Hyppää pääsisältöön

Kulttuurirahastolta yli 1,7 miljoonaa euroa Tampereen yliopiston tutkijoille

Julkaistu 15.2.2024
Tampereen yliopisto
Tutkimusta ja toimintaa, yksityiskohtia ja näkymää Tampereelta.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopistoKuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston tutkijat saivat apurahoina yhteensä 1,7 miljoonaa euroa Suomen Kulttuurirahaston myönnöistä. Kulttuurirahasto jakoi yli 30 miljoonaa euroa apurahoina tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi.

Suomen Kulttuurirahaston (SKR) lokakuun hakukierroksella ylittyi ensimmäistä kertaa 10 000 hakemuksen rajapyykki. Hakemuksista menestyi joka kymmenes. 

Tampereen yliopiston lasten ja nuorten yliopisto Juniversity sai tiedekasvatukseen suunnattua Tiede tutuksi -rahoitusta kahteen hankkeeseen, joissa kehitetään peruskoululaisten tekoälyn lukutaitoa ja yläkoululaisten medialukutaitoa. Kulttuurirahasto myönsi Juniversitylle yhteensä 205 000 euroa.  

Professori emerita Marja Jylhä ja COCTEL-tutkimusryhmä saivat apurahan, 59 000 euroa, muistisairautta käsittelevään tutkimukseen. Professori Atte Oksaselle ja työryhmälle SKR myönsi 40 000 euroa Minä ja teknologiat -pitkittäistutkimuksen vuoden 2024 aineiston keruuseen kuudesta Euroopan maasta. Filosofian tohtori Katariina Parhi ja valokuvaaja Vesa Ranta saivat apurahan (49 000) työlaitosten historiaa käsittelevän tieto- ja valokuvataidekirjan tekemiseen.

Tampereen yliopiston tutkijoille apurahoja myönnettiin yhteensä 1 738 000 euroa.

Tampereen yliopiston tieteenaloista eniten rahoitusta sai yhteiskuntatiede (23 myöntöä, yht. 604 000 euroa).

SKR:n yli 30 miljoonan euron potista taiteen osuus on 43 prosenttia ja tieteen 57 prosenttia myönnetyistä apurahaeuroista. Kulttuurirahasto myöntää apurahoja yhteensä yli 50 miljoonaa euroa vuosittain, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista apurahasäätiöistä.

Vähintään 30 000 euron myönnön Tampereen yliopistossa sai 48 tutkijaa. Lisäksi Kulttuurirahasto myönsi 19 kappaletta pienempiä apurahoja, jotka ovat arvoltaan 3 000–27 500 euroa. 

Katso kaikki apurahan saajat Kulttuurirahaston sivuilta 

Humanistiset tieteet

Fil. tohtori Katriina Andrianov esineilmaisua käsittelevään tutkimukseen, Reino Kontolan rahastosta, 17 000

M.A. Anumita Goswami faktantarkistajia ja disinformaatioon liittyviä haasteita Intiassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, 32 500 

Fil. tohtori Minna Harjula köyhyyttä ja kansalaisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa 1852–2022 käsittelevään tutkimukseen, Kerttu ja Eero Saarenheimon rahastosta, 34 000

Fil. maisteri Minna Hagman Molièren komediabaleteille ominaista koomisuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, 27 500

Fil. maisteri Sirkku Latomaa tekstien editointia käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen, Elli ja Maijaliisa Auterisen rahastosta, 30 000 

Fil. maisteri Markus Laukkanen internetin aikakauden kertomusten uudenlaisia rakenteita ja yhteiskuntasuhteita käsittelevään väitöskirjatyöhön, Terttu Östermanin rahastosta, 30 000                      

Fil. maisteri Jenni Niska arktisten jokien poetiikkaa nykykirjallisuudessa ja -elokuvassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Rantavaaran rahastosta, 30 000

Fil. tohtori Teemu Paavolainen toivon ja utopian käytäntöjä käsittelevään tutkimukseen, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Kärpänojan rahastosta, 34 500                             

