Kylmän sodan järjestöjohtaja joutuu kestämään jälkipuheita
Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng sai vaikuttaa, matkustaa ja tavata valtiojohtajia, kun hän toimi kansainvälisen journalistijärjestön IOJ:n presidenttinä kylmän sodan vuosina 1976–1990.
– En kadu päätöstäni hyväksyä nimitystä, sillä tehtävä tarjosi jännittävän matkan, paljon kokemusta ja näkemystä, Nordenstreng sanoo, vaikka seurauksena oli paljon loukkaavia jälkipuheita ja harminaiheita.
Eläkepäivinään Nordenstreng on kirjoittanut IOJ:n historiakirjan, joka kattaa järjestön koko elinkaaren vuodesta 1946 vuosituhannen vaihteeseen. Työstä tuli suururakka, jota emeritusprofessori työsti lähes kymmenen vuotta.
Ekumeenisuudesta kylmään sotaan
Kansainvälinen journalistijärjestö The International Organization of Journalists (IOJ) perustettiin toiveikkain odotuksin Kööpenhaminassa 1946.
Kaarle Nordenstreng käyttää uskonnollishenkistä ekumeenisuus-sanaa kuvaamaan sodanjälkeistä optimismin ilmapiiriä, jossa haluttiin toimia yhdessä ideologisten, maantieteellisten ja poliittisten raja-aitojen yli. Vain sodassa lyöty fasismi rajattiin ulkopuolelle.
Parissa vuodessa IOJ:n perustamisen jälkeen käärme luikerteli ekumeenisuuden paratiisiin kylmän sodan muodossa. Rautaesirippu laskeutui keskelle Eurooppaa, ja monet itäisen Keski-Euroopan maat joutuivat Neuvostoliiton etupiiriin.
Miksi journalistien kansainvälinen järjestö identifioitui itään ja Neuvostoliittoon?
– Jäälautta hajosi kahtia, ja kaikki muutkin ekumeeniset järjestöt ammattiyhdistyksistä opiskelijoihin päätyivät Neuvostoliiton liittouman puolelle, ja länsi rupesi perustamaan omia vastaorganisaatioitaan, Nordenstreng kertoo.
Itäblokin maiden lisäksi vain Ranskasta ja Suomesta löytyi IOJ:lle jäsenjärjestöjä. Journalistien valtakunnallinen etujärjestö Suomen Sanomalehtimiesten Liitto asettui länsileirin puolelle. Suomalaisjäsenyyden IOJ:ssa pelasti kansandemokraattien Yleinen Lehtimiesliitto.
Neuvostoliitto tuki ja Stalin sai tietoa
Neuvostoliitto ei Kaarle Nordenstrengin mukaan antanut suurempaa rahallista apua IOJ:lle, mutta välillistä tukea sieltä tuli.
Nordenstreng löysi Moskovan valtionarkistoista vuosilta 1949–50 kaksi dokumenttia, joista toisessa pyydettiin ministeri Molotovia tukemaan venäläistoimittajien osallistumista IOJ:n konferenssiin myös rahallisesti. Toinen asiakirja oli top secret -merkinnällä varustettu kirje ”Toveri Stalinille”. Siinä käsiteltiin IOJ:n pääsihteerin vierailua Moskovassa.
– Stalinille mennyt kirje oli tietysti poliittinen. Se osoitti sitä tasoa, millä operoitiin kylmän sodan oloissa, sinänsä vähäpätöinen kokonaiskuvan kannalta, Nordenstreng sanoo.
Tšekkoslovakian miehitys jätti trauman
Journalistijärjestön päämajaksi tuli Tšekkoslovakian pääkaupunki Praha, jonne Neuvostoliiton panssarit vyöryivät elokuussa 1968. Miehitys jätti jäljen, joka heijastui 1990-luvun alun samettivallankumoukseen asti.
Olisiko IOJ:n pitänyt ottaa kantaa miehitystä vastaan eikä jättäytyä sivuun?
Kaarle Nordenstreng sanoo, että IOJ oli Prahan kevään hiljainen tukija. Sitä seuranneen miehityksen aikana järjestön toimistokin vallattiin ja IOJ oli napit vastakkain sotilaiden kanssa.
