Metsätalous kulkee päin mäntyä, sillä havupuissa kasvaa raha

Hyvät uutiset ensin. Suomen metsät kasvavat hyvällä vauhdilla.

– Suomen puuvarat ovat suuremmat kuin koskaan sinä aikana, kun niitä on arvioitu. Myös taudinaiheuttajat ovat pysyneet melko hyvin aisoissa, Tampereen ammattikorkeakoulun metsätalouden tutkinto-ohjelman tutkintovastaava Ari Vanamo sanoo.

Samalla metsät tarjoavat työtä. Metsäteollisuuden yritykset työllistävät Suomessa noin 42 000 ihmistä. Taloudellisesti metsistä hyötyvät myös metsänomistajat. Vuonna 2019 pelkästään yksityismetsänomistajat saivat niin sanottua bruttokantorahatuloa yhteensä noin kaksi miljardia euroa.

Metsää kasvaa enemmän kuin sitä hakataan, Vanamon työtoveri, metsänhoitaja ja metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoi huomauttaa.

– 80 % lajeista on edelleen elinvoimaisia. Toisin sanoen ne, jotka eivät ole riippuvaisia vanhoista metsistä, vanhoista puista tai järeistä kuolleista puista, Keto-Tokoi sanoo.

Metsä siis näyttää voivan hyvin, mutta se ei ole aivan koko totuus.

Suomi-metsän vitsauksena on yksipuolisuus

Jos lentää lentokoneella Suomen ylitse, maa näyttää vihreältä. Niin se onkin, mutta metsissämme on yksi melko vakava ongelma. Ne ovat varsin yksipuolisia, usein yhden tai kahden pääpuulajin talousmetsiä. Suurimmassa osassa metsistä yli 75 % kasvavasta puusta on yhtä lajia.

Sekametsien määrä on vähäinen, sillä havupuuvaltaisuus on tyypillistä pohjoiselle havumetsävyöhykkeelle. Suomessa havupuulajeista menestyvät mänty ja kuusi. Iältään metsä, joka kasvaa, on nuorta.

– Suomalaisen metsän heikkous on sen monimuotoisuus. Prosentti metsälajeista on hävinnyt, yhdeksän prosenttia on uhanalaisia ja seitsemän prosenttia silmälläpidettäviä, Keto-Tokoi sanoo.

Metsälajeilla tarkoitetaan puiden lisäksi kaikkia eläin-, sieni- ja kasvilajeja, joille metsä tarjoaa luontaisen asuinympäristön. Metsien yksipuolistuessa asuinympäristöt häviävät. Keskeinen syy on se, miten metsän hahmotamme. Näemme puut, emme metsää ja sen asukkaita.

– Metsää on Suomessa ajateltu ja siitä on puhuttu pitkään talouskäytön näkökulmasta, Keto-Tokoi sanoo.

Teollisuuspuun hakkuisiin keskittyneen metsätalouden aika alkoi noin 1870-luvulla. Jo ennen sitä metsää kaskettiin, raivattiin pelloiksi ja hakattiin talonpoikaismaatalouden tarpeisiin. Vaikutukset metsiin olivat merkittäviä Etelä- ja Keski-Suomen tiheään asuttuja alueita ympäröivissä metsissä. Etelä-Suomen syrjäisten ja karujen vedenjakaja-alueiden sekä Pohjois-Suomen metsät sen sijaan olivat 1900-luvun alussa vielä laajalti lähellä luonnontilaa.

Suomessa on metsää noin 20 miljoonaa hehtaaria.

Sittemmin juuri metsäteollisuudesta on tullut yksi suomalaisen yhteiskunnan tärkeimmistä vetureista. Ensin sahatavaran, sitten sellun ja paperin ja viimeksi myös muiden biotuotteiden muodossa. Metsänhoitoa ovat ohjanneet puulajit, joista saadaan paras jalostusarvo.

– Havupuut ovat olleet ne, mistä raha tulee. Suomalaisista puista esimerkiksi koivu on todella hieno, mutta koivuvanerille ei tunnu löytyvän markkinoita. Lyhytkuituisena lehtipuuna koivulle toisaalta löytyy sellun raaka-aineena kilpailijoita eteläisemmistä maista, Vanamo sanoo.