Fil. tohtori Katariina Parhi ja valokuvaaja Vesa Ranta työlaitosten historiaa käsittelevän tieto- ja valokuvataidekirjan tekemiseen, Eeva Rauhankallion rahastosta, 49 000                                       

Fil. maisteri Susanna Selve L. Onervan myöhäistuotannon kirjailijapoetiikkaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Terttu Östermanin rahastosta, 30 000

Fil. tohtori Outi Sihvonen sukupuolijärjestelmää, kulttielämän muutoksia ja vallankäyttöä 200- ja 300-luvun Roomassa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Päivi Prihan rahastosta, 34 000

Fil. tohtori Miikka Tamminen Keskiajan aaveet -tietokirjan kirjoittamiseen, Kerttu ja Eero Saarenheimon rahastosta, 6 000

Fil. tohtori Lauri Uusitalo alkuperäiskansojen sukupuolittunutta toimijuutta siirtomaayhteiskunnassa Popayánissa 1550–1650 käsittelevän väitöksen jälkeisen tutkimuksen arkistomatkaan Kolumbiaan, Kerttu ja Eero Saarenheimon rahastosta, 3 000

Fil. maisteri Alisa Virtanen transsukupuolisuuden näkyvyyttä osana jokapäiväistä elämää Venäjän liberaalissa mediassa sekä median roolia autoritäärisessä yhteiskunnassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, nelivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta, 30 000

Käyttäytymistieteet 

Kasvatust. maisteri Niina Anttila opettajan roolia oppilasryhmän sosiaalisen ja akateemisen yhteenkuuluvuuden rakentajana käsittelevään väitöskirjatyöhön, Yksityiskoulujen Eläkekassan rahastosta, 30 000

Psykol. maisteri Elina Husu vanhempien ohjannan merkitystä pienen, autismipiirteisen lapsen kasvokkaisen vuorovaikutuksen tukemisessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eeva Rauhankallion rahastosta, 14 000

Kasvatust. maisteri Mirka Kivimäki varhaiskasvatuksen toimintamuotojen merkityksiä Suomessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ingrid ja Ewald Hentun rahastosta, 30 000                    

Luonnontieteet 

M.Sc. Jiaqi Li erittäin nopeaa korkearesoluutioista kuvantamista keski-infrapuna-alueella tilaspektrisesti räätälöidyllä superjatkuvuudella käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta, 30 000

M.Sc. Anastasiia Mykuliak eturauhassyövän luumetastaasin tutkimiseen tarkoitettujen ihmissolupohjaisten in vitro -mallien kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Maili Aution rahastosta, 30 000 

Dipl.ins. Paavo Mäkinen sisävaloa hyödyntävien perovskiittijohdannaisten aurinkokennojen eliniän ja tehokkuuden parantamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta, 30 000 

Fil. tohtori Noora Nevala ja työryhmä Visionarium XXII -symposiumin järjestämiseen, Ilkka Peräsalon ja Tarja Nakarin rahastosta, 3 000

Fil. maisteri Jenni Partinen silmän verkkokalvon ja pigmenttiepiteelikudoksen vuorovaikutusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Edla ja Eliina Saaren rahastosta, 30 000 

M.Sc. Hui Yao kemikaalien tuottoa hiilidioksidista mikrobielektrosynteesillä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Annikki Orivuoren rahastosta, 30 000 

Lääke- ja terveystieteet 

M.Sc. Ebrahim Afyounian eturauhassyövän geenien säätelyalueiden tunnistamista käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Anna-Liisa ja Esko Pennasen rahastosta, 34 000 

Fil. maisteri Yuliya Basikhina mitokondrioiden toiminnan vaikutusta immuunivasteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elina ja Yrjö Waskisen rahastosta, 30 000

Terveystiet. maisteri Marianne Ellilä perhesurmia ennakoivia tekijöitä ja niiden ennaltaehkäisyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Etti Barckin rahastosta, 15 000

Terveystiet. maisteri Sara Havola hoitotyön koulutuksessa käytettävän virtuaalisen simulaatiopelin kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ester ja Uuno Kokin rahastosta, 30 000 