– Sitten kun tilanne stabilisoitui, niin IOJ:n annettiin jäädä toimimaan, mutta se ei pahemmin elämöinyt asiasta, Nordenstreng sanoo.
Samettivallankumouksen jälkeen vuonna 1990 kävi ilmi, että maan alle painetuista journalisteista oli jäänyt iso kauna myös IOJ:tä kohtaan.
– Pari tuhatta journalistia menetti silloin virkansa ja joutui kadunlakaisijoiksi ja ihan muihin ruumiillisiin töihin, kuten älymystölle yleisesti oli käynyt Tšekkoslovakiassa myös vuoden 1948 jälkeen. IOJ ei kummallakaan kerralla tehnyt isoa numeroa siitä, että sen jäsenkuntaa syrjäytettiin. Sitä katsottiin tavallaan sormien läpi. Jälkeenpäin voi pohtia, oliko järjestö liian suopea uusille vallanpitäjille vai oliko se välttämätöntä realismia.
Nordenstreng huomauttaa, että kuitenkin enemmistö Tšekkoslovakian journalisteista jäi tehtäviinsä vuoden 1968 valtauksen jälkeen.
– He ottivat lusikan kauniiseen käteen eivätkä ryhtyneet arvostelemaan uutta hallintoa vaan toimivat niissä puitteissa.
Järjestön johtoon Neuvostoliiton tuella
Kaarle Nordenstreng valittiin 35-vuotiaana tiedotusopin professorina IOJ:n puheenjohtajaksi 1976 Neuvostoliiton ehdotuksesta. Tämä sopi aikakauteen, jossa yleisvasemmistolaisuus ja liennytys olivat nosteessa Etyk-hengen mukaisesti.
– Olennaista oli liennytys ja Etyk, ei niinkään vasemmistolaisuus. Ratkaisevaa oli se, että en ollut minkään puolueen jäsen, erityisesti kommunistipuolueen. Puolueen jäsenyys olisi ollut rasite. Neuvostoliitossa katsottiin silloin, että tämmöinen sitoutumaton edistyksellinen on paras brändi siinä vaiheessa, Nordenstreng sanoo.
Jäikö siitä joillekin hampaankoloon, että ulkopuolinen taho saneli valinnan?
– Jäi. Varsinkin Yleisen Lehtimiesliiton eli kansandemokraattien paikallisen jäsenliiton silloinen puheenjohtaja oli erittäin myrtynyt ja katsoi, että sivusta tulee tuollainen yliopistoälykkö ja pitkän linjan ammattiyhdistyskonkarit syrjäytetään.
Pitkää riitaa ei YLL:n kanssa jäänyt, ja välit palautuivat ennalleen. Nordenstreng koki valintansa myönteisenä tunnustuksena, josta jäi kuitenkin leima otsaan.
Nordenstrengin entinen esimies Tampereen yliopistossa, Aamulehden päätoimittaja Raino Vehmas tervehti heti valinnan jälkeen Sanomalehtien Liiton coctail-tilaisuudessa sanomalla ”Trastuit tavarits” – Päivää toveri!
– Siinä oli se sanoma, että olen leimattu.
Nordenstreng epäröi puheenjohtajaksi ryhtymistä työekonomisista syistä, sillä se vaati paljon matkustamista ja vei aikaa professorin työltä. Puheenjohtajuus ei ollut päätyö, vaan luottamustoimi, joka hoitui professuurin rinnalla.
– Mulla oli tietynlainen uudistajan draivi. Minusta IOJ oli paikalleen pysähtynyt tai vähän vanhakantainen. Se seuraili kyllä liennytystä kuten Helsingin kongressi osoitti, mutta ammatillinen puoli oli aika kehittymätöntä. Se oli enemmän poliittista kuin ammatillista. Tarkoitukseni oli vahvistaa tätä ammatillista ja viedä sitä takaisin siihen ekumeeniseen suuntaan, josta se oli alun perin lähtenyt. Se oli mun varsinainen haaste.
Vakoojaksi ei pyydetty eikä kotiryssiä kestitty
Kylmän sodan ajalta kerrotaan paljon dekkaritarinoita vakoojista ja pimeän rahan liikkeistä. Kaarle Nordenstreng ei sellaista kohdannut.
Suomalaiset kansandemokraattisen liikkeen napamiehet varoittivat, että IOJ:n uudelle puheenjohtajalle koittavat kovat paikat, kun CIA ja KGB ovat heti kimpussa.
