun oivalsin, että mielenterveystyön alueella voin yhdistää arjen auttamistyön ja alan käytännönläheisen tutkimisen ja siten osaltani kehittää alaa.

Suojaava metallimusiikki

Jo ammattikorkeakoulun opinnäytetyössään Miettinen tutki itseään viilteleviä nuoria – aihetta, josta hän myöhemmin tulisi tekemään väitöskirjan Tampereen yliopistoon.

Miettisen kiinnostus viiltelyaiheeseen heräsi hänen törmättyään eri puolilla käsitykseen siitä, että nuorten viiltely ja itsetuhoisuus liittyisivät jotenkin black metal -musiikkikulttuuriin.

– Karsastin tätä ajatusta kovasti. Kuuntelin teininä ja kuuntelen edelleen kyseistä musiikkia paljon, enkä suinkaan yhdistä sitä itsetuhoisuuteen. Päinvastoin monet tutkimukset osoittavat, että metallimusiikki voi jopa suojata nuorta itsetuhoisilta teoilta. Brutaalin musiikin kuuntelu voi auttaa purkamaan ahdistusta.

– Toki jotkut black metal -muusikot erityisesti 1990-luvun lopulla viiltelivät itseään keikoilla. Mutta se liittyi showhun ja oli erillinen ilmiö kuin viiltely pahaan oloon.

Vaadimmeko nuorilta liikaa?

Työuransa Miettinen aloitti nuorisopsykiatrian osastolla Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Siellä hän havaitsi itsetuhoisuuden olevan paljon itsensä viiltelyä monitahoisempi ilmiö. Pian Miettinen aloitti päivätyönsä ohessa hoitotieteen maisteriopinnot Tampereen yliopistossa jatkaakseen ilmiön tutkimista.

Nyt, noin kymmenen vuoden aherruksen jälkeen, väitöskirja aiheesta on valmis.

Nuoret eivät jaksa soitella takaisin, hankkia lähetteitä ja odottaa kuukausia avun pariin pääsyä.

Nuorten itsetuhoisuuden syyt ovat moninaiset ja aina yksilölliset, mutta usein taustalla on mielenterveyden ja tunne-elämän vaikeuksia, eritysesti masennusta. Viiltelyn lisäksi itsetuhoisuus voi ilmetä myös esimerkiksi syömisen häiriöinä tai holtittomana alkoholinkäyttönä, tutkimuksesta selviää.

Miettisen haastattelemat nuoret ja heidän vanhempansa nostivat itsetuhoisuuden syyksi usein esiin myös nuorten kokemat suorituspaineet ja yhteiskunnan kovat vaatimukset.

– Olemmeko Suomessa nuorillemme liian vaativia, Miettinen kysyy.

– Valtaosa nuorista toki pärjää hyvin esimerkiksi nykyisessä itseohjautuvuutta ja omaa aktiivisuutta vaativassa koulumaailmassa. Silti kaikkien valmiudet eivät tähän riitä ja juuri nämä nuoret kokevat menestymisen vaatimukset kohtuuttomina. Heidän avunsaantinsa olisi tärkeää turvata, jotta kielteinen jatkumo suorituspaineista epäonnistumisen kokemuksiin ja itsetuhoisuuteen saadaan katkaistua.

Matalan kynnyksen apua tarvitaan

Nykyään kehdataan jo pyytää ammattiapua psyykkisiin ongelmiin ja hätään. Valitettavasti sitä ei Suomessa aina silloin saa, kun sitä eniten tarvitsisi. Avun saamisessa on aivan liikaa kuntakohtaista vaihtelua.

– Eräälle perheelle järjestettiin nuoren itsemurhan jälkeen heti hätäensiapu kunnan taholta ja varmistettiin toimiva yhteys jatkoavun saamiselle. Toisaalla vanhemmat saivat muutaman esitteen käteensä, kun he olivat hakemassa kuolleen nuorensa vaatteita sairaalasta.

