Hyppää pääsisältöön

Tule mentoriksi kansainväliselle osaajalle – haku käynnissä 13.11. saakka

Julkaistu 9.10.2024
Tampereen yliopisto
Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Tampereen yliopiston International Talents’ Mentoring Programme etsii jälleen osallistujia. Mukaan voi hakea sekä mentoriksi että mentoroitavaksi. Mentoreiden hakuaika on 1.10.-13.11.2024. Mentorointiohjelma on käynnissä tammikuusta huhtikuuhun 2025. Mentoroitavat ovat Tampereen yliopiston kansainvälisiä loppuvaiheen opiskelijoita.

Mentoriksi sopii jonkin aikaa jo työelämässä ollut henkilö, jolla on halu auttaa opintojensa loppuvaiheessa olevaa kansainvälistä opiskelijaa. Korkeakoulutaustaa ei vaadita eikä alalla ole väliä. Mentorointiparit muodostetaan hakuajan päätyttyä.

– Halusin auttaa kansainvälisiä opiskelijoita mentoroimalla, sillä kamppailin itse urapolkuni löytämisen kanssa ja sain silloin paljon apua mentoroinnista. Halusin olla avuksi jotenkin konkreettisesti ja toisaalta kasvattaa omaa verkostoani, kertoo Tampereen yliopiston alumni Kubilay Kağan Özkan, joka työskentelee nykyisin myyntipäällikkönä Treon Oy:ssa. 

Özkan on toiminut ohjelmassa sekä mentorina että mentoroitavana.

Mentorointi tarjoaa verkostoitumismahdollisuuksia mentorillekin

Ohjelman myötä mentori saa erinomaisen mahdollisuuden myös oman uran ja osaamisen reflektointiin jakaessaan tarinaansa tuoreelle osaajalle. Mentoroinnin kautta saa ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua sekä muiden mentoreiden että mentoroitavien kanssa. Mentorointi avaa mahdollisuuksia tutustua uusiin aloihin ja löytää uusia yhteistyömahdollisuuksia yllättävistäkin paikoista. 

– Olen päässyt tutustumaan joukkoon upeita kansainvälisiä opiskelijoita ja heidän mentoreitaan ja nauttimaan näin syntyneen verkoston hedelmistä sekä työ- että vapaa-ajalla, kertoo Pirkanmaan TE-toimiston yrityspalvelujen asiantuntija Topi Pekkanen, joka on toiminut mentorina ohjelmassa jo usean vuoden ajan.

Kokemus suomalaisesta työelämästä on tärkein kriteeri

Mentorilta ei vaadita kansainvälistä kokemusta. Tärkeintä on, että osaa kertoa mentoroitavalleen, millaista on olla työelämässä Suomessa, millainen suomalainen työkulttuuri on ja tietenkin kertoa omasta alastaan ja urapolustaan. Tavoitteena on, että mentorointi auttaa uutta kansainvälistä osaajaa tutustumaan suomalaiseen työelämään ja tukee opintojen jälkeistä elämää suomalaisilla työmarkkinoilla. 

– Mentorointi oli merkittävin saamani apu aloittaessani uraani. Työnhakuvaihe on monille kansainvälisille osaajille vaikeaa, mutta mentoroinnin avulla sain paljon itsevarmuutta ja hyödyllisiä vinkkejä ja kontakteja. Hain pitkään töitä ja tulin torjutuksi monta kertaa työnhaussa, mutta mentorini valoi minuun uskoa ja auttoi. Olemme edelleen ystäviä ja voin soittaa hänelle koska vain, ylistää Özkan.

Eväitä monikulttuurisuuden kehittämiseen

Mentorina kansainväliseen mentorointiohjelmaan osallistuminen kehittää monikulttuurista osaamista ja voi tuoda uusia ideoita oman organisaation kansainvälistymisen kehitystyöhön. Loppuvaiheen kansainvälisillä opiskelijoilla on tuoretta tietoa siitä, millaista on elää Suomessa ja Tampereella maahanmuuttajana ja miten organisaatiot voisivat ottaa tämän paremmin huomioon toiminnassaan. 

 

Toivomme mentorilta

  • halu auttaa kansainvälistä opiskelijaa hänen uransa alkuvaiheessa
  • mahdollisuus osallistua kahteen tapaamiseen paikan päällä Tampereella 21.1.2025 ja 23.4.2025 (Tampereella asuminen ei ole pakollista)
  • sujuva englannin kielen taito, myös muusta kielitaidosta voi olla hyötyä
  • kiinnostus suomalaisten työmarkkinoiden monikulttuurisuuden kehittämiseen
  • vähintään 1–2 vuoden työskentely Suomessa, työuran pituudella ei ole merkitystä
  • mahdollisuus osallistua 3–5 tapaamiseen oman mentoroitavan kanssa (huom! mentorointisuhteesta ja tapaamismääristä sovitaan aina mentoroitavan ja mentorin välillä)

Tunnistatko itsesi kuvauksesta? Hae mukaan viimeistään 13.11.!

Lue lisää International Talents' Mentoring Programmesta

 

Lisätietoja antavat:

Yuritzi Becerra Zamora
yuritzi.becerrazamora [at] tuni.fi (yuritzi[dot]becerrazamora[at]tuni[dot]fi)

Mariska Roelofs-Poelman
mariska.roelofs [at] tuni.fi (mariska[dot]roelofs[at]tuni[dot]fi)