Hyppää pääsisältöön

Vaikuttavuussäätiöltä yli 0,8 miljoonaa euroa Tampereen yliopiston hankkeille

Julkaistu 31.8.2023
Tampereen yliopisto
viitekuvassa käsi ja koeputki, kädet tietokoneen näppäimillä ja kynää pitelevä käsi
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Vaikuttavuussäätiö myöntää tukea kymmenelle hankkeelle, joissa ratkotaan yhdessä yritysten kanssa yhteiskunnallisesti merkittäviä haasteita. Yhteensä rahoitusta myönnetään kaksi miljoonaa euroa. Tampereen yliopistosta rahoitusta sai neljä hanketta.

Vaikuttavuussäätiö rahoittaa 2,1 miljoonalla eurolla yliopistojen ja yritysten yhteisiä tutkimushankkeita. Vaikuttavuussäätiön Tandem Industry Academia Postdoc -rahoituksessa etsittiin nyt neljäntenä vuotena peräkkäin huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät sekä akateemiseen että kaupalliseen vaikuttavuuteen yhdessä yritysten kanssa. Tampereen yliopiston hankkeet saivat rahoitusta yhteensä 877 000 euroa.

Paremmat langattomat verkot edellyttävät tehokkaampia radiohäiriöiden vaimennusmenetelmiä

Kaikenlaisissa langattomissa järjestelmissä kärsitään radiohäiriöistä eli siitä, että yhdestä radiosta lähetetty signaali kytkeytyy haitallisesti toisen radion vastaanottimeen ja siten häiritsee kolmannen radion lähettämän signaalin vastaanottamista. Tätä tapahtuu paitsi matkapuhelinverkoissa myös sotilasviestijärjestelmissä samaan asemapaikkaan sijoitettujen kenttäradioiden välillä.

Radio Interference Cancellation for Enhanced Wireless Connectivity and Security -hankkeessa pyritään ratkaisemaan radiohäiriöiden tuottamat ongelmat kehittämällä signaalinkäsittelyn menetelmiä radiovastaanottimiin. Hankkeen yhteistyökumppani on Bittium.

– Tuotamme uudenlaista tutkimustietoa radiohäiriöiden vaimennusmenetelmistä sekä tieteelliseen että teolliseen käyttöön ja todennamme menetelmien käyttökelpoisuuden yritysten tuotteissa. Näin voidaan parantaa kansalaisten ja yritysten käyttämiä langattomia yhteyksiä sekä asevoimien kenttäviestiverkkoja, sanoo hankkeen vastuullinen tutkija Taneli Riihonen informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Vähäpäästöisemmät polttomoottorikoneet edellyttävät kokonaisvaltaista ymmärrystä koneiden ja polttoaineiden aerosolipäästöistä

Kun päästöihin liittyvä lainsäädäntö tiukentuu jatkuvasti, polttomoottoreita hyödyntävien koneiden valmistajat joutuvat jatkuvasti kehittämään vähäpäästöisempiä ratkaisuja tuotteisiinsa. Tampereen yliopiston ja AGCO Powerin yhteistyöhanke Towards understanding of the effects of electrification on primary and secondary aerosol emissions from machinery: e-fuels and hybrid powertrains tutkii liikkuvien koneiden, kuten esimerkiksi traktoreiden ja puimureiden, kokonaisaerosolipäästöjä.

– Tiimi pyrkii ymmärtämään, millä tavalla koneiden moottorit ja niiden hyödyntämät polttoaineet vaikuttavat koneiden ilmakehäpäästöihin. Näin syntyy täysin uutta tietoa sekä tulevaisuuden polttoaine- ja hybridimoottoritutkimukseen että kone- ja ajoneuvoteollisuuteen, sanoo hankkeen vastuullinen johtaja Topi Rönkkö tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta.

Sarveiskalvosokeuden uudet hoitomuodot voivat löytyä kantasolututkimuksesta

Sarveiskalvosokeus on maailmanlaajuinen ongelma, joka aiheuttaa valtavia kustannuksia yhteiskunnalle sekä alentaa merkittävästi potilaiden elämänlaatua. Sarveiskalvosokeutta voidaan hoitaa pääsääntöisesti vain kuolleiden luovuttajien sarveiskalvosiirteillä, joista on maailmanlaajuinen pula. Building a strong scientific foundation to cure blindness with stem cells -hankkeessa Tampereen yliopiston tutkijat ja StemSight Oy jatkojalostavat aikaisemmin Tampereen yliopistossa kehitettyä uutta ja innovatiivista menetelmää, jolla voidaan tuottaa sarveiskalvon endoteelisoluja ihmisen erittäin monikykyisistä kantasoluista.

– Tavoitteena on, että tulevaisuudessa näitä kantasoluista tuotettuja endoteelisoluja voisi siirtää potilaille, joiden sarveiskalvon omat endoteelisolut eivät toimi. Näin syntyy ratkaisu sarveiskalvosokeuden hoitamiseksi ilman kuolleiden luovuttajien sarveiskalvoja. Samalla edistetään alan koulutuksen sekä liiketoiminnan kehittymistä Suomessa, sanoo hankkeen vastuullinen tutkija Heli Skottman lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnasta.

Tavoitteena halvempi ja ympäristöystävällisempi sähkönkulutus

Noin puolet kaikesta sähköstä kulutetaan taajuusmuuttajissa. Näiden perinteiset säätöratkaisut eivät kuitenkaan täysin hyödynnä taajuusmuuttajan suorituskykyä. Tämän takia taajuusmuuttajat usein ylimitoitetaan, mikä lisää sähkönkulutusta ja kustannuksia.

– Perinteiset säätömenetelmät eivät pysty käsittelemään järjestelmää kokonaisuutena vaan keskittyvät yhteen ulottuvuuteen kerrallaan. Siksi järjestelmät eivät pysty hyödyntämään koko potentiaaliaan. Optimal Control for Maximizing the Effectiveness of Power Electronic Systems -hankkeessa luomme säätömenetelmän, joka huomioi samanaikaisesti useita tavoitteita. Näin koko sähköjärjestelmän kustannukset alenevat ja käyttöikä pitenee, sanoo hankkeen vastuullinen tutkija Petros Karamanakos informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta.

Hankkeen yhteistyökumppani on Danfoss.

Lue lisää rahoitettavista hankkeista Vaikuttavuussäätiön sivuilta.


Lisätietoja

Lauri Oksanen
Vaikuttavuussäätiön hallituksen puheenjohtaja
050 584 2143
lauri.oksanen [at] vaikuttavuussaatio.fi

Petro Poutanen
Vaikuttavuussäätiön toimitusjohtaja
040 767 1631
petro.poutanen [at] vaikuttavuussaatio.fi

Valtio perusti Vaikuttavuussäätiön vuonna 2019. Säätiön tarkoituksena on edistää tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä tutkimuksen lähtökohdista käsin.