Hyppää pääsisältöön

Tampereen yliopiston kestävyysraportti kertoo yhteisön moninaisista teoista kestävämmän maailman rakentamiseksi

Julkaistu 29.8.2023
Tampereen yliopisto
Työ kestävämmän maailman eteen jatkuu. Kuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto / Tampere University
Tampereen yliopiston opettajien, tutkijoiden, opiskelijoiden ja tukipalveluiden kestävyystekoja koostava raportti on julkaistu. Vuodet 2021 ja 2022 kattava raportti on osoitus kollektiivisesta kädenjäljestämme kestävämmän ja vastuullisemman tulevaisuuden eteen. Samalla raportti on täydentyvä katsaus toimistamme YK:n asettamien kestävän kehityksen tavoitteiden eteen.

Tutustu raporttiin ja sen koontiperiaatteisiin

Tampereen yliopiston kestävän kehityksen raportti 2021–2022 on nyt julkaistu. Toista kertaa julkaistava raportti kerää yhteen kestävyyttä ja vastuullisuutta edistäviä tekoja viime vuosilta: yhteisömme jäsenet ovat ilmoittaneet raporttiin esimerkiksi projekteja, toimintatapojen muutoksia sekä muita kestävyystoimia. Yhteydenottoja tietopyyntöihimme tuli yli sata, ja raportoituja tekoja on lähes 150.

- Raportin laajuus ja monipuolisuus on osoitus yhteisömme kollektiivisesta voimasta maailman muuttamiseksi. Ilmastokriisin lannistavuus synnyttää usein tunteen riittämättömyydestä, mutta nämä teot ovat valonpilkahduksia. Lisäksi raporttimme kehitys on alkutaipaleella ja tiedämme sen kattavan vain osan kaikesta vastuullisuuden eteen tehdystä työstä, kertoo kestävän kehityksen erityisasiantuntija Matias Nurminen, joka on vastannut raportin valmistelusta.

 

Kestävyyden tavoittelua ja iloisia ongelmia

Raporttiin osallistuneet ovat voineet määritellä teon vaikutuksia YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin (sustainable development goal, eli SDG), jotka ovat kansainvälisesti tunnettu kestävyyttä tarkasteleva kehys – eräänlainen globaali kestävän kehityksen yhteinen kieli. Kestävän kehityksen tavoitteiden raportointi tukee yliopiston menestymistä erilaisissa vastuullisuusrankingeissa, mutta ensisijaisesti tavoitteena on koota ja kertoa yhdessä paikassa moninaisesta työstä ja vaikuttavuudesta, jota tutkimuksella, opetuksella ja yhteisömme toiminnalla on. Kestävän kehityksen tavoitteet ovatkin eräs mahdollinen tapa todentaa, mihin kestävyyden ja vastuullisuuden haasteisiin toimintamme kohdentuu.

Nyt julkaistussa raportissa pääsee tarkastelemaan, miten tekomme jakautuvat eri tavoitteisiin, mutta myös miten teot jakautuvat eri tiedekuntien, opiskelijajärjestöjen ja tukipalveluiden kesken. Mieluisan poikkeuksen SDG-jaotteluun tekevät tukipalveluiden toimet, jotka onnistuivat yllättämään raporttia valmistelleen tiimin:

 - Tässä meidät kohtasi iloinen ongelma: kysyimme loppuvaiheessa tukipalveluilta esimerkkejä viime vuosien kestävyysteoista odottaen muutamaa nostoa, mutta tekoja saatiinkin kymmenittäin. Tällä kertaa valitsimmekin esitellä suuren osan listoina, sillä monista teoista onkin jo ehditty uutisoimaan yhteisöllemme. Mutta näyttää, että kestävyystiekarttamme viitoittamalla tiellä ollaan ja pysytään, selittää erityisasiantuntija Matias Nurminen.


Kestävyysraportointi osaksi tulevaa vastuullisuusraportointia

Kestävän kehityksen raportointia viedään jatkossa osaksi laajempaa organisaation vastuullisuusraportoinnin kehystä, jota Tampereen korkeakouluyhteisö kehittää paraikaa. Vastuullisuutta mittaavien lukujen ohella kestävyysraportoinnin kaltaiset selvitykset ovat yksi mahdollisuus todentaa, dokumentoida ja tehdä näkyväksi korkeakouluyhteisön hiilikädenjälkeä. Oppeja kestävyys- ja vastuullisuusraportoinnin suhteen haetaan kansallisesti ja kansainvälisesti korkeakoulukentältä ja yhteistyön mahdollisuuksia tarkastellaan myös strategisten kumppaneidemme kanssa.
 

Nyt julkaistun raportin on tarkoitus olla elävä dokumentti, jota voidaan päivittää palautteen ja tietojen täydentymisen myötä.


Tutustu raporttiin ja sen koontiperiaatteisiin

Tutustu kestävyys- ja vastuullisuustyöhömme