Metsät sitovat puolet Suomen hiilidioksidipäästöistä

Suomessa on metsää noin 20 miljoonaa hehtaaria. Suomi on selvästi Euroopan metsäisin maa, ja suuren mutta nuoren puubiomassansa vuoksi myös mantereen tehokkaimpia hiilinieluja.

Sitä sanaa käytetään nykyään ahkerasti. Mutta mikä hiilinielu oikeastaan on?

Asetelman perustana on tämä: Ilmakehään vapautuessaan hiilidioksidi estää lämmön haihtumisen avaruuteen ja maapallo lämpenee. Metsät ja niiden kasvillisuus puolestaan sitovat hiiltä itseensä. Fotosynteesin eli yhteyttämisen avulla kasvit muuttavat energianhankintansa sivutuotteena hiilidioksidin hapeksi.

Maapallo hengittää metsillä. Siksi esimerkiksi sademetsiä kutsutaan maapallon keuhkoiksi – jotka tosin pitkälti Brasilian laajojen kaskeamistöiden vuoksi muistuttavat nykyisin lähinnä innokkaan tupakkimiehen kuin maratonjuoksijan hengityselimiä.

Vuonna 2019 Suomen metsien nettohiilinielu oli noin 25,6 miljoonaa tonnia (CO2-ekv). EU:n alueella nielut vastaavat keskimäärin noin kymmentä prosenttia muiden sektoreiden päästöistä, Suomessa noin puolta.

– Kyllähän suomalaisetkin metsät ovat aika suuria hiilinieluja. Metsä toimii hiilinieluna niin kauan, kun metsää kasvaa enemmän kuin sitä kaadetaan, Vanamo sanoo.

Keto-Tokoita puhe hiilinieluista aavistuksen jopa huvittaa. Ei siksi, etteikö hiilen sidonta olisi tärkeää, vaan siksi, että uutisagendalle mahtuu usein kerrallaan vain yksi näkökulma.

– Viime aikoina minua on harmittanut, että metsistä puhuttaessa hiilinielukeskustelu dominoi, kun taas vähintään yhtä tärkeä näkökulma eli luonnon monimuotoisuus jää jalkoihin. 

Eläinkunta tarvitsee monipuolista metsäluontoa

Suomalaisesta metsästä enää arviolta kolmisen prosenttia on luonnontilaista.

– Puhtaasti luonnontilaisen metsän ohessa meillä on kuitenkin huomattavasti enemmän sellaisia metsiä, joita on joskus käsitelty, mutta jotka silti ovat monimuotoisuuden näkökulmasta arvokkaita, Keto-Tokoi sanoo.

Monimuotoisuuden arvo ekosysteemien ja sitä kautta koko maapallon hyvinvoinnille on ymmärretty Keto-Tokoin mukaan ainakin 1990-luvun alusta asti. Otsikoihin se on kuitenkin noussut vasta viime aikoina, kun tietoisuus ja uutiset lajikadoista ovat yleistyneet. Paras hetki toimia oli 30 vuotta sitten, toiseksi paras olisi nyt.

– Suomessa on noin 5000 eläin-, kasvi- ja sienilajia, jotka ovat riippuvaisia lahopuusta, Keto-Tokoi huomauttaa.

Kun metsää hoidetaan ja hakataan pääosin metsätalouden ehdoilla, järeitä kuolevia ja sittemmin lahoavia puunrunkoja ei kerry metsiin kovin paljon. Se puolestaan vaikuttaa eläinten elinympäristöihin.

Keskustelu metsästä on hyvin polarisoitunutta.

Vielä 1950-luvulla hömötiainen oli Suomen neljänneksi yleisin lintu, mutta nyt ne ovat alkaneet käydä harvinaisiksi. Tämä johtuu siitä, että pehmeään koivupökkelöön pesänsä hakkaava hömötiainen ei tahdo löytää metsistä riittävästi ravintoa eikä paikkoja mihin pesiä.

Pelkästään yhden hyönteislajin katoaminen voi vaarantaa useiden muiden eläinlajien ravintoketjun.

– Jokaisella eliölajilla on paikkansa ja oikeutuksensa elää luonnossa. Monimuotoisuus on tärkeää myös siksi, että luonnon kiertokulussa jokaisella kasvilla ja eläimellä on osansa. Emme voi tietää, kuinka pitkälle ketju kestää tuhoja, Vanamo sanoo.

