Hyppää pääsisältöön

Yleisöluennoilla puhutaan asumisesta ja kodin merkityksistä

Julkaistu 4.9.2024
Tampereen yliopisto
Rakennuste, joista yksi on kertainen, välistä pilkottaa sinistä taivasta.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto
Kaikki tahtoo asua. Syyskuussa käynnistyvät avoimet luennot tarjoavat tutkittuun tietoon perustuvia kiinnostavia puheenvuoroja asumisen eri puolista ja kodin merkityksestä.

– Asuminen on jokapäiväinen välttämättömyys. Sillä on myös suuri taloudellinen merkitys sekä yksittäiselle ihmiselle että yhteiskunnalle. Asumiseen ja kotiin liittyy paljon tunteita eri elämänvaiheissa, sanoo Tampereen yliopiston työelämäprofessori Juha Kaakinen

Kaakinen luennoi lokakuussa Asunto ensin -periaatteesta ja asunnottomuuden poistamisesta.

Puheenvuoroja asumisesta ja kodin merkityksestä kuullaan Tampereella 4.9.–4.12. Luennot pidetään Sampolan auditoriossa keskiviikkoisin klo 17.00–18.30.

Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Tampereen yliopisto, Tampereen kaupunki ja Tampereen seudun työväenopisto. 

Sampolan yleisluennot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Luentosarja - Tampereen seudun työväenopisto

Ohjelma

4.9.2024

Kulttuurien kohtaamisia asuinympäristössä

Katja Maununaho,TkT, arkkitehti SAFA, ASUTUT Kestävän asuntoarkkitehtuurin tutkimusryhmä & Arkkitehtitoimisto Huvila Oy.

Miten luodaan viihtyisiä ja toimivia asuinalueita ja ehkäistään asuinalueiden eriytymistä. Katja Maununaho on väitöskirjassaan tutkinut, miten kulttuurinen monimuotoisuus voidaan ottaa huomioon asuinympäristöön sijoittuvien tilojen suunnittelussa ja miten alueiden jaetut tilat mahdollistavat erilaisten asukkaiden osallisuutta ja kohtaamisia.

25.9.2024

Kodin monenlaiset merkitykset aikuisten asumispoluilla

Johanna Ranta, tutkijatohtori, yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto

Mitä merkityksiä ihmiset antavat kodille? Miten yksilön kotiin liittyvät käsitykset, tunteet ja kokemukset voivat tuottaa riskejä kodittomuudelle? Johanna Ranta tarkastelee puheenvuorossaan mikä merkitys yksilön asuin- ja elämänhistorialla on mahdollisuuksille kiinnittyä emotionaalisesti omaan kotiin aikuisena.

2.10.2024

Kohti planetaarista arkkitehtuuria

Pekka Pakkanen, arkkitehti SAFA, Planetary Architecture 

Arkkitehdit suunnittelijoina ovat avainasemassa, kun mietitään miten ja millaisia asuntoja tulevaisuudessa rakennetaan. Pekka Pakkanen esittelee puheenvuorossaan kiinnostavia esimerkkejä ja keinoja miten voidaan rakentaa kestävällä, ilmastoystävällisellä ja luonnon monimuotoisuutta turvaavalla tavalla.

16.10.2024

Asunto ensin -periaate ja asunnottomuuden poistaminen 

Juha Kaakinen, työelämäprofessori, Tampereen yliopisto

Asunnottomuuden poistaminen Pirkanmaalla

Elina Perkiö, kehittäjäsosiaalityöntekijä, Pirkanmaan hyvinvointialue

Kommenttipuheenvuoro

Elina Pekkarinen, kehittämiskoordinaattori, Tampereen kaupunki

Asunnottomuus on Suomessa vähentynyt ennätystahtiin verrattuna kansainväliseen kehitykseen. Taustalla on määrätietoinen ennaltaehkäisy ja asunto ensin -periaatteen käyttöönotto. Mitä on tehtävä, jotta asunnottomuus Suomessa/Pirkanmaalla lopullisesti poistuu historiaan?

20.11.2024

Asuminen aineenvaihduntana luonnon kanssa

Jarno Valkonen, professori, Lapin yliopisto

Mitä mökkielämä opettaa ihmisen paikasta maailmassa: omasta roolista ja vastuista suhteessa luontoon, asumisen aineenvaihdunnasta luonnon kanssa? Miten mökkielämä ja asuminen kaupunkiasunnossa eroavat toisistaan? Jarno Valkonen on kirjoittanut aiheesta myös kirjan Mökin kanssa ajattelu.

Monipuolista ja kohtuuhintaista asumista  -paneelikeskustelu

Virpi Ekholm, kiinteistöjohtaja, Tampereen kaupunki

Laura Hassi, erityisasiantuntija, Kuntaliitto

Auli Heinävä, asunto- ja kehityspäällikkö, Tampereen kaupunki

Jouni Parkkonen, toimitusjohtaja, KOVA ry

Asuntorakentaminen on tänä vuonna ollut historiallisen pahassa lamassa. Kasvukeskuskaupunkeihin ennakoidaan jo asuntopulaa lähivuosina. Mikä ratkaisuksi tähän kriisiin? Miten turvataan tulevaisuudessa monipuolinen ja kohtuuhintainen asuntotarjonta?

4.12.2024

Koti monena

Antti Karisto, professori emeritus, Helsingin yliopisto

Ihmisillä voi olla samaan aikaan useita paikkoja, joita he nimittävät kodiksi. Antti Karisto tarkastelee puheenvuorossaan erityisesti ikäihmisten asumista, kesäkoteja ja etelän talviasumista.

***

Lisätietoja:

Työelämäprofessori Juha Kaakinen, juha.kaakinen [at] tuni.fi