Genomitieto hoitotyön koulutukseen: GenoNurse-hanke avaa salaperäisyyden verhoa ihmisen perimätiedon ympäriltä
Genomitieto tarjoaa uusia keinoja, joilla voidaan edistää terveyttä ja hoitaa perinnöllisiä sairauksia. Sen hyödyntämiseen ja yksilöllistettyyn hoitoon liittyy eettisiä näkökohtia esimerkiksi geenitestien osalta. Hoitajien tulee tuntea niiden eettiset periaatteet; millaista tietoa geenitesteistä saa, ja miten kertoa niistä asiakkaille ja heidän läheisilleen, jotta he voivat tehdä oikeita valintoja.
Kolmivuotisessa Genomic Literacy and Ethical Competence in Nursing Education (GenoNurse) -hankkeessa kartutetaan myös genomitiedon lukutaitoa eli ymmärrystä siitä, mikä perustuu tutkittuun tietoon ja mikä ei.
Genomitieto sulautetaan osaksi hoitotyön koulutusta
TAMKin koordinoimassa hankkeessa luodaan uutta osaamista opiskelijoille ja opettajille kansainvälisessä verkostossa. Erasmus+-rahoitteisessa projektissa ovat mukana L’Aquilan yliopisto Italiasta, Ljubljanan yliopisto Sloveniasta ja Corkin yliopisto Irlannista.
− On äärimmäisen tärkeää, että me hoitotyön kouluttajina ja terveydenhuollon ammattilaisina hyödynnämme uutta, tutkittua tietoa ja pohdimme sen vaikutuksia. Monta salaperäisyyden verhoa genomitiedon ympäriltä saadaan näin avattua, painottaa terveyden edistämisen yliopettaja Arja Halkoaho Tampereen ammattikorkeakoulusta.
TAMK on profiloitunut genomitiedon koulutukseen kaikissa hoitotyön koulutusohjelmissa.
− Olemme edelläkävijä Suomessa, ja nyt kartutamme genomitiedon osaamista laajemmin Euroopassa. Tietä näytti strateginen profilointimme Profitu ja kolme aiempaa hankettamme, joissa loimme uutta osaamista ja kehitimme opetussuunnitelmaa.
Yhteiskehittämisellä luodaan tulevaisuuden genomitieto-osaamisen perusta
Halkoaho iloitsee siitä, että hanke sitoo vahvasti mukaan niin opettajat kuin AMK- ja YAMK-opiskelijatkin.
− Tämä on yhteisopettajuutta ja yhteisopiskelua, johon jokainen maa tuo erityisosaamistaan. Tarjoamme uusien hoitajien sukupolvelle jo opiskeluaikana mahdollisuuden toimia kansainvälisessä yhteistyössä, jotta he pystyvät seuraamaan nopeasti kehittyvää alaansa ja kehittämään asiantuntijuuttaan. Tämä on tulevaisuuden genomitieto-osaamisen perustaa.
TAMKissa tehdään tiivistä yhteistyötä Tampereen Biopankin, Sisä-Suomen Syöpäkeskuksen ja Taysin Syöpäkeskuksen kanssa. Myös potilasjärjestöjen, potilaiden ja asiakkaiden ääni on tärkeä.
Hanketoimijat kehittävät GenoNurse-mallin opetukseen.
− Onnistuessamme malli integroituu opetukseen ja opiskelijat ymmärtävät, miksi aihetta opetetaan ja miten se vaikuttaa heidän asiantuntijuutensa kehittymiseen. Nyt syntyy myös uutta vaikuttavuutta ja innovatiivisuutta, jota Euroopan maissa kaivataan. On todella hienoa, että saamme kansainvälisiä eväitä omaan työhömme ja voimme viedä suomalaista hoitotyön koulutusta ja osaamista maailmalle.
Pidempi uutinen GenoNurse-hankkeesta löytyy tuni.fi-sivuston TKI-sivulta.
Kuva: Shutterstock
Teksti: Hanna Ylli