Opiskelijat haluavat lisää palautetta opettajiltaan
Opettajankoulutuksen ja opetuksen kehittämisen dosentti Pekka Räihä opettaa Tampereen yliopistossa tulevia opettajia opettamaan ja antamaan sekä vastaanottamaan palautetta. Hän alkoi epäillä palautekäytäntöjen järkevyyttä, vaikka palautteesta onkin tullutkin kiinteä osa opetusta.
Räihää havahduttivat tutkimustiedot, joiden mukaan opiskelijoilta kerättävä palaute saa harvoin, jos koskaan aikaan opetuksen kehittämistä. Palauteen kerääminen voi jäädä vain työantajan vaatimaksi pakolliseksi rituaaliksi, jolla ei ole mitään vaikutusta itse opetukseen.
– Totta kai opiskelijalla pitää olla mahdollisuus antaa palautetta mutta nykyinen jokaiselta kurssilta kerättävä palaute rasittaa niin opettajia kuin opiskelijoita. Inflatoituu koko homma, Räihä sanoo.
Puolet opiskelijoista ei saa tarpeeksi palautetta
Pekka Räihä toteutti yhdessä väitöskirjatutkijoiden Ville Mankin ja Kristiina Samppalan kansa tutkimuksen yliopisto-opiskelijoiden opintopalautteelle antamista merkityksistä ja kokemuksista palautteen riittävyydestä ja hyödyllisyydestä.
Tutkimuksen määrällinen aineisto perustuu valtakunnalliseen Kandipalaute2015-kyselyyn, johon vastasi 11 745 opiskelijaa. Lisäksi tutkijat kokosivat laadullisen, 85 vastaajan aineiston Tampereen yliopistossa lukuvuonna 2014–2015 pidetyltä kasvatustieteen perusopintokurssilta.
Tulosten mukaan suurin osa opiskelijoista kokee opettajilta saamansa palautteen hyödylliseksi mutta lähes puolet pitää palautteen määrää riittämättömänä. Tulokset viittaavat siihen, että vaikka opiskelijoille annettava palaute edistää heidän mahdollisuuksiaan opiskella syväsuuntautuneesti ja kiinnittyä yliopistoyhteisöön, ei se ole kuitenkaan kiinteä ja vakiintunut osa yliopisto-opetuksen toimintakulttuuria.
Hyödyn tavoittelu uhkaa korvata sivistyksen
Tutkimus osoittaa, että opettajalta saatu palaute merkitsee opiskelijalle paljon enemmän kuin vain suorituksen parantamista.
Opiskelijoiden mielestä pelkkään korjailuun keskittymisen sijaan keskeistä olisi, että palaute käsittelisi henkilökohtaisesti opiskelijan ajatuksia ja pyrkisi laajentamaan hänen ymmärrystään. Tutkijoiden mukaan tälle olisi yliopistossa nyt kysyntää, jotta opiskelun merkitys ei kapenisi vain välivaiheeksi ennen työelämään siirtymistä. Se taas lisää välineellistä suhtautumista opintoihin.
Pelkkä tehokkuuden ja hyödyn tavoittelu on tutkijoiden mukaan riski yliopisto-opinnoille sivistyksen lähteenä, kun se yksipuolistaa valmistuvien osaamista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että osalle opiskelijoista välineellinen suhtautuminen on kuitenkin jo vakiintunut yleiseksi normiksi.
Palaute tekee näkyväksi huonon oppimisen
Tutkimuksen mukaan palaute on tärkeää etenkin sellaisille opiskelijoille, jotka haluavat aidosti oppia ja olla hyviä siinä, mitä tekevät. Tutkijat kuvaavat heitä syväoppimiseen orientoituneiksi.