Nuoret tarvitsevat lisää etenkin matalan kynnyksen nopeita palvelupaikkoja.

– Nuoret eivät jaksa soitella takaisin, hankkia lähetteitä ja odottaa kuukausia avun pariin pääsyä. Tarvitsemme enemmän sellaisia mielenterveyspalveluita, joihin voi kävellä sisään tai soittaa juuri silloin, kun tilanne on pahin.

Itsetuhoisuus kasvattaa vakavasti nuorten itsemurhariskiä. Itsemurhat ovat yksi suomalaisnuorten yleisimmistä kuolinsyistä, eikä niiden määrää ole yrityksistä huolimatta viime vuosina saatu laskuun.

– Myös mielenterveysongelmien vuoksi nuoria putoaa työelämästä koko ajan pois siinä määrin, että voidaan jo puhua kansanterveydellisestä ja -taloudellisesta ongelmasta.

– Siksi meidän on yksinkertaisesti pakko alkaa saada varhaisen vaiheen apu toimimaan. Tällä hetkellä sen puute on ajanut myös erikoissairaanhoidon jatkuvaan ruuhkaan ja jonoihin.

Mitä sanoa itsetuhoiselle nuorelle?

Kuinka sitten lähestyä itsetuhoisuuden merkkejä osoittavaa nuorta? Auttajan ei tarvitse osata ihmetemppuja, Miettinen vakuuttaa.

– Se riittää, että kohtaa nuoren avoimesti ja empaattisesti. Tärkeintä on osoittaa aitoa halua ja keskittymistä kuulla nuorta. Ehdottoman tärkeää toki on, että auttajan asenne ei ole tuomitseva.

Nuoren olo yleensä helpottuu, kun hän saa kertoa tunteistaan kiertelemättä.

Itsetuhoisuudesta ja itsemurha-aikeista pitää uskaltaa puhua nuoren kanssa suoraan.

– Suoraan puhuminen ei lisää itsetuhoisuutta tai itsemurhan riskiä. Päinvastoin nuoren olo yleensä helpottuu, kun hän saa kertoa tunteistaan kiertelemättä.

– Samalla auttaja saa tietää konkreettisemmin, missä mennään: onko nuori vasta ajatusten tasolla itsetuhoinen vai paljastuuko häneltä jo valmis suunnitelma itsensä tappamiseksi? Jos sellainen löytyy, ammattiapua on lähdettävä hakemaan heti.

Moottoripyörän päälle

Ensi vuonna Tiina Miettinen täyttää neljäkymmentä vuotta. Hän on suorittanut tohtorinarvon alallaan, tekee esimiestöitä osastonhoitajana aikuispsykiatrian osastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja kasvattaa kolmea lastaan uusperheen vilinässä.

– Nyt voisi olla hyvä sauma hieman hengähtää. Aion pitää väitösurakan jälkeen tutkimisessa pienen tauon mutta tulevaisuudessa ilman muuta jatkan aiheen tutkimista työni ohessa.

– Pidän velvollisuutenani jakaa aiheesta karttuneita tietojani yhteiskunnan hyväksi. Haluan, että itsetuhoisuutta opitaan ymmärtämään yhä paremmin ja tarjota ammattilaisille lisää työkaluja itsetuhoisten nuorten ja heidän vanhempiensa kohtaamiseen ja auttamiseen.

Lähitulevaisuudessa tuore tohtori aikoo olla tavoitteellinen ainoastaan moottoriurheilussa. Mopot, mönkijät ja moottoripyörät ovat kuuluneet hänen elämäänsä pienestä pitäen.

– Isäni pyöritti ja pyörittää Hauholla yhä huoltoasemaa, jonka huoltohallissa tykkäsin pienenä olla paljon. Ensimmäisen mönkijäni taisin saada viisi- tai kuusivuotiaana ja siitä lähtien allani on aina ollut joku menopeli.

