Hyppää pääsisältöön

Tutkimuskeskus TASE tekee poikkitieteellistä yhteistyötä

Julkaistu 22.8.2024
Tampereen yliopisto
Piirilevyä ja koodinpätkiä
Tutkimuskeskus TASE on monialainen tutkimusyhteisö.
Ohjelmistotuotannon tutkimuskeskus kehittää muun muassa alan koulutusta ja tekoälyn hyödyntämistä ohjelmistosuunnittelussa.

Ohjelmistotuotannon tutkimuskeskus TASE kehittää tehokkaita tapoja, joilla tuotetaan korkealaatuisia ohjelmistoja ennustettavalla ja taloudellisesti kestävällä tavalla.

Tutkimuskeskus perustettiin vuonna 2023. TASEssa tutkitaan ja kehitetään muun muassa tekoälyn käyttämistä ohjelmistosuunnittelussa, energia-alan ohjelmistoratkaisuja ja ohjelmistokoulutuksen kehittämistä.


Ohjelmistotuotannon professori Kari Systä kertoo tavoitteena olevan, että tutkimuskeskuksen alla olevat alat hyötyisivät toisistaan. 
– TASE ei ole tutkimuskeskuksena erillään muusta maailmasta vaan tekee poikkitieteellistä yhteistyötä, Systä kertoo.

Tutkimuskeskus tekee laajaa yhteistyötä alan teollisuuden kanssa, ja Kari Systän mukaan se hyödyttää molempia. 
– Meille on selvää, millaiselle osaamiselle teollisuudessa on tarvetta ja pystymme pitämään koulutuksen sisällön aallonharjalla, Systä sanoo. 

TASE tekee läheistä yhteistyötä alan teollisuuden kanssa. Tutkimuksen ja opetuksen sisältö vastaa teollisuuden tarpeisiin ja siksi kunnianhimoinen tutkimus- ja opetustyö tuottaakin alalle arvostettuja työntekijöitä. 

– Olemme Suomen suurin it-alan kouluttaja, ja opiskelijamme ovat haluttuja työelämässä. 

Tiedekunnassa halutaan viedä uusin tutkimus nopeasti osaksi koulutusta. 
– Ohjelmistotekniikan professori Hannu-Matti Järvisen vetämä ryhmä tutkii muun muassa sitä, miten ohjelmointia kannattaa opettaa, Systä kertoo. 

Ohjelmistotekniikan professori Pekka Abrahamsson perusti vuoden 2023 kesällä tutkimuskeskuksen alaisuuteen GPT-Labin, jonka työ keskittyy tekoälyn hyödyntämiseen ohjelmistokehittämisessä. 
– GPT-Labissa tutkitaan muun muassa sitä, miten tekoälyä voidaan hyödyntää työelämässä ja miten tekoälyä voidaan käyttää ohjelmoinnissa, Abrahamsson kertoo. 

GPT-Labissa tehdään yhteistyötä myös yritysten kanssa. 
– Autamme yrityksiä löytämään keinoja, miten he voivat hyödyntää tekoälyä omassa toiminnassaan. Esimerkiksi tekoälyn avulla voidaan parantaa asiointikäytäntöjä tai karsia työvaihteita, Abrahamsson kuvailee. 

TASEn toiminta on jakautunut kolmelle paikkakunnalle, Tampereelle, Seinäjoelle ja Poriin. Monipaikkaisuus nähdään tutkimuskeskuksessa voimavarana. 
– Pystymme esimerkiksi keräämään alueellisesti rahoitusta, ja tietenkin tutkimuskeskuksella on mahdollisuus hyödyntää paikallista teollisuutta, Systä kertoo. 

Kari Systä painottaa, että tutkimuskeskuksessa halutaan tukea myös työntekijöiden hyvinvointia. 
– Rakennamme tutkimusyhteisöä sen pohjalle, että henkilöstö voi hyvin ja että työssä on positiivista imua, koska se ylläpitää hyvinvointia, Systä kuvailee. 

 
Tutkimuskeskuksen verkkosivut 


Lisätiedot:

Kari Systä

Pekka Abrahamsson

Hannu-Matti Järvinen
 

Kirjoittaja: Hanna Eskelinen