Palaute voi olla kurja ja ahdistava kokemus niille opiskelijoille, jotka pyrkivät vain läpäisemään kurssinsa ja keräämään opintopisteitä. Palaute tekee näkyväksi sen, että työn jälki on heikkoa, kun taas palautteen puute antaa mahdollisuuden suorittaa opinnot rimaa hipoen vailla huonoa omaatuntoa. Tällaisia opiskelijoita tutkijat luonnehtivat pintaoppimiseen orientoituneiksi.
Enemmän kuin kaksi kolmesta opiskelijasta kokee palautteesta olleen itselleen hyötyä. Tulos eroaa aiemmista havainnoista, joiden mukaan opiskelijat hyödyntävät saamaansa palautetta vain heikosti tai eivät ollenkaan. Se että vain puolet opiskelijoista kokee saavansa riittävästi palautetta osoittaa, että palautetta tulisi antaa enemmän.
Toimintakulttuuri voi ruokkia pinnallista oppimista
Opiskelijoiden vastaukset kertovat tutkijoille yliopiston toimintakulttuurin piilevästä ja näkymättömästä puolesta. Tutkijoita havahduttivat opiskelijoiden vastauksissaan esittämät epäilyt siitä, että oppimispäiväkirjoja ei lueta. Tutkijoiden mukaan tällaiset epäilyt ohjaavat yhteisön toimintaa, vaikka niiden paikkansa pitävyydestä ei olisikaan varmuutta.
Opiskelijoiden uskomus kirjallisten tehtäviä hyödyttömyydestä voi tutkijoiden mukaan johtaa siihen, että opiskelijat eivät anna parastaan kirjallisissa tehtävissään vaan yrittävät suoriutua niistä pienimmällä vaivalla. Ajatukselle löytyi tukea aineistosta, sillä jo pelkkä maininta jakson alussa siitä, että jokainen saa palautteen oppimispäiväkirjastaan, sai osan opiskelijoista yrittämään enemmän.
– Vaikka yliopistoinstituution tavoitteena lienee opiskelijoiden aidon ymmärryksen lisääminen ja syväsuuntautunut oppiminen, näyttää siltä, että sen käytännöt, kuten palautteettomuus, ruokkivat syväsuuntautuneisuuden sijasta pintasuuntautuneisuutta, tutkijat kirjoittavat.
Nurinkurinen asetelma oppimisen kannalta
Tulokset viittaavat siihen, ettei oppimista edistävän palautteen antaminen opiskelijoille ole kiinteä ja vakiintunut osa yliopisto-opetuksen toimintakulttuuria. Opiskelijan oppimisen tukeminen palautteen avulla näyttää jäävän ainoastaan satunnaiseksi, yksittäisten opettajien toiminnaksi.
Sen sijaan palaute toiseen suuntaan opiskelijoilta opettajille on kiinteä osa yliopistojen rahoitusperusteita, joilla pyritään saamaan yliopistot kiinnittämään huomiota opetuksen laatuun.
– Vaikka pyrkimys on jalo, on asetelma kuitenkin oppimisen ja kehittymisen kannalta hieman nurinkurinen. Miksi palautetta, sen sisältämän ohjeistavan ja voimaannuttavan merkityksen vuoksi, ei ensisijaisesti säädeltäisi annettavaksi opiskelijalle? Oppimisen kannalta tämä olisi tärkeämpää kuin opetuksesta kerätty palaute, tutkijat kirjoittavat.
Palautetta myös massaluennoilta
Tutkijat ehdottavat palautekäytännön sovittamista myös massaluennoille siten, että opiskelijoille annettaisiin luennon yhteydessä tehtäviä, joihin sisältyisi henkilökohtainen palaute.
Tätä opettajan jälkihoidollista tehtävää pitäisi tutkijoiden mielestä resursoida nykyistä enemmän, koska kymmenet, jopa sadat palautteet vaativat opettajalta paljon aikaa ja vaivaa.
Resursoinnista on saatu joitakin kokemuksia myös Tampereen yliopistosta, mutta nykyisin resurssit ovat jääneet pieniksi.
Teksti: Heikki Laurinolli
