Katri Lindfors tekee salapoliisityötä löytääkseen syyt keliakian puhkeamiseen ja vaihteleviin oireisiin

Miksi keliakia kehittyy vain osalle meistä ja miksi sen taudinkuva vaihtelee niin paljon? Näihin kysymyksiin molekyylibiologian professori Katri Lindfors yrittää kaivaa vastauksia.

– Yhdellä keliakia oireilee suolistovaivoin, toisella tauti näkyy iholla, kolmannella se aiheuttaa neurologisia oireita, neljännellä nivelvaivoja ja viidennellä vielä jotain muuta. Tavoitteeni on selvittää, liittyykö eri taudinkuviin erityyppinen perinnöllinen alttius, joka tätä voisi selittää ja onko eri tautimuodoissa erilainen immunologinen vaste tai mekanismi, Lindfors kertoo.

Keliakian puhkeamismysteerin ratkomisessa Lindfors kollegoineen hyödyntää isoa potilasmateriaalia ja suomalaista FinnGen-aineistoa. FinnGen on vuonna 2017 käynnistynyt laaja biopankkitutkimushanke, jossa kuuden vuoden aikana tuotettiin genomitiedot puolesta miljoonasta suomalaisesta.

Toisen tärkeän johtolangan tarjoaa kansainvälinen The Environmental Determinants of Diabetes in the Young (TEDDY) -projekti. TEDDY on syntymäkohorttitutkimus, johon lapset rekrytoidaan jo syntymästä ja heitä seurataan viisitoistavuotiaiksi saakka.

– Tutkimukseen kutsutaan lapset, joilla on perinnöllinen alttius tyypin 1 diabetekselle. Koska tyypin 1 diabeteksella ja keliakialla on yhteinen alttius, osa lapsista kehittää seuranta-aikana keliakian. Jos lapsi sairastuu keliakiaan esimerkiksi kolmen vuoden iässä, hänestä on jo olemassa kattavasti näytteitä taudin puhkeamista edeltävältä ajalta. Tällaisessa tutkimusasetelmassa pääsee todella hyvin tarkastelemaan tekijöitä, jotka mahdollisesti johtavat sairastumisen syiden jäljille.

Vastaavien seurantatutkimusten kautta on jo selvitetty muun muassa se, että lapset, joille keliakia puhkeaa, saavat varhaislapsuudessa ruoan kautta verrokkeja enemmän gluteenia. On myös saatu viitteitä, että tietyntyyppiset infektiot, kuten enterovirusinfektiot, voisivat kytkeytyä keliakian kehittymiseen.

Kuva: Jonne Renvall

Siihen kysymykseen, miksi taudinkuva vaihtelee, onkin vaikeampi vastata.

Esimerkiksi ihokeliakian yhdeksi syyksi epäillään sitä, että ”normaalia” keliakiaa ei tunnisteta riittävän ajoissa, eikä potilasta sen vuoksi hoidetakaan. Tästä syystä tauti pääsee kehittymään ihokeliakiaksi.

– Mutta molekyylimekanismista ihokeliakian taustalla tiedetään vasta vähän. Olemme saaneet viitteitä, että tietyntyyppiset perinnölliset tekijät voisivat olla osatekijä. Tiedetään myös, että ihokeliakiaan liittyy ihan omanlaisensa vasta-aineresponssi. Mutta toistaiseksi vastaukset siihen, miksi keliakian taudinkuva vaihtelee, ovat aika levällään.

Yhteistyö mahdollistaa uraauurtavan keliakiatutkimuksen

Molekyylibiologian professorin ohella Lindfors kantaa Tampereen yliopiston Keliakiatutkimuskeskuksen varajohtajan titteliä. Siellä tehtävässä tutkimuksessa johtotähtenä on hypoteesi, että ihokeliakian – samoin kuin ”perinteisen” keliakian – alkusyy löytyy ohutsuolesta.

– Pengomme erilaisten menetelmien ja lähestymistapojen avulla, mitä ihokeliaakikon ohutsuolessa tapahtuu ehkä eri lailla kuin ”normaalin” keliaakikon ohutsuolessa, ja miten tämä heijastuu lopulta iholle. Tämä on salapoliisityötä, missä yhden vastauksen löytyminen aiheuttaa kymmenen uutta kysymystä, Lindfors kertoo.

Vaikka avoimia kysymyksiä riittää, niihin on Lindforsin mielestä hyvät mahdollisuudet löytää vastaukset. Suomessa keliakiatutkimus on alkanut jo 1980-luvulla, ja tutkimus on kehittynyt uraauurtavaksi. Ja siinä Tampere voi todella paukutella henkseleitään. Merkittävä osa suomalaisesta tutkimuksesta nimittäin tapahtuu Tampereen yliopistossa, jonka Keliakiatutkimuskeskus on lisäksi ainoaa laatuaan Suomessa.

– Tampereella tehtävä tutkimus on kansainvälisestikin tunnustettua. Vahvuutemme on poikkitieteellinen tutkimus ja yhteistyöhön panostaminen. Minun kaltaiseni perustutkijat tekevät tiivistä yhteistyötä kliinikoiden kanssa, ja myös eri alojen lääkärit puhaltavat keliakiatutkimuksessa yhteen hiileen. Hyödynnämme monien asiantuntijoiden tietoja ja viemme näin tiedettä eteenpäin. Me olemme tosi hyviä!

Olisiko näin ollen realistista odottaa ratkaisua myös siihen, että jonain päivänä keliakiaan saadaan kehitettyä jokin muu hoito kuin gluteeniton ruokavalio? Se onkin keliakiatutkimuksen päivänpolttava kysymys ja pinnan alla kuplii jo.

–  Tällä hetkellä lupaavimmalta näyttää lääkehoito, joka estää transglutaminaasi 2-entsyymin toiminnan ja ehkäisee gluteenin aiheuttaman suolinukan vaurioitumisen ohutsuolessa. Emeritusprofessori Markku Mäki Keliakiatutkimuskeskuksesta on mukana tässä tutkimuksessa. Erilaisia lääkeaihioita tutkitaan maailmallakin paljon, mutta voittajaveikkauksessa kirjoittaisin tässä vaiheessa arpalippuun transglutaminaasi 2-estäjän.