Silti moottoriurheilun aktiiviharrastaminen alkoi Miettisellä vasta 35-vuotiaana hänen tavattuaan nykyisen puolisonsa Timo Löflundin. Tämä houkutteli naisen kokeilemaan enduro- ja cross country -moottoripyöräilyä ja kipinä lajeihin roihahti heti.

Tänä vuonna Miettinen saalisti ensimmäiset SM-pisteensä cross countryssa. Lajina se on haasteellisen enduro-maastoajon ja hyppyreitä vilisevän motocrossin välimuoto.

Jännityksestä voittajan oloon

Cross country ja enduro ovat juuri niin hurjia lajeja miltä kuulostavat. Välillä sattuu ja tapahtuu.

– Yksi kisani päättyi kaatumista seuranneeseen aivotärähdykseen. Polven eturistiside on kerran katkennut ja mustelmia tulee harva se kerta.

Miettinen myöntää ajamisen jännittävän etukäteen hirvittävästi. Jännitys tosin, kuten kaikki muukin, katoaa mielestä heti, kun kaasukahvaa kääntää. Sen jälkeen keskittyminen on ajamisessa.

– Hyvän kisan tai treenin jälkeen on mahtava olo siitä, että on uskaltanut haastaa itsensä. Joskus en saa onnistuneen ajon jälkeen illalla edes nukuttua kaiken adrenaliinin ja voittajaolon ansiosta.

Kaikki vaikuttaa nyt olevan Miettisen elämässä mallillaan. Läpi vuosikymmenten läsnä ollut ulkopuolisuuden tunne on sekin hellittänyt nimenomaan ajoporukoissa.

– Olen aina vähän hakenut paikkaani enkä ole oikein sopeutunut tarjottuihin muotteihin ja rooleihin. Nyt koen aina kuuluvani täysin näihin erilaisiin, miehistä ja naisista koostuviin tuttuihin ajoporukoihin.

– Niissä minulle tulee aina sellainen tunne, että kelpaan mukaan täysin omana itsenäni.

Itsetuhoisuus

• Vähintään joka kymmenes nuori kärsii jonkin asteisesta itsetuhoisuudesta. Itsetuhoisuus on yleisempää tytöillä kuin pojilla.
• Syyt itsetuhoisuuteen ovat yksilöllisiä. Takana voi olla mielenterveyden häiriöitä, yksin jäämistä ja/tai kiusatuksi tulemista sekä ympäristön luomien suorituspaineiden tuottamaa ahdistuneisuutta ja masennusta.
• Itsetuhoisilla nuorilla on usein negatiivinen minäkuva, ja he saattavat olla kovia ja armottomia itseään kohtaan. Heillä on usein riittämättömyyden ja arvottomuuden kokemuksia.
• Itsetuhoisuus ilmenee itsetuhoisina ajatuksina tai tekoina, kuten oman kehon vahingoittamisena esimerkiksi viiltelyllä, syömättömyydellä, korkeiden riskien ottamisella tai holtittomalla alkoholinkäytöllä.
• Itsetuhoinen nuori usein pyrkii teoillaan auttamaan itseään. Graavit teot ilmentävät valtavaa keinottomuutta ja hätää.
• Itsetuhoisuus jää usein aikuisilta huomaamatta sillä nuoret ovat taitavia salaamaan itsetuhoisuutensa. Nuori kuitenkin yleensä toivoo saavansa apua, vaikkei hänellä ole kykyä sitä hakea tai hänen on jopa vaikea itse nähdä avun tarvettaan.
• Nuoren itsetuhoisuus voi aiheuttaa vanhemmille shokkia, vihaisuutta, epäuskoa, ahdistuneisuutta ja syyllisyyden tunteita. Vanhemmatkin tarvitsevat tilanteessa apua, tietoa ja neuvoja.

Lähde: Tiina Maria Miettinen: Nuorten itsetuhoisuus ja siihen liittyvä apu (2022).