Dipl.ins. Serafiina Jaatinen syövän heterogeenisyyttä ja etäpesäkkeiden aiheuttajia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Ilmari Pohdon rahastosta, 30 000 

Lääket. tohtori Marja Jylhä ja COCTEL-tutkimusryhmä muistisairautta käsittelevään tutkimukseen, Faina Jyrkilän rahastosta, 59 000 

Lääket. lis. Maria Karjalainen vastasyntyneiden sairaalahoidon vaaratapahtumia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pekka ja Jukka-Pekka Lylykarin rahastosta, 7 500

Terveystiet. tohtori Markus Mattila raskauden- ja lapsuusajan vitamiinien saannin yhteyttä tyypin 1 diabeteksen ja astman kehittymiseen käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Jukka, Tuula ja Setti Sutelan rahastosta, 34 000 

Fil. maisteri Yvonne Muthiani lasten aliravitsemusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Ester ja Uuno Kokin rahastosta, 30 000

M.Sc. Ropafadzo Mzezewa epilepsian tautimallin kehittämistä kantasolupohjaisten hermoverkkojen tutkimukseen käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta, 15 000

Dipl.ins. Ossi Noita energetiikan laskennallisen elektromekaanisen toiminnallisuuden mallinnusta sydänsoluissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Anna-Liisa ja Leo Mehtosen rahastosta, 30 000 

Lääket. tohtori, dipl. ins. Reetta Sartoneva ja työryhmä kudosteknologiaa gynekologisten laskeumien uutena hoitomahdollisuutena käsittelevään tutkimukseen, Hilkka ja Sten Carlssonin rahastosta, 30 000 

Lääket. lis. Ingunn Strömnes aleksitymian ilmenemistä ja yhteyttä muuhun psykopatologiaan nuorten aikuisten sukupuoliahdistuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Piippa-Stiina Immosen rahastosta, 7 500

Lääket. lis. Kaisa Taavela HPV-rokotettujen sekä HPV-infektoituneiden naisten elämänlaatua ja seksuaaliterveyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ester ja Uuno Kokin rahastosta, 7 500

Tekniset tieteet 

M.Sc. Chunjie Dai sähköistettyjen, liikkuvien työkoneiden energian ja lämpötilan hallintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta, 30 000 

M.Sc. Tejas Gundgire 3D-tulostettujen, ruostumattomasta teräksestä valmistettujen komponenttien ominaisuuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, J. A. Tenhusen rahastosta, 15 000

Dipl.ins. Petri Launonen autonomisten ajoneuvojen käyttäjätutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juhani Korpivaaran Toyota-rahastosta, 15 000

Yhteiskuntatieteet 

M.Sc. Bayan Bilal Ahmad Arouri väkivallan ja rauhan uudelleen hahmottamista syyrialaisissa pakolaisyhteisöissä Suomessa ja Jordaniassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta, 30 000 

M.Sc. Sajad Ashouri tietovarantojen soveltamista innovaatiojohtamisen tutkimuksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hillevi ja Raimo Arvolan rahastosta, 6 000

Dipl.ins. Gehan Wishwajith Premathilake Ethugala Pathiranage käyttäjien havaintoja sosiaalisista roboteista palvelualoilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Hillevi ja Raimo Arvolan rahastosta, 30 000 

Psykol. ja yhteiskuntat. maisteri Mari Fadjukoff lapsiin kohdistuvien väkivaltaepäilyjen viranomaiskäsittelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Väinö Tannerin rahastosta, 7 500

Yhteiskuntat. maisteri Paula Haara Suomen passia ja liikkuvuuden turvallistamista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Leo ja Regina Wainsteinin rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri Jarkko Hietala kansainvälistä järjestyksen muutosta Euroopassa 1860-luvulla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Paavo Hirvikallion rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. tohtori Aleksi Hupli ei-lääkelaatuisen kannabiksen itselääkinnällistä käyttöä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Teresia ja Rafael Lönnströmin rahastosta, 35 000 

Kauppat. maisteri Ines Kaivonen muodin alan kestävyyssiirtymiä ja muutosajureita käsittelevään väitöskirjatyöhön, Irma Äärin rahastosta, 30 000 

