Hyppää pääsisältöön

A-WEAR-projekti saatiin päätökseen – tuloksena 15 väitöskirjaa

Julkaistu 3.12.2024
Tampereen yliopisto
A-WEAR project
A-WEAR, eli "WEarable Applications with pRivacy constraints," on Tampereen yliopiston johtama Horizon 2020 Marie Skłodowska-Curie -projekti.

Vuosien intensiivisen tutkimuksen ja yhteistyön jälkeen A-WEAR-projekti on saatu menestyksekkäästi päätökseen 3.12.2024, kun Asad Alin väitöstilaisuus on ohi. Kunnianhimoisen EU-rahoitteisen hankkeen tavoitteena oli edistää turvallisten, tehokkaiden ja yksityisyyttä kunnioittavien puettavien teknologioiden kehitystä. Projektissa koulutettiin 15 väitöskirjatutkijaa ympäri Eurooppaa, jotka kaikki ovat nyt suorittaneet kaksois- tai yhteisväitöskirjatutkinnot ja tuottaneet innovatiivisia ratkaisuja puettavan tietotekniikan alalle.

A-WEAR-projektissa yhdistettiin viiden eurooppalaisen yliopiston ja useiden teollisuuskumppaneiden asiantuntemus vastaamaan paikannuksen, yhteyksien, tietoturvan ja yksityisyyden haasteisiin dynaamisissa puettavissa verkoissa.

”Olemme iloisia voidessamme todeta, että A-WEAR-projekti on saavuttanut menestyksekkään päätöksensä. Kaikki alottaneet väitöskirjatutkijat ovat suorittaneet väitöksensä, ja heidän merkittävät panoksensa näkyvät jo sekä akatemiassa että teollisuudessa, sanoi projektin koordinaattori professori Elena Simona Lohan.

A-WEAR-tutkijat kehittivät uusia ohjelmistotyökaluja ja -kehyksiä puettaville teknologioille keskittyen erityisesti paikannustarkkuuden parantamiseen, energiatehokkuuden lisäämiseen, tietojen tallennuksen tehostamiseen sekä yksityisyyden ja tietoturvan vahvistamiseen. Näiden tutkimustulosten odotetaan vaikuttavan tulevaisuuden puettavien laitteiden suunnitteluun ja edistävän seuraavan sukupolven älylaitteita terveydenhuollon, koulutuksen, teollisuuden ja urheilun aloilla.

”Tutkijat ovat käsitelleet kriittisiä kysymyksiä, erityisesti yksityisyyden ja tietoturvan osalta, jotka ovat keskeisiä puettavien teknologioiden käyttöönotossa. Heidän työnsä korostaa puettavien laitteiden monitahoisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja teollisuuteen, totesi Dr. Aleksandr Ometov, joka vastasi tutkijoiden koulutuksesta.

Projektin aikana väitöskirjatutkijat tekivät kansainvälistä yhteistyötä, ja monet suorittivat kaksois- tai yhteisväitöskirjoja partneriyliopistoissa (lista löytyy tämän tekstin lopusta). Projekti on tuottanut uuden sukupolven asiantuntijoita, jotka ovat valmiita kohtaamaan puettavan teknologian tulevaisuuden haasteet ja sen laajat sovellukset.

Tampereen yliopiston A-WEAR-tiimi on ylpeä väitöskirjatutkijoiden saavutuksista ja kiittää kaikkia projektin yhteistyökumppaneita.

”Tämän tutkimuksen vaikutukset tulevat näkymään puettavien laitteiden kehityksessä, joissa käyttäjän yksityisyys, tietoturva ja energiatehokkuus ovat keskiössä, totesi projektin hallinnollisesta johtamisesta vastannut Salla Kotakorva.

"A-WEAR-projektin menestyksekkään päätöksen myötä hanke on saavuttanut tavoitteensa ja jättänyt pysyvän perinnön puettavan tietotekniikan alalle, luoden vahvan perustan tuleville innovaatioille."

A-WEAR-projektin väitöskirjatutkijat, jotka olivat affilioituneet  Tampereen yliopistoon:

  
Additional links: A-WEAR Zenodo webpage; All PhD thesis works