– Eivät ne minun kimpussani olleet. Se meni yllättävän hyvin. Puolen vuoden päästä valinnastani menin vierailevaksi professoriksi yhteen USA:n johtavaan tutkimusyliopistoon Kalifornian San Diegoon. Olisin kuvitellut, että minuun kohdistuisi jonkinlaista häirintää tai yrityksiä houkutella sinne tai tänne, mutta koko tiedustelumaailma pysyi yllättävän etäällä.
Urho Kekkostakin on väitetty Neuvostoliiton agentiksi. Miksei sitten Kaarle Nordenstrengiä?
– Ei Kekkonen mikään agentti ollut, mutta käytti KGB:tä hyväkseen oman politiikkaansa toteuttamisessa. Mulla ei ollut edes mitään kotiryssiä. Olin ihan avoimesti tekemisissä IOJ:n suurimman jäsenjärjestön, Neuvostoliiton journalistiliiton johdon kanssa. Totta kai sen järjestön sisällä oli Neuvostoliiton virallinen politiikka ja KGB:nkin lonkerot, mutta ei mulla ollut mitään suoraa diilausta niiden kanssa.
Nordenstreng piti tiiviisti yhteyttä Neuvostoliiton jäsenjärjestön johtajan, Pravda-lehden päätoimittajan Viktor Afanasjevin kanssa.
– Mä koko ajan raportoin hänelle, mitä IOJ:ssa tapahtuu ja otin häneltä ikään kuin mandaatin omille pyrkimyksilleni kehittää IOJ:tä ammatillisempaan ja vähemmän vanhakantaiseen poliittiseen suuntaan. Silloin siellä oli tällainen eräänlainen esi-gorbatshovilainen linja vallalla, jota mä tavallaan käytin hyväkseni. Pelasin vähän kuten Kekkonen.
1980-luvulla IOJ oli kasvanut maailman suurimmaksi media-alan järjestöksi, jolla oli journalistikouluja, oma kustantamo ja tulkkipalvelu. Järjestön rahoitus perustui pääasiassa kaupallisiin yrityksiin Prahassa ja Budapestissa. Niillä oli poliittisesti suojattu yksinoikeus – kriitikkojen mukaan ”kapitalismin saaria sosialismin meressä”.
Kritiikki kasvoi 1990-luvulla
Kaarle Nordenstrengiä ja hänen järjestöään alettiin arvostella 1990-luvulla, kun neuvostojärjestelmä romahti ja Itä-Eurooppa vapautui. Tavanomaisia loukkauksia olivat ”hyödyllinen idiootti” ja ”neukkujen nuoleskelija”.
Nordenstrengin mukaan leimaavalla nimittelyllä halutaan vähätellä hänen toimintaansa ja asettaa hänet suuremman valtapyrkimyksen välikappaleeksi.
– Tähän voi sanoa, että juu, totta kai, kun tällaiseen lähtee, niin joutuu kaikkea kestämään. Kysymys on siitä, saako sillä jotakin aikaan. Se mitä yritin tehdä IOJ:n kehittämiseksi ammatillisemmaksi ja ekumeenisemmaksi, niin väitän, että siinä onnistuin tiettyyn rajaan asti.
Nordenstreng sanoo, ettei hän ollut pyrkimyksessään yksin. Mukana oli laaja joukko erityisesti suomalaisia.
– Koko Suomen journalistiliitto oli meidän takana. Niiden kanssa mä konsultoin erittäin tiiviisti. Mulla oli iso viiteryhmä journalistiliiton puheenjohtajan johdolla. En suinkaan ollut mikään yhden miehen show vaan olin tiettyä pyrkimystä edustava toimija.
Suomen journalistiliitosta tuli IOJ:n liitännäisjäsen, joka oli Nordenstrengin mukaan paljon enemmän mukana toiminnassa kuin monet täysjäsenet.
– Suomen journalistiliitolla oli erittäin merkittävä rooli IOJ:n toiminnassa osittain minun kauttani ja osittain minusta huolimatta.
Journalistiliitossa kylläkin vaikutti Nordenstrengin mukaan ”jarruporukka”, joka ei vastustanut mukanaoloa IOJ:ssa mutta varoi menemästä liian pitkälle.