Fil. maisteri Katariina Kakko kuuluisuuden diskursseja musiikkialan artistin interpersonaalisissa vuorovaikutussuhteissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Elsa Heikinheimon rahastosta, 30 000 

Fil. maisteri Karoliina Karppinen moniammatillisten sosiaali- ja terveysalan työtiimien vuorovaikutusta ja tiimikulttuurin rakentumista käsittelevään väitöskirjatyöhön, Vilho Rossin rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri, medianomi Hannele Kauppinen toisenlajisten eläinten mediarepresentaatiota ja toisin katsomisen merkitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Sanomalehtien Liiton rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri Iida Kettula-Vehviläinen Suomen puolueiden ja kansanedustajien köyhyyskeskustelua käsittelevään väitöskirjatyöhön, Lauri V. Lehdon rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. tohtori Suvi Kouri sukupuolivähemmistöjen tilaa ja identiteettineuvotteluita evankelis-luterilaisessa kirkossa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, 34 000 

Yhteiskuntat. maisteri Joonas Kumpulainen suomalaisen sosiologian teoriatrendejä 1960-luvulta nykypäivään käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, E. J. Sariolan rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri Samu Kuoppa energian hallinnallista merkitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino, Astrid ja J. V. Elialan rahastosta, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri Petro Leinonen ilmastonmuutoksen hillintään tarvittavien investointien muuttuvaa asemaa Euroopan ja Suomen talouspolitiikan ohjauksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, 30 000 

Yhteiskuntat. maisteri Jie Li väestön työhyvinvointia ja mielenterveyttä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Dália ja Väinö Kanniston rahastosta, 15 000

Yhteiskuntat. tohtori Atte Oksanen ja työryhmä Minä ja teknologiat -pitkittäistutkimuksen vuoden 2024 aineiston keruuseen kuudesta Euroopan maasta, Dália ja Väinö Kanniston rahastosta, 40 000 

Fil. maisteri Hille Ruotsalainen kuvataiteilijoiden informaatiovuorovaikutusta työprosessin aikana käsittelevään väitöskirjatyöhön, Eila ja Yrjö Wirlan rahastosta, 30 000 

M.A. Eva Sihombing ammatillisen liikkuvuuden haasteita Aasian maanosan maiden välillä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta, 7 500

Yhteiskuntat. maisteri Marja Sivonen energiamurroksen ja turvallisuuden välisiä yhteenliittymiä käsittelevään väitöskirjatyöhön ja tutkimusvierailun tekemiseen, E. J. Sariolan rahastosta, 5 000

Yhteiskuntat. tohtori Valtteri Vähä-Savo asiantuntijoiden ja viranomaisten arvioita yksilöiden sukupuoli-identiteetistä, seksuaalisuudesta ja uskosta käsittelevään tutkimukseen, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta, 34 000 

Yhteiskuntat. maisteri Mikael Wallin sosiaalisen median alustojen vaikutusta yhteiskunnallisiin hierarkioihin käsittelevään väitöskirjatyöhön, kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana, Aino ja Einari Haakin rahastosta, 30 000 

Arkkitehtuuri 

M.Sc. Hamed Mazaherylaghab vihreän infrastruktuurin aluesuunnittelun viitekehystä EU:ssa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Huhtamäen rahastosta, 30 000 

Arkkitehti Antti Tuure suomalaisia asuinpuukerrostaloja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kalle ja Dagmar Välimaan rahastosta, 30 000 

Arkkitehti, tekn. maisteri Ninni Westerholm teollisen puurakentamisen potentiaalia lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen siirryttäessä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Alexander ja Lyydia Niilon nimikkoapurahana, 30 000 

Kirjallisuus

Fil. maisteri Jussi Lahtinen ja työryhmä Työväenkirjallisuuden päivän järjestämiseen 2024–2026, 10 000

Suomen Kulttuurirahasto: Yli 30 miljoonaa euroa tieteelle, taiteelle ja kulttuurille 

Uutista päivitetty 19.2.2024: listalla nyt kaikki Tampereen yliopiston 67 apurahansaajaa.