Hyppää pääsisältöön

Päivi Pahta eurooppalaisten tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestö ALLEAn hallitukseen

Julkaistu 23.5.2024
Tampereen yliopisto
Päivi Pahta.
Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestö ALLEAn hallitukseen on valittu professori Päivi Pahta Tampereen yliopistosta. Kolmivuotinen hallituskausi alkaa 1.6.2024.

Euroopan tiedeakatemioiden yhteistyöjärjestö ALLEA (All European Academies) edistää tiedonvaihtoa akatemioiden välillä ja osallistuu aktiivisesti eurooppalaiseen tiedepoliittiseen keskusteluun. Euroopan unionin tutkimuspoliittisen päätöksenteon seuraaminen on yksi ALLEAn painopistealueista. Professori Päivi Pahta aloittaa ALLEAn hallituksessa kesäkuussa 2024.

– On ilo ja kunnia edustaa Suomen tiedeyhteisöä eurooppalaisten tiedeakatemioiden verkostossa ja päästä yhdessä eurooppalaisten kollegoiden kanssa tekemään työtä tieteen hyväksi ja yhteiskunnan parhaaksi. Monet ALLEAn työpöydällä olevat tehtävät ovat samoja kuin meillä kansallisesti, mutta toiminnan mittakaava on laajempi. Mahdollisuus olla edistämässä ALLEAn arvojen mukaisesti tiedettä ilman rajoja on arvokas, Pahta toteaa.

Pahta edustaa ALLEAn hallituksessa Suomen Tiedeakatemiat -yhteistyöneuvostoa. Neuvoston tehtävänä on huolehtia kansainvälisistä tiedejärjestösuhteista ja edistää tieteen vaikuttavuutta.  

Lue lisää:
Suomen Tiedeakatemiat: Professori Päivi Pahta ALLEAn hallituksen jäseneksi 

 

Lisätietoja
professori Päivi Pahta, paivi.pahta [at] tuni.fi (paivi[dot]pahta[at]tuni[dot]fi), puh. 050 318 1131