– Jotkut katsoivat, että minä menin liian pitkälle, kun olin ollut jo aiemmin IOJ:n kanssa yhteistyössä. Kun siirryin puheenjohtajaksi, niin jotkut Suomessa myös yliopiston piirissä tykkäsivät, että nyt se meni liian pitkälle. Ne ajattelivat, että edistyksellinen voi olla mutta huipata suoraan tähän neukkujen vetämään rekeen on liian iso askel.
Stalinistista historiankirjoitusta
Vuonna 1996 ilmestynyt paljastuskirja ”Demokraattinen journalisti” esitti vakavia syytöksiä IOJ:tä ja siinä mukana olleita suomalaisia, erityisesti sen puheenjohtajaa kohtaan. Kirjan mukaan järjestö ummisti silmänsä sananvapauden loukkauksilta kansandemokratioissa mutta vaati toimittajille vapauksia kehitysmaissa.
– Kyllä se kirja harmitti ja oli se loukkaavaa. Ei sen takia, että se kohdistui minuun. Kyllä mulla oli riittävästi itsetuntoa ja myös ammatillis-akateeminen perusturvallisuus sekä tuki kansainvälisten kollegoiden kautta. Amerikkalaiset tukivat minua erityisen paljon.
Kirja hyökkäsi Nordenstrengin lisäksi myös Tampereen toimittajakoulutusta vastaan.
– Se otti minua aivoon, että koko se kirja oli rakennettu hyvin asenteelliselle ja osittain virheellisellekin pohjalle. Sanoin kirjan julkistamistilaisuudessa, että se on malliesimerkki stalinistisesta historiankirjoituksesta, jossa roistot on etukäteen määritelty ja sitten rakennetaan tarinaa sen ympärille.
Virta loppui järjestöstä
Itäblokin hajoamisen jälkeen IOJ:n toimintaedellytykset kapenivat ja järjestö karkotettiin Tšekkoslovakiasta. Pieni firma sai jäädä Prahaan sillä ehdolla, että sen poliittinen ja ammatillinen toiminta lakkaa.
IOJ:n imperiumi ei Kaarle Nordenstrengin mukaan oikeastaan sortunut vaan ilma ja virta loppuivat sisältäpäin.
– Yritin parhaani, jotta siitä isosta ja lyhistyneestä ilmapallosta jäisi jotakin jäljelle ja saisimme uudelleen rakennettua sen vuoden 1946 ekumeenisen kuvion.
Yhteistyö läntisen sisarjärjestön IFJ:n (The International Federation of Journalists) kanssa ei onnistunut.
– Siinä tuli mukaan kylmän sodan jälkeinen läntinen uho. IFJ:n johto ei nähnyt valtioviisaasti pitkälle. Ne sanoivat voittaneensa kylmän sodan ja halusivat panna IOJ:n roskakoriin. Jos ne olisivat olleet viisaita, ne olisivat ymmärtäneet, että IOJ:lla oli taloudellisia rahkeita, jotka ne olisivat voineet ottaa laajemman piirin käyttöön.
Nordenstreng harmittelee, että laajan, vanhoista poliittisista ristiriidoista vapaan ammatillisen järjestön rakentaminen ei toteutunut.
Yhdistyminen tapahtui toisella tapaa siten, että IOJ:n entiset jäsenjärjestöt liittyivät läntiseen IFJ:hin, jossa ne joutuivat Nordenstrengin mukaan alarapulle eivätkä saaneet merkittävää asemaa.
Nordenstreng osallistui IFJ:n vuoden 1996 kongressiin, jossa IOJ:n toiminta julistettiin päättyneeksi.
Kaarle Nordenstrengin kokoaman IOJ:n historiakirjan on julkaissut Prahassa toimivan Kaarlen yliopiston kustantamo Karolinum. Nordenstrengin kirjoittaman yli 200-sivuisen historiaosuuden lisäksi kirjassa on toistasataa sivua IOJ:ssa mukana olleiden ammattilaisten muistelmia ja lähes 200 sivua aikaisemmin julkaisemattomia dokumentteja.
Teksti: Heikki Laurinolli
Kaarle Nordenstreng: The Rise and Fall of the International Organization of Journalists Based in Czechoslovakia 1946-2016. Charles University Press, Prague 2020.
