8.12.2024 Joulukalenteri Katriina Huttunen: Jälkikuolema – epämukavia ajatuksia holokaustikirjallisuudesta
Kuten tiedämme toisessa maailmansodassa tapettiin järjestelmällisesti juutalaisia, romaneja, homoseksuaaleja, vammaisia ja mielisairaita. Osa keskitysleireiltä selvinneistä ei jaksanut elää kokemansa kanssa. Eloonjääminen ei merkinnyt selviytymistä. Osa heistä päätyi itsemurhaan. Sitä merkitsee Huttusen kirjan nimi: Jälkikuolema.
Tavalliseen elämään palaaminen oli vaativaa monille saksalaisillekin. Hitlerin esimerkin mukaan osa kenraaleista teki itsemurhan keväällä 1945, mutta myös tavalliset Saksan kansalaiset tekivät itsemurhia, erityisesti naiset. Naisilla oli syytä pelätä miehittäjien väkivaltaa ja raiskauksia.
Kirjan kannessa on kolme kullanväristä neliötä. Ne kuvaavat berliiniläisen taiteilijan Gunter Demnigin luomia kompastuskiviä, muistokiviä (stolpersteine.eu). Demnig on levittänyt messinkisiä kiviä ympäri Eurooppaa niille kaduille, joista on lähetetty keskitysleirille juutalainen, joka sitten on menehtynyt leirillä. Kivet ovat yksilöityjä. Niissä on kunkin ihmisen nimi. Euroopan kaupungeissa kiviä on yli 100 000, Helsingissäkin muutama.
Katriina Huttunen kiinnostui kompastuskivistä Oslossa, kun hän törmäsi niihin. Hänelle selvisi, että Norja lähetti keskitysleireille enemmän juutalaisia kuin muut Pohjoismaat. Norjasta lähetettiin yli 700 juutalaista Auschwitziin samalla, kun heidän omaisuutensa takavarikoitiin. Norja oli Saksan miehittämä, mutta niin oli Tanskakin. Tanskalaiset organisoivat juutalaisten kuljettamisen kalastusaluksilla ja muilla veneillä pakoon Ruotsiin, tosin ei ilmaiseksi. Niin pelastui 7000 Tanskan juutalaista, yli 400 lähetettiin silti Theresienstadtiin.
Suomesta luovutettiin vain kahdeksan juutalaista Saksaan. Miten se on mahdollista, kun Suomi oli Saksan liittolainen jatkosodassa? Tästä aiheesta on itse asiassa tulossa tammikuussa Klaus Härön elokuva Ei koskaan yksin.
Sodan jälkeen Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytetyt natsit kielsivät syyllistyneensä sotarikoksiin. Oman käsityksensä mukaan he eivät tehneet mitään normaaleista velvollisuuksista poikkeavaa. Heillä ei ollut vastuuta joukkotuhosta. Samaa sanoi SS-everstiluutnantti Adolf Eichmann, kun hänet saatiin kiinni vuonna 1961. Hänellä ei ollut minkäänlaista vaikutusvaltaa, hänen oli pakko totella käskyjä. Häntä kuitenkin pidetään holokaustin toteutuksen organisoijana.
Huttusen tyyli kirjoittaa holokaustista on vyöryttäminen. Hän vyöryttää tietoa: keskitysleirien nimiä, tilastoja, poliitikkojen nimiä, holokaustista kirjoitettua tutkimusta ja elämäkertoja. Hänen holokaustibibliografiansa käsittää 16 tiuhaan präntättyä sivua.
Eniten tietoa holokaustista on kerätty Yad Vashem -museoon Jerusalemiin. Kävin siellä 1990-luvun alussa. Isossa, hämärässä salissa luettiin loputtomasti holokaustissa menehtyneiden ihmisten nimiä. Loputtomasti. Seinillä oli valokuvia menehtyneistä. Hiljentävä kokemus.
Teksti: Eija Poteri, tietoasiantuntija.
Tästä linkistä pääset lukemaan kaikki joulukalenterin lukuvinkit kirjaston verkkosivuilta
