Linas Gabrielaitis tutkii, kuinka pelien digitaaliset ympäristöt heijastavat maapallon ekosysteemejä

Videopelien, geologian ja teknologian risteyskohdassa työskentelevän tohtorikoulutettava Linas Kristupas Gabrielaitisin tutkimuskohde on kartoittamaton.

 

26-vuotias Gabrielaitis on kotoisin Liettuasta. Hän on suorittanut teollisen muotoilun maisterin tutkinnon Eindhovenin teknillisessä yliopistossa Alankomaissa ja mediataiteen maisterin tutkinnon Vilnassa, Liettuassa. Opinnot ovat vieneet hänet ympäri maailmaa, aina Italian lukioajoista Kanadan Vancouverin vaihto-ohjelmaan. Näiden monipuolisten kokemusten kautta hänelle on kehittynyt ainutlaatuinen näkemys taiteesta, muotoilusta ja digitaalisesta mediasta.

Gabrielaitisin tie CONVERGENCE-ohjelmaan oli sattumien summa. "Lähetin sähköpostia eräälle pelillistämisen professorille, koska olin vaikuttunut hänen artikkelistaan", hän muistelee. "Hän vastasi ja kertoi, että Convergence-ohjelmassa on vapaita paikkoja." 

"Videopelit ovat olleet osa työtäni aina, joko tietoisesti tai tiedostamatta", Gabrielaitis kertoo. Nyt Tampereen yliopistossa hänen intohimonsa peleihin yhdistyy kasvavaan kiinnostukseen geologiaan. Hänen tutkimuksensa keskittyy geologisten menetelmien soveltamiseen pelitutkimuksessa ja toisinpäin.

"Tutkin pelejä ja sitä, miten geologia – maapallo – näkyy niissä", hän sanoo. Hänen tutkimuksensa käsittelee sitä, kuinka pelien digitaaliset maailmat voivat heijastaa tai vääristää kuvaa maapallosta ja sen ekosysteemeistä. Gabrielaitisin työ koskettaa pelien filosofisia ja pedagogisia ulottuvuuksia, erityisesti ilmastonmuutoksen ja luonnon ekosysteemien esittämisen osalta.

Hän kertoo, että kiinnostus teknologian ja ihmiskunnan väliseen suhteeseen heräsi hänen tutustuessaan teknologian filosofiaan. "Se herätti paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja ajatuskokeita", Gabrielaitis muistelee. "Teknologia ei ole pelkästään konteksti, vaan myös väline filosofisen tutkimuksen tekemiseen." Tämä uteliaisuus on ohjannut hänen tutkimustaan, jonka tavoitteena on ymmärtää, kuinka teknologia ei ainoastaan muokkaa elämäämme, vaan myös käsityksiämme luonnosta ja ympäristöstä.

Yksi Gabrielaitisin tutkimuksen kiehtovimmista puolista on hänen käsityksensä ihmisen ja koneen vuorovaikutuksesta. Hänen tutkimuksensa ulottuu käsitteen ”leikki” tarkasteluun laajassa merkityksessä – ei vain ihmisten kohdalla. "Haluan ajatella, että ihmiset eivät ole ainoita, jotka voivat leikkiä. Eläimet, kuten kissat ja muurahaiset, leikkivät. Mutta kysymykseni on, leikkiikö maapallo? Voimmeko ajatella suhdettamme ympäristöön – ilmastoon, säähän – eräänlaisena leikkinä?"

Ajatus liittyy laajempaan filosofiseen pohdintaan geotekniikasta, joka tarkoittaa maapallon järjestelmien laajamittaista muokkaamista esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi hiilidioksidin talteenotossa tai sään muokkaamisessa. Gabrielaitis pohtii, voisivatko pelit olla tapa tutkia ja ymmärtää maapalloa, tai jopa olla vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Yksi Gabrielaitisin työstä nousseista oivalluksista on muinaisten käsityötaitojen, kuten keramiikan, ja geologisten prosessien välinen yhteys. "Keramiikka jäljittelee tulivuorten lämpötiloja ja niiden muutosvoimaa", hän toteaa. "Se tuo maapallon tulivuorten sisäisen voiman kaupunkimiljööseen ja yhdistää sen arkipäiväiseen elämäämme. Tämä on kiehtovaa, sillä se korostaa, että emme vain asu maapallolla, vaan olemme osa sen prosesseja – joskus jopa jäljitämme niitä."

Tampereen yliopiston CONVERGENCE-hankkeeseen osallistuminen on avannut Gabrielaitisille uusia tutkimussuuntia ja tarjonnut monitieteisen ympäristön, jossa hänen ideansa voivat kehittyä. Kunnianhimoinen CONVERGENCE-hanke tuo yhteen asiantuntijoita muun muassa affektiivisen laskennan, pelillistämisen, lisätyn todellisuuden, tekoälyn ja koneoppimisen aloilta.

Vaikka Gabrielaitisin tutkimus avaa monia jännittäviä mahdollisuuksia, hän myöntää, että haasteitakin riittää – erityisesti akateemisen kirjoittamisen saralla. "Suurin haasteeni on tulla paremmaksi kirjoittajaksi", hän myöntää. "Haluan kehittää pelejä keinona ilmaista tutkimusta, mutta sanat ja kieli ovat silti välttämättömiä tiedeviestinnässä." Gabrielaitis pohtii myös voisivatko pelit itsessään olla menetelmä tieteen tekemiseen, eivätkä pelkästään tutkimuksen kohde?

Gabrielaitisin työ Tampereen yliopistossa avaa uusia ajattelutapoja pelien, teknologian ja ympäröivän maailman suhteen. Olipa kyse sitten uusien opetusvälineiden kehittämisestä tai ympäristöä koskevan filosofisen pohdinnan edistämisestä, hänen tutkimuksensa vaikuttaa siihen, miten ymmärrämme ja suhtaudumme sekä virtuaaliseen että luonnolliseen maailmaan.

Gabrielaitisin ohjaajat ovat Oğuz Buruk and Johannes Riquet.