Hyvä ja paha avohakkuu

Viime vuosina otsikoihin ovat nousseet myös avohakkuut. Keskustelu avohakkuun ja jatkuvan kasvatuksen metsänhoidon välillä on kasvattanut muun muassa koronapandemiasta ja jääkiekon arvokisoista tuttua kotisohva-asiantuntijoiden joukkoa. Harvalla on metsää, monella mielipide.

– Ylipäätään keskustelu metsästä on hyvin polarisoitunutta siitä huolimatta, että suomalainen metsä kasvaa ja voi kokonaisuutena hyvin. Tilanne on hyvä siksikin, että asiat voidaan aina tehdä vieläkin paremmin, Vanamo näkee.

Suuri hakkuuaukea keskellä metsää höystettynä metsäkoneen kulku-urilla on kieltämättä raju näky. Avohakkuut myös näivettävät metsän monimuotoisuutta. Vaikka pystyyn jätetään niin sanottuja säästöpuita, tehokkaan korjaustavan vuoksi monille lajeille tärkeitä lahopökkelöitä ei jää.

Samalla avoin paikka vähentää monelle eläimelle tärkeää suojaa – tosin vastaavasti joidenkin lajien, kuten pöllöjen, saalistaminen voi helpottua ja kannat sitä kautta vahvistua.

Vanamo ymmärtää kritiikin, mutta huomauttaa, että aukeita on luonnossa ollut jo kauan ennen ihmisen koneita. Kautta aikain metsää ovat muokanneet metsäpalot, jotka luonto on sammuttanut itse.

– Avoimen kammo ei kuulu luontoon. Aina sinne on säilynyt jotakin ja metsä on lähtenyt kasvamaan uudelleen. Suomessa myös toimitaan niillä puulajeilla, jotka täällä luonnostaankin kasvavat. Se on monimuotoisuuden kannalta oleellista, Vanamo sanoo.

Jatkuva kasvatus ei sovi joka metsään

Kaikki metsät eivät voi, eikä niiden tarvitsekaan olla sekametsiä. Kuitenkin on havaittavissa, että Suomessa myös metsätaloudella ja metsänhoidollisella perinteellä on lusikkansa sopassa. Varsinaisia sekametsiä on Suomessa vain noin 14 % metsäpinta-alasta. Metsien on haluttu kasvavan jämäkkää kuusta ja mäntyä, joiden rungosta saadaan sahaamalla parhaan jalostusasteen tuotetta eli rakentamisessa tarvittavaa lankkua ja lautaa.

– Avohakkuu itsessään ei vähennä puulajien määrää, sillä sinne alkaa kyllä kasvaa koivua, pihlajaa ja haapaa. Suurempi vaikutus on viidestä kymmeneen vuoden kuluttua tehtävällä hoidolla, jossa lehtipuut raivataan pois, jotta havupuut voisivat paremmin, Vanamo sanoo.

Vaihtoehto avohakkuille on niin sanottu jatkuva kasvatus. Siinä osa puista jätetään kasvamaan ja talteen kerätään vain sahatavaraksi kelpaavat puut. Menetelmä vaatii avohakkuuta enemmän tarkkuutta ja on siksi myös kustannuksiltaan hintavampi. Kääntöpuolena metsän omistaja voi saada metsästään tuottoa pitkällä aikavälillä tasaisempaan tahtiin kuin avohakkuussa, jolloin metsän ”kypsymistä” on odotettava seuraavat 60–80 vuotta.

Metsäteollisuudelta vaaditaan silmää nähdä metsä puilta.

Tämäkään asia ei tosin ole aivan mustavalkoinen, Vanamo muistuttaa. Esimerkiksi keskimääräisellä 30 hehtaarin metsätilalla on aina monessa eri vaiheessa olevia metsiköitä.

– Kun esimerkiksi yksi hehtaarin metsikkö avohakataan joka kolmas vuosi, ei metsiä hakata kasvua enempää ja silti joka kolmas vuosi riittää hakattavaa. Lisäksi samalla tilalla harvennetaan nuorempia metsiä. Tämäkin fakta unohtuu yleensä tässä keskustelussa, Vanamo sanoo.

Jatkuva kasvatuskaan ei tosin ole hopealuoti, joka ratkaisisi metsän talouskäytön ja monimuotoisuuden ristiriidan. Jatkuvan kasvatuksen metsäänkään ei synny vanhoja puita, ellei niitä sinne tietoisesti jätetä, Keto-Tokoi huomauttaa.

Ilmastonmuutokseen on valmistauduttava

Keto-Tokoin mielestä olisi hyvä, jos metsä alettaisiin nähdä kokonaisuutena. Se sitoo hiiltä ja tarjoaa asuinpaikan lukemattomille lajeille, joita ilman meille näyttäytyvä maailma olisi hyvin erilainen. Keto-Tokoin mukaan se edellyttää jossain määrin nykyisen talousvetoisen metsäajatuksen haastamista.

– Tarvitaan synergisiä ratkaisuja, joissa korostuvat molemmat näkökulmat. Sellaisia ovat esimerkiksi metsien suojelupinta-alojen kasvattaminen sekä hiilivarastoina toimivien suometsien suojaaminen ojituksilta, Keto-Tokoi luettelee.

On vaikea sanoa varmaksi, kuinka jälkijunassa ilmastonmuutoksen torjunnassa tullaan. Varmaa on vain se, että keskilämpötilojen nousu vaikuttaa myös Suomen metsiin. Viileiden vyöhykkeiden havupuut, etenkin kuusi, kärsii ilmaston lämpenemisestä ja lehtipuut hyötyvät siitä eniten. Suomelle tärkeältä metsäteollisuudelta vaaditaan silmää nähdä metsä puilta, Keto-Tokoi sanoo.

– Ilmastonmuutoksen hillinnän ohessa siihen olisi hyvä alkaa myös sopeutua. Tämä edellyttää puulajien kasvatuksen ja käytön monipuolistamista. Perinteisten havupuiden ohessa olisikin hyvä alkaa keksiä ajoissa enemmän talouskäyttöä puulajeille, kuten koivulle, haavalle, tervalepälle ja jalopuille, jotka menestyvät täällä jatkossa paremmin.

Yksityiset omistavat metsää etelässä, valtio pohjoisessa

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Suomen pinta-alasta metsät peittävät noin 75 %. Puuntuotantoon sopivia metsämaita on noin 20,3 miljoonaa hehtaaria. Lisäksi metsiin kuuluu noin 2,3 miljoonaa hehtaaria talouskäyttöön kelpaamatonta kitumaata. Pelkästään metsäalallaan Suomi olisi EU:n 10. suurin valtio.                     

Suomen metsistä noin 60 % on yksityisomistuksessa, joka painottuu Etelä- ja Keski-Suomeen. Näillä alueilla yksityiset henkilöt ja perheet omistavat noin 75 % metsämaasta. Valtio omistaa Suomen metsistä 26 %. Valtion metsät sijaitsevat suurimmaksi osaksi Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Suomessa esiintyy luonnostaan hieman määrittelystä riippuen 22–30 erilaista puulajia, joista lajikirjolla mitattuna suurin osa on lehtipuita. Yleisimmät puulajit ovat mänty, kuusi sekä hies- ja rauduskoivu. Niiden jälkeen tulevat haapa, harmaa- ja tervaleppä, tuomi, raita ja pihlaja. Metsäteollisuudelle tärkeät mänty ja kuusi muodostavat noin 80 % Suomen puustosta.

Metsät muodostavat merkittävän osan Suomen kansantaloudesta. Vuonna 2018 metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvo oli yli 23 miljardia euroa ja osuus Suomen tavaraviennistä noin 20 %.

Metsät ovat tärkeä voimavara ilmastonmuutoksen hallinnassa. Vuonna 2019 Suomen metsien puustoon ja maaperään oli sitoutunut hiiltä noin 22,9 miljoonaa tonnia (CO2-ekv).

Metsäinsinööriksi voi opiskella Tampereen ammattikorkeakoulussa. Vuosittain aloittaa noin 30–40 päiväopiskelijaa. Yhtä aloituspaikkaa hakee keskimäärin kolmesta neljään ensisijaista hakijaa. Työllistyminen isojen metsäyhtiöiden hankintatehtäviin sekä asiantuntijatehtäviin Suomen Metsäkeskukseen, paikallisiin metsänhoitoyhdistyksiin ja metsähallitukseen on ollut viime vuosina hyvä.