7.12.2024 Joulukalenteri: Emilia Laatikainen: Ei ois susta uskonu
Ei ois susta uskonu kertoo tekijänsä kokemuksesta alkoholiriippuvaisena, riippuvuuden syntysyitä eritellen ja miten hän sekä läheistensä tuen että kuntoutuksen kautta lopulta löysi tien ulos. Nuoren naisen alkoholismikuvaus ja toipumiskertomus nostaa esille riippuvuuden raadollisuuden, ja sen miten alkoholismi voi esiintyä monella eri tapaa. Teoksen teemaan tarttuminen kuitenkin helposti vie huomion pois sarjakuvan kaunokirjalliselta erikoisluonteelta: miten kuvata alkoholismia sarjakuvan keinoin, yhdistäen kuvaa ja sanaa, käyttäen piirrostyyliä ja sanatonta kerrontaa välittämään osaa kertomuksesta.
Sarjakuvan tyyli on voimakkaan graafinen, luottaen mustavalkoiseen värimaailmaan, jossa pelkistetty musta tausta tarjoaa tilan kertojan tajunnanvirralle, tunnustuksille ja itsereflektiolle. Välillä runsaat tekstit väistyvät, ja kerronta etenee vain kuvien kautta, vailla sanoja.
Toistuvasti tekijä piirtää itsensä mustan taustan keskelle, tarjoten lukijalle niukasti muuta nähtävää kuin itsensä, yhä uudelleen ja uudelleen. Sarjakuvan ”Emilia” on kehollisesti vahvasti läsnä teoksen sivuilla: tarkka ja selkeä piirrostyyli tuo hahmon lihallisuuden lähelle: hänellä on ihokarvoja, finnejä, ja karkailevia hiuksia jotka luovat pään ympärille eräänlaista valokehää. Hän ei ole tyylitelty karikatyyrihahmo, vaan lihaa ja verta, sekä kyyneliä – paljon kyyneliä.
Emilia Laatikaisen teos on selkeän omaelämänkerrallinen, teinivuosien alkoholinkäytön rappioromantiikasta nuoren aikuisen yksinäisyyteen ja ahdistukseen. Kuvallinen kerronta taas luottaa runsaaseen omakuvakerrontaan: yhä uudestaan ja uudestaan lukija tulee kasvokkain sarjakuvan päähenkilön kanssa, ja todistaa tämän tunnetiloja. Suoraan lukijaan sarjakuvan Emilia ei kuitenkaan katso, vaan tämän katse harhailee toistuvasti ruudun ulkopuolelle, kuin vältellen ja pakotietä etsien.
Alkoholismikuvauksena teos tarjoaa lukijalleen eräänlaisen ”onnellisen lopun”, katharsiksen: päähenkilö pääsee kuntoutukseen, ja saa sieltä apua omaan tilanteeseensa. Sarjakuvan loppuun Laatikainen kirjoittaa:
Minä en voi enkä halua neuvoa ketään. Ainoa keino, jolla voin yrittää auttaa muita, on jakaa oma kokemukseni. Näin minä selvisin.
Emilia Laatikainen
Vaikka alkuun väitinkin, että teoksen teemaan keskittyminen veisi huomion pois sen sarjakuvallisuudesta, joudun perumaan puheeni. Teos on sarjakuvana vahva, tyylikäs, ja visuaalisesti sen kerronta korostaa taitavasti alkoholismin eristävää vaikutusta ja tuo esille toipumisprosessin eri vaiheita. Samalla se kuitenkin tarjoaa tärkeän kuvauksen yhdestä tavasta selviytyä riippuvuuden kanssa. Alkoholin kanssa kamppailevalle nuorelle se voi tarjota tärkeän kimmokkeen pohtia omaan alkoholisuhdetta, ja läheisen riippuvuutta vieressä seuraavalle se myös tarjoaa vertaistukea ja lohtua – riippuvaista ei väkisin saa parannettua, vaan halun toipua on lähdettävä itsestä. Samalla kuitenkin läheisten tuella voi olla ratkaiseva rooli hoitoon hakeutumisessa.
Teksti: Mervi Miettinen, palvelupäällikkö.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
