Hyppää pääsisältöön

Tampereella kulkevassa Lyyli-ratikassa testataan älykkään kaupunkiliikenteen ratkaisuja

Julkaistu 1.7.2022
Tampereen yliopisto
Kesäisessä maisemassa kulkeva Lyyli-ratikka, jonka näytöllä lukee "Lyyli Living Lab" ja kyljessä "Lyyli, lajinsa ensimmäinen".
Tampereella on alkanut liikennöidä aivan uudenlainen raitiovaunu: Lyyli-ratikka kuljettaa matkustajia normaaliin tapaan, mutta sitä käytetään samalla uusien palveluiden, teknologioiden ja matkustuskokemusta parantavien innovaatioiden testaukseen. Testiratikka on osa kansainvälisesti ainutlaatuista Lyyli Living Lab -ympäristöä, joka mahdollistaa älykkään kaupunkiliikenteen ratkaisujen kehittelyn aidossa toimintaympäristössä. Tampereen yliopisto keskittyy hankkeessa saavutettavuuteen ja uuden sukupolven informaationäyttöihin.

Lyyli Living Lab -hanke luo edellytyksiä sille, että erilaisia kaupunkiliikkumisen ratkaisuja päästään testaamaan normaalissa raitioliikenteessä. Hanke valjastaa Lyyli-ratikan ohella käyttöönsä Tampereen raitiotiejärjestelmän, ja kokeiluissa hyödynnetään myös ratikan mallikappaletta eli makettia. Lisäksi moniosaisessa tutkimus- ja testiympäristössä voidaan toteuttaa virtuaalisia simulaatioita, jotka auttavat esimerkiksi liikunta- ja näkövammaisia palvelevien ratkaisujen tunnistamisessa.

– Pyrimme tarjoamaan ympäristön, tuen ja työkalut siihen, että joukkoliikenteestä saadaan kehitettyä entistä käytettävämpää, saavutettavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa, summaa Tampereen yliopiston vuorovaikutteisen teknologian professori Markku Turunen.

Lyyli Living Lab -hankeympäristöä rakennetaan parhaillaan. Pienimuotoisia kokeiluja on kuitenkin toteutettu vuoden 2022 alusta lähtien, ja ensimmäinen laajempi kokeilu käynnistyi huhtikuun lopussa.

Turvallisuutta ja elämyksiä kaupunkiliikenteeseen

Lyyli Living Lab toteutetaan usean toimijan yhteistyönä, ja mukana on myös Tampereen yliopisto. Turunen selostaa, että yliopisto toimii hankkeessa eräänlaisena siltana, joka tuo teknologian kehitystyöhön käyttäjien näkökulmaa. Lisäksi yliopiston painopisteitä ovat saavutettavuus ja uuden sukupolven informaationäytöt.

Turusen mukaan entistä kehittyneemmillä informaationäytöillä voitaisiin esittää reaaliaikaista ympäristöön liittyvää tietoa, johon palvelut voitaisiin kytkeä. Matkustaja voisi siis tarkastella kulkuvälineen näytöltä esimerkiksi muiden liikenneyhteyksien tietoja, alueen kulttuurihistoriaa, saatavilla olevia palveluja tai Nokia Arenalla ja Ratinassa pidettävien tapahtumien kohokohtia.

– Ja tämän voi myös toteuttaa näyttävästi. Tässä täytyy muistaa, että matka ei ole pelkästään sitä, että päästään tehokkaasti paikasta A paikkaan B. Se voi olla myös elämys, Turunen huomauttaa.

Ensimmäinen esimerkki Lyyli Living Labin hyödyntämisestä on ollut Škoda Groupin ja GIM Roboticsin kehittämä ympäristön havainnointijärjestelmä. Se tulee parantamaan liikenneturvallisuutta, ja järjestelmä vähentää käyttöön päästessään myös raitiovaunun elinkaarikustannuksia.

– Testialusta on ollut meille erittäin hyödyllinen, sillä pääsemme pienellä vaivalla kokeilemaan ensimmäisiä prototyyppejä oikeassa liikenteessä. Kehitys- ja testaustyö nopeutuu huomattavasti, GIM Roboticsin Tommi Tikkanen ja Škoda Groupin Kai Hermonen toteavat hanketta koskevassa tiedotteessa.

Lyyli Living Lab tukee tavoitetta kestävästä ja älykkäästä kaupunkiseudusta

Lyyli Living Lab -hanketta ohjaa Markku Turusen mukaan vahva osallistamisen periaate. Kaupunkiliikkumista kehitetään yhteistyön kautta, ja mukaan tahdotaan laajasti eri toimijoita aina yrityksistä ja tutkimusorganisaatioista matkustajiin saakka. Nokia Arenalle rakennetaan parhaillaan pilottiympäristöä, jossa ihmiset pääsevät katsomaan, millaisia palveluita ratikassa voisi käytännössä toteuttaa.

– Ja sitten kun homma alkaa pyöriä, niin Lyyli Living Lab on tietysti osa kaupungin arkea.

Lyyli Living Lab -hanke kestää 4–6 vuotta. Sen toteutuksesta vastaavat Tampereen yliopiston ohella Tampereen Raitiotie Oy, VTT, Škoda, Business Tampere ja Tampereen kaupunki. Kaupungin näkökulmasta hanke istuu hyvin tavoitteeseen kestävästä, älykkäästä Tampereen seudusta, jossa liikkuminen hiilineutraalia ja palvelut toimivat sujuvasti, digitaalisesti ja käyttäjälähtöisesti.

– Vetovoimainen kaupunki tarjoaa asukkailleen laadukkaita palveluita, viihtyisän ympäristön ja sujuvan arjen, jossa liikkuminen on vaivatonta. Lyyli Living Lab vauhdittaa ja varmentaa näiden tavoitteiden saavuttamista, kiteyttää Business Tampereen älykaupunkikehityksen ohjelmajohtaja Markku Niemi hankkeen tiedotteessa.


Lisätietoja:
Professori Markku Turunen
040 533 9689
markku.turunen [at] tuni.fi

Kuva: Wille Nyyssönen / Tampereen Raitiotie Oy