Hyppää pääsisältöön

RoboKop tutustuttaa konetekniikan ja robotiikan opintoihin sekä työtehtäviin alan yrityksissä

Julkaistu 10.9.2024
Tampereen korkeakouluyhteisö
TAMKin lehtori Tomi-Pekka Nieminen (ylhäällä oikealla) ohjaa pienryhmää joustavien tuotantojärjestelmien työpajassa FMS Training Centerissä. Kuva: Iina Nieminen
RoboCop on amerikkalaisen tieteiselokuvan kyborgihahmo. RoboKop puolestaan on robotiikan ja konepajateollisuuden koulutuspolku, kurkistus moderniin konepajateollisuuteen ja alan opintoihin kolmessa oppilaitoksessa Tampereella.

Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen yhteinen RoboKop-projekti tarjoaa mahdollisuuden tutustua robotiikan ja konetekniikan opintoihin sekä uramahdollisuuksiin alalla. 

– Mielikuva konepajateollisuudesta alana, jossa rälläkkä laulaa ja hitsauskipinät sinkoilevat istuu yhä lujassa. Digitalisaatio, robotiikka ja automatisaatio ovat kuitenkin muuttaneet alaa paljon. Haluamme tuoda näkyviin, kertoo projektipäällikkö Jyrki Latokartano Tampereen yliopistolta.

Tutustumista alan opintoihin kolmella oppiasteella

Projektissa toteutetaan kaksi osallistujille maksutonta RobobKop-koulutusta. Ensimmäinen keväällä käynnistynyt koulutus on juuri päättynyt ja toinen alkamassa syyskuussa. 

Koulutuksiin sisältyy tutustumisjaksot kustakin oppilaitoksesta. 

– TAMKin osio esimerkiksi on nimeltään ”Konetekniikan opiskelu TAMKissa” eli kyse on nimenomaan tutustumisesta alan opiskeluun meillä sekä siihen, millaisiin töihin opinnoista voi valmistua, kertoo projektiasiantuntija Iina Nieminen Tampereen ammattikorkeakoulusta. 

 Kevään koulutukseen osallistuneista osa suoritti kurssit kaikilta kolmelta oppiasteelta. 

– Se oli meille positiivinen yllätys, että aktiivisimmat suorittivat jokaisen kurssin osan, eivätkä vain tietyn oppiasteen osiota, toteaa Nieminen. 

Materiaalit tarjolla myös englanniksi 

RoboKop-koulutukset on suunnattu esimerkiksi lukion jälkeen välivuotta viettäville, alanvaihtoa miettiville sekä maahanmuuttajille. 

Pääosin opinnot suoritetaan itsenäisesti verkossa. Nyt alkavalle syksyn kurssille materiaaleja on tuotettu myös englanniksi, jolloin ne palvelevat paremmin myös maahanmuuttajia.

– Kevään kurssilla huomattiin, että suomenkielisistä materiaaleista opiskelu saattoi olla liian vaikeaa. Nyt opinnot voi suorittaa myös englanniksi, kertoo asiakkuuspäällikkö Mari Vuolle Tampereen yliopiston jatkuvan oppimisen palveluista. 

Kurssimateriaalit jäävät myös projektin jälkeen yleisesti saataville korkeakoulujen yhteiselle DigiCampus-oppimisalustalle. 

Yritysvierailut silmiä avaavia

Vaikka suuri osa RoboKop-koulutuksesta suoritetaan etänä verkossa, tärkeä osa koulutusta ovat tutustumiset oppilaitosten oppimisympäristöihin sekä vierailupäivä alan yrityksiin. 

– Parhaiten kevään kurssit suorittivat ne, jotka osallistuivat vierailuihin. TAMKin osuuteen kuuluu muun muassa vierailu Fastemsille FMS training centeriin, jossa oppimisympäristöä pääsi myös itse kokeilemaan, kertoo Iina Nieminen. 

– Tätä alaa ei voi opiskella vain teoriassa. Jossain vaiheessa on mentävä oikeiden koneiden äärelle, Latokartano painottaa. 

Yritysvierailupäivän tutustuminen neljään alan yritykseen olikin monelle silmiä avaava siitä, mitä ala tänä päivänä on. 

Jatkuvan oppimisen palveluiden kehittämistä 

Paitsi osallistujille tietoa alasta, projekti on antanut myös projektiryhmälle uutta oppia etenkin jatkuvan oppimisen näkökulmasta. Painopiste on siirtymässä yhä enemmän kokonaisten tutkintojen tai pitkien kurssien suorittamisesta pienten osaamiskokonaisuuksien opiskeluun.

– Projekti on tuonut meille hyvää oppia tästä. Olemme löytäneet tapoja ja elementtejä uudenlaisten pienempien kokonaisuuksien toteuttamiseen, kertoo Vuolle 

– Projekti on myös opettanut meille yhteistyöstä kolmen eri oppiasteen välillä, ja siitä, miten näitä pieniä osaamiskokonaisuuksia voisi robotiikan ja konetekniikan alalla toteuttaa, lisäävät Nieminen ja Latokartano. 

 

Lisätiedot: 

Iina Nieminen, projektiasiantuntija, Teollisuusteknologia
Tampereen ammattikorkeakoulu
Iina.nieminen [at] tuni.fi (Iina[dot]nieminen[at]tuni[dot]fi)

Jyrki Latokartano, projektipäällikkö, Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta 
Tampereen yliopisto 
Jyrki.latokartano [at] tuni.fi (Jyrki[dot]latokartano[at]tuni[dot]fi)

Mari Vuolle, asiakkuuspäällikkö, Jatkuvan oppimisen palvelut
Tampereen yliopisto 
Mari.vuolle [at] tuni.fi (Mari[dot]vuolle[at]tuni[dot]fi) 

Kirjoittaja: Helena